Vilskeen olymppialaiset 2018

Koonnut; Peppi

Ennen Vilskeen omia talviolympialaisia lapset tekivät tärkeää valmistelutyötä: Perehdyttiin olympialaisten symboliin eli olympiarenkaisiin. Kuinka monta niitä on? Mikä on renkaiden merkitys? Minkä muotoisia ne ovat? Mitkä värit niistä löytyvät? Sitten ruvettiin hommiin, ja Vilskeen olympiarenkaat valmistuivat tuota pikaa ahkerien maalareiden käsissä.

Jotta olympialaisten järjestäminen voitin aloittaa, lapset saivat päättää mitä lajeja tapahtumaan tulee. Monilla olikin jo paljon tietoa talviolympialaisiin kuuluvista lajeista, ja viikko saatiin äkkiä täyttymään urheilullisista talvilajeista…

Ennen virallisia avajaisia eskarit esittivät perjantaina Olympialaisuutiset, josta alkoi lähtölaskenta viikonlopun jälkeen alkaviin Vilskeen talviolympialaisiin. Olympialaisuutisissa uutistoimittaja Papa haastatteli eri lajien urheilijoita, ja heitä löytyikin joka lähtöön; pikaluistelijapupusta jääkiekkoilija ”Aki Keinäseen”!

Maanantaiaamuna alkoi kauan odotettu avajaispäivä. Koko Vilske lähti kulkueena yläpihalta avajaispaikalle, jossa eskareiden tekemä olympiatuli kiersi urheilijoiden joukossa päätyen lopuksi parvekkeelle sen omalle paikalleen. Siellä se komeili koko viikon ajan merkkinä Vilskeen olympialaisten alkamisesta

"Kaikkien kilpailijoiden nimissä lupaan, että osallistumme näihin olympiakisoihin niiden sääntöjä kunnioittaen ja noudattaen, sitoudumme urheilemaan oikeassa urheiluhengessä, urheilun ja omien joukkueidemme kunniaksi." Kaksi lasta luki olympiavalan parvekkeelta koko Vilskeen puolesta, jonka jälkeen ensimmäinen laji julistettiin alkaneeksi! Muu Vilske kuunteli korva tarkkana kaiuttimista kantautuvaa ääntä.

Ensimmäinen laji oli luistelu. Vilskeen omalla luistelukentällä luistelivat mitä innokkaimmat pikaluistelijat sekä taitoluistelijat. Luistelukentällä näkyi myös hieman haastavampi laji: Yhdistetty pika- ja taitoluistelu pujottelun muodossa. Iltapäivällä laji vaihtui jääkiekoksi, ja kun lätty lensi pussiin niin alkoi armoton tuuletus. Huomasi, että lapset ovat selvästi treenanneet luistelua talven aikana… Myös Vilskeen pienimmät ovat käyneet luistelemassa. Kun heiltä kysyttiin olympialaisissa, mitä kentällä tehdään, he kertoivat meille lajin kantavan nimeä ”jääharjoittelu”. Eräs pieni on heti pihalle päästyään aina mailan varressa, ja seuraakin silmät loistaen kun isommat ovat pelanneet jääkiekkoa. Pienten kannustus kuuluu kartanoon asti, kun isot tekevät maaleja: ”JEEE! MAALIII!!"

Seuraavana vuorossa olivat kelkkailu ja suurpujottelu. Lapsilla oli eri käsitys kelkkailusta, ja me toteutimme kelkkailun juuri niin kuin lapset sen halusivat toteuttaa: Toiset laskivat liukurilla aikaa vastaan, toiset kelkkailivat napakelkalla voimiaan testaillen (kyllä, kun kaikki lapset työnsivät niin he saivat kuin saivatkin napakelkan liikkeelle. Napakelkan, joka oli täynnä aikuisia! Yhteistyö on voimaa!) ja toiset laskivat ihan vaan oman napansa varassa. Tyylejä oli monenlaisia: Napaliuku, pingviiniliuku, jääkiekkoliuku ja meritähtiliuku.

Pilkkiminen oli monelle uutta ja jännittävää. Olympialaisviikon kelit olivat juuri oikeanlaiset olympialaisten toteuttamiseen, ja etenkin pilkkiminen aurinkoisessa, tyynessä säässä meren jäällä oli ikimuistoinen kokemus lapsille. Vilskeen oma eräjorma Kalervo mahdollisti meille tämän pilkkimismahdollisuuden. Lapset ovat aikaisemmin ihmetelleet meren jäällä olevia pilkkijöitä, ja nyt he pääsivät ihan itse koittamaan lajia!

Ensin kairattiin jäähän reikä. Eräs kalamies tiesi kertoa, että kairaamisesta jäänyt jäähile pitää jättää veden pinnalle, jotta auringon valo ei häikäise ja pelästytä kaloja. Ja kalaahan tuli! Edellä mainittu kalamies vei saamansa kuhan kotiin, ja siitä tehtiin sitten iltapalaa. Paikalla oli myös pientä yleisöä suu pyöreänä kummastelemassa pilkkimisen ihmeellistä maailmaa.

Ampumahiihdossa isommat ampuivat ihan oikealla ilmapyssyllä tarkan valvojan sekä valmentajan silmien alla hiihtosuorituksen jälkeen. Lapset huomasivat nopeasti, kuinka vakaa käden pitää ollakaan osuakseen maalitauluun! Varsinkin reippaan hiihtokierroksen jälkeen kädet saattoivat hieman vapista. Pienemmillä oli skaalattu ampumahiihto niin, että yritettiin kaataa pallolla palikoita. Sekin osoittautui todella haastavaksi! Ja Vilskeen ampumahiihdossa ei ollut pakollista edes sukset, sillä ampumahiihto muuttui helposti ampumajuoksuksi. Pienen treenauksen jälkeen alkoivat pallot osua ja palikat kaatua!

Olympialaiset päättyivät viestihiihtoon, jossa jokainen hiihti juuri itselleen sopivan matkan. Kannustusjoukot olivat talon yhteisissä viestikisoissa huippuluokkaa. Myös hiihdossa tyylejä löytyi monia: Vaikka jonkun sukset eivät nollakelin vuoksi luistaneet, he eivät turhautuneet vaan painoivat hiki päässä sinnikkäästi eteenpäin. Pikkutalon pienet kokeilivat hiihtoa ilman sauvoja, ja se sujuikin sutjakkaasti.

Hiihtoviestin tähtihetki tapahtui loppusuoralla: Eräs lapsi tuli maaliviivalle, otti sukset pois jalasta ja antoi ne kaverille lainaksi! Hän sai kaverin ikionnelliseksi ja toimi näin erittäin urheilullisesti! Muutenkin jokainen vilskeläinen oli voittaja tuomalla oman osuutensa Vilskeen olympialaisiin. Jokaisen suoritus oli tärkeä ja urheiluhenki oli käsin kosketeltavaa kun ”joukkueet” toimivat yhdessä tiiminä mutta jokainen lapsi omana ihanana yksilönään koko olympialaisten ajan.

Pienimmät sanovat hiihdosta: ”Hiito. Hiitää.” ja laittavat suksea toisen eteen.

Haastattelimme pikkutalon urheilijaa, jonka kilpailijanumero oli 50:

Mitä tarkoittaa Olympialaiset?

-          Hiihtoa

Olit siis hiihtämässä? Miten sujui?

-          Hyvin. Sain palkinnon.

Aiotko osallistua ensi vuonna?

-          Joo

Lopuksi oli vielä mitalien jako, jossa jokainen urheilija sai ansaitsemansa kierrätysmateriaalista tehdyn mitalin. Niitä ihasteltiin koko loppupäivä, ja makkarat maistuivat iltapäivällä pienille ja suurille urheilijoille. Onnistuneen talviolympialaisviikon jälkeen lapset lähtivät onnellisina mitalit kaulassa kotiin viikonlopun viettoon.

”Olympialaishali” Yhdessä touhuaminen liittää meitä tiiviimin yhteen. Vilske on täynnä ihania kavereita joiden kanssa leikkiä ja liikkua!

Säkkäröiden, Väkkäröiden ja hippuloiden talviset kuulumiset

Dokumentoijana; Wilhelmiina

Olemme iloksemme saaneet ihanat talviset pakkasilmat luoksemme. Lumihanki kimaltaa auringon säteistä ja lasten nauravat suut, sekä punaiset posket ovat valloittaneet Vilskeen. Olemme nauttineet täysin siemauksin tästä ihanasta kunnollisesta talvesta, jota olimmekin jo odotelleet. Erilaiset talviurheilulajit hiihdosta mäenlaskuun ovat olleet isona osana Vilske päiviämme.

Säkkäröiden kanssa lähdimme yhtenä kauniina retkipäivän aamuna merenrantaan rakentamaan lasten toiveesta suuren suurta lumiukkoa. Huomasimme, ettei lumipallojen pyörittely ollutkaan niin helppoa. Millainen muoto ympyrä japyöreä pallo oikein on? Ja miten ihmeessä lumesta saa tehtyä sellaisen? Aikuisten avustuksella, jokainen lapsi sai pyöriteltyä itselleen lumipallon, jos toisenkin. Saimme rakennettua jättimäisen lumiukon, sekä muutaman lumiukko vauvan. Laulelimme yhdessä ” koska tehdään taas lumiukkoja, kun maassa on lunta ja pakkasta …” Loppujen lopuksi yhdessä rakentamasta lumiukosta tuli aikuisiakin pidempi.

Hippulat ja väkkärät puolestaan matkasivat aamupiirissä avaruusmatkalle, jossa he kulkivat itse rakentamallaan raketilla läpi avaruuden. Raketissa oli monen monta nappulaa ja matkustajilla oli tottakai avaruuspuvut päällän. Avaruuspantteri, planeetat, tähdet, sekä avaruusoliot ihastuttivat matkustajia. Avaruusmatkan jälkeen jokaiselle maistui ruoka. 

Moni lapsi on tammi,- ja helmikuun aikana ehtinyt jo täyttää vuosia, alkuvuosi on siis ollut meillä yhtä juhlaa. Pienet postityöt ja pojat ovat pysyneet kiireisinä syntymäpäiväkortteja jakaessaan. Pieni postityttö jakoi syntymäpäiväkortin sankarille ” minä olen pikkutyttö posteljooni, posteljooni, posteljooni, ja kiertelen ympäri suomenmaan…”. Sankarit puolestaan tarjosivat pieniä herkkuja syntymäpäiviensä kunniaksi. Herkkujen saapuessa omalle kohdella jokainen lapsi osasikin kiittää kauniisti keksistään. Harjoittelimme silmiin katsomista, ” ole hyvä” ja ”kiitos” sanomista. Se sujuu meiltä jo mallikkaasti!

Olemme lähettäneet lukuisia erinvärisiä raketteja sankareiden kunniaksi matkaan, sekä laulaneet syntymäpäivälauluja suomeksi ja englanniksi. Säkkärät ovat alkaneet täyttää jo 4-vuotta, kuvitella, 4-vuotta. Ja Hippulat ja Väkkärät 3-vuotta. Miten ihmeessä meillä on yhtäkkiä näin isoja ja taitavia lapsia. Toinen tytöistä toivoi kolme ruskeaa ja vihreää rakettia, ja toinen tytöistä toivoi pinkkejä raketteja, sankareiden toiveet täytettiin!

Saattaa kuulostaa aikaiselta, mutta kyllä, olemme alkaneet pohtia lapsilähtöisesti kevätjuhlan teemaa. Jätän teemaan vielä salaisuudeksi, sillä vanhemmille se selviää vasta lähempänä. Mutta teemaa pohtiessa lasten kanssa on tullut valloittavia ideoita vastaan. Kuka minä olen? Mistä minä pidän oikein kovin? Missä minä olen hyvä?

” Tässä on minun Hai, se on lammikossa metsässä ja se polskuttelee. Sillä on ystävä.” Ehkä olemme lauma haikaloja? Tai sitten…

Toinen lapsi kertoi kuvastaan seuraavaa; ” Tässä on prinsessa, jolla on ruskea käsilaukku, missä on huulipunaa ja rasvaa. Sillä on koira ja kani hän on iloinen ja koirakin on iloinen.”  Ehkä olemmekin prinsessoja.

Siitä vähän maistiaisia, mitä mahdollisesti kevätjuhla siis pitää sisällään. Lapset valmistelevat ja harjoittelevat näytöksiä vanhemmille jo innoissaan!

Olemme pohtineet myös paljon, kuka minä olen. Ja olemme piirtäneet minäkuvia. Olenko minä tyttö vai poika? Onko minulla pitkät vai lyhyet hiukset. Entä minun silmäni, minkä variset ne ovat? Miten kynää pidetään kädessä ja minkä värisellä kynällä minä oikein piirrän. Kynäote ja värit ovat olleet myös osana alkuvuonna osana arkeamme.

” Minulla taitaa olla lyhyet kiharat tummat hiukset, mutta miten minä osaan piirtää kiharoita” Oppiminen tapahtuu lasten omien oivallusten kautta!

Olemme myös pohdiskelleet tunteitamme, miksi tunnemme? miltä tuntemamme tunne tuntuu? miltä tunne näyttää? mikä tunteen nimi on? Nallen tunnekortit ovat toimineet aamu,- ja päiväpiirissä apuna tunteiden nimeämisessä.

Kalevalanpäivää vietimme yhdessä koko talon voimin tanssien ja laulaen. Lauloimme yhdessä vanhoja perinnelauluja ” Vaka vanha Väinämöinen, tietäjä iänikuinen…” Siinä olikin varsinainen suujumppa niin aikuisille, kuin lapsille. Minun kieleni meni ainakin moneen otteeseen solmuun.  Ja saimme laulaa myös Wilman kauniiseen huilunsoiton tahtiin, sekä Hennan suuren suuren kanteleen soidessa.

Talentia talosta löytyy moneen lähtöön!

Henna ja Peppi olivat valmistelleet meille kauniin kanteleen soittoesityksen! 

Ja sitten laitettiin jalalla koreaksi!

Olemme myös päässeet nauttimaan ihanista näytelmistä.  Pikkutalon lapset olivat valmistaneet meille ihanan näytelmän, joka kertoi ystävyydestä. Tämän lisäksi esimerkiksi eskarit olivat valmistelleet, käsikirjoittaneet ja harjoitelleet Olympia teemaisen näytelmän ihan itse. Olympialaiset ja eri olympialajit ovat puhuttaneet päiväkodissamme paljon!

Kuvassa ystävykset yhdessä katsomassa näytelmää ystävyydestä!

Ystävyys ja hyvät kaveritaidot näkyvät ja kuuluvat Vilskeeseen joka päivä! Ystävänpäivänä keskustelimme kuitenkin ystävyydestä vielä hieman tavallista enemmän. Ja tietysti järjestimme menestyksekkään ystävänpäivädiscon! Ilmapalloja, tanssia, halauksia, hippaleikkejä, limboa, mehuja, sekä paljon rakkautta ja hyviä ystäviä!

Olemme myös viettäneet talviriehapäivää, jossa jokainen lapsi pääsi nauttimaan lumesta ja erilaisista puuhailuista. Osa lapsista hiihti, osa laski mäkeä ja osa harjoitteli luistelua. Säkkärät, väkkärät ja hippulat alkavatkin olla jo hakoja eri talviurheilulajeissa. Iltapäivällä levänneet ja nälkäiset urheilijat pääsivät nauttimaan ulkotulessa paistetusta makkarasta. ” Tämä on kyllä hyvää”, lapset pyysivät makkaraa välipalaksi muinakin päivinä, sen verran hyvältä se maistui kaikkien suussa, NAM! Ja lasten toiveesta makkaraa saadaan nauttia välipalaksi ulkona vielä uudelleen.

Ensin hiihdetään...

Ja sitten nautitaan makkarasta auringon kera!

Tällä viikolla on alkanut Vilskeen omat Olympialaiset, joihin palaamme Olympiaviikon jälkeen! Ihanaa ja aurinkoista viikkoa kaikille!

Eskareiden talven taikaa

Dokumentoijana; Peppi

Talvi tuli vihdoin! Niinpä olympialaisten lähestyessä myös me Vilskeessä olemme päässeet treenaamaan talvilajeja oikein urakalla ennen Vilskeen omia olympialaisia. Luistelu sujuu jo luonnikkaasti, ja Vilskeen oman luistelukentän lisäksi olemme käyneet luistelemassa koulun kentällä sekä Kupittaan madolla. Kentällä luistelu oli vapaampaa: Osa pelasi jääkiekkoa ja osa harjoitteli taitoluistelun alkeita. Osasta eskareista kuoriutui myös todellisia pikaluistelijoita. Madolla taas luistelun lisäksi piti harjoitella myös oikealla reunalla kulkemista ja vasemmalta puolelta ohittamista. 

Talviriehapäivänä lähdettiin porukalla hiihtämään. Kaikki selvisivät hiihtomajalle, josta osa palasi takaisin Vilskeeseen ja osan kanssa jatkoimme Ilpoisiin asti. Hiihtoladulla odotimme ja autoimme kaveria niin ylä- kuin alamäissä. Lasten sinnikästä hiihtämistä katsellessa ajattelin, että samasta pisteestä se Iivo Niskanenkin on huippuhiihtäjäksi ponnistanut! Ja meni voittamaan vielä kultaa olympialaisissa!

Suunnittelimme eskareiden kanssa tulevaa viikkoa ja harjoittelimme samalla alkuäänteitä. Lapsille tuli hauskoja ideoita, joita lähdimme sitten toteuttamaan…

”Maanantaina mahat maahan”, keksi eräs lapsi. Koko maanantain aamupiiri oltiin sitten mahat maassa lumihangessa ja välillä hypättiin sieltä myös ylös, jottei homma menisi ihan löhöilyksi.
”Maanantaina maistellaan!” Tuumasta toimeen. Maanantaina kehittelin erilaisia maistiaisia mummolaan, minne sitten tultiin pareittain silmät kiinni maistelemaan ja testaamaan omaa makuaistia (ja vähän myös hajuaistia). Kaikki pääsivät maistelusta läpi, ja eskarilaisten makuaisti paljastui erittäin tarkaksi! (Jonkun mielestä ruisleipä maistui lihalta, toisen mielestä omena maistui mansikalta mutta pienten vinkkien avulla löydettiin kuin löydettiinkin oikeat maut). Maistelu sai suurta suosiota, ja jo iltapäivällä kyseltiin että koska maistellaan uudestaan.

”Tiistaina tilliä maistellaan”, tokaisi eräs poika. T-kirjaimen opettelun lisäksi maistelimme siis tilliä. Jonkun mielestä se oli väkevää, toisen mielestä tosi hyvää ja kolmas sai tillin mausta mieleensä kesän. 
Keskiviikkona kelkkailtiin (pulkkailtiin) ja keinuttiin, torstaina toivottiin ja perjantaina oli pelipäivä.
Näin kiva oli lasten kokonaan itse suunnittelema viikko!
Lasten ideoiden pohjalta on helppo luoda toimintaa, mutta esiopetusvuotena on myös paljon esiopetukseen kuuluvaa opittavaa asiaa. Opettajan tehtävänä onkin tuoda opittavat asiat esille lapselle mieluisalla tavalla. Meistä jokainen on erilainen ja jokaisella on erilaiset tyylit motivoitua ja oppia. Sen vuoksi olemme yrittäneet luoda toimintaa mahdollisimman monipuolisesti. Lasten on myös hyvä kokeilla erilaisia oppimistyylejä, jotta löytää sen tyylin mikä on juuri itselleen ominainen. Toiset oppivat numeroita laulun muodossa, toiset piirtämällä kun taas toisista hauskinta on muodostaa kehollaan numeroita. Toinen tykkää piipertää noppien ja kynätehtävien kautta matikkatehtäviä, toinen konkreettisesti liikuttamalla vaikkapa luonnonmateriaaleja paikasta A paikkaan B saadakseen oikean lopputuloksen matikkatehtävässä. Minun ensimmäisenä esikouluopettajavuotenani olen oppinut myös lapsilta paljon! He keksivät toimintaan erilaisia lisämausteita jotka tuovat oppimiseen hauskuutta ja lasten omaa näkemystä. Sitten vain havainnoin parhaani mukaan, mistä kukakin lapsi innostuu jotta seuraavalla kerralla ottaa sellaisia asioita opetukseen mukaan.

Esiopetusvuoteen kuuluu yhteistyö 1.-ja 2.-luokkien kanssa. Kävimme tutustumassa Ilpoisten koulun ykkösluokkalaisiin ja heidän toimintaansa. Eskarit pääsivät myös välitunnille koululaisten tavoin, ja oli hienoa huomata miten koululaiset ottivat eskarilaisia leikkeihinsä mukaan. Eskarilaiset pääsivät pelaamaan padeilla sekä matikkapelejä koululaisten kanssa.

"Y niinkuin ystävä!"

Y niin kuin ystävä. Ystävänpäiväviikko alkoi Y- kirjaimen opettelulla ja laulamalla ystäväaiheisia lauluja. Lapset saivat myös kertoa, millainen on hyvä ystävä. Keskusteluun tuli kaunis muutos, kun lapset alkoivatkin yhtäkkiä kertoa toisilleen, mikä tekee heistä hyvän ystävän.
Eräs lapsi sanoi ystävälleen: ”Sä oot mun ystävä koska sä kunnioitat mua.” Enempää sanoja ei tarvittu. Ystävykset katsoivat vain toisiaan silmiin ja hymyilivät toisilleen. Se oli pysäyttävä hetki.
Toinen lapsi sanoi, että ”mun ystävä on sellainen, joka kohtelee mua hyvin”.  Kysyin mitä tarkoittaa jos toinen kohtelee hyvin? Hän mietti hetken ja vastasi ”Hän ei ole koskaan tehnyt mitään mistä mulle tulee paha mieli.” Ystävä, jolle kommentti oli tarkoitettu, hymyili tyytyväisenä. Hän varmasti myös itse tietää olevansa hyvä ystävä. 
Jokainen sai osansa kauniista sanoista ja loppujen lopuksi tulimme siihen tulokseen, että me olemme kyllä kaikki ystäviä keskenämme. Olemme harjoitelleet paljon kaveritaitoja ja se saattaa myös olla yksi syy siihen, miksi osaamme ottaa toisen tunteet niin hyvin huomioon.
Ompelimme myös pehmeät sydänpehmolelut. Niistä piti alun perin tulla magneetit, mutta lasten mielestä oli parempi että sydämiä saa rutistella koska ne ovat niin ihanan pehmeitä. Niinpä luovutimme magneettien suhteen ja sydämet saivat jäädä sellaisiksi kuin niiden kuuluukin: pehmeiksi ja sellaisiksi, että niitä saa halata ja rutistella.
Ystäväviikko huipentui ystävänpäivädiscoon. Yhdessä hulinoiden kanssa askartelimme kaulaan sydämet, joihin sai kerätä halausta vastaan kaverin nimmarin. Discossa tanssittiin, laulettiin, limbottiin, pelattiin ja vietettiin myös yhdet synttärit! Ystävänpäivän tunnelma oli iloinen ja lämmin. Loppupäivä menikin nimiä laskiessa ja kerätessä. Eräs lapsi totesi minulle päivän lopussa: ”Tiiätkö mitä, mä rakastan näitä jokaista joiden nimi lukee tässä sydämessä”. 

Kovimmatkin bailaajat tarvitsevat välillä lepoa...️

Ainiin, kyllähän me ehdimme leipoa Runebergin päiväksi torttuja sekä laskiaisena laskea pulkkamäessä!

Laskiaiseemme kuului mäen lasku eri tyylein: kieli keskellä suuta, junana kaverin kanssa, skeittarina (pulkan päällä tasapainoitellen) tai kaikki eskarit samaan aikaan laskiaisperinteitä kunnioittaen ja huutaen: "Pitkiä pellavia! Pitkiä pellavia!"

Paluumatkalla olimme prinsessoja ja prinssejä ja niiden koiria ja kissoja joita palvelijat (eli aikuiset) vetivät perässään.

Loppuun tarina:

Poika rakensi linnunpesän.

Lapset laittoivat silmät kiinni ja pesään ilmestyi asukas!

Pikkulintu muni munat pesään ja hautoi niitä. Lopuksi lintu lensi pois.

Sitten toinen lapsi rakensi linnulle ison talon.

Sen pituinen se.

Muistatko olla kiitollinen?

Kuinka ollakaan luin blogitekstin lastentarhaopettajan arjesta. ”Lastentarhaaja” oli avautunut lakkouhkan jälkeisitä fiiliksistä.

http://www.lily.fi/blogit/lastentarhaaja/paatin-etten-valita-ja-tassa-ma-taas-valitan#comments

Teksti oli karmeaa luettavaa. Karmeaa ehkä siksi, että tiedän sen olevan monessa paikassa arkea.

Halusin jakaa tekstin henkilökuntamme kanssa, sillä meillä moni asia on tosin, mutta emme aina muista sitä.  Emme muista olla kiitollisia tästä kaikesta, lapsista, toisistamme, meidän asenteista, rakenteista ja ihanista perheistämme.

Jokaiseen paratiisiin voi luikerrella käärme, jos emme ole valppaina. Jokainen paratiisi voi muuttua, siksi on osattava tehdä töitä hyvinvoinnin eteen, muokattava asenteita ja jaettava kiitollisuutta.

Meillä moni asia on tosin jo rakenteiden takia. Teemme töitä isona yhtenäisenä tiiminä, tärkein tehtävämme on pitää huolta toisistamme, lapsista ja perheistä. Ei kenenkään kuulu tehdä jatkuvasti ylitöitä, rakenteet on muovattava toimivaksi, jotta emme uuvuta itseämme. Tiedän, että meillä se on helpompaa. Esimiehenä minulla on kunnia toimia tiimimme rinnalla perustyössä, kakkavaipanvaihdossa, luontoretkillä, pukemistilanteissa. Silloin tiedän mikä toimii ja mikä ei, rakennamme toimivat rakenteet yhdessä.

Jos joku on poissa, katsomme kuka auttaa ja missä on ilmaa. Jos ilmaa ei ole soitamme sijaisen. Jokainen tietää kuinka se uuvuttaa, jos teet monen ihmisen työt tai jaat vastuun yksin.

Jokaisella on oikeus sairastaa tai olla lomalla hyvällä omallatunnolla tietäen, että homma toimii työpaikalla poissaolleessakin eikä se ole muille taakaksi.

Kyynelsilmin, kiitollisena ja ylpeänä kuuntelin, kuinka henkilökuntamme hoiti tilanteen, kun yllättäen kaksi puuttui. 

-Tarvitaanko sijaista? Kysyin

- Ei, meillä on täällä niin paljon vapaapäiväläisiä, minä autan iltapäivällä, hän auttaa nyt aamupäivällä ja me organisoimme tämän näin..

Ihmiset ovat valmiit tukemaan, auttamaan ja elämään toisten rinnalla, kun se tehdään sen paikan toimintatavaksi, ei niin että uuvutetaan tai ankeutetaan vaan niin, että kaikkien on hyvä olla. Meillä rakenteet ovat toisenlaiset. Ei ole perinteisiä ryhmiä, kaikki lapset ja aikuiset ovat toisilleen tuttuja, ihmiset ovat tottuneet muutoksiin ovat avoimempia ja kaikkea ympäröi positiivisuus.

Mutta ne käärmeet..

Ankeutus, uupuminen, ihmisten väsyminen toisiin ihmisiin ajaa helposti siihen, että puhutaan pahaa. Jos sitä ei katkaise heti alkuun, se syö koko ilmapiirin, paratiisin.

Esimiehenä vaatii paljon nostaa kärpänen päivän valoon ennen kuin siitä kasvaa härkänen, mutta se on ainut tapa pitää työyhteisö puhtaana.

Olen vaativa esimies. Vahdin paratiisimme puhtautta ja puutun pahoihin puheisiin vakavasti (onneksi käärmeitä on vähän ja ne on helppo tainuttaa), rakastan suuresti, huolehdin suurella sydämellä ja muistan aina olla kiitollinen.  Syytä kiitollisuuteen minulla onkin paljon, kuinka ylpeä olenkaan joukostamme..

Pikkutalon väki ison vilskeen salin lavalla. Pienet taiteilijat näyttelemässä tarinaa ystävyydestä, nuorin taiteilija 2-vuotta.  Kyllä minä salaa kyynelehdin ja tiedän että teistä moni olisi tehnyt samoin, voiko olla hellyttävämpää näkyä, pieni ihminen niin tohkeissaan ja suurten asioiden edessä? Tarina ystävyydestä joka syttyy silloin kun ihminen avaa sydämensä.

Vaikka ystävänpäivä oli ja meni, on se silti se, tärkein juttu. Elämisen taidot eli sosiaaliset ja vuorovaikutustaidot perustuvat ystävyyteen.

Puhuin juuri parin vanhemman kanssa, jotka olivat huolissaan junioreidensa ystävyyssuhteesta. Pikkukaverit riitelivät, kokivat toisensa uhkaksi, miten ihmeessä siinä herkkä äitikään pärjää kun haluaa suojella lastaan?

Entäpäs jos käännämme asiat näin; ystävä on elämän tärkein opettaja. Se opettaa sinua kohtaamaan vaikeitakin asioita, pitämään puoliaan, haastaa sinut miettimään mikä on oikein ja mikä väärin. Riidellessämmekin opimme, sitä tärkeintä, vuorovaikutusta, jos emme opi, emme pärjää elämässä, kun olemme isompia. Asenteet elämään ja toisiimme, opimme ja lapsena. Voimme aina yrittää muovata niitä aikuisena, mutta lapsuus antaa pohjan kaikelle.

Ja sitten pikkutalon tarina dokumentoijana Ansu :)

Tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat elämän tärkeimpiä taitoja. Ystävänpäiväviikko huipentui draamaperjantaihin, jossa aiheena oli tietenkin ystävyys.

Päätin, että tällä kertaa näyttämölle pääsevät myös lapset! Miten huikeita, rohkeita 2-vuotiaita näyttelijöitä lavalle astuikaan! He eivät häkeltyneet edes siitä, että yleisönä olivat kaikki Vilskeen lapset ja aikuiset! Isommat lapset suorastaan ihailivat rohkeita pikkutalolaisia.

Näytelmä kertoi surullisesta karhunpennusta, jota muut metsäneläimet yrittivät piristää.

Eläimet arvelivat, että karhulla olisi kova nälkä, kun se näytti niin surkealta.
Pöllö toi karhulle siemeniä...

...Pieni kettu toi sieniä, jänis tarjosi suurta porkkanaa, suloinen hiiri juustoa. Mikään ei kuitenkaan saanut karhun oloa paremmaksi. Hän oli edelleen surullinen ja suorastaan itki.

Lopulta viisas pikkupupu keksi, mikä  syynä karhunpennun murheeseen. Karhunpentu oli surullinen siksi, että sillä ei ollut yhtään ystävää. Pikkupupu pyysi karhunpentua mukaan leikkimään. Pentu piristyi oitis.

Pian jo leikittiinkin kaikki yhdessä. Enää karhunpentu ei ollut yksinäinen. Karhu tarvitsi ystävyyttä ja rakkautta, jotta voisi olla jälleen iloinen.

Näytelmä oli täynnä tunnetta ja vilpittömyyttä! Tunne välittyi myös yleisölle, jossa silmäkulmat kostuivat, eikä vähiten mahtavien pienten näyttelijöiden ansiosta.