Vilinöiden ja Hulinoiden kuulumisia

Dokumentoijana; S

Vuosi 2018. Vilinöistä ensimmäinen on täyttänyt jo viisi vuotta, joten ikää kysyttäessä saakin nostaa kaikki yhden käden sormet pystyyn. Ja se onkin aika hienoa! On niin paljon nähtävää, paljon pohdittavaa ja opittavaa. Mutta paljon jo osataankin. Esimerkiksi kiipeillä ja murista kuin tiikerit! Tai istua ihan rauhassa ongella, ettei kalat karkaa!

Heti vuoden vaihteen jälkeen pienet suuret tutkijat tarkistamassa oliko meri jäätynyt. No ei tietenkään ollut, mutta ongelle päästiin!

Ihanat hupsuttelijat :)

Ruokailuissa olemme ottaneet isommista mallia, ja opettelemme nyt kaikki käyttämään haarukkaa ja veistä.

Vilinät ja Hulinat kertoivat lastenkokouksessa haluavansa oppia viidakon eläimistä ja tehdä viidakkojuttuja. Aloimme tekemään viidakkoaiheista maalaustaidetta ja saliin rakennettiin viidakko. Luimme Viidakkokirjaa ja tutustuimme viidakon eläimiin. Satuhieronnan aikana sukelsimme villiviidakkoon ja taustalla soi viidakkomusiikki. Aloimme opetella myös Kuningaskobra-laulua. Sen myötä opimme, että vanhetessaan kobra muuttuu valkoiseksi. Hedelmäsalaatti-leikki vaihdettiin Viidakkorummuksi, jossa paikkaa vaihtavat hedelmien sijaan viidakon eläimet. Pidimme myös viidakkorentoutushetken. Kaikki kuulivat saman tarinan, jossa vastaan tuli viidakon eläin. Viidakon eläin kuiskasi jokaiselle lapselle jotain ihanaa. Tarinassa ei kuitenkaan kertaakaan paljastettu, mikä eläin se oli! Lopuksi kun kysyin lapsilta, oli ihana kuulla, miten erilaisia eläinystäviä lapset olivatkaan saaneet: Vastaan oli tullut leijona, krokotiili, papukaija, apina ja vieläpä perhonen!

Olemme harjoitelleet esiintymistä yhdessä ja yksin. Pantomiimikortit ovat olleet suosittu juttu. Aivan mieletöntä, miten tarkkaavaisina lapset seuraavat toistensa esityksiä. Olemme opetelleet Vilinöiden kanssa perinteistä Ukko Nooa-laulua, ja keksimme siihen yhdessä omat sanatkin. Lauloimme myös näin:

 Ukko Nooa, Ukko Nooa

oli kunnon mies

Kun hän meni Myllyyn

Hän osti uuden hyllyn

Ukko Nooa, Ukko Nooa

Oli kunnon mies! 

Yksi innokas lauluntekijä keksikin heti uuden kohteen, johon Ukko Nooa menisi: ”IKEA! IKEA!”

Leikimme pihalla Voice of Finlandia, ja huh, onneksi kaikki ”tähtivalmentajat” kääntyivät tuoleillaan kun esiinnyin. Vilinät antoivat kyllä rakentavaa palautetta, myös kehuja: ”Ihan kiva, mut ei se ihan.. menny… ei ollu niinku oikein..” Voiton vei poikabändimme, jonka bravuuri on Sata Salamaa.

 Tammikuussa aloitimme taas eväsretkeilyn. Sovimme yhdessä, että reippailemme itsemme lämpimiksi, jotta pienet sormet eivät heti jäädy, kun otamme hanskat kädestä eväiden syöntiä varten.Teimme retken Katariinanlaakson luonnonsuojelualueella olevalle metsäkukkulalle. Siellä pohdimme, mitä nimeä retkipaikasta käytetään. Keksimme paikalle nimiehdotuksia, ja järjestimme vaalit nimen valintaa varten. Samalla tuli juteltua presidentinvaaleista. Nimiehdokkaiksi päätyivät: Montelumaailma, Imurimetsä, Montelumaailma, Ukkometsä ja Korkeusmetsä. Kata piirsi jokaiselle ehdokkaalle oman kuvan, jotta Vilinät osaisivat äänestää äänestyskopissa juuri sitä omaa suosikkiaan. Jokainen sai käyttää yhden äänen, ja laittaa sen vaalisalaisuuslaatikkoon. Kerroimme lapsille, että omaa suosikkiehdokastaan ei tarvitse paljastaa muille, ellei itse halua. Muutama säilyttikin salaisuuden. Vaalisalaisuuslaatikko sinetöitiin kiinni, ja äänet laskettiin yhdessä seuraavana päivänä virallisissa vaalivalvojaisissa. Äänilipukkeet laskettiin kaikkien äänestäjien läsnäollessa, ja vertasimme mikä ehdokkaista sai eniten ääniä. Tunnelma oli todella jännittävä. Eniten ääniä sai KORKEUSMETSÄ.

Osalle Vilinöistä luistelu on ihan uusi juttu, joten olemme jakaneet luisteluretkiä useammalle päivälle. Ensimmäisistä kerroista on tärkeää saada onnistumisen kokemuksia ja hyviä muistoja, ja näin voimme varmistaa ne jokaiselle. Ensimmäinen luisteluporukkamme käveli eväsreppuineen Uittamon kentälle 30 minuutissa (tämä taisi olla vilskeläisten ennätys). Pakko sanoa, että VAU Vilinät! Olimme ihan hämmästyneitä, miten reippaita retkeläisemme ovatkaan, matkaa on kuitenkin lähes kaksi kilometriä! Söimme evästä lämmitetyssä kopissa ja luistelimme lumihiutaleiden leijaillessa

Vasta-alkajatkaan eivät valittaneet yhtään, vaikka pystyssä pysyminen tuotti haasteita. Vaikka pyllähdimme monen monta kertaa jäälle, aina noustiin uudestaan.

Välillä jäätiin tietysti tekemään lumienkeleitä. Kun oli aika lähteä kohti Vilskettä, yllätimme Vilinät hyppäämällä bussiin, ja voi sitä riemua!

Pakkaspäivien pelastaja on lämmin mehu!

Katan kanssa päästiin tekemään Viidakkotaidetta. Mitkä ihanat värit!

Ja kaiken huippu, VIIDAKKORATA!

Dokumentoijana; Wilhelmiina

Hulinoissa lähdimme vuoden vaihteen jälkeen liikkeelle lastenkokouksella. Kokouksessa lapset saavat esittää toiveitaan tulevaan toimintaan ja näin vaikuttaa toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Hulinoiden kanssa viidakko teema nousi hurjasti esiin ja alkuvuosi on ollutkin yhtä viidakkoa. Hulinat ja Vilinät ovat tehnee ahkerasti yhteistyötä ja molemmissa ryhmissä on päästy nauttimaan viidakon täytteisistä viikoista.

Viidakkolaulut ovat olleet iso hitti, kuningaskobran tahtiin olemme soittaneet viidakkorumpua, sekä marakasseja ja laulaneet yhteen ääneen. Tämän lisäksi hulinat ovat osoittaneet suurta taitoa viidakkotanssiin, käärmemainen vatsatanssi on tuonut naurun niin aikuisten, kuin lastenkin huulille. Tämän lisäksi ”mä tahtoo veivaa veivaa, mä tahtoo veivaa veivaa”, sekä ” karhun elämää saa päivät mettä hämmentää” ovat soineet lujaa stereoista. Mikä sen ihanampaa, kuin jammata viidakko biisien tahtiin.

Viidakkoteema tuotiin mukaan myös kädentaitoihin. Lasten kanssa on tehty erilaisia viidakko maalauksia. Erilaiset ihanat värit ovat vallanneet taideteokset. Katsokaa tätä värien ja taidon määrä!

Viidakko teema on näkynyt myös liikkarissa. Liikkarissa on mietitty, mitä eri eläimiä viidakossa on, miten nämä eläimet liikkuvat? nopeasti, hitaasti, korkealla, matalalla ym. Millaista ääntä nämä eläimet pitää? Karjuvat ja nopeat leijonat liikkuivat neljällä jalalla ja ketterästi nousivat pöytien ja esteiden päälle.

Eläinteemainen valokuvasuunnistus on myös saatu vihdoin valmiiksi. Toivottavasti pääsemme kokeilemaan sitä jo heti ensi viikolla Railolle, metsään!

Viidakko ja eläinteemasta poiketen lähdimme ihanien talvisten säiden vuoksi myös harjoittelemaan luistelua. Ilokseni huomasin, miten taitavia luistelijoita hulinat olivatkaan. Lumisateiden tullessa pääsimme myös pulkkamäkeen, joka tarjosi meille vauhtia ja kiljahduksia.

Yhdeksi suurimmaksi menestykseksi nousi kuitenkin viidakko temppurata. Kerroimme lapsille lyhyen tarinan viidakosta ja sen eläimistä. Vaanivista leijonista, sekä kiemurtelevista käärmeistä, jotka saattavat minä hetkenä tahansa yllättää viidakossa kulkijan. Viidakkoon ei tietenkään voi mennä, ilman kasvomaalia ja viidakkopantaa. Hurjan näköiset ja rohkeat viidakon seikkailijat lähtivät matkaan. Viidakossa riitti vaaroja, sekä toimintaa. Liaanilla pääsi ylittämään suurimman varaan, syvän ja kylmän rotkon. Tarkkaavaisuutta tämä kuitenkin vaati. Ylös ja alas, nopeasti ja hitaasti, kierien ja pyörin, kapealla ja leveällä alustalla, menoa ja meininkiä, sekä paljon muuta piti viidakkorata sisällään. Nauru, sekä hikipisarat virtasviat lasten ja aikuisten naamoilla.

Tammikuun viimeinen perjantai huipentui tunnenäytelmään. Näytelmässä hiiri, seepra, sammakko, sekä leijona pohtivat tunnepari inhoa ja ihailua. Eläimet miettivät millainen on hyvä ystävä. Lasten kanssa yhdessä päädyimme siihen, että on kaikille mukavampaa, kun leikimme kaikki yhdessä, emmekä jätä ketään leikin ulkopuolelle. Sillä ei ole väliä, kenellä on uusimmat vaatteet tai hienoimmat lelut, eikä sillä kuka on taitavin ja nopein. Tärkein taito on osata olla hyvä ja reilu ystävä!

Ihanaa alkanutta viikkoa ja jo pian alkavaa helmikuuta!

Pikkutalon terveiset :)

Dokumentoijana: Anna-Maija

Pikkutalossa vuosi on lähtenyt käyntiin mukavissa merkeissä. Olemme saaneet joukkoomme uusia ihania pieniä, Tervetuloa!
Vanhat konkarit ovat palanneet joululomalta tuoden mukanaan rutkasti uusia taitoja.

”Paukuttaa, paukuttaa,
Pakkanen paukuttaa...”

Pakkanen paukkui ja tuuli vihmoi, mutta silti lähdettiin retkelle. Reippaat kiipeilijät valloittivat Katariinanlaakson huipun!

Pakkanen antoi hyvät olosuhteet myös jäälyhtyjen teolle.

Vihdoin saatiin myös lunta ja kaivettiin pulkat varastosta ja voi sitä laskemisen riemua!

Talvilauluja on laulettu ja leikitty sisälläkin. Lumihiutaleet piirtyivät kaverin selkään.

”Pakkasaamuna paleltaa, pikkuiset varpaat jo punoittaa...”
Sisällä on mukava lämmitellä ja rakentaa vaikka palikoilla.

”Linna”

Huojuva torni. Joka kohta...

...kaatuu!

Mikä ihana lumitaideteos tästä syntyykään. Tämä taiteilija on selvästi käyttänyt kaikkia aisteja työssään.

Maalaushommien jälkeen jälkien korjaaminen on tärkeää. Pensselit ja maalipurkit puhtaiksi.

Ja pöydät kiiltäviksi.

Tämä herra rakensi itselleen avaruussukkulan, jolla varmasti pääsee aikamatkalle!

Talvi tuli vihdoinkin kunnolla. Meidän oma kenttämestarimme Kalervo on jäädyttänyt pikkuvilskeen pihaan omanluistelukentän että me kaikkein pienimmätkin pääsemme jäälle. 

Tämä neiti oli viikonloppuna katsonut luistelukilpailuita, pitänyt pöydän kulmasta kiinni ja nostellut jalkojaan. Nyt hän sitten pääsi totuttamaan itseään. Itkun kanssa häntä vietiin lopulta sisälle syömään, oma laji on taitanut löytyä. :)

Luistelun lisäksi lasten suosikki on myös LIIKKARI, jono toimii myös näin pienilläkin hienosti!

Kehonosien hahmottaminen alkaa jo pienenä

-Pistä pää lehdelle!

-Missä selkä?  Pistä selkä lehdelle!

Pikku Vilskeessä tärkeintä on kuitenkin että me eletään  päivä kerrallaan ja nautitaan elämästä!❤️

Eskareiden kuulumisia

Uusi vuosi uudet kujeet...

Joulu on ohi, vuosi vaihtunut ja eskareiden kevät on startannut käyntiin! Kahden viikon aikana olemme oppineet jo paljon uutta ja ehtineet tehdä vaikka mitä. Ihanat pakkasilmat ovat hemmotelleet meitä ja lumi on tullut vieraaksemme. Mutta parasta on ollut se, kun loman jälkeen näkee taas ystäviä Vilskeessä.

Mummola, eli eskareiden päämaja on toivottanut meidät taas tervetulleeksi leikkimään, pelaamaan, satuilemaan ja tietysti tekemään kynätehtäviä ja askarteluja. Suurta tarkkuutta vaativa tornin rakentamisleikki on saanut uutta puhtia ja torni kohoaa vielä korkeammalle kuin vuonna 2017! Paloista voi tehdä myös jääkiekkokentän. Kaapista löytyvät pelit houkuttelevat pelaamaan.

Suurimman osan ajasta vietämme kuitenkin luonnossa. Siellä aivomme saavat happea ja liikkuminen pistää verenkierron liikkeelle, jolloin oppimisesta tulee entistä mukavampaa. Tammikuun kirpeä pakkasilma on virkistänyt joka päivä aamusta asti mielemme.

Vuoden ensimmäinen eväsretki vei meidät Katariinanlaakson luonnonsuojelualueelle, jossa  eskareiden piti mittailla luonnonmateriaaleja, mutta suunnitelmat vaihtuivatkin lennosta. Lapsille nousi nimittäin niin hienoja ajatuksia luonnosta, että niitä piti ehdottomasti alkaa työstämään. Mutta ensin avasimme eväsreput, joiden sisältö maistui erityisen hyvältä kauniissa maisemissa, ja kuuma mehu lämmitti mukavasti.

Eväiden syönnin ohessa kertasimme luonnonsuojelualueen sääntöjä, ja mietimme miksi luonnonsuojelualueella ei saa poimia tai siirtää mitään sinne kuuluvaa. Esimerkiksi kepit ovat lintujen pesäntekomateriaaleja. Siitä lapset keksivät lisää esimerkkejä.

"Ei linnutkaan tuu meidän kotiin hakemaan mun legoja, enkä mä tuu tänne ottaa lintujen keppejä."

"Oravat syövät käpyjä, ja jos me viedään kävyt niin sitte oravilla ei oo enää ruokaa."

Eväiden jälkeen päästiin leikkimään, ja muutaman lapsen projektiksi muodostui roskien kerääminen, kun he löysivät kivenkolon joka oli täynnä roskia! Lapset olivat vihaisia, miten joku voi tehdä jotain niin tyhmää. Mietimme, että jos tietäisimme kuka tämän teki, voisimme kertoa hänelle miksi niin ei saa tehdä.

"Ajattele, joku pieni lintu tai vaikka siili voisi loukata jalkansa näihin lasinsiruihin", sanoi eräs poika surullisena.

Roskia kertyi kokonaisen pussillisen verran, ja retken päätteeksi pussin sisältö kierrätettiin oikeaoppisesti läheiselle kierrätyspisteelle.

Kahden viikon aikana olemme testanneet jään paksuutta. Ensimmäisellä eskariviikolla jää oli metsässä vielä heikkoa, kun kaksi lasta testasivat sitä kepin kanssa.

Pakkasten kiristyessä jää kuitenkin vahvistui, ja meren rannalla ihmettelimme aivan hiljaa monia minuutteja, kuinka meren jää "ritisi ja rätisi". Joku veikkasi, että kalat koputtelevat jään alla meren pintaa, ja toisen mielestä ritinä kuulosti samalta kuin nuotio joka ritisee.

Ensimmäisellä viikolla eskarit pääsivät mittailemaan. Moni oli jo kotona mitannut paljon erilaisia asioita, jopa kokonaisen ulkoseinän pituutta! Joku tiesi kertoa, että metri on sata senttimetriä. Metsästä löytyi paljon mitattavaa, joita lapset esittelivät toisilleen. Lapset mittailivat myös toisiaan mittanauhalla. Kentällä lapset saivat päättää, kuinka pitkä matka juostaan, ja kävelimme siellä myös metrin mittaisia askeleita. Toisella pisteellä hypättiin pituushyppyä, ja kolmannella heitettiin palloa ja lapset itse mittasivat, kuinka pitkälle pallo lentää. "Mittaaminen on hauskaa!"

Toisella viikolla kertasimme syksyllä opittuja kirjaimia. Kirjaimet olivat hyvässä muistissa, mutta kertaus on opintojen äiti. "Täytyy harjoitella tosi paljon, että oppii hyvin jonkun asian", totesi eräs poika. Sama pätee myös kirjainten osalta. Yksi lapsi mainitsi vielä ylpeänä toiminnan päätteeksi, että oppi äsken uuden asian. Hän oppi kirjoittamaan nimittäin kaverin nimen. Tästä on hyvä jatkaa uusien kirjainten opettelua, ja kun lasten kanssa suunnittelimme ensi viikkoa, tiistai-päivälle sovittiin, että opettelemme T-kirjaimen. T niinkuin tiistai!

Loppuaika on kulunut liikkuessa, leikkiessä ja kaveritaitoja opetellessa. Veo-Kaisa käy Vilskeessä toukokuuhun asti kerran kuussa tekemässä ryhmätyötä, tunnetaitoja ja muuta kaveritaitoja tukevaa toimintaa.

Ensimmäisellä kerralla teimme pistetehtäviä metsässä. Niissä harjoiteltiin muun muassa tunteiden tunnistamista, oman "supertaidon" näyttämistä muille sekä mietittiin tilanteita, joissa on tarvinnut erityistä rohkeutta. Lapset kertoivat toisilleen hyviä tilanteita, joissa ovat tarvinneet rohkeutta. Näitä olivat muun muassa pahat unet tai vaikka jalkapallopeli.

Eskareille on tullut myös tutuksi laulun ja sadun muodossa seuraava lause: "Me emme kiusaa, me ollaan rohkeita!" Voitte kysyä lapseltanne, mitä lause tarkoittaa.

Jalkapallo ja sähly ovat nousseet eskareiden suosikkilajeiksi. Perjantaina pelasimmekin sählyä lasten toiveesta niin, että saliin rakennettiin kunnon sählykenttä katsomoineen. Joukkuepelien myötä lapset saavat hyvää harjoitusta ryhmässä toimimiseen ja kaverin kannustamiseen.

Eskariviikko huipentui luisteluun Uittamon kentällä. Kokemus oli mieleenpainuva. Jokainen eskarilainen (ja muutama vilinä) puhkui vilpitöntä intoa huolimatta siitä osasiko vielä luistella vai ei. Ennen jäälle astumista eräs lapsi ilmoitti määrätietoisesti, että hän aikoo opetella paremmaksi luistelijaksi. Hän oli ennen kentälle menoa sopinut kaverin kanssa, että kaveri auttaa häntä tavoitteessaan.  Oli liikuttavaa katsoa vierestä, kuinka lapset auttoivat ja antoivat neuvoja toisilleen.

Luistelun jälkeen syötiin vielä porkkanat, jotta saimme hieman energiaa ahkeran luistelun jälkeen. Tytöillä oli hauskat jutut kentän laidalla.

 "Tää on paras päivä ikinä!" totesi lapsi, joka oli päässyt kuin päässytkin tavoitteeseensa ja tullut taas paremmaksi luistelijaksi. Juuri tällaiset onnistumisen kokemukset jäävät elämään muistoihimme loppu elämäksemme ja vahvistavat itsetuntoamme, ja siksi pyrimme saamaan niitä jokaiselle lapselle mahdollisimman paljon.

Loppuun vielä kevennys kuvan muodossa: Vakoojamimmi, joka tupsahti ihan yhtäkkiä tukikohdastaan männyn kolosta vakoilemaan mitä metsässä tapahtuu!

Vilskeen liikuntaleikkikoulut, täynnä elämyksiä ja itsensä voittamista

Olin seuraamassa tällä viikolla kuinka Vilskeen liikkarit toteutuu.

Liikkari eli liikunta leikkikoulu on uskomatottoman hyvä koulutuskokonaisuus lasten perusmotoristiin taitoihin.  Vilskeessä on koulutettu lähes kaikki työntekijät viikonlopun mittaisella kurssilla päteviksi liikuntaleikkikouluohjaajiksi ja meillä kaikki  Ison Vilskeen lapset pääsevät osalliseksi liikuntaleikkikouluun kerran viikossa. Myös Pikku Vilskeessä sovelletaan liikkaria pikkuväelle.  Liikkari takaa lapsille monipuoliset perusmotoriset taidot. Sen taika on riittävät toistot ja monipuolisuus. 

Me olemme halunneet taata kaikille lapsille mahdollisuuden liikkua riittävästi ja monipuolisesti. Vilskeen tilat mahdollistavat tämän. Liikkari takaa kuitenkin että liikkuminen on aina myös  laadukasta.

Jokainen meistä liikkuu omalla tavallaan. Tämä on hienoa. Meidän varhaiskasvatuksen ammattilaisten ja liikuntaa koulutetun henkilökunnan tehtävä on taata jokaiselle, se oma tapa liikkua ja kehittyä siinä.  Tavoitteenamme on, että jokainen löytää liikkumisen riemun.

Olen äärettömän ylpeä henkilökunnastamme. Voi, kun te kaikki näkisitte kuinka hienosti liikkarit sujuvat ja kuinka hyvää työtä aikuisemme tekevät.  Liikkari ei ole vain energian purkamista ja liikkumista, se on elämyksiä, aistikokemuksia, uusien taitojen oppimista ja  itsensä voittamista.

Vesieste oli kaikkien suosikki, käärittiin lahkeet ja kokeiltiin miltä kylmä ja lämmin vesi tuntuu varpaissa. Ja kivaltahan se tuntui!

Kuuloaistia kutkuteltiin hiljaisessa majassa, kuulosuojaimet päässä oli hauskaa testata miltä oma ääninkuulostaa, toisilla se kuulosti kovemmalta kuin toisilla..

Varpaita kutiteltiin erilaisilla karvamatoilla.

Jännitystä oli myös ilmassa, mutta onneksi aikuisen käsi on aina tarvittaessa lähellä. Liikkarissa on aina kaksi aikuista takaamassa että jokainen voi liikkua turvallisesti ja omalla tavallaan.

"Elsa ja Anna" kulkevat vahvasti mukana Vilskeen arjessa, niinpä lasten toiveesta intouduimme villiin Frozen tanssiin.

Rentouduimme "avaruusvarjon" alla ja teimme mielikuvitusmatkaa miten lentäisimme tai millaisia lintuja olisimme.

Liikkaria seuratessani, ihan yhtä äkkiä ilmestyy pieni ihme, ottaa kädestä, moiskauttaa pusun poskelleni ja jatkaa matkaa juosten.

Istun kyyneleet silmissäni. Mistä hän tuli?  Tuo ihanuus. Hetki muistuttaa taas,  että kuinka suuri osa me olemmekaan näiden pienten ihmisten elämää. Tämä pieni ihme, joka puhuu vähän, mutta tuntee suuresti, liikkuu, kasvaa ja kehittyy arkipäivät meidän kanssamme. kuinka suuri vastuu meillä onkaan, antaa parhaat mahdolliset elämän eväät. Silloin kun lapsi kokee olonsa turvalliseksi, hän on tyytyväinen hän näyttää sen.