Minun arkiaamuni erityishetkiä.
Istua kukkivan puun alla aamiaisella, ravintolassa laitetaan parasta, koska olen heille erityinen.
On suklaakakkua, mansikkakakkua, kaakaota ja pullaa, mitä ikinä haluan toivoa.
Kaikki asetellaan kauniisti ja he kaikki haluavat, että maistan heidän herkkujaan.
Pari pikkuystävää ilmoittaa olevansa minun koiria, pentuja varmaan, sillä ovat kovin pieniä.
Ravintola järjestää heille omat herkut viereeni.
Rapsutan koiriani ja keskustelen henkilökunnan kanssa.
Aurinko lämmittää jo, on enää hetki kesään.
Ihan kuin koko maailma pysähtyisi.
Katselen heitä,
sitä kuinka he ovat kasvaneet meidän lämpimässä ohjauksessamme.
Muistan, kuinka opetin tuon tytön tyllerö kävelemään, ja kuinka kuulin tuon toisen ensisanat.
Makasin tuo yhden vierellä ja yritin nukuttaa hänet päiväuneen, kun hän ikävöi äitiä.
Kirjaimia olemme harjoitelleet yhdessä ja uimaan. Olemme maanneet kostealla sammaleella ja ihmetelleet pilviä ja jutelleet siitä, miksi joku kiusaa toista.
He ovat olleet niin pieniä joskus ja nyt, siinä he ovat, kahvilaleikeissämme ja jo hetken päästä reput selässä portilla suuntaamassa maailmalle.
Ja jos aika antaa meille mahdollisuuden, he tulevat vielä joku päivä aikuisina ja tuovat omat pienokaisensa minun syliini ja minä saan maistaa heidän kakkujaan.
Ja he kertovat minulle maailmasta, jossa he elävät, maailmasta johon me heidät valmisteltiin.
Minun työ❤️ Minun maailma❤️
Facebook päivitykseni 13.5.
Sellaista se on minun arkiaamuni erityiset hetket, kuinka tykkäänkään työstäni tuolloin. Tuolloin, kun ei tarvitse huolehtia sairaslomista tai koronasta, tai kadonneista kurahousuista tai jostain muusta mistä joku on mielensä pahoittanut. Onneksi on näitäkin päiviä.
Tykkään myös perustela vanhemmille ja kaikille muillekin sitä mitä teemme ja miksi. Minä olen tosi ylpeä työstämme, vaikka jotkut väittääkin että varhaiskasvatus on kokenut inflaatiota.
Minä tiedän, että teemme tärkeää työtä.
Toisaalta olen pohtinut paljon sitä mitä teemme ja miksi, mikä on se meidän tärkein tehtävä.
Olin pitämässä tulevien esikoululaisten vanhempain iltaa. Puhuimme siitä mikä on esiopetuksen tärkein tehtävä toki, me opettelemme kirjaimia ja numeroita, mutta tärkein tehtävä on valmistella lapset kouluun ja suureen maailmaan.
Lapset tarvitsevat hyvät elämisen taidot, ne ovat meidän tärkein tavoite.
Ilahduin kuin luin sattumalta blogin jossa käsiteltiin tätä samaa asiaan.
https://hidastaelamaa.fi/2014/04/uusi-mina-elamantaitoja-pitaisi-opettaa-koulussa/
”Koulussa on aineita, kuten kielet, matematiikka ja historia, mutta meillä ei ole ainetta, joka opettaisi meitä käytännössä elämään. Miten käsitellä rahaa, miten käyttäytyä ihmissuhteissa, miten löytää ystäviä, miten toteuttaa unelmansa ja miten löytää elämän tarkoitus. Järkyttävää! Eikö koulun pitäisi auttaa meitä löytämään elämälle merkitys? Minusta sen pitäisi olla koulun ykköstavoite, mutta se ei ole edes kakkonen, kolmonen tai kymmenes.”
Niinpä, ei sitä meillä varhaiskasvatuksessakaan opeteta, elämän merkityksen löytämistä, paitsi ehkä meillä Vilskeessä, sitten kun me aikuiset itse löydämme sen, tai pääsemme edes jäljille mistä sen voisi löytää.
Onhan meillä jo paljon asioita, jotka vievät meitä tähän suuntaan.
Puhumme positiivisesta pedagogiikasta, opetamme tunne ja vuorovaikutustaitoja, teemme hyväntekeväisyyttä, puhumme ja opettelemme tuntemaan kiitollisuutta.
Opettelemme hyväksymään itsemme ja rakastamaan itseämme ja sitä kautta myös muita.
Opettelemme olemaan läsnä hetkessä ja nauttimaan siitä.
Uskokaa tai älkää monesti lapset ovat näissä asioissa paljon parempia, kun me aikuiset. Mitä heille sitten tapahtuu? Missä vaiheessa heistä tulee murehtijoita, ankeuteen taipuvaisia stressityyppejä, jotka kaahaat autoilla kiireessä ja kiroilet kun kadottavat kotiavaimet. Missä vaiheessa he kasvavat aikuiseksi?
Olemmeko me tuollaisia aikuisia? Miksi?
”Loppujen lopuksi asia on kuitenkin yksinkertainen: kaikki haluavat olla hyväksyttyjä, rakastettuja ja elää merkityksellistä elämää. ”
Niinpä, mistä koostuu sinun merkityksellinen elämäsi? Mitä siihen tarvitaan? Koetko olevasi hyväksytty? Rakastettu? Rakastatko ja hyväksytkö itsesi?
Minä nostan käteni ylös ja tunnustan, hitsin vaikeita asioita.
Joku viisas on joskus sanonut;
” On helpompi kasvattaa ehjiä lapsia, kun korjata rikkinäisiä aikuisia”
Mutta rikkinäiset aikuiset pitää korjata että he voivat kasvattaa ja antaa lasten olla ehjiä. Siinäpä meille hommaa, meille aikuisille.
Tätä me siis täällä Vilskeessä yritetään tehdä, opettaa elämisen taitoja niiden kaikkien numeroiden aakkosten, uimataidon ja ties minkä lisäksi, ja tiedättekö, me tykätään siitä.
Henna
Ps. Katsokaa nyt tuota kuvaa tässä tekstin alapuolelle, siellä me olimme eskareiden ja viskareiden kanssa koko päivän Vaarniemessä. Päivä oli upea, eikä vain ilman puolesta.
Meillä Varhaiskasvattajilla on tällaisia työsuhde-etuja, mitä monessa työssä ei ole, kuten viettää nyt päivä seikkailen luonnossa, tulevaisuuden luojien kanssa.
