Mietin pitkään, haluanko ottaa asiaan kantaa. Nyt se tuntuu kuitenkin olevan kaikkien huulilla, varhaiskasvatuksen työvoimapula.
Sitten tajusin, että taisin niin tehdä omalla henkilökohtaisella facebook sivullani juuri viikko sitten. Lähinnä se oli kai sellainen avautuminen.
Ehkä jaan sen myös teille:
”Minun päiväni yrittäjänä/päiväkodinjohtajana 22.10
Herään yöllä jo kolmatta kertaa. En tunne jalkojani, koko selkä on tulessa, en saa liikutettua itseäni kivutta.
Sirdalun ei sitten tehonnut ja illalla nappaama burana ei enää auta. Yritän yskäistä varovaisesti. Äänihuulet ovat turvonneet kahden uimakoulun päivän jäljiltä kloorista. Hiton allergiat, ne on aktivoitunut.
Olen äänetön. Kurkusta ei tule, kun pihahduksia.
Koitan nukkua vielä hetken. Aamulla kiemurtelen vaatteisiin, lopulta mieheni pukee minut.
5 ihmistä pois töistä.
Selvitään ehkä nipin napin. Onneksi meillä on 4 ihmistä extraa, muuten oltaisiin pulassa. Onneksi on perjantai, yleensä lapsia on paljon vapaalla. Nythän meitä haastaa uimakoulu kuljetukset ja sitten vielä se, että minä uimaopettajana olen sekä äänetön että jalaton.
Kaiken kruunaa vielä uusi puhelu
-Minä en nyt kuule tule tänään.
6 poissaolija on, yksi, jonka piti hoitaa kuljetuksia.
H####tti! (kirosana, paha sellainen)
Pikapalaveri varajohtajan kanssa. On keksittävä joka keino. Ollaan ihan pulassa. Asioilla on aina tapana järjestyä. Kiitän yläkertaa joustavasta henkilökunnastamme, niistä, jotka ovat töissä.
Buranaa lisää nassuun.
Menen hallille 30 min aikaisemmin, että ennätän kiemuralla märkäpukuun selän kanssa, joka ei taivu. Käytän pilliä ja imeskelen yskänkarkkeja.
Itkettää.
Minulla ei ole oikeutta sanoa, etten kuule tule tänään duuniin, on tultava, on hoidettava. Sitten minua itkettää jo lapsetkin, jotka ovat niin ihania.
45 vesipetoa, niin rohkeita, suuria tunteita, itsensä voittamista.
Tästä saan voimaan, vaikka sattuu, tosi kovin. Vesi on kyllä kummallista, se kannattelee. Kuivaa kyyneleet.
Burana auttaa vähän.
4 ryhmän jälkeen henkilökunnasta yksi riisuu minut uikkareista. Harvoin kai sitä pomoaan riisuu. 🙈
Kiitollinen hänestäkin. Mistä heitä on minun elämääni siunattu? Kiemurtelen vaatteisiin.
Töihin.
Pikku palaveri pikkuihmisten kanssa. Kuiskaillen. Ääntä ei tule. Suuria tunteita, vaikeita asioita, lupasin hänen isälleen puhua, hoitaa tilanteen, minä hoidan.
Kriisipalaveri päiväkodin kylpyhuoneessa ensi viikosta, kiitos heistä, ihanista työntekijöistä, he keräävät vähän taakkaani hartioilta.
Sitten teams-palaveri Joensuuhun. Katsos, on nämä opiskelut vielä myös. Raakun koneelle, yritän hoitaa osuuteni.
Sitten pikapalaveri varajohtajan kanssa, olkoon ensi viikko vähän helpompi, kiitos.
Sitten jäsenkorjaajan kautta kotiin.
7 nilveltä paikaltaan ja 3 kylkiluuta.
Vanha herrasmies kääntelee ja vääntelee, ilma alkaa kulkea pikkuhiljaa.
-Taidat olla aika nainen, jos tämän kropan kanssa olet elänyt.
Hymyilen.
Olen yrittäjä, mutta myönnän, olen helpottunut, on perjantai. ”
Meillä Vilskeessä ei ole hätää. Meillä on tosiaan niin kuin kerroin, neljä ihmistä enemmän, kun normaaleissa päiväkodeissa, juuri sen takia, ettei sijaisia saa, kun on hätä. Haasteen tuo sairastelu ja henkilökunnan lasten sairastelu. Sairaana kun ei voi tulla töihin ja myös henkilökunnalla on lapsia, jotka sairastavat. Tämä syksy on flunssien osalta ollut aika hurja. Sairastettu on enemmän, kun koskaan aiemmin. Puolikuntoiset lapset ja aikuiset tartuttavat pöpöä uudelleen ja uudelleen, joten kierre on loputon. Sn takia sairaana ei töihin tulla ja toivomme että myös puolikuntoiset lapset saisivat toipua kotona.
Viime viikko oli minun henkilökohtainen painajaiseni, lähinnä siksi että olin fyysisesti tosi heikossa kunnossa, ja se muuten syö aika nopeasti myös henkistä puolta. Yrittäjyys on ollut kuitenkin aikoinaan meidän valintamme.
Syy miksi Vilske perustettiin, oli se, että halusimme lähteä kehittämään varhaiskasvatusta. Olen varhaiskasvattaja, ja olen sitä koko sielultani, olen varhaiskasvattaja aika paljon enemmän, kun yrittäjä mutta jotta saimme Vilskeen, minun oli ruvettava myös yrittäjäksi, jotta voimme toimia niin kuin toimimme, minun on oltava yrittäjä.
Emme pienneimmissä ajatuksissammekaan voineet kuvitella 6 vuotta sitten, että meidän työn/yrityksen suurin uhka on työvoimapula. Siitä oli jo nähtävänä merkkejä, mutta kukapa olisi kuvitellut. Kun ensimmäisen kerran haimme varhaiskasvatuksen opettajaa, hakemuksia tuli yhtä paikkaa kohden 130 kpl. Nyt voi tuurilla tulla 4, josta jos oikein lykästää, voi pari olla pätevää, mutta istuuko ne meidän arvomaailmaamme, on sitten ihan tuurista kiinni. Kaikki ei istu, kaikki ei pelaa samoilla arvoilla, toiset ovat enemmän kunnan työntekijöitä ja luojan kiitos 6kk koeajan, ja sen että puhumme avoimesti siitä, että ei ole häpeä lähteä etsimään itselleen sopivampaa paikkaa. On kaikkien etu olla onnellinen ja voida hyvin. Yksi huonosti voiva ihminen myrkyttää ympäriltään paljon, olemme energiaa.
Meillä työtä tehdään intohimolla, henkilökuntamme on sitoutunut siihen mitä he tekevät. halumme pitää heidän hyvinvoinnistansa kiinni, se on meidän prioriteettimme ykkönen, uskomme että se myös näkyy. Meillä on extraihmisiä, me maksamme parempaa palkkaa, me annamme kiitosta ja muistamme henkilökuntaa, mutta kyllä meillä töitä saa tehdä. Me halumme, että henkilökuntamme näkee vaivaa teidän lasten eteen.
Ne perheet, joilla on kokemus muualta, osaa ehkä arvostaa sitä, miten me työmme teemme. Tämä maksaa. Siksi muistan ikuisesti erään varhaiskasvatuksen ammattilaisen, joka toi lastansa meille hoitoon ja ilmoitti, että hänen lapsellaan ei tehdä rahaa! Yrityspohjaiset päiväkodit tekevät sitä!
En halua ottaa tähän asiaan muuta kantaa, kun sen, että minä olen aika paljon enemmän varhaiskasvattaja, kun bisnesnainen, ja tämä ehkä loukkasi. Tosin hän jätti lapsensa meille hoitoon ja uskon että oli myös tyytyväinen meihin. Bisnes on bisnestä, eläkkeellä tästä olisi kiva joskus jäädä, jos sitä ennen ei uuvu työtaakan alle, mutta ei tämä niin kova kultakaivos ole, että voisin sanoa tekeväni rahaa lapsilla, ainakaan näillä meidän arvoillamme tehtynä ja tällä työtaakalla.
Minua naurattaa Helsingin sanomien juttu, jossa kauhisteltiin päiväkodin varajohtajan työkuvaan työvoimapulassa, kun hän joutuu leikkimään työvoimapulan takia lasten kanssa lattialla.
( https://yle.fi/uutiset/3-12160419 )
öööö.. minun työkuvani päiväkodinjohtajan kyllä liittyy aika paljon enemmän lapsiin, kun satunainen hetki lattialla työvoimapulassa. Ja tästä olen ylpeä. Se on minulle tärkeää.
Tämän takia Vilske on perustettu, että saamme tehdä asioita lasten kanssa, kehittää työtämme.
Tässä tilanteessa, jossa olemme, että työvoimaa on vaikea löytää ja saada ja se että kentälle ehkä hakeutuu myös ihmisiä, jotka eivät välttämättä sovellu kuitenkaan alalle, on suuri etu se, että on varhaiskasvattaja eikä bisnesnainen. Meidän tilanteemme, on tällä hetkellä tosi hyvä, jos vertaa muualle esimerkiksi Turun kaupungille, meillä on pätevät opettajat ja henkilökuntaa riittävästi ja enemmänkin, uskotaan siihen, että näin on meillä myös jatkossa. Ainakin halumme pitää hyvistä tyypeistämme kiinni ja hemmotella heitä.
(https://yle.fi/uutiset/3-12164584 )
Koko varhaiskasvatus on murroksessa, emme voi ennustaa mitä seuraavaksi tapahtuu, itse en usko, että mitään radikaaleja helpotuksia ainakaan. Siksi on parempi vain koittaa hoitaa selkä kuntoon ja pitää yllä positiivista energiaa, ympäröidä itsensä mukavilla tyypeillä ja puhaltaa hyvää tekemisen meininkiä, sen voimalla jaksaa. Yhdessähän tätä tehdään ja sen on kuulkaas aika paljon omista asenteista kiinni, miltä työsi tuntuu, miten siihen asennoidut. Meillä ainakin on annettu lähtökohdat hyvään.
Yhdessä tätä myös tehdään teidän perheiden kanssa. Jos on siis jotain, jota voisimme kehittää tai parantaa, muistakaa heti laittaa viestiä, ottaa hihasta tai soittaa. Aika mukavaa se on kyllä kuulla myös teiltä, jos olemme työmme hyvin tehneet, sillä vaikka ei kukko kehuilla elä, kyllä se lämmittää silti mieltä.
Voimia pimenevään syksyyn, jouluun ei ole enää paljoa aikaa ja Jekku-jekku-tonttukin on jo alkanut ilmestyä!
Henna