Kotoista kansanperinnettä ja kurkistusta kauemmaksikin -Hippuloiden alkukevättä

Hippuloiden ryhmässä olemme matkanneet talven vaihtuessa kevääksi metsäretkien, satujen, liikunnan ja musiikin maailmoissa. Maailmat ovat ulottuneet Vilskeen kartanon lähimailta ja suomalaisesta kansanperinteestä aina Egyptiin, Turkkiin ja avaruuteen saakka.

Kotimaiseen kansanperinteeseen pääsimme tutustumaan helmikuun 28. päivä, joka on Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivä. Lapset pääsivät katsomaan jännittävää ja hauskaa Kalevalaan Ja Mauri Kunnaksen samannimiseen kirjaan pohjautuvaa näytelmää ”Kuka kaappasi auringon”, jossa Pohjan akka harvahammas Louhi varastaa auringon taivaalta Pohjolan kivimäkeen. Luimme näytelmän jälkeen Mauri Kunnaksen Koirien Kalevalaa, jossa näytelmästäkin tutut hahmot Väinämöinen, Ilmarinen ja Louhi seikkailevat. Mistä maailma saikaan syntynsä Kalevalassa, entä keitä Väinämöinen ja seppä Ilmarinen olivat miehiään. Sekä näytelmä että kirja herättivät lapsissa mielenkiintoa. Kalevalan metsämaisemat ja ihmeelliset taiat sopivat hyvin yhteen Vilskeen yhteisen metsäsadun kanssa, ja näemme myöhemmin keväällä kantavatko kalevalaiset ideat Hippuloiden omaan metsäsatuun asti.

Toinen Hippuloita kiinnostanut kansanperinneaihe on ollut siltapeikko ja hänen tarinansa. Kulkiessamme metsäretkellä Katariinanlaaksoon ylitämme pienen kävelysillan, jonka alla tarinan mukaan siltapeikon koti!  Siltapeikosta on tullut talven aikana Hippuloiden omaa kansanperinnettä, joka on elänyt lasten mukana metsäretkillä ja kartanollakin. Emme ole vielä nähneet siltapeikkoa silmäkkäin, koska tämä on muuttanut talveksi Egyptin lämpimään maahan. Mutta peikkopa lähetti Hippuloille jo kirjeen ja kertoi itsestään (kuva 1). Peikko lupasi muuttaa keväällä takaisin Suomeen oman siltansa alle Katariinanlaaksoon. Lapset saivat eräänä helmikuisena metsäretkipäivänä ideoida yhdessä, mitä haluaisivat peikolta kysyä. Lempileikeistä kysyttiin, ja kyläilyn mahdollisuudesta… Toivottiin, että peikko tulisi pian ja toisi tuliaisia mukanaan! Maaliskuun aikana siltapeikon salaisuus selviää!

Kotoisesta perinteestä olemme lähteneet myös kauemmaksi, aina avaruuden etäisyyksiin asti. Olemme lukeneet avaruusaiheista tietokirjaa ja miettineet mm. painovoiman ajatusta. Olisiko hassua, jos Vilskeessäkin tavarat alkaisivat leijailla ilmassa niin kuin avaruudessa!  Avaruus on inspiroinut myös helmikuun liikkareita. Suuresta värikkäästä leikkivarjosta on tullut avaruustukikohta, josta Hippulat ovat singonneet tähtipalloja avaruuteen joko käsillä heittäen tai jalalla potkaisten. Tarkkuusheittämistä on voinut koettaa Saturnuksen renkaiden läpi, ja tasapainoilua avaruuspuolaa pitkin. Hippuloiden joukkueesta löytyy hyvää astronauttiainesta!

Maaliskuun kuudes päivä oli ryhmässämme kulttuurikeskiviikko (kuvat 4 ja 5). Pidimme turkkilaisen teehetken, jossa lapset pääsivät maistamaan turkkilaiseksi sisustetun huoneen teeastioista päärynämehua ja turkkilaisia herkkuja. Nam! Kokeilimme myös, miltä tuntuu tanssia itämaista vatsatanssia, sekä tutustuimme karttapallon avulla maapallon maihin ja meriin. Lapset pitivät kulttuurikeskiviikosta. Ehkä pidämme vastaavan elämysretken toistekin kevään aikana!

 Hyvää kevään odotusta kaikille :)

Hippulat