Aistirikkaat metsäretket Vimpuloissa

Helmikuun metsäretkien teemana on ollut aistit. Metsä ympäristönä on ollut mainio paikka aistien käsittelyyn. Lapset ovat lähteneet uteliaana ja innoissaan mukaan toimintaan. Olemme nimenneet eri aisteja, miettineet, mihin eri aisteja tarvitaan ja mitä hyötyä niistä on. Olemme myös testanneet, vahvistuuko esimerkiksi kuuloaisti, kun sulkee silmät. Helmikuussa lapset eivät vielä ottaneet omia eväitä mukaan, mikä on mahdollistanut keskittymisen tarjotun evään maistelussa. Lisäksi olemme harjoitelleet kauniita ruokailutapoja, oman vuoron odottamista ja annettujen ohjeiden kuuntelua.  

Makuaistiamme olemme haastaneet tarjoamalla erilaisia maistiaisia ja lapset ovat arvuutelleet silmät kiinni, mitä suussa mahtaa olla. Olemme miettineet, onko tarjottu syötävä esimerkiksi makeaa, suolaista vai hapanta? Mietimme myös, millaiselta se tuntuu suussa, esimerkiksi onko pehmeää vai kovaa? Tuntuuko ruoka kenties kylmältä tai kuumalta? Olemme myös kysyneet lapsilta, oliko maistiainen omaan makuun vai ei? Ensimmäisellä kerralla tarjosimme rusinoita, se taisi olla monelle tuttu maku jo ennestään. Lisäksi olemme maistelleet mansikoita, mustikoita, mandariineja ja näkkileipää.

Hajuaistia testailimme nuuhkimalla pusseissa olevia asioita, esim. rusinoita ja tarkat nenät huomasivat, että aikuisen käsirasva tuoksui hyvältä. Lisää hajuja löytyi luonnosta, kun kepit, puut, kivet ja sammalet tuoksuivat metsältä.

Tuntoaistiamme olemme haastaneet tunnustelemalla metsästä löytyviä luonnon materiaaleja. Etsimme metsästä esimerkiksi kovia, karheita ja pehmeitä asioita. Lisäksi lapset saivat tunnustella poskea vasten millaiselta jää, tiskiharja ja höyhen tuntuvat.

Kuuloaistiamme olemme käyttäneet kuuntelemalla luonnon ja liikenteen ääniä. Lapset ovat saaneet kertoa, millaisia eri ääniä he ympärillä havaitsivat. Lisäksi kuuntelimme avainten, kukkopillin ja tuulikellon ääntä. Keskustelimme, millaisilta ne kuulostivat.

Näköaistia olemme hyödyntäneet metsän tarkkailussa ja tutkimisessa. Lapset ovat saaneet nimetä, mitä asioita he näkevät, kun katsovat ympärilleen. Näyttääkö asia erilaiselta, kun sitä katsoo lähempää tai kauempaa?

-Iiris, Petra ja Saara