Paluu loman jälkeen arkeen vaatii aina veronsa. Unirytmi on sekaisin, lomamoodi, kiireettömyys, elämisen huoleton keveys ja taas, yhtä äkkiä, on asetettava kello käteen, etsittävä työvaatteet kaapista ja muistettava salasanat ja koodit, että saa työkoneet auki.
Minä tarvitsen aikaa sopeutua taas muutokseen. Niinpä palasin mökiltä jo edellisellä viikolla ja aloitin työvalmistelut, pikkuhiljaa, kevyesti ja ilolla.
Syksy on päiväkodilla aina uusi aloitus. Pieniä muutoksia tapahtuu ja ne tuovat uusia energioita ja käytäntöjä, uusia lapsia, henkilökuntaa ja nyt meillä vielä uutena eskarin aloitus elokuun puolessa välissä.
Kyllähän se jännittää, aina. Ei oikein tiedä mitä taas odottaa. Ei se uni tullut sunnuntai iltana silmään, masun sattui, mutta mitä meillä oli vastassa..
Henkilökunta vaikutti hyvin levänneeltä. Lämpimiä halauksia. Naurun remakkaa ja iloinen pulputus.
Lapsia palailee pikkuhiljaa joten varsin hiljaista on vielä. Ne, jotka palasivat lomalta, palasivat iloisina. Hassua kuinka pienet ihmiset voivat kasvaa ja muuttua ihan kuukaudessa!
Paljon touhua, syksyn valmisteluja. Kaikilla päät täynnä taas ideoita joita sormet syyhyten odottavat, että pääsevät kokeilemaan.
Siitä tämä taas alkaa.
Ihanaa, kuinka huojentunut ja onnellinen olenkaan. Ympärillä on ihmisiä jotka ajattelevat samalla tavalla ja tekevät tätä työtä yhtä suurella sydämellä. Olen omieni joukossa.
Vilskeessä aloitti jo myös uutta väkeä. Sinne ne sujahti, joukkoomme, lapset ja aikuiset. Keskiviikon palaverin jälkeen mietimme Kalervon kanssa, että henkilökunta valinnat ovat olleet varsin onnistuneet, nämä kaverithan ovat jo osa meitä. Ehkä aitoon välittömään ja iloiseen joukkoon on helppo sukeltaa jos on itse valmis muutokseen. Tervetuloa arki, mutta antaa syksyn vielä odottaa!
