Toimintasuunnitelmahan, on se lippulappunen, joka tehdään oman toiminnan tueksi, tai niin sen ainakin pitäisi olla.
Entisessä elämässäni täytin sen elokuun alussa tiimin kanssa. Kalenteri oli niin piukassa, että saatoin laittaa jo ennen kun kausi edes kunnolla alkoi vanhemmille postia milloin tapahtuu mitäkin ja milloin retkeillään minnekin.
Näin jälkikäteen ajateltuna se oli tosi helppoa ja vaivatonta. Hätätingassa olisi voinut käyttää samaa sieniaskartelua vuodesta toiseen ja takaan, olin tarkistanut, että kaikki vasun (varhaiskasvatus suunnitelman) osa-alueet tulee täytettyä laadukkaasti ja varmasti.
Mutta kuinkas sitten kävikään..
Sain eräänä syksynä ryhmän, joka oli täynnä viisaita ja varsin eläviä lapsia. He eivät istuneet siihen muottiin mihin olin ajatellut heidät istuttaa. He kapinoivat, kipinöivät ja raastoivat hermoni riekaleiksi. Minun oli antauduttava. Tajusin, että olin ammatillisesti täysin hakoteillä. Olin pitänyt itseäni varsin pätevänä ammatillisesti. Olin tykätty lastentarhanopettaja, hoidin hommani hyvin, mutta missä oli lapsilähtöisyys, lasten omat ideat ja yksilöllinen opetus?
Homma oli hoitunut todella hyvin vanhalla tavallakin, mutta nyt olin saanut joukon lapsia, jotka halusivat saada äänensä kuuluviin. He halusivat enemmän toimintaa, enemmän omannäköistä juttua. Väsyneenä, turhautuneena luovutin. Annoin lasten viedä,
-okei, edes hetki, näyttäkää mitä teen väärin!
Tämä vuosi on ollut elämäni paras vuosi ammatillisesti. En voi koskaan kiittää tarpeeksi noita jukurupäisiä, voimakkaita, mutta äärettömän viisaita lapsia siitä, mitä he tekivät minulle.
He tekivät minusta minun, tälläisen lastentarhanopettajan, joka oikeasti olen.
Pysähdyin ensimmäistä kertaa sen tärkeimmän äärelle, sen lapsen. Avasin silmäni, korvani ja sydämeni muutin tapani ajatella ja työstää tätä työtä.
Lapset ideoi, minä mahdollistin ja yhdessä me toteutimme.
Minä sytyin ja paloin ensimmäistä kertaa vuosiin lasten kanssa yhdessä.
Minun ammattitaitoa oli tuoda ne kaikki opetettavat asiat arkeen, lasten huikeisiin ideoihin.
Mitä minä tein? Kumitin koko vuoden tyhjäksi ja annoin mennä.
Mitä me saimme?
Tähän olisi parhaita vastaamaan nämä viisaat lapset tai heidän perheet. Saimme ihan käsittämättömän esikouluvuoden. Ystävyyssuhteita joiden uskon kestävän lopun elämän. Kaikki kouluvalmiudet joita meitä odotettiin..
Lisäksi minä ja minun nykyinen tiimi saimme Vilskeen.
Nämä lapset saivat minut ajattelemaan työtäni niin eri tavalla, että oli aika tehdä jotain. Jos uskotte sattumiin, tähden lentoihin, niin voin kertoa, että minulle kävi ne kaikki. Sen todistaa ihana Vilsketalo ja vilskeenväki.
Palaan siis toimintasuunnitelmaan..
Sitä mitä juuri työstämme ja kuten ehkä arvaatte, ihan eri tavalla kuin koskaan ennen..
Siitä millaiseksi sen muokkaamme, mitä se tulee pitämään sisällään, en uskalla vielä edes haaveilla. Tällä tiimillä , näiden lasten kanssa, on ilo lähteä luomaan uutta.
"Varhaiskasvatuksessa keskeistä on lapsen tarpeisiin vastaaminen, lapsen kuuleminen, lapsen kiinnostuksen kohteiden huomioiminen ja välittävä huolenpito sekä leikin ja oppimisen mahdollistaminen."
Tässä hyvä linkki jonka avulla pääsette tutustumaan uuteen valtakunnan vasuun. Pyrin laittamaan Vilskeen oman vasun myös julkiseksi omille nettisivuillemme jolloin teidän on helppo tutustua arvoihimme.
http://www.vanhempainliitto.fi/filebank/3502-Varhaiskasvatusesite2017.pdf
Ihania leikkihetkiä, päivät pullollaan!
Pienryhmän yhteinen maatilaleikki. Leikin lomassa opittiin kaveritaitojen lisäksi värejä, lajittelua ja laskemista.
Kurkistusleikki oli hurjan hauskaa. Yksi lapsista pääsi vuorollaan piiloon ja muut arvasivat kuka on viltin alla.
Roikkuapinat, harvinaisen ihanat sellaiset. Luontoeskarin omassa pesäpaikassa pääsee roikkumaan ja kiipeämään!
Sataa sataa, palloja sataa -Tuokaa takas, nopeaa rataa!
Sitten pieni esimerkki hetkeen tarttumisesta, siitä, mitä on elää lasten rinnalla, heitä kuunellen. Mitä on varhaiskasvatus, jossa lapset pääsevät osalliseksi toiminnan suunnitteluun ja tekemiseen.
Meidän lapset olivat metsäretkellään, sieltä tultiin takaisin suut ja koko naamat sinisenä.
Minä heitä siinä naureskelin, kunnes nuori herra tuumasi että, heille on luvattu, että he saavat tehdä mustikkapiirakan, jos poimivat itse mustikat. Huomenna lähdetään kuulemma poimimisretkelle, me saamme tehdä siis Ihan oikean piirakan, leipomalla!
Minä siinä sitten kärkyin seuraavana päivänä, että joko joko, voin unohtaa herkkulakkoni, jos lapset kerta itse leipoo, ihan oikean piirakan, mutta se antoi odottaa itseään vielä seuraavaan päivään. Muistikoiden poimiminen oli vienyt tovin aikaa, ei kaikkea ennätä tehdä samana päivänä.
Seuraavana päivänä jouduin olemaan kouluttamassa toisessa paikassa ja kun palasin Vilskeeseen samainen nuori herra huusi välittömästi aidan takaa,
-Se Henna on sellainen juttu, että me leivottiin ja tuli niin hyvää että me syötiinkin se kaikki!
No, minun herkkulakko piti, siltä osin ;) ja onnelliset lapset saivat piirakkansa.