Meistä kasvattajan tärkein tehtävä on tehdä lapsista onnellisia ja yhteiskuntakelpoisia.
Siksi olemme ottaneet vuoden teemaksi tunnetaidot ja sosiaalisten ja vuorovaikutustaitojen vahvistamisen, puhumme elämisen taidoista. Nyt alamme saada palautetta työstämme..
Olin tässä yksi iltapäivä ulkona. Lapsia haettiin kotiin ja pihalla kävi melkoinen vilske. Kaverukset nahistelivat. Toinen ärsytti toista tahallaan ja pienempi kaveri keräsi kierroksia. Tilanne oli jo räjähtämäisillään, otin ärsyttäjän käteeni. Kävelimme, juttelimme ja tilanne rauhoittui itsestään, hänen osaltaan. Ärsyttäjä päästi irti ja rauhoittui, mutta pikkukaveri ei. Sitten, joku muu kommentoi pikkukaverille jotain ihan turhaa ja kuppi meni nurin, hanskat lensi kaaressa ja kiukku tuli.
Otin hanskat ja kävelin kaverin luo.
-Laitetaans hanskat käteen!
Ei, silloin se tuli oikein valtavana aaltona. Väsy, kiukku, viha, suuttumus. Pikkukaveri veti ihan järkyt raivarit. Hän potki, kynsi ja huusi. Suusta tuli täysin painokelvotonta materiaalia. Pidin häntä sylissä.
-Rauhoitu. Et saa satuttaa itseäsi. Rauhoitu, päästä kiukku ulos.
Silittelin häntä ja kerroin, että hän on tärkeä.
Pikkukaverilla on vahva luonne. Kiukku oli tosi tiukassa. Noin 30 minuuttia yhtä raivoa minun sylissäni, sitten tuli hakija. Olin ihan poikki, mutta niin oli pikkukaverikin, mutta ei hän hevillä luovuttanut. Loppujen lopuksi kun hänet saatiin kotiin jostain juoksi kolmas kaveri, halasi minua ja jatkoi matkaa. Hänen äitinsä tuli juuri sopivasti ja ihmetteli lapsensa halia. Ei ole varsin tavallista, että eskari-ikäinen poika kirmaa halaamaan ”tarhantätiä”. Liikutuin. Itkua nieleskellen kerroin äidille, että lapsesi sydän on kultaa. Hän näki, kuinka olin toiminut kiukkukaveri kanssa. Hän näki, että kaipasin voimaa ja halia. Ehkä hän pystyi asettumaan kiukkukaverin rooliin ja näki, kuinka kovasti halusin saada hänet onnelliseksi.
Kehuin eskaripoikaa, kiitin. Hän teki kurjasta olostani herkän ja onnellisen.
Rajoja, niitä lapset kaipaavat.
”Rakasta minua eniten silloin, kun sitä vähiten ansaitsen.” Yksi parhaimpia elämänviisauksia.
Kun asetamme rajat, se luo turvallisuuden tunteen. Lapsi tietää minun on hyvä olla tässä, minusta pidetään huolta. Minun ei tarvitse miettiä tai kantaa enemmän vastuuta kuin minulle kuuluu. Aikuisen kuuluu olla aikuinen ja kantaa vastuu. Sellaisia aikuisia lapset kaipaavat, varsinkin nämä tulisieluisemmat pikkuihmiset. Raivareiden jälkeen he tietävät, tuo syli on minua varten, tuo aikuinen rakastaa ja he palaavat aina takaisin, lämpimään ja turvalliseen aikuisen syliin.
Jokainen tilanne on mahdollisuus kasvaa. Kaikista tilanteista voimme saada mahdollisuuden oppia ja opettaa. Niinpä palasin edellisenpäivän kiukkutapahtumiin jo seuraavana päivänä, kun uusi tilanne vaati totaalisen pysäytyksen.
Eskaripojilla oli tilanne päällä. Yksi itki ja toinen kiukkusi. Itkijä oli saanut köniin kiukkuavalta ”kuumakallelta”
-Sinä ärsytit!
Aikuinen selvitti tilannetta;
-Tiedättehän pojat, aina puhutaan ennen kun käytetään nyrkkejä..
Pysäytin tilanteen.
-Aloitetaanpa alusta, sinä ärsytit ja sinä kuumuit? Kerronpa teille mitä tapahtui eilen..
Näytin kynsityt käteni. Ystävykset hiljenivät.
-Mitä Henna tapahtui?
Kerroin että toinen ärsytti, toinen hermostui ja minä olin välissä.
-Oliko siinä hallitsematonta vihaa? Kysyi itkijä.
Mistä näitä fiksuja lapsia tulee? Miten he osaavat puhua noin?
-Kyllä, hänellä oli tosi paha olla. Kävimme edellisen päivän tapahtumat vielä yhdessä läpi. Miten viha pitää päästää ulos, mutta ei voi satuttaa koskaan toista tai itseään. Miten toista ei voi ärsyttää tahallaan.
Tilanne muuttui täysin.
Kaverukset pyysivät anteeksi ja miettivät miten ihmeessä näin pääsi käymään? Miten isoveli ärsyttää kotona ja tilanne äityy riidaksi. Kuinka kurjaa se onkaan.
Sitten tuli minun edellisen päiväni pelastaja ”halija”. Kerroin muillekkin miten hienosti eskarikaveri oli toiminut. Lohduttanut minua. Kuinka tärkeää on myötäelää toisen tunteita.
Kiitin häntä vielä ja kaveritkin olivat samaa mieltä, hienosti tehty!
Tulimme yhdessä siihen tulokseen, ettei tuhmia lapsia olekaan, joskus kuppi vain kaatuu nurin. Opimme hallitsemaan tunteita ja elämään myös toisen tunteita läsnä.
Ei se meille aikuisillekaan ole aina helppoa. Kunpa vain osaisimme puhua ja nähdä niiden tilanteiden taakse. Me olemme onnistuneet löytämään tänne Vilskeeseen aivan ihania ihmisiä töihin. Nämä ihmiset osaavat nähdä tilanteiden taakse, lasten sydämiin.
Heillä on vilpitön halu opettaa sitä myös lapsille.
Kerään tähän muutamia ihastuttavia hetkiä arjestamme. Joskus kuvat kertovat enemmän kun tuhat sanaa, niinpä en edes yritä avata tilanteita.
