Olin viime viikon isojen asioiden äärellä. Olin niin sanotusti lomalla.

Lomalla Vilskeestä, lomalla poissa kotoa perheen luota. Olin lomalla yksin, ihan itseni kanssa. Aikas outo juttu minulle. En ole koskaan ennen tehnyt tällaista. Nyt kuitenkin tulin tilanteeseen, että minun oli aika tehdä se, oli välttämätöntä haukata happea.

Rakasta työtäni. Olen yrittäjä. Olen kunnianhimoinen, täydellisyyden tavoittelija, ihminen, jolle mikään ei ole mahdotonta ja mikään ei ole ennen riittänyt. Haluan, että kaikkien on hyvä olla, kaikkien ja unohdan ehkä samalla vähän itseni.

Koska rakasta työtäni, teen sitä paljon. Olen aina töissä, jos en fyysisesti niin henkisesti. Vilske on osa minua. Olen siitä ylpeä. Olemme rakentaneet meidän unelman, jolle elän ja palan vahvasti.

Joku joskus varoitteli, etten vain uuvuttaisi itseäni. En ikinä Vilskeessä, kuinka voisin, olen osa sitä, Vilske on sydämeni.

Olen kertonut avoimesti, kuinka vanhassa elämässäni uuvutin itseni, poltin itseni loppuun. Se on nykyaikana yleisempää, kuin kukaan haluaa myöntää. Minäkin olen tällainen perinteinen kiltti tyttö, suorittaja, joka kantoi, veti, työnsi, huolehti, teki kaiken eikä edes huomannut väsymystään, kunnes kaatui tosi korkealta ja syvälle.

Meni kauan tunnustaa, etten jaksa, etten ole oma itseni, enkä elä elämää mitä haluan.

Tunnustamisen jälkeen alkoi kuntoutus ja eheytyminen. Pitkä prosessi, joka opetti elämästä paljon.

Olen ihminen, inhimillinen, voimavarani ovat rajalliset.

Nyt osaan tunnistaa hyvin nopeasti koska kierrokset nousevat. Koska työ alkaa viedä minua niin paljon, etten pysty hallitsemaan sitä.

Vaikka Vilske on koko elämäni, suuri rakkauteni työhön ja sen kehittämiseen vie välillä voimia. On osattava hiljentää tahtia ja tärkein, on osattava hiljentyä ja kuunnella mitä ympärillä ja minussa itsessäni tapahtuu.

Tätä olin viime viikolla tekemässä. Vetämässä happea ja ihmettelemässä mitä me olemme luoneet.

Olin ensimmäistä kertaa koko yrittäjä urani aikana viikon lukematta sähköposteja. Minä pystyin siihen ja kaikki sujui hyvin. Meillä on vahva tiimi, osaavat, ammattitaitoiset, luotettavat työntekijät, jotka lähettivät minulle ikävääni aina pieniä kuulumisia, juuri sen oikean verran, että saatoin joka ilta mennä hymyillen nukkumaan, valtakunnassamme on kaikki hyvin ja minulle on siellä oma paikka, kun palaan.

Kun pysähdyin, kuulin ja näin, mitä olemme tehneet, mitä minä olen tehnyt, kuka minä olen ja mitä minä haluan vielä tehdä. Kuinka kiitollinen olenkaan tästä kaikesta, jota ympärilläni on.

Kuinka moni muu meistä mennä puuskuttaa elämässään eteenpäin kuin höyryveturi?

Elämme ruuhkavuosia, lapset ovat pieniä, ura on luotava, asunto maksettava, on opintolainat, ystävät ja lomamatkat, joulukin tulee!

Loppupelissä kun joku pysäyttäisi, pistäisi katsomaan elämää vakavasti silmiin, sitä tajuaisi, että enemmän on vähemmän. Moni meistä ei edes tajua, että elämä jää elämättä työn ja kaiken muun kiireen takia. Että kiirehtimällä emme edes huomaa kaikkein hienoimpia hetkiä.

Onni tulee ihan pienistä asioista. Onni tulee meidän jokaisen itsensä sisältä. Siitä kun on sinut itsensä kanssa ja oppii nauttimaan itse elämästä. Kukaan toinen ei voi antaa meille meidän onnea.

Lapset ovat onnellisia, he osaavat elää hetkessä. He eivät murehdi auton talvirenkaiden vaihtoa eikä jumppakortin ostoa, he elävät tässä ja nyt.

Ehkä meidän aikuistenkin pitäisi.