Olimme viime viikonlopun Kalervon kanssa lasten liikuttajien seminaariristeilyllä Tukholmassa. Varsin antoisa reissu, tai niin kai aina kun kasa liikunnan puolestapuhujia/höyrähtäneitä laitetaan samaan paikkaan.

Minuun suurimman vaikutuksen teki aivotutkija Minna Huotilainen. Hän luennoin aivojen, liikkeen ja oppimisen merkityksestä. Olen toki aina tiennyt miten valtavan paljon hyötyä liikkumisesta on, mutta nyt se on tietellisesti tutkittu, miten aivotkin hyötyvät liikkeestä. Paras aivoterveys saavutetaan yhdistämällä keskitehoista liikuntaa ja oppimista. Useimmissa tutkimuksissa on todettu, että 5-30 minuutin kestoisilla liikuntahetkillä on vaikutusta liikunnan jälkeiseen oppimiseen. Lisäksi Liikunta parantaa unta ja uni taas auttaa oppimaan ja muistamaan asioita. Unen aikana aivot tekevät suurimman työn, joka tarkoittaa siis sitä, että unella on myös suuri merkitys oppimiseen.

Liikunnan lisäys kasvattaa aikuistenkin muistialuetta ja vähentää ikääntymisen merkkejä. Lapsilla liikunnan merkitys on vielä suurempi. Varsinkin rytmikäs liikunta ja toiset huomioiva käytös ovat yhteydessä. Jopa 15 minuutin Laululeikit ja tanssileikit saa aikaan sosiaalisuuteen kasvamista. Ilmiö liittyy aivojen peilisoluihin joka saa ihmiset kokemaan, että olemme kuin samalla puolella.

Minnan jälkeen kuuntelin Tommi Vasankarin luentoa koululaisten move-testeistä. Tutkimus kertoo tosi karua tulosta nykypäivämme lasten liikkumattomuudesta. Tutkimuksessa käy ilmi se miten lasten liikunta vähenee viikonloppuisin ja iän mukaan. Mitä tälle asialle voisimme tehdä?

Meillä on käsissä tulevaisuuden koululaiset/nuoret, me voimme nyt vaikuttaa siihen millaiseksi me haluamme heidät kasvattaa.

Virpi Louhela-Risteelä on tehnyt tutkimuksen Kuulluksi tulemisesta. Hän puhuu siitä miten lasten ja nuorten osallisuus kasvattaa sitoutumista ja miten oppimista ei tapahdu jos lapsella ei ole turvallinen olo. Oppimistilanteessa on aina tunnereaktio mukana. Positiivinen kokemus, vuorovaikutus aikuisen ja lapsen välillä on tärkeää.

NÄHDYKSI, KUULLUKSI, TULEMINEN

Tuliaiseksi reissultamme toimme henkilökunnalle suuren kysymyksen;

Miten minä muutan lähestymistapaani jotta kuulen joka ikisenlapsen?

Miten voin sanoa joka päivä;

"Olen tässä, olen läsnä, näen sinut!"

Olen varma että tämä kysymys haastaa kaikki kasvattajat. Koemme riittämättömyyttä arjessa. Toimintakulttuurimme pitää rakentaa uudestaan jotta saamme lasten äänen paremmin kuuluviin. Jotta lapset ovat suuremmassa osassa osallisuudessa.

Vilskeessä on vastattu haasteeseen!

Eskarissa tutustuttiin N-kirjaimeen. Ensin katsottiin miltä N näyttää. Sen luota pääsi taikaportista läpi aamupiiriin piirtämällä vuorollaan N-kirjaimen taikakynällä.

Aamupiirissä kuulosteltiin miltä nnnnnnnnnn kuulostaa, hiljaa ja kovempaa sanottuna. Miltä se tuntuu suussa, joitain kutitti, toisesta tuntui karhealta ja toisesta kivalta.

Mietittiin kenen nimestä löytyy N-kirjain, tehtiin nimiin keksittyjä liikkeitä ja keksittiin lasten toiveesta myös N-lempinimiä.

Sitten jakaannuttiin kolmeen ryhmään, joista yksi kirjoitti N-sanoja luonnonmateriaaleilla, yksi muodosti lasten kehoilla N-kirjaimia ja yksi rakensi N-joen. Jokeen laitettiin myös siltoja ja lehtiä laivoiksi. Kaikki kiersivät katsomassa toisten tekeleet, ja annettiin kavereille aplodit ja kehut hienoista N-jutuista.

N-joki. (Joka myös muuten näyttää Harry Potterin salama-arvelta ja Z-kirjaimelta)

Majanrakennusta Ylä-Karjalassa. "Mä teen tästä sammalesta kolmion niin tää sopii hyvin kattoon."

Eskarit nimesivät oman mestäpaikkansa Karjalaksi, ja siihen kuuluu kaksi osaa: Ylä- ja Ala-Karjala. Ala-karjalssa usein pidetään aamupiiri ja toimintaa, ja sitten siirrytään Ylä-Karjalaan leikkimään. Siellä onkin jo hienot majat rakenteilla, joissa samat leikit jatkuvat aina kun uudestaan mennään.

Kielijumppaa käytiintarinan muodossa. Kun lehmä oli nähnyt niityllä sammakon, se lähti kävelemään ja lehmänkello kalkatti. Lehmänkello tehtiin kielellä heiluttamalla sivusuunnassa, huomattiin että hitaasti onkin vaikeampaa kuin nopeasti.