Löysin vanhan päiväkirjani. Liikuttuneena luin ajatuksiani joita olin kirjoittanut ennen oman lapseni syntymää. Niitä pelkoja kuinka osaan olla riittävän hyvä äiti? Millaisen lapsen mahdamme saadakaan?
Muistan elävästi sen tunteen kun tajusin, että olen tuon pienen ihmeen tärkeimpiä ihmisiä, elämäntien tasoittaja, vastuussa tuosta pienestä nyytistä, joka osasi hädin tuskin itkeä.
Silloin tajusin mitä merkitsee sanonta ”Vanhempana sinun on hyväksyttävä, että sydämesi kulkee lopun elämäsi ulkopuolellasi.”
Vastuu ja huoli ei katoa koskaan. Pääsiäislomalla tunsin sen kotona käydessäni. Äiti on aina äiti, oli lapsi minkä ikäinen tahansa.
Minulle oma lapsi on ollut elämäni suurin kasvattaja. Vaikka minun pitäisi olla se kasvattaja, niin totuus on, että vanhemmuus muuttaa meitä. Lapset tekevät meistä sen mitä olemme, jos annamme heille sydämemme ja yleensä annamme, jokainen tavallamme.
Olen pohtinut miten muutuin lastentarhanopettajana oman lapsen myötä. Pelkäsin jopa sitä, että jos en enää kiinnykään päiväkotilapsiin niin kuin ennen omaa lasta.
Jokaisella meillä on omanlainen ammatillisuus, suhde työhön. Silloin kun varhaiskasvattaja työ ei ole vain työtä, vaan se on sydämen asia, on ammatillisuus koetuksella. Muistan kuinka häpesin ensimmäisiä esikoulun kevätjuhlia kun liikutuin niin kovin. Muistan kevään kuin eräs lääkäri isi kävi kysymässä tarvitsenko rauhoittavia itkuuni.
Se luopumisen tuska.
Meille jotka teemme työtämme sydämellä lapset eivät ole vain päiväkotilapsia, he ovat kuin omia. Vietämme lasten kanssa suurimman osan arkea. Jaamme heidän surut ja ilot, ensiaskeleet, hampaiden irtoamiset ja ensimmäiset kuperkeikat. Opetamme heitä elämään teidän vanhempien rinnalla.
Opettelemme tuntemaan jokaisen lapsen tavat toimia, tulkita, ajatella. Opettelemme olemaan heille turvallisia aikuisia, heitä, joiden rinnalla on hyvä kasvaa ja olla silloin, kuin se maailman tärkein ihminen, oma vanhempi, ei ole paikalla.
Ei muuten mikään pikku homma tai vastuu.
Ei tätä muuten voi kunnolla tehdä, kuin avaamalla sydämensä ja sen jälkeen se on arka kaikelle. Kaikelle ilolle ja rakkaudelle, kaikille suruille ja luopumisille.
Oma lapsi muutti minun suhdetta myös teihin vanhempiin. Voin eläytyä kanssanne tunteisiin kun lapsi oksentaa sänkyyn aamuyöllä tai tunteiseen kun oma lapsi laittaa kädet kaulaan ja kuiskaa ” Äitin rakas”.
Vanhemmuus muutti minua varmasti myös kasvattajana, mutta yhtä asiaa se ei muuttanut, avaan sydämeni edelleen jokaiselle lapselle, joka ikinen päivä ja kasvatan heitä rakkaudessa. Näin meillä Vilskeessä tehdään. Se on meidän elämän tehtävä, tärkeä tehtävä jonka te olette meille luovuttaneet antamalla lapsenne meille opettajaksemme ja iloksemme.
Uskallan varmasti puhua koko vilskeenväen aikuisten suulla kun sanon, että meille lapset eivät ole vain lapsia, meille lapset ovat osa maailmaamme, ihan jokainen.
Joka päivä tulemme sydän avoinna ottamaan vastaan sen kaiken mitä meille annetaan. Käymme rinnatusten lasten kanssa ihmettelemään mitä maailma ja kevääseen heräävä luonto meille tänään tarjoaakaan ja mitä siitä voimme oppia.
"Äiti on aina äiti, oli sitä minkä ikäinen tahansa." :)
Onni on olla monen "pienen ihmeen" Äiti.
Vilskeessä vietimme tärkeän ihmisen päivää. Äidit on aina tärkeitä ihmisiä mutta tärkeä ihminen voi olla myös oma veli.
Tai hyvä ystävä!
Tai se tarhantäti :)
Viime viikkojen parhaat hetket ikuistettuna kameralla, ne muutamat sellaiset.
Rantabileissä on ollut varsin letkeä meininki.
Pienin väki keskittyi hiekkaleikkeihin...
Leipomisen riemua, äärettömän tärkeää hommaa muuten..
Heppastelua omatekemillä hepoilla
Työnalla ritarinkilvet
Sokerina pohjalla, tänään saimme Vilskeeseen Eija Ludon tekemän "Ihan Pienen Vilskeen" mielettömän ihanan nukkekodin jonka Eija on tehnyt ihan itse meille.
Nukkekodin synnystä voitte lukea lisää Eijan blogista.
Kiitos Eija, vilskeenväki on suunnattoman onnellisia!
Löysin sattumalta hyvän blogitekstin vanhemmuudesta, varsinkin jos teitä on siunattu useammalla "Kullanmurulla"
lukekaa lisää jos tuntuu että uppoaa ;)