Voiko mikään olla lapsista ihanampaa kun lumi?
Ei voi!
Ilo on ylimmillään kun talvi on tullut kaupunkiin.
Mukanaanhan se tuo tietenkin kaikkea vähemmän mukavaakin, kuten hanskojen pitäminen kädessä ja villapukujen pukemisen, mutta kaikki käy jos vaihtoehtona on pulkkamäki ja lumileikit.
Olemme käyneet Vilskeenväen kanssa loputonta vuoropuhelua sukkalukkojen laittamisesta ja märkien hanskojen kuivatuspaikasta. Kumma kyllä märät hanskat ei kuivu pikku mutturalla lokeron pohjalla ja ikävästihän se kylmä vihloo nilkkoja jos sukkalukkoja ei ole asenneltu. Aikuisen tehtävä on huolehtia, että lapset ovat oikeilla varusteilla, oikein puettuna ulkona, mutta on hyvä opettaa lapsia myös omatoimisuuteen ja nyt on sen aika! Hienosti lapset imevät tietoa, kaikilla on halu oppia kun selittää miksi se on niin tärkeää.
Välillä sitä herää kuinka nopeasti aika meneekään. Tuntuu, että päivät ja viikot vaan katoaa ja kohta ollaan taas jo joulussa. Lapset ovat löytäneet paikkansa. Alku itkut ovat enää haalea muisto ja kasvatuskeskusteluissa on noussut esille kuinka lapset ovat löytäneet uusia ystäviä.
Me aikuiset haemme vielä omaa tapaamme toimia. Kokeilemme ja testaamme. Lapset ovat maailman parhaita kavereita tällä matkalla. Heiltä tulee todella raadollinen palaute mikä toimii ja mikä ei. Olemme alkaneet sekoittamaan lapsijoukkoja lasten mielenkiinnon mukaan. Lapsia tämä ei haasta, meitä aikuisia ehkä vähän. Meillä kun tuppaa olemaan tarve kontrolloida kaikkea. Jos joukko lapsia haluaa olla palomiehiä, kyllä heille pitää suoda siihen mahdollisuus.
-Joo minä testaan paloauton!
Elämän parhaita opettajia ovat lapset toisilleen.
Isot ja pienet, tytöt ja pojat. Voimme niin paljon imeä toisiltamme. Me aikuiset näemme tässä sen hienon mahdollisuuden mikä myös meillä on kasvaa kasvattajina. Lapset kasvattaa eniten. Muistan kaikkein parhaiten, vuosienkin takaa, ne kaverit joiden kanssa itkua välillä nieleskelin. Oli haasteita, mutta myös suunnattomasti rakkautta ja mahdollisuuksia.
Tapasin sattumalta pikku kaverin vuosien takaa ystäväni ovella. Ei hän enää ollut pikkukaveri, iso poika. Se jälleen näkemisen onni. Hän halasi minua vielä vuosienkin jälkeen. Itku minulta tuli. Kuinka hieno nuorimies hänestä oli kasvanut. En minä sitä edes epäillyt, vaikka ehkä joku muu sen teki. Aina pitää luottaa siihen, että kun antaa kaikkensa niin elämä kannattelee.
Tiedän, että olen kasvattajana vahva. Se on vuosien kokemus. Ne on ne kaikki kohtaamiset. Mutta myös tuore kasvattaja voi olla ammatillisesti hyvä ja loistava tyyppi. Se on osaksi luonne kysymys, mutta se on myös se ympäristö missä kasvat kasvattajaksi. Siksi Vilskeessä on niin tärkeää, että me aikuiset ammennamme toisiltamme. Jaamme hyvää. Joka päivä meillä on monta peiliä mihin katsomme. Haluanko olla tuollainen kasvattaja? Miten ihmeessä tuo työkaverini tekee tuon? Voisinko minäkin antautua tuolla tavalla lasten edessä?
Kasvattajan tärkein työkalu on suuri sydän
Mutta työ vaatii myös valtavasti kykyä elää läsnä, heittäytyä ja olla välillä ihan hassu!