Kun Kalervo heitti ilmaan ajatuksen, että hän haluaisi viedä lapset telttailemaan, minä vain hymähdin. En voinut edes unelmoida, että ympärilläni olisi ihmisiä jotka olisivat valmiit luomaan kanssamme lapsille tällaisen elämyksen.
Kun ajatus ohi mennen kerrottiin vilskeen käytävällä henkilökunnalle ja kun se kaikki olivat sitä mieltä, että, ei kun joo! Siitä se lähti..
Koko päiväkotimme 27 lasta, nuorin 9kk marssivat pienien reppujen kanssa meren rantaan. Pekka Pouta oli luvannut koko päiväksi sadetta. Muutamat vanhemmat olivat aamulla jo jutelleet, että ette kai te nyt lähde kun..?
Lapsille on luvattu, totta kai me menemme! Meillä on kaikilla kunnon sadevarusteet.
Koko reissun aikana ei satanut pisaraakaan vettä. Aamulla oli ennen lähtöä ropistanut ja keskustassa oli kuulemma satanut ihan kunnolla, mutta meillä oli ihana lämmin syyssää. Juuri sellainen kun me olimme toivoneet.
Jotkut onnelliset saivat oikean Kalervon taksikyydin.
Luonnon ihmettelyä, repuista omat pienet eväät ja todella todella kummallinen suuri teltta. Osa lapsista oli sitä mieltä että se on kuin suuri avaruussukkula, osa piti sitä sirkustelttana.
Teltan pystytys oli ihan kaikkien hommaa..
Ihan pienin väki lähti syömään ja nukkumaan Pikku Vilskeeseen mutta 19 urheaa vilskeläistä jäi nauttimaan retkipäivästä. Olihan se aikas söpöä, kun he repuistansa etsivät omat lautaset ja ruokailuvälineet ja odottivat kauniissa rivissä katseet merelle päin ruokaa. Savulohipasta ja salaatti upposi pieniin masuihin ja muuttamat ottivat lisääkin.
Puskapisut ja sitten valmistautumaan nukkumaan menoon.
Tämä oli ehkä se retken jännittävin osuus. Moni lapsista nukkuin ensimmäistä kertaa makupussissa ja pimeä puolijoukkue teltta oli varsin kummallinen. Vieri vieressä, pientä makuupussien kahinaa ja huokaisu; ”Onhan tämä ihana, tämä tähtitaivas!” Teltan katto näytti ihan tähtitaivaalta. Joskus aikoinaan on kaminan kipinät synnyttänyt melko taiteellisen tähtitaivaan teltan kattoon.
Pakko minun on myöntää. Pienen itkut minä tirautin siellä kuumassa pimeässä teltassa, kaikkien lasten keskellä, sylissäni ja ympärilläni suloisesti nukkuvat lapset. Tuuli humisutti tähtitaivas teltamme kattoa ja tasainen tuhina kuului ympäriltä.
Eräs isoimmista tytöistämme oli ottanut urhoollisen pikkumiehen kädestä. Hän halusi nukuttaa ystävänsä uneen. Siinä he nukkuivat käsi kädessä makuupusseissaan.
Ei tämmöiset retket tule tyhjästä. Ne vaativat suunnittelua, työtä ja vaivaa, mutta jos aikuiset nauttivat tästä, ovat valmiit tekemään lapsille elämyksen, seikkailun, mahdollistavat hulluimmatkin ideat kyseenalaistamatta ovat he aitoja vilskeläisiä. Olen suunnattoman kiitollinen henkilökunnastamme, onnellinen siitä, että olemme voineet perustaa vilskeen jossa ei tehdä vain perustyötä vaan eletään unelmia todeksi.