Sain jokin aika sitten sähköpostin, jossa vanhempi pohti mitä hänen kuuluu vastata lapselle, joka kertoo kiusaamisesta? Mikä on kiusaamista ja millainen rooli siinä on kenelläkin?
Äärettömän hyviä kysymyksiä.
Eipä ole kauaa, kun selvitin aikuisten välillä ollutta väärinkäsitystä jossa toinen olisi voinut kokea olevansa kiusattu. Tilanteessa aikuinen A oli huumorilla laskenut leikkiä ja kohdistanut sen aikuinen B:hen. Aikuinen B ei ymmärtänyt tätä huumoria ja koki asian kiusalliseksi. Tilanne siitä sitten vähän eskaloitui ja tuli minun korviini. Yhdessä sitten puhuttiin tilanne auki ja selvitettiin kunnolla.
Kukaan ei halunnut kenellekään pahaa, mutta meillä ihmisillä on erilainen kokemustausta, joten suhtaudumme tilanteisin eritavoin ja ennen kuin tunnemme toisiamme paremmin, emme voi tietää miten kukakin reagoi.
Tämä vaatii sen, että opimme tuntemaan toisiamme ja reagoimaan tilanteisiin oikealla tavalla.
Lasten kanssa tämä on ihan sama. Lapset vasta opettelevat tilanteita ja reagointia. Heille kaikki tämä on uutta ja sitten se haastavampi juttu, toiset oppivat nopeammin, toiset hitaammin, toisten empatiakyky, kyky asettua toisen asemaan, on kehittynyt pitemmälle, kuin toisten.
Kiusaaminen on kuitenkin aina kiusaamista, se on tunne siitä, että minua ei hyväksytä ja se tunne on todellinen tuntijalle. Siksi siihen pitää aina reagoida ja suhtautua vakavasti.
Asia on aina selvitettävä, sillä jos jätät sisääsi tunteita; olen kelvoton, tai olen arvoton. Voit kantaa sitä mukanasi loppuelämän ja se kummittelee tilanteissa, jossa se ei ole todellinen.
Aika moni meistä aikuisista kantaa mukanaan tätä haavaa. Se aktivoituu tilanteissa, jossa sinun on esiinnyttävä vieraille tai itsetunnoltasi vaaditaan jotain, koet ettet pysty, en ole riittävä tai tarpeeksi hyvä. Kuulostaako tutulta?
Uskon että meistä aikuisista lähes kaikki ovat kokeneet jossain vaiheessa kiusaamista. Se on osa elämä, vain sen avulla opimme kohtaamaan toisiamme, reagoimaan asioihin, mutta miten näihin tilanteisiin on reagoitu? Onko ne käyty läpi? Selvitetty? Onko kiusaaminen hyväksytty?
Kiusaaminen ei ole ikinä niin mustavalkoista. Se on vähintäänkin kahden ihmisen tunteita ja kokemuksia. Siksi lasten kanssa asiaa on käsiteltävä monelta kantilta. Kiusaamista ei koskaan saa hyväksyä, se pitää aina avata. Miksi kiusasit? Miltä toisesta tuntuu? Miltä sinusta tuntuu? Mitä tämän jälkeen?
Jos näitä asioita ei käydä läpi, ei tilannetta selvitetä, ei siitä voida oppia mitään. Pahimmassa tapauksessa tilanteesta jää kiusatulle trauma ja kiusaaja kokee, että saa jatkaa toimintaansa.
Mutta entä sitten nämä, pikkuihmiset (joskus kyllä ihan aikuisetkin), jotka eivät halua oppia tilanteesta? Jotka vain jatkavat ja jatkavat..
Joskus pitkäjänteinenkään työ ei tuota tulosta, onneksi se on super harvinaista, mutta siitä saisi uuden blogitekstin
- Voiko joku (lapsi) olla syntyessään paha?
Miksi joku haluaa satuttaa toista? Miksi jollakin ihmisillä ei ole empatiakykyä?
Tähän voisi joku viisaampi osata vastata.
Minä haluan uskoa siihen, että rakkaudella ja rajoilla, saamme rakkautta ja hyvinvoivia ihmisiä ympärille.
Rakkautta ja rajoja Henna