Vilskeen arvoissa yksi tärkeä arvo on se, että jokaisella on oikeus olla ihana oma itsensä. Mitä se sitten tarkoittaa?
Olemme jokainen yksilöitä. Meillä on oma ulkonäkö, luonteen piirteet ja temperamentti. Kokemuksemme elämästä muokkaavat meitä, samoin meidän kasvatuksemme ja kotitaustat. Olemme yksilöitä.
Kohtaamme jokainen tilanteet eri tavoin, kohtaamme sen niiden kokemusten pohjalta, joita meillä on ja reagoimme myös sen mukaan. Reagointiin vaikuttaa vielä luonteemme ja temperamenttimme.
Pikkuihmiset, lapset, opettelevat vielä kaiken päälliseksi elämäntaitoja eli tunnetaitoja sekä sosiaalisia- ja vuorovaikutustaitoja. Toisin sanoen he eivät edes tiedä, miten missäkin tilanteessa pitäisi reagoida tai toimia.
Toisinaan minulla on kyllä olo, että nämä pienet ihmiset toimivat välillä paremmin kuin me aikuiset, heillä on jo syntyessään sellaista viisautta ja valoa mitä meillä aikuisilla ei välttämättä ole.
Annan teille esimerkin.
Lapset leikkivät päiväkodin pihan nurkassa. Joukossa on tyttöjä ja poikia. Aikuinen seuraa leikkiä. Aikuisen silmiin leikki näyttää mukavalta ja toimivalta. Leikissä on eri rooleja ja tarkemmin tarkasteltuna voit erottaa rooleissa paljon tuttua ja leikki on monen arjen peruskulkua.
Leikissäolijat kokevat kuitenkin leikin hyvin eri tavoin.
”Määräilijä” on lapsi, joka kuljettaa juonta eteenpäin. Hän on jo pienestä iästä huolimatta organisoija, vahva johtaja tyyppiluonteeltaan. Hän on saanut kasvaa kodissa, jossa luonnetta on vahvistettu ja tuettu, hän pärjää varmasti organisoijana, ohjaajana, näkisin hänessä vahvaa esimiesainesta.
Hän on kuitenkin nyt leikissä tavallista terävämpi ja äreämpi. Hän pompottaa muita ja määräilee. Hänen luonteensa, on täpäkkä, mutta nyt kyseessä on muutakin..
Useimmat leikkijät vain touhuilevat, tyytyvät kohtaloonsa ja kulkevat leikin mukana. Sanovat omia mielipiteitään ja kannattelevat leikin kulkua. ”Ystävykset” kyllästyvät ”määräilijän” komenteluun. He haluavat rakentaa majaa myös omien mielipiteidensä mukaan. Leikin sivussa on myös ”herkkis”, hän peesaa ”ystävyksiä” koska tuntee että hän uskaltaa olla heidän lähellään, mutta hän ei kuljeta leikkiä eteenpäin.
Hän itse asiassa seuraa sitä enemmän ja haluaisi uskaltaa ottaa roolia.
Tiedän, tässä tilanteessa aikuisen rooli on mennä tukemaan ”herkkiksen” roolia ja tasapainottamaan ”määräilijää”, opettamaan heille, kuinka tilanne pitäisi hoitaa. Aikuinen kuitenkin jää seurailemaan. Hän ei ehkä osaa nähdä roolinsa tärkeyttä, tai hän haluaa nähdä, kuinka tämä päättyy.
Leikki kulkee eteenpäin. ”Määräilevä” on tosi äreä. Hän haluaa, että asiat menisivät niin kuin hän haluaa. Ei hän paha ole, mutta hänen sisällään on pahaolo. Äiti on pitkällä työmatkalla, ollut jo monta päivää, on ikävä ja harmittaa kaikki. Mutta ei hän pieni osaa sitä ääneen sanoa, ei hän osaa edes eritellä sitä tunnetta, hänen on vain kurja olla. Sitten hän pöksäyttää sanoa ärhäkästi ”Herkkikselle”.
”Herkkis” on se lapsi joka kokee kaiken voimakkaasti. Hän kokee niin kovin, että katselee mieluimmin ja pohtii ennen kuin ottaa roolia. Hän ei voi ymmärtää miten joku voi olla noin vahva ja määräilevä. Hän ehkä ihailee sitä, voi kun minäkin joskus uskaltaisin olla tuollainen, kotona minä leikin tätä niin että minä määrään kuka asuu missäkin!
”Määräilijä” jatkaa, koska leikki ei etene niin kuin hän oli ajatellut. ”Ystävykset” vetivät sitä omaan suuntaan, pari ”Peesaajaa” hengaa siinä mukana ja sitten ”Herkkis” hän on jo leikin tiellä, kun hän ei osaa sanoa mitään.
”Herkkis”, joka käyttää kaiken energian ja ajan tilanteen tarkkailuun ja analysointiin kokee, että hän on ylimääräinen ja pahoittaa mielensä.
Tilanne on eskaloitunut.
Hereillä oleva aikuisen pitäisi puuttua viimeistään tässä vaiheessa tilanteeseen, tukea ”Herkkistä” ”Ystävyksiä” ja tasapainottaa ”Määräilijää , mutta jos aikuinen ei osaa lukea lasten ilmeitä ja eleitä, tai luottaa leikin kulkuun ja lapsiin liikaa ei puutu siihen ja sitten ollaan jo pulassa. Tilanne vaatii sen että aikuinen puuttuu siihen ja opettaa lapsille asioita, käy tilanteen kunnolla läpi.
Voisin kertoa teille ihan samalaisen tilanteen aikuisten illalliskutsuilta. Juoni menisi jokseenkin juuri noin, on ihmisiä jotka ottavat tilan ja määräilevät tai ovat kovaäänisempiä, sitten joukossa on yleensä joku ” Isäntä” joka koittaa tasapainotella. Monesti vaikka ”Isäntä” puuttuisi tilanteeseen, herättää tämä kaikki tunteita tai jälkipuheita.
Ainakin se joukon ”Herkkis” on pahoittanut mielensä. Hän pohtii mielessään, pyörittää ja koittaa keksiä jonkun ratkaisun. Siinä hetkessä, kukaan muu ei edes välttämättä ymmärrä, että joku voi ottaa asiasta itseensä ja pahoittaa mielensä.
Aikuiset ratkaisevat tilanteen vähän kuin lapset.
-En leiki sun kanssa!
Illalliskutsua ei heru ihan pian uudestaan, otetaan happea tai hengataan toisessa porukassa hetken. Annetaan kovaäänisten määräilijöiden olla omanaan ja otetaan aikaa itselle.
Se mitä minä haluan opettaa tässä tilanteessa, on se, ettei tilantee tai asiat ole niin mustavalkoisia. Me jokainen olemme yksilöitä. Meissä kaikissa on paljon hyvää ja joskus kummallisen ärsyttävän käytöksen takana voi olla jotain tosi surullisiakin tunteita, vanhoja haavoja, mitä kaikkia emme osaa edes itse tunnistaa.
Avataan sydämemme ja opetetaan lapsetkin avaamaan. Ollaan toisillemme ja maailmalle avoimempia.
Se miten ”Herkkis” oppisi analysoimaan harvemmin, murehtimaan ja miettimään edes pikkasen vähemmän tai kokemaan keveämmin, ei monesti onnistu, ei ainakaan helpolla, mutta muistakaa meillä on lupa olla ihania omia itseämme, ollaan armollisia itselle ja muille.