Saduista ja ystävyydestä

Olipa otus onnellinen

oikealla ovella

ojensi osoitteeseen

ongen sekä omenan

Tove Janssonin kirjan Kuka lohduttaisi Nyytiä? hahmot Nyyti ja Tuittu ovat päässeet Vilskeen Mestaritontun aakkosrunokortteihin mukaan O-kirjanta kuvastamaan. Tuittu on saanut kuvassa omenan ja on siitä selvästi ikionnellinen. Ehkä ystävyys on O-kirjaimen muotoinen. Siinä antaja ja vastaanottaja ovat yhtä, saman kehän varrella. Tuitun saadessa omenan myös Nyyti on onnellinen saadessaan jakaa sen. Tässä on yksi tarina ystävyydestä ja sen alkamisesta.

 Tarinoita ystävyydestä kerrottiin helmikuussa Hulivilien ja Vilinöiden ryhmässä. Sadutin lapsia ystävyys-aiheesta kahden ja kolmen hengen ryhmissä. Sadutus oli lapsille tuttu menetelmä entuudestaan, joten kerronta lähti ryhmissä hyvin käyntiin. Yksi lapsista aloitti tarinan, toinen vuorostaan jatkoi siitä. Lasten käyttämät sanamuodot ja ilmaukset jäivät sellaisenaan tekstiin sadutuksen periaatteiden mukaisesti.

Aili Somersalon Mestaritontun seikkailuista tutut hahmot elivät monessa tarinassa. Prinsessa Saraste ja prinssi Yönsilmä rakastuivat ja Mestaritonttu tuli kylään, Sammaleinen valmisti heille ystävällisesti keittoa... Aurinkomaan linnassa Mestaritonttu, Sammaleinen ja Pataposki jakoivat toisilleen muovailuvahasta muovailemiaan ötököitä sekä tekemiään koruja. Saduissa seikkailleista eläimistä nallet olivat eväsretkellä, ketut ystävystyivät ja kaksi apinaystävystä auttoi verkkoon juuttunutta haita. Mielikuvitus antoi siivet ja ystävyys sai saduissa yllättäviä, huumorin sävyttämiä muotoja. Leppäkerttu meni hassun mehiläisen kanssa naimisiin ja prinsessa taas possun kanssa! Linnassa tanssittiin prinsessan ja possun häitä. Valmiita satuja luettiin yhteisessä päiväpiirissä ja kaikilla oli hauskaa! Tarinat ystävyydestä olivatkin parhaita jaettaessa niitä toisille.

 Tarinat ystävyydestä lasten omina tarinoina tai luettuina satuina auttavat lapsia käsittelemään ystävyyden tunteita mielikuvitusmaailman ja -hahmojen kautta. Saduissa voi tapahtua mitä vain, siksi niihin on helppo siirtää omia ajatuksia ja tunteita, käsitellä niitä satumaailman luoman etäisyyden päästä. Oikeassa elämässä ystävyys ei aina ole helppoa, se vaatii ystävyyden ylläpitämistä ja työstämistä. Psykoanalyytikko Bruno Bettelheim kirjoitti aikoinaan kuuluisassa teoksesssaan Satujen lumous, että parhaimmillaan sadut auttavat lasta kasvamaan itsenäiseksi ja tasapainoiseksi ihmiseksi. Kasvutarinassa itsenäiseksi ja tasapainoiseksi yksilöksi tarvitaan taustatueksi ystävyyden ja yhteisöllisyyden voimia.

 Mestaritontun aakkosten lopussa on Y-kirjain prinssi Yönsilmän ja ystävyyden mukaan.

 Yönsilmä

yössä yksin

ystävän

ympäriltään

yllätti!

 Toisinaan ystävyys voi myös yllättää!

 Hyvää ystävyyden ympäröimää kevättä kaikille, 

Jussi

Talven taikaa

Päiväkotimme lähellä on metsä, jota lapset ovat alkaneet kutsua Taikametsäksi. Se oli itsestään selvä valinta tähän retkeen, kun pikkuporukalla lähdimme kahtena hiihtolomaviikon aamuna talviseen maisemaan. Tunnelmaan virittäydyttiin” Muumipeikon iloista tietä” pitkin ja lapset saivat keksiä omat sadut. Maanantaisen timanttiporukan sadusta tuli tällainen:

Olipa kerran pieni leppäkerttu, jonka nimi oli Töpö. Se oli hieman hassu, sillä se näytti pythonilta ja osasi lentää niin kuin supermies. Eräänä aamuna, kun Töpö oli matkalla muumilaaksoon, se näki Kilpikonnan. Sää oli kiva. Kävellessään polkua pitkin se törmäsi yksisarviseen ja yhdessä he jatkoivat matkaa juosten. Siinä juostessaan he yhtäkkiä putosivat kuoppaan ja sanoivat: ” Apua ja O-ou”. Pian he huomasivat, että kuopan pohjalla oli Nipsun aarrearkku. Kun he avasivat aarrearkun, he näkivät, että taikuri oli taikonut timanteista kaikki värit pois.

Niinpä päätimme auttaa Nipsua ja maalasimme värit takaisin jäätimantteihin. Timanteista tuli upeita!

Tiistaina satuiltiin hiukan erilainen tarina:

Kun muumit nukkuivat talviuntaan, muumitalon takaa hiipi esiin hiiri. Se oli lähtenyt etsimään herkkuruokaansa, joka oli juusto. Juuri kun hiiri tarttui muumitalon ovenkahvaan, se kuuli äänen: ” mitä sinä täällä teet?” Sieltä tuli muumipeikko. Muumitalon keittiöstä löytyi onneksi suuri kulhollinen juustoa ja lisäksi mamman paistamia pannukakkuja. Syötyään vatsansa täyteen he päättivät lähteä metsään. Sää oli luminen ja puut näyttivät punaisilta. Puiden oksat olivat aivan lumisia ja puussa lauloi sinitiainen. Tultuaan pitkän metsäpolun päähän he huomasivat, että Taikapuusta oli kadonnut kaikki värit, koska oli tullut kevät.

Taikapuu maalattiin entisekseen hienoilla väreillä ja metsässä oli suorastaan taianomainen tunnelma.

 Taikatalven taikaan kuului myös jäätyneitä saippuakuplia ja metsäinen pilliorkesteri. Tilulilutii!

Hulivilinöitten vuotta kesästä talveen

Joulu kolkuttaa ovella ja tontut kurkistelevat ikkunoista. Elokuun alun helteistä on kuljettu aika tovi joulukuun pakkasiin. Hyvässä ja tutussa seurassa on kuljettu, sillä Hulivilien ja Vilinöiden ryhmässä jatkoivat samat lapset kuin viime vuonna ja ryhmämme ystävyyssuhteet ovat ehtineet tämän syyskauden aikana syventyä ja myös uusia syntyä. Tärkeä kasvatuksellinen seikka erilaisten tietojen ja taitojen kartuttamisen lisäksi on ollut meidän ryhmän aikuisten läsnäolo lasten vierellä ja tukena. Olemme kuunnelleet lapsia yksilöinä ja pienryhmissä. Kokeilimme tänä syksynä lastenkokouksen järjestämistä: lapset saivat tuoda ryhmittäin esille heidän toiveitaan ja ajatuksiaan. Esimerkiksi syysnaamiaisten monet ideat olivat lähtöisin lapsilta. Tätä lastenkokouksen käytäntöä tulemme varmasti jatkamaan ja kehittämään keväälläkin!

Tämän syksyn aikana isona teemana oli Mestaritontun seikkailut. Satumaailma avautui lapsille useiden teatterinäytösten ja Hennan lukeman satuäänitteen kautta. Teatterin lisäksi lapset pääsivät saduttamaan omia Mestaritontun inspiroimia seikkailuja, ja niistä tulikin hienoja! ”Mestaritonttu kuulee kummia” -teatteriesityksessä kolme Huliviliä ja Vilinää pääsi esittämään omaa rooliaan. Kevään aikana uudet lapset pääsevät varmasti vuorollaan estradille kokeilemaan näyttelemistä tulevissa Mestaritontun seikkailuissa.

Mistä lapset ovat syksyllä erityisesti tykänneet? Joulukuun alun aamupiirissä kysyessäni lasten toivemuistoja syksyltä eväsretket nousivat monen mielessä ykkösiksi. Luonto ja luontokemus olivatkin tärkeitä tämän syksyn teemoja. Syksyllä söimme mustikoita ja harjoittelimme käpymatikkaa, harjoittelimme luonnon kuulemisen harjoituksia sekä halasimme puita. Lasten omat leikit metsässä olivat pitkäkestoisia ja mielikuvituksellisia. Rakennetaan, keksitään leikkirooleja, nautitaan metsässä olemisesta. Teimme syksyllä pitkän kävelyvaelluksen Vaarniemeen asti, jossa pääsimme etsimään Mestarintontun seikkailuihin liittyvää aarretta... Seitsemän kilometrin vaelluksesta teitä, polkuja, pitkospuita ja mäkiä pitkin lapset saivat palkinnoksi ”Vaarniemen valeltajat” -diplomin! Toinen pidempi kävelyretki oli matka Ilpoisten kirjastoon metsäpolkua myöten. Kirjastoreissua lapset olivatkin toivoneet ja kirjastosta löytyi kaikille mieluisia kirjoja päiväkotiin tuotaviksi.

Tiedoista ja taidoista lapset kertoivat oppineensa liikkarissa olleita kuperkeikkoja ja hyppyjä.  Syksyllä tutkimme luontoa eri aistein ja kartutimme luontotietoutta, myös mikroskoopin avulla lehtien syvempiä saloja... Lumiukon tekeminen ja pulkalla laskemisen ohjaaminen olivat talvisia taitojen oppimisia. Viskaritaidoista laskeminen ja kirjaimet ovat integroituneet luontevasti jokapäiväiseen toimintaan aamupiirien ja päiväpiirien leikkien, retkelle lähtevien lasten laskemisen, erilaisten pelien sekä oman nimen ja kaverin nimen kirjoittamisen kautta.

 Joulukuussa olemme avanneet joka päivä uuden Vilskeen kalenterin luukun ja päässeet kuulemaan Mestaritontun jouluun liittyvää tarinaa. Kartanon ikkunoihin on ilmestynyt jokaisen päivän luukun oma esine, oli se kynttilä, poro tai puurokattila. Jekku-tonttu ilmestyi aina jostain ja teki hassuja kepposia, mm. sekoitti ”Tonttujen jouluyön” sanat siten, että juodaankin paistia ja syödään lientä. Hassuttelulla on aina oma tärkeä roolinsa Vilskeen arjessa. Hassuttelu opettaa lapsille huumoria ja luo hyvää mieltä.

 Joululoman odotukseen ja hyvään mieleen voimmekin lopetella tämä hyvin sujunut syksy ja toivottaa hyvää joulua kaikille! Tulevana vuonna 2023 nähdään ja kohdataan.

Tove Janssonin sanoin,

”On edessämme kaikki kauneus ja ihanuus / On meri, jota nähnyt en mä milloinkaan / Ja kauniit näkinkengät, joita poimitaan...”

 Jussi

Valinnan mahdollisuus

Kun minua pyydettiin kirjoittamaan joitakin ajatuksia syksystäni Vilskeessä, epäröin aluksi. Miten saisin rikkaan sisäisen maailmani kirjalliseen muotoon, sitä mietin. Tein alkusyksystä kivuliaan päätöksen hakeutua pois aiemmasta pitkäaikaisesta työstäni ja rakkaasta työyhteisöstä, joka ei kuitenkaan palvellut enää hyvinvointiani. Kävin sisäistä vuoropuhelua siitä mitä työltäni haluan ja millaisessa työyhteisössä sekä arvomaailmassa haluan työskennellä. Monien asioiden yhteensattumana tulin eräänä syksyisenä päivänä käymään Vilskeessä, jonka jälkeen piipahdin siellä vielä muutamaan otteeseenkin.

Toki tiesin jo etukäteen upeista fyysisistä tiloista, joita Vilskeen kartano sekä lähiympäristö tarjoaa oppimisen ympäristöinä. Tunnelma kartanossa tarjosi vähän kaikkea kaikille aisteille. Ensimmäisellä vierailukerralla oli perjantai-iltapäivä. Lapset ja aikuiset touhusivat eteisessä nauraen ja tervehtien iloisesti. Aikamoinen hulina, voin kertoa 😊 Ensisilmäyksellä tilanne vaikutti ehkä kaaokselta, mutta jälkikäteen olen huomannut, että kaikki ei ole aina sitä miltä se näyttää. Esimerkiksi siirtymätilanteissa, (joita päiväkodissa on useita) jokainen tekee näennäisesti omiaan puhaltaen kuitenkin yhteen hiileen. Seuraava vierailukerta hiveli hajuaistiani, kun keittiössä valmistauduttiin seuraavan päivän hillopajaan. Voi niitä aikoja, kun päiväkodin käytävillä tuoksui omassa keittiössä valmistettu ruoka. Ajat kuitenkin muuttuvat, mutta tuulahdus niistä ajoista siivitti osin päätöstäni Vilskeläiseksi siirtymisestäni. Kaunis ympäristö ja lasten sekä aikuisten iloiset äänet, tätä varhaiskasvatuksen pitäisikin olla, ajattelin mielessäni.

Työyhteisöllä on suuri merkitys henkilökunnan viihtymiseen ja hyvinvointiin. Niinhän sanotaan, että hyvinvoivat aikuiset kasvattavat hyvinvoivia lapsia. Vilskeellä työskentely onkin hyvin yhteisöllistä. Aiemmissa työpaikoissani olen kyllä tottunut auttavaan käteen yli ryhmärajojen, mutta Vilskeellä ryhmien väliset rajat ovat jo sinällään huomattavasti löyhemmät. Koen sen kuitenkin olevan rikkaus eikä taakka. Toki se vaatii aikuisilta joustoa ja kykyä toimia nopeastikin muuttuvissa tilanteissa, laput silmillä kulkeminen ei onnistu. Nyt muutaman kuukauden työskentelyn jälkeen olen huomannut, etten ole kertaakaan kokenut jääväni asioiden kanssa yksin. Aina jostain löydät auttavan käden tai rohkaisevan sanan. Jaettu taakka on kevyempi kantaa.

Yhteisöllisyys näkyy myös arjen ja toiminnan suunnittelussa. Kollektiivinen vastuu lapsista ja heidän kasvustaan sekä kehityksestä on rikkaus, johon en ole aiemmin törmännyt tässä mittakaavassa. Lapsilla on ympärillään aikuisia, joiden kanssa oppia uusia asioita ja jotka tukevat kaikki omalla tavallaan lapsen kasvunpolkua. On myös mahdollisuus valita kenen aikuisen syli houkuttaa juuri sinä päivänä. Valinnan mahdollisuuksia onkin lukuisia Vilskepäivän aikana.  

Myös minulla oli mahdollisuus valita enemmän omaa arvomaailmaani toteuttavaa varhaiskasvatusta. Yhteisöllisyys, oppimisen ilo, monipuoliset oppimisen ympäristöt ja toisen ihmisen hyvä kohtelu. Siinä päällimmäisiä sanoja, joita minulle tulee mieleeni näistä kahdesta ensimmäisestä kuukaudesta Vilskeellä. Onneksi minulla oli mahdollisuus valita, minä valitsin Vilskeen.

Ihanan tunnelmallista joulun aikaa kaikkiin koteihin. Tehdään hyviä valintoja ja kohdellaan läheisiämme rakkaudella ja lämmöllä.

Maaret