On ollut melkoinen elämänmuutos siirtyä palkkatyöläisestä yrittäjäksi. Koko kesän olemme ahertaneet ja työstäneet Vilskettä valmiiksi. Miettineet miltä se tuntuu kun avaamme ihan oman päiväkodin oven ja otamme vastaan lapsia joista meillä on ilo ja ylpeys pitää huolta.
Ei sitä osannut edes unelmoida.
Maanantaiaamuna juoksimme sovitusti molemmat omista kodeistamme töihin, sillä halusimme molemmat jakaa sen hetken. Kyynelsilmin, auringon hiljaa pilkottaessa päiväkotimme rakennuksemme takaa, kävimme sisään. Tuoreen maalin tuoksu juuri maalatuista lasten naulakoista, kihelmöivä jännitys masussa, kuka mahtaa tulla ensimmäiseksi?
Olimme tavanneet perheitä ja lapsia joita aloittivat tällä viikolla jo edellisen viikon tutustumiskäynneillä. Ihania lapsia, mukavia perheitä, lämpimiä kohtaamisia. Ei tästä voi tulla kun hyvä juttu!
Ovikellon pärähdys, sisaruksethan ne siellä. Ihanat aurinkoiset tytöt, jotka jo ensi tapaamisella ilmoittivat, että haluavat jäädä heti päiväunille! Silloin piti vielä maltaa jo odottaa viikonloppukin.
Tämän työn rikkaus on erilaiset, mutta aina niin aidot lapset. Toiset lapset ovat heti kun kotonaan, nauttivat uusista tilanteista, ihmisistä, virikkeistä, päiväkotielämästä.
Toiset tarvitsevat aikaa sopeutuakseen. Näinhän se on meillä aikuisillakin. Työn voima ja mielenkiinto on juuri siinä, että nämä kaikki lapset saadaan viihtymään, nauttimaan ja imemään itseensä oppimisen ilo. Elämä on koko ikäinen koulu, se alkaa jo vauvana, eikä se pääty koskaan. Meillä on kunnia kasvattaa ja opettaa näitä pieniä ihmeitä, heidän elämän alkutaipaleella ja kuinka paljon he opettavatkaan meille elämästä, kun vain olemme läsnä ja kuuntelemme heitä.
Meidän lisäksi saimme töihin myös tehokkaan, hyväntuulisen Veeran joka nimittää itseään naispuoliseksi Nalle Puhiksi. (Kurkkaa http://www.vilske.fi/henkilokunta/ ) Ehkä Nalle Puhin rauhallisuus mutta ihana toimelias lisä meidän Vilskeen väkeen. Rautainen tiimi heti alkumetreillä. Tiimimme muut jäsenet Tiia, Reetta, Tanja ja Heidi tulevat elo-syyskuun aikana pikku hiljaa mukaan, niin kuin lapsemmekin.
Vilskeessä oli nimensä mukainen meno jo ensimmäisestä viikosta lähtien. Pihan kalliot kutsuivat seireenin lailla harjoittamaan kiipeämistä ja laskeutumista.
Hui! Voisi joku sanoa, mutta kuinka tärkeä taito se onkaan ja kuinka tärkeää se on oppia jo pienenä. Kiipeäminen ja laskeutumien lähtee keskivartalon hallinasta ja jalkojen ja käsien käyttämisestä. Haastavaa, mutta äärettömän tärkeää! Lasten perusmotorisettaidot kehittyvät eniten ennen kolmea ikävuotta. Siksi meillä jo pienet saavat mahdollisuuden turvallisesti aikuisen avustaman lähteä harjoittamaan taitojaan.
Meillä Vilskeessä vältetään turhia kieltoja ja niinpä keskitymme treenaamaan kalliollakin liikkumista kieltämisen sijaan.
Pallopelit, potkumopot ja jopa nukenvaunut liikuttivat vilskeen väkeä. Sisällä uudet lelut vaativat tutkimista. Kädentaidot, ah, jalanpohjat saivat kyytiä kun teimme jalkapohjataidetta. Sitä voi tehdä ihan kaiken ikäiset. Meidän nuorin, pikku mies 9KK olikin varsin hämmentynyt moisesta puuhasta. Näistä valmistuu varsin hellyttäviä leppiksiä, toukkia ja ampiaisia.
Torstaina suuntasimme koko väki jo retkelle läheiselle pallokentälle. Taikanaru auttoi pysymään pienemmänkin väen jonossa ja ihan kaikkein pienimmät matkustivat rintarepussa ja rattaissa. Kentällä liikuntaleikit juoksuttivat ihan pieniä lenkkareita. Vau, mitä väkeä! Kuka on uskaltanut sanoa, että lapset eivät jaksa juosta tai kävellä? Ilo kasvaa liikkuen, tässäkin porukassa. Palloja, saippuakuplia ja tarina pikku pupuista jotka saavat voimaa porkkanasta. Meidän pikku puput saivat lisävoimaa juuri sen verran yllätysporkanoista, että jaksoimme ruokapöytään ja siitä unille.
Ensimmäisen viikon tunnelmat kiteytyvät hienosti pikku Minean ja äidin keskusteluun jonka äiti meille kertoi;
-Äiti, onko tänään vilskepäivä?
- On.
- JIPII!!!
