Kiitos

Harvinainen kevät. Saattelemme Vilskeen ensimmäisiä hoitolapsia koulutielle.

Hyvästelemme niitä lapsia, jotka aloittivat rakentamaan meidän kanssamme tätä unelmaa.

Tilanne vetää minut varsin haikeaksi ja ehkä jopa hämmentyneeksi.

Saimme kirjeen eräältä äidiltä, kirje kosketti ihan hurjan kovaa. Tämä äiti oli avannut sielunsa meille. Hän kertoi, kuinka heidän perhe oli joutunut Vilskeeseen lähinnä sattumuksien kautta ja kuinka häntä oli epäilyttänyt päiväkoti, jota ei ollut vielä edes olemassakaan.

Totta, tässä vaiheessa heräsin vasta itsekin. Meillä oli unelma, joka oli niin selkeänä meidän päässä, ettemme edes osanneet epäillä, että se ei toteutuisi, tai että joku muu ei uskoisi meihin.  Olimme varmoja, että se pitää tehdä, rakentaa ja että meitä kyllä johdatetaan, autetaan ja tuetaan. Ja niinhän se kävi.

Kiitos siitä teille kaikille, jotka olette rakentaneet kanssamme unelmaamme, elämäämme. Uskoneet meihin, työntäneet vastatuuleen, teroittaneet sapelit tarvittaessa, juhlineet kanssamme erävoittoja, muovanneet toimintatapojamme, meitä ihmisinä, eläneet rinnallamme. Tämä yhteisö joka olemme, vilskeenväki; henkilökunta, lapset, te perheet, te tuntemattomat jotka olette poikenneet polullemme jollain muotoa, onhan tämä ihan huikeaa.

Kerroin kevätjuhlissamme, kuinka olen aina toivonut suurta perhettä, mutta minua on siunattu vain yhdellä biologisella lapselle. Kannattaa kuitenkin olla varovainen siitä mitä toivoo.  Sain 120 lasta, 24 ihanaa työkaveria jotka eivät ole vain työkavereita, he elävät rinnallani ja sitten vielä teidät  kaikki perheet.  Luoja on ollut hyvin antoisa minulle. 😊

Tämä äiti kirjoitti siitä, miten heidän perhe oli kokenut Vilskeen. Kuinka olimme tukeneet hänen lastaan. Antanut hänen olla se, kuka hän on ja peilannut hänelle kuitenkin koko ajan sitä kaikkea, mitä hän voisi myös olla. Hän kiitti siitä, kuinka olimme ottaneet heidän koko perheen omaksemme. Tukeneet, ottaneet vastaan kritiikkiä ja kehittäneet koko ajan työtämme.

Tämä äiti oli päässyt sisään siihen mitä haluamme luoda ja mikä on unelmamme. Hän kiitti siitä, että pidämme henkilökunnastamme huolta, muistamme aina kertoa kuinka tärkeitä he ovat ja kiittää heitä. Kuinka rohkeasti uskomme unelmaamme ja toteutamme sitä. Hänestä unelmamme on puhdas ja kaunis, teemme sillä palasen parempaa maailmaa.

Tässä vaiheessa itkimme molemmat Kalervon kanssa ja voin kertoa, että koko henkilökunta istui kerrankin herkkänä ja hiljaa, kun luin kirjeen myös heille.

Voimmeko saada parempaa ja suurempaa kiitostamme työstämme.

Rehellisesti sanottuna kyllä minä välillä murrun. Minä olen meistä kahdesta heikompi. Olen temperamenttisempi ja elän suurilla tunteilla. Olen aina takki auki. En ole osannut itseäni kovettaa, vaikka sitä on minulle niin kovasti yritetty opettaa. Siksi tie yrittäjänä syö minua enemmän, kun monia muita, olen eritysherkkä.  En voi millään käsittää miten paljon pahaa ja turhaa negatiivista maailmaan mahtuu. Kuinka ankeuttajien määrä, voi hitsi vie, olla aina vakio!

Kyllä minä olen, jonkun kerran miettinyt vakavasti tämän kaiken merkitystä. Varsinkin silloin kun koko kaupunki puukottaa selkään, kuten koen esimerkiksi nyt; ensin kannatetaan yrittäjyyteen, luomme työpaikkoja, kehitämme varhaiskasvatusta suurella sydämellä, teemme laadukasta, sekä erityistä työtä ja sitten, yhtä äkkiä palvelusetelimme ovat kortilla osalla perheistä.  Kaikille perheille ei myönnetäkään palveluseteliä, johtuen siitä missä he asuvat, onko sen alueen kunnalliset päiväkodit tyhjillään. Peilin katsomisen sijaan he rankaisevat meitä hyvästä työstä!

He eriarvoistavat perheet!

Olen nykyajan Robin Hood, haluan tasa-arvoa. Haluan että Vilske on kaikille avoin päiväkoti, päiväkoti johon voit tulla mistä ja millaisena vain, joka ei riipu asuinpaikastasi eikä taloudellisesta asemastasi.  Minusta ei tule eliittipäiväkodin johtajaa, olen tämä, kuka olen, sydän auki, hippihousujeni kanssa omieni joukossa, taistelemassa loppuun saakka siitä, että kaikilla on tasa-arvo ja oma ihmisyys.

Eräs viisas sanoi minulle, että hyvä taistelija voittaa aina taistelunsa, mutta mestari ei edes joudu niihin. Jatkan henkisiä harjoituksia tullakseni joskus mestariksi, mutta lupaan silti, että pelastan ja taistelen aina heikompiosaisten ja pienten puolesta. Haluamme rakentaa parempaa maailmaa, aloitamme sen hiekkalaatikolta, mutta uskallamme unelmoida suuresti, uskomme niihin ja siihen, että meillä on aina hyvät taustajoukot ja henget puolellamme.

Kiitän, kumarran ja toivotan teille kaikille mitä lämpimintä ja parahinta kesää meidän kaikkien vilskeläisten puolesta. :)