Seurasin taannoin kaupan kassalla surullista tilannetta. Viereisen kassan asiakas sai hurjan raivokohtauksen nuorelle kassaherralle siitä, että hänen oli pitänyt sulkea kassa mutta hän oli ottanutkin vielä yhden asiakkaan. Tämä suuren tunteenpurkauksen saanut naishenkilö oli käännytetty kassalta.

Totta, onhan se tosi kurjaa mutta voi hyvänenaika miten valtavan tunneryöpyn se sai tässä naisasiakkaassa aikaiseksi. Posket punaisina hän huusi, haukkui kassapojan ja suurieleisesti marssi kaupasta ulos. Korvat luimussa kassapoika juoksi hänen peräänsä pyydellen anteeksi.

Minua harmitti suuresti tilanne, lähinnä siksi, että mietin miten usein päiväkodin arjessa opetamme lapsia hillitsemään tunteitaan, sanottamaa omaa olotilaa ja käyttäytymän asiallisesti. Se on yksi tärkeimpiä päiväkodin tehtäviä, opettaa lapsille sosiaalisia ja vuorovaikutustaitoja.

Tämä mielensä pahoittaja ei ollut oppinut läksyään. Sosiaaliset ja vuorovaikutustaidot olivat kovin hukassa. Ehkä hänellä oli huono päivä tai sitten elämä oli muovannut hänestä niin kutsutun Ankeuttajan. Ihmisen joka näkee maailman harmaana ja jonka pääsäännöllinen olotila on negatiivinen. Nämä ankeuttajat ovat usein niitä jotka vievät valon ja energian kaikesta. He avautuvat kauppojen kassalla, toimivat rivitaloyhtiöiden pihapoliisina ja valittavat omaa pahaa oloaan.

En ole tavannut ikinä lapsi ankeuttajaa. Tästä johtuen olen tehnyt päätelmän, ettei ankeuttajaksi, mielensäpahoittajaksi synnytä, vaan niiksi kasvetaan.

Kassaepisodi jatkui vielä. Minä pyytelin omalta kassaltani anteeksi viereisen kassan ankeuttajan käytöstä. Todella noloa miten joku voi riehua noin julkisella paikalla, jopa melkein syyttä. Kassani kertoi kassapojan olevan ensimmäistä päivää töissä. Lähetin ymmärrystä ja voimia, melkoinen päivä aloittaa uusi kassaura!

Kotiin kävellessäni jatkoin tilanteen työstämistä mielessäni. Näinhän se menee. Päiväkodilla me opetamme käyttäytymään tiettyjen normien ja arvojen mukaisesti, puhumme kauniista käytöstavoista. Kuinka paljon me samalla opetamme lapsia sulkemaan pois omia tunteitaan?

En missään nimessä hyväksy epäkohteliasta käytöstä jota mielensäpahoittaja kassalla antoi itsestään ulos. Aikuisen ihmisen olisi pitänyt pystyä sanoittamaan ja hillitsemään tilanne paremmin. Lasten kanssa tilanne onkin toinen. Miten opetat lapsen ilmaismaan tunteensa niin, ettei ne jää sisälle möykyksi, mutta hän ymmärtää kohteliaan käytöksen.

Milloin ja miten nämä jotkut valovoimaiset lapset muuttuvat aikuisena ankeutajajiksi?

Teemmekö me lapsistamme mielensäpahoittajia?

Onko se ajattelutapa vai elämän kolhiman kohtalo?

Asiasta hiukan jopa ahdistuneena hain itselleni kasan materiaalia. ”Näin vahvistat lapsen hyvetaitoja” ”Stressin säätely kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin”.

Otan elämäntehtäväkseni rakastaa ja vahvistaa lapsia niin paljon että hyvetaidot, itsetunto ja valo kasvaa kaikkien lasten sisällä niin voimalliseksi etteielämänkolhutkaan kolhisi lapsistamme ankuttajia.

Toisiamme emme voi muuttaa, vain itseämme mutta voimme luoda ympärillemme ympäristön, energian jossa positiivisuus tarttuu jossa on hyvä ja helppoa olla.

Haluaisin haastaa kaikki lisäämään hyvää kiitollisuuden avulla. Jos jokainen muistaisi illalla nukkumaan mennessä kysyä lapseltaan mikä sinusta tänään oli kaikkein kivointa? Missä sinä olit tänään tosi hyvä? Ja yhdessä pohtien kiittäisitte niistä, lapset oppisivat

A) Hakemaan elämästään kivoja ja hyviä asioita

B) Tunnistamaan itsessään hyvän.

Joskus se voi olla haastavaa. Se voi olla ihan pienikin asia kuten ”Olit tänään tosi hyvä hampaanpesijä!”. Sen jälkeen kiitetään niistä, olipa hyvä päivä.

Samat kysymykset myös aikuiset voisivat kysyä itseltään.. Hyvä kasvaa kiittämällä!

Minä muistan kiittää päivittäin tästä kaikesta mitä me olemme saaneet, Vilskeestä ja näistä ihan mielettömistä ihmisistä jotka meidät ympäröi.

Keräsin taas joukon kuvia jotka kertovat mitä olemme puuhailleet. Kuvia jossa ei näy mielensäpahoittajia. Tokihan meillä kaikilla on joskus huono päivä, ihan isoilla ja pienilläkin mutta positiivinen vilske karkottaa pahantuulen. ;)

Pikkutalon pikkuväki on leiponut sämpylöitä. Minusta on ihanaa, että Vilskeessä myös pienimmät saavat uusia kokemuksia ja henkilökuntamme haluaa mahdollistaa myös heille virikkeellisen arjen.

Pallomeri ja onnellinen nuori herra

-Minä ihan ite puhallan! Ensi viikolla luvassa on joko enemmän pallomeriuinteja tai vesileikkejä ;)

Kevätaurinko ja pienet talustajat metsäretkelle menossa

Tärkeintä on kuitenkin se että meillä ollaan läsnä, lähellä lasta.

Isossa talossa vietimme viime viikolla supersankaripäivää. Jokainenhan on oman elämänsä supersankari, mutta joskus on kiva naamioitua oikein kunnolla.

Supersankarit tarvitsevat supertehtäviä!

Etsimme jännittävää pärisevää pommia "riehulasta" ja se totisesti pärisi!

Supersankarit joutuivat etsimään kivet joille hyppiä, etteivät vaan putoa haimereen.

Seuraavaksi luvassa vaarallinen hämähäkinverkko.

Sitten pommitetaan Superpommeja.

Kiitos maailman paras "supersankarikokki" Tiia, mukavista näyttöviikoista, me nähdään onneksi pian, sillä lapset kaipaa sinua!

Hiihtolomaviikolla retkeilimme metsässä. Kunnianhimoisena ajatuksena oli mennä rantaan paistamaan makkaraa, mutta testasimme komean grillimme näin ensin vilskeen pihalla. ;)

Makkaranpaistomestarina toimi päiväkodin oma makkaramies Kale!