Eskareiden vuosi

Kevät lähenee loppuaan ja eskarit siirtyvät kohti uusia tuulia. Eskareiden vuosi on ollut tapahtumarikas ja on ollut hieno seurata eskareiden kasvua valmiiksi koululaisiksi.

 Mitä kaikkea tähän on sitten kuulunutkaan? Heti eskarin alussa tutustuimme uusiin ystäviimme ja sukelsimme Kutkulin maailmaan Bobon, Tiksun, Ämyn ja Vipin opastuksella. Näiden tyyppien kanssa ollaankin seikkailtu koko vuosi mitä ihmeellisimmissä seikkailuissa ja opittu vaikka mitä uutta!

Eskarit ovat myös retkeilleet perinteiseen tapaan ahkerasti ja tämän vuoden retkien teemana on ollut erätaitojen opettelu. Erätaitojen opettelu alkoi jokamiehen ja -naisen oikeuksien läpikäymisellä. Tämän jälkeen olemme opetelleet muun muassa mitä tehdä, jos joku muu tai sinä itse eksyt metsässä, miten rakennetaan suoja metsään esimerkiksi pressuja hyödyntäen sekä mimmoisia erilaisia solmuja voi tehdä.

Olemme myös vierailleet monessa mahtavassa paikassa. Eskarit ovat käyneet muun muassa biologisessa museossa tutustumassa kakan ihmeelliseen maailmaan, Turun taidemuseossa tutustumassa Aksel Gallen Gallelan teoksiin, nauttimassa Viirun ja Pesosen seikkailuista kaupungin teatterilla, tutustumassa Turun historiaan Nappe naakka esityksen avulla sekä vierailemalla Turun tuomikirkossa sekä Aboa vetuksessa. Aboa vetus retken yhteydessä pääsimme tutustumaan myös nykytaiteeseen Ars Novassa.

Koko vuoden teemana on ollut Mestaritontun seikkailut ja olemmekin päässeet seuramaan hänen seikkailujaan erilaisten draamojen muodossa. Myös eskarit pääsivät näyttämään taitonsa näyttämöllä esittäessään taikalippaan ja Aamuruskonmaan prinssin pelastusoperaation lohikäärmeen ja Julma kumman kynsistä.

Olemme saaneet osallistua myös koko vuoden ajan erilaisiin liikuntajuttuihin Mammun johdolla. Liikkareihin, metsäretkille ja Vilskeen arkeen on tullut lisää liikettä erilaisten leikkien muodossa. Leikit ovat kehittäneet motorisia taitoja. Myös Piilo-hanke, lapsen fyysisen aktiivisuuden mittaus ja motoristen taitojen mittausmenetelmä, rantautui Vilskeeseen; seistiin yhdellä jalalla, hypittiin, potkittiin, heitettiin palloa jne. Ensimmäisen kerran tehtiin nämä syksyllä ja nyt toisen kerran keväällä. Lähes jokainen eskari paransi tuloksia.

Koko vuosi huipentui kauan odotettuun yöeskariin! Yöeskari alkoi pienellä yhteisellä tilaisuudella, missä katsottiin eskarien tekemä elokuva voimaeläimistä. Tämän jälkeen nälkäiset ja innosta piukat eskarit siirtyivät syömään heidän toivepäivällistä. Päivälliseltä siirryimme metsään, jossa eskarit pääsivät harjoittamaan aistejaan, taiteilemaan sekä laskemaan vaijerilla kahden puun välillä. Tietysti pääsimme myös nauttimaan omista herkkueväistä. Kylläisinä ja väsyneinä siirryimme kohti mummolaa ja iltatoimia. Innokkaimmat pääsivät vielä tutustumaan metallinpaljastimen käyttöön. Iltatoimien jälkeen oli aika painua untenmaille Hennan lukeman sadun saattelemana.  Aamulla innokkaat ja tyytyväiset eskarit pääsivät pitkän viikonlopun viettoon.

Keskiviikkona Eskarimatkamme onkin jo ohi. Osan kanssa jatkamme vielä kesällä, mutta osa siirtyy jo kohti kesälaitumia ja uusia seikkailuja. Haluamme toivottaa teille kaikille hyvää jatkoa ja toivottavasti vielä nähdään!

Hyvää kesää toivottaen,

Eskarin väki

PIKKUVILSKELÄISTEN KASVAMINEN

Astuessani joka aamu Pikkutalon ovesta sisään minulla on vastassa iloiset pikkuiset hahmot. Pikkutalossa ollessani olen oppinut tuntemaan Ainon, Essin, Jassun, Titan, Nooran ja Isabellan. Ja kaikkein tärkeimmät: lapset, ihanat pikkuiset hahmot. Näinä kolmena vuotena Vilskeessä olen saanut seurata suurimman osan näiden pikkuisten ihmisten kasvua. Pikkuvilskeläiset kasvavat joka viikko, peräti joka päivä silmissämme. Juuri tänään pestäessä lasten käsiä, kollegani kanssa totesimme, kuinka paljon pikkuvilskeläiset ovat kasvaneet ja kehittyneet, sekä fyysisesti ja uskon myös henkisesti. Pikkuvilskeläisten kasvua auttavat Pikkutalon aikuiset. Heidän taidoillaan, läsnäolollaan ja rakkaudellaan he vahvistavat ja kehittävät yhdessä vanhempien kanssa pikkuvilskeläisiä. Pikkutalossa vietetyn ajan olen saanut kokea lämmön, haleja, rakkauden, riemun, ilon lasten silmissä, mutta olen nähnyt myös kaiken tämän kollegoissani. Oli ilo seurata miten lapset kasvavat ja kehittyvät lyhyessäkin ajassa. Tämä kaikki tapahtuu yhdessä tekemisellä. Tähän tarvitaan Pikkutalon aikuiset, vanhemmat, mutta tärkeimmät ”roolit” pitävät pikkuvilskeläiset. Me aikuiset voidaan tarjota heille meidät itseämme eli läsnäolomme, kokemukset, riemut, naurut ja kaiken mitä itse valitsemme tarjota, ”to be or not to be”.

Kun haluaa opetella jotain uutta, niin on astuttava epämukavuusalueelle, tämän saa tai joutuu kokemaan, kun luopuu jostain tärkeästä ja turvallisesta esimerkiksi esineestä, ja nyt puhun vaipan luopumisesta. Tämä on iso askel pienelle lapselle. Vaippa tuo turvaa, mutta päästääkseen eroon vaipasta ja saada kokea toisenlaisen vapauden niin täytyy uskaltaa astua epämukavuusalueelle. Tässä vaiheessa astutte te vanhemmat tärkeään rooliin. Olla läsnä ja tukea lastanne tässä kasvun vaiheessa. Ei haittaa pienet vahingot, eteenpäin vaan ja kuivat vaatteet päälle. Voin vain kuvitella sen onnistumisen tunteen, kun pikkuvilskeläinen joka harjoittelee kuivaksi oppimista, kuulee, kun pottaan tulee pissa ja isompi eli kakka. Voi että sitä riemun määrää. Tässä vaaditaan kärsivällisyyttä, epäonnistumisia, mutta erityisesti periksiantamattomuutta, kannustusta ja tukea. Kuivaksi opettelua harjoitellaan par´aikaa pikkutalossa, ja onnistumisia on jo syntynyt ja monta on vielä tulossa. Maltti on valttia.

Kesälomien jälkeen suurin osa pikkutalon lapsista siirtyy Kartanolle. Tästä seuraa kasvun paikka sekä lapsille että vanhemmille. Voin taata, että pikkuvilskeläiset otetaan innolla ja riemulla vastaan. Isommista vilskeläisistä löytyy takuuvarmasti apuja ja varsinkin huolenpitoa ja hoivaa. Luodaan yhdessä turvallinen ja lämmin vastaanotto pikkuvilskeläisille. Pikkutalon lapset tulevat luomaan uusia ystävyyssuhteita ja saamaan valtavia kokemuksia Kartanolla. Mutta kaikkein tärkein on, että he tuntevat itsensä turvalliseksi ja hyväksytyksi; silloin myös heissä itsessään tapahtuu kasvua ja muutoksia.

Haluan tässä lopussa korostaa kuinka tärkeää on, että pidämme toisistamme huolta jo pienestä pitäen. Ei oteta mitään itsestään selvänä ja kysytään mitä kuuluu. Katseella voi myös luoda sanattoman yhteyden ja löytää yhteisen kommunikoinnin/kielen. Pelkällä kosketuksella voi saavuttaa uskomattoman vaikutuksen pienessä ihmisessä. Joka kerta kuunnellessani Pyyntö-laulua Jannika B:n tulkitsemana niin kostuu silmät, varsinkin Jannikan tyttären osuus. Laulu sisältää painavan, mutta tärkeän ja ison viestin meille kaikille. Mielestäni meidän kaikkien tulisi muistaa kuunnella meidän pieniä ihmeitämme eli lapsiamme.

Vaikka olen pieni niin mulla on asiaa
Älä ylenkatso mua, älä yritä ohittaa
Erehdysten kautta saan oppia kaiken tän
Joka päivä ymmärrän taas vähän enemmän
Sä olet kaikkeni, mä sinuun takerrun
En tartte krääsää vaan läheisyyttä sun
Ole turvapaikkani, ole suoja kaikelta
Älä mua painosta, älä nurkkaan ahdista

Mulla yksi pyyntö ois
Älä vie lapsuuttani pois
Anna mun nauttia aika tää
Vaikka tieni murheita tois
Enkä paras missään ois

Ihanaa ja näpsäkkää kesää kaikille!

-Anna-

Heidi -opiskelijan blogi siitä, miten hän koki työharjoittelujakson Vilskeessä

“Vau!”

Tämä oli reaktioni erityisesti varhaiskasvatuksen opettajan koulutukseen liittyvän työharjoittelun alussa. Koin eräänlaisen kulttuurishokin. “Miten ihmeessä lapset osaavat noin hienosti toimia?” Jos mainitsin yhden kerran, että tulkaa kaikki portille jonoon, noin 20 lasta siirtyivät jonoon lähes saman tien.

Pohdin, mikä on tällaisen toiminnan salaisuus, kun siirtymätilanteet ovat niin sujuvia?

Ennen työharjoittelua minulle ehti tulla työkokemusta varhaiskasvatuksen opettajan työstä kolmen vuoden ajalta. Olin ehtinyt oppia jo paljon muun muassa monikulttuurisuudesta ja erilaisista kommunikointimenetelmistä, kokopäiväpedagogiikasta pienimpien ryhmässä sekä tuen tarpeista ja niiden tukemisesta myös vanhempien lasten kohdalla. Opin, että tarkat ajalliset struktuurit luovat turvallisuuden tunnetta arjessa.

Vilskeessä opin kaikkea muutakin ja täysin erilaisen toimintakulttuurin, kuin mihin olin aiemmin tottunut. Oppimisen kannalta Vilske olikin täydellinen valinta työharjoittelupaikaksi. Opin, miten paljon toimintaa voidaan toteuttaa myös yhdessä koko talon kesken. Lisäksi lasten huoltajien toiveet otetaan erittäin hyvin huomioon. Päiväkoti tekee hyvin paljon yhteistyötä lasten huoltajien kanssa. Täten päiväkotia voidaankin kutsua “koko perheen päiväkodiksi”. On myös hienoa, että Vilskeen arjesta on paljon kuvia ja huoltajille dokumentoitua materiaalia on riittävästi.

Jokainen – niin lapsi kuin aikuinen – hyväksytään Vilskeessä lämpimästi juuri sellaisena kuin on. Jos jokin asia menee pieleen, se ei haittaa. Moka on aina mahdollisuus oppia jotakin uutta. Opin myös, että suunnitelmat voivat muuttua lyhyelläkin varoitusajalla. Joustavuus ja rauhallisuus tällaisissa tilanteissa ovat tärkeitä piirteitä.

Lapset ovat olleet aivan ihania. Kun suunnittelin toimintaa havaintojeni ja haastattelujen pohjalta lasten kanssa, oli upea nähdä, miten paljon heillä riittää ideoita. Esimerkiksi metsässä etsittiin pokemoneja, timantteja ja seikkailtiin Railo-kallion läpi. Rentouduttiin Fanni-sarjan kirjan avulla ja pohdittiin erilaisia tunteita kaveritilanteissa laulu- ja musiikkipiirtämisen aikana. Pohdittiin, minkälaisia sanoja ja lauseita jokaisen omasta äidistä tulee mieleen, kun askarreltiin salaisuuksia äitienpäivää varten.

Hienosti toteutettua ohjattua toimintaa oli paljon. Pyrin korostamaan myös tuetun leikin merkitystä päiväkodissa. Ympäristö voi luoda sille haasteen, mutta erilainen ympäristö voi olla myös toisella tavalla rikkaus lasten omalle leikille. Leikin avulla voidaan oppia monenlaisia taitoja: opitaan tasa-arvoista ja eettistä ajattelua, suomen kieltä, kommunikaatiotaitoja, suunnitelmallisuutta, joustavuutta, eläytymistä, karkea- ja hienomotoriikkaa, ongelmanratkaisukykyä, tunnetaitoja, turvallisuustaitoja yms. Joskus leikki voi tapahtua myös ilman kieltä tai muuta tavoitetta – silloin se voi olla vain rauhoittumista ja rentoutumista varten. Myös pysähtyminen on tärkeää nykyisen haastavan yhteiskunnan vaatimuksien keskellä.

Yhdessä työharjoitteluni tehtävässä tulee pohtia, että mitä tulee jatkossa harjoitella vielä lisää. Vaikka olen pian valmis varhaiskasvatuksen opettaja ja kyseisestä työstä on myös aiempaa kokemusta, vastaisin tähän, että ihan kaikkea. Varhaiskasvatuksen opettaja ei ole koskaan “valmis”. Työssä tulee oppimaan paljon vuosienkin päästä. Tämän työn rikkaus on se, että tulemme oppimaan ja kohtaamaan erilaisuuden ja moninaisuuden ihmisten välillä: niin lasten, huoltajien kuin työntekijöiden kesken.

Mielestäni yksi tärkeimmistä asioista tässä työssä on yhteyden saaminen lapseen. On tärkeää, ettei kukaan jää yksin. Lapsi tulee kuulluksi ja nähdyksi juuri sellaisena kuin hän on. Aion korostaa tulevaisuudessa ratkaisu- ja voimavarakeskeisyyttä, sekä painottaa tuetun leikin ja kiireettömyyden merkitystä. Jotta lapsen oma ajattelu ja luovuus kehittyvät, tällaiselle on hyvä antaa tilaa. Luonto on varsin oivallinen paikka itsensä kehittämiselle, oppimiselle ja samalla myös pysähtymiselle kiireisenkin arjen keskellä.

Olen kiitollinen koko Vilskeelle. Kiitos, että otitte minut lämpimästi vastaan. Kiitos, että sain olla juuri minä.

KIITOS! <3

Esimies hommissa

Toimin firmassa toimitusjohtajana, minulla ei ole osake-enemmistöä, mutta paljon äänivaltaa ja päätöksiä tehtäväksi heti herättyäni.

Söisinkö? Söisinkö nyt vai myöhemmin vai vasta kongressikeskuksessa? Mitä pukisin, nämä housut, tuon paidan, mitä siihen päälle, vai puenko? Puenko nyt vai vasta kun alaiset eteisessä harmistuvat…ai sataa? No, kerran voi tulla kannetuksi, vaikka ilman ulkovaatteita. Hauskaa päivää he toivottivat.

Kun pääsen kokoustiloihin, on sinne saapunut muitakin firmojensa esimiehiä, juuri sellaisia esimiehiä kuin minä- tottuneita päättämään ja pitämään kiinni päätöksistään muita kuulematta. Alkaa neuvottelu ja tiukka kisa siitä, kenen ääntä kuullaan ja mihin suuntaan tässä projektissa edetään. Ja missä aikataulussa.

Iltaisin alaiset järjestävät tyky-toimintaa. Haluaisinko kehittää musiikkikorvaani vai kiinnostaisiko enemmän fyysiset harrasteet vaikkapa sisäleikkipuistossa.  Jos en pidäkään tästä, niin pitäisinkö tuosta, vai haluanko mitään ollenkaan. Tabletti, läppäri vai puhelin? Perusaskareet suorittavat alaiset, minä osallistun jos huvittaa.

Nukkumaan menon hetkellä saan vaatiessani satuja, hierontaa, paijausta, vettä, unileluja, vessakäyntejä tarpeen mukaan ja kuulevia korvia- onko kokouksessa ollut stressiä, onko joku sanonut pahasti? Tarpeeni täytetään, ennen kuin ne ovat ehtineet edes syntyä.

Esimiehenä kannattelen myös alaisteni tunnetiloja. Osaan vaikuttaa heidän toimintaansa ja saan reaktioita aikaan hetkessä, ai miten? No, minulla on kyllä keinoni. Opin ne jo kauan sitten. Tärkeintä on pitää hauskaa ja että on mukavaa.

Välillä kutsun henkilökuntaani nimillä äiti ja isä.

-Heli