Terveisiä Säkkäröiltä ja Väkkäröiltä!

Elokuu tuli ja meni. Mihin tämä aika rientää? Haluaisin osata pysäyttää ajan ja jäädä paikoilleni. Sanon usein teille vanhemmille ja teidän rakkaille lapsillenne että toivon että lapset eivät kasvaisi niin nopeasti, että välillä aika vaan pysähtyisi.. Mutta totta on sekin että jokainen uusi minuutti ja sekunti yhdessä lasten kanssa tuo uusi kokemuksia, elämyksiä ja rakkautta. Voi että sentään mitä kaikkea ollaan jo koettu yhdessä ja mitä kaikkea saamme kokea. Tehdään yhdessä seikkailu! Olemme elokuun aikana tutustuneet Kartanon arkeen, rutiineihin ja sääntöihin. Ja olemme myös tutustuneet toisiimme ja lähiympäristöömme. Olemme ehtineet tehdä monta retkeä, ollaan käyty kentällä, Taikametsässä ja sillan lähellä olevassa metsässä. Omakuvan lapset ovat myös ehtineet piirtää. Opitaan uusia asioita leikin, satujen, lorujen, musiikin ja kaikkien aistien kautta. On myös tärkeää päivän aikana pysähtyä ja levätä.

Metsässä Henna on lukenut meille Peikkovaarista sadun ja saimme myös maistaa lakkoja. Monelle lapselle oli uusi maku. Metsässä lapset niin sanotusti pääsevät vapaaksi, saavat mahdollisuuden kiivetä, päästää mielikuvituksen vapaaksi ja antaa mennä. Metsä avaa myös meidän eri aistien maailmaa, voidaan maistaa mustikoita, kuunnella tuulen huminaa ja lintujen laulua, haistella eri tuoksuja ja vaan pistää silmät kiinni ja nauttia.

Kentällä harjoitellaan perusliikuntataitoja, leikin ja musiikin avulla. Olemme myös ehtineet pitää tunnetuokion ja tutustuneet tunnetyynyihin. Tunnetyynyjen avulla lapset saavat kertoa miltä heistä tuntuu ja miksi.

“Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.”

Muumipappa

Syysterkuin Anna, Minna-Mari, Nina & Erika

Arkea eskarissa

Tästä kaikki alkoi! Värikkäät upouudet reput, jännittyneet eskarilaiset uuden edessä. Ilmassa oli innostusta ja odotusta! Ensimmäiset päivät menivät kuulumisia vaihtaen ja ryhmähenkeä vahvistaen. Heti oli helppo todeta, että on meillä kyllä uskomattoman upea eskariporukka! Suuria persoonia, herkkiä sieluja.

Meillä on toiminnan tukena eskarikirjana Kummaa -materiaali. Kutkuli-planeetalta tutkimusalus Äx toi erehdyksen kautta Kutkulin eskarilaiset Vipin, Tiksun, Ämmyn ja Bobon vieraalle planeetalle. Olemme aika varmoja, että tuo planeetta on maa. Sellaisia vihjeitä olemme tarinoista saaneet. Yhdessä Kutkulin eskarilaisten kanssa opettelemme uusia asioita tutkimalla, kokeilemalla, tekemällä. Juuri sitä on toiminnallinen oppiminen.  Oman nimen voi kirjoittaa niin pihlajanmarjoilla kuin kepeilläkin. Pihlajanmarjat ja hammastikut olivat myös oivia välineitä muotojen opetteluun. Kirjaimia voi tutkia metsässä sammalmättäällä. Kaiken toiminnan voi viedä luontoon.

Syksyinen metsä innosti eskarilaisia etsimään sieniä. Saalis jäi melko laihaksi, mutta sienen osat tulivat tutuiksi. Kaikki varmasti muistavat, että sienen päässä on lakki ja jalassa sukka. Haisteltiin, miltä sieni tuoksuu, tutkittiin missä se kasvaa ja tunnistettiin myrkkysienet, joita ei saa koriin poimia.

Sadonkorjuuhommiin tutustuttiin myös, kun sattumalta saatiin suuri kassillinen omenoita Vilskeeseen. Pitihän niistä tehdä hilloa! Pilkkomisharjoituksia, omenan rakenteeseen tutustumista ja lopulta herkullista omenahilloa kotiin viemisiksi.

Eskaripojat opettivat meille kattavasti eri puulajeista. He olivat kovin paneutuneet asioihin. Yhdessä tutkittiin erilaisia lehtipuiden lehtiä. Opittiin myös, että kuusen neulasessa piikkejä on yksi, männyssä kaksi ja katajassa peräti kolme. Meillä on todella rohkeita eskarilaisia, jotka haluavat esiintyä ja päästä loistamaan lavalla! Siihen pitää aina olla aikaa ja mahdollisuus! Joitakin esiintyminen saattaa vielä kovasti jännittää ja sekin on ihan sallittua. Pikkuhiljaa positiivisten kokemusten kautta kynnys esiintymiseen madaltuu ja helpottuu. Meidän yhteinen eskariräppi oli mahtava kokemus ja vahvisti yhteenkuuluvuuden tunnetta. Räppi sisältää tärkeän sanoman siitä, miten olla kiva kaveri! Sitä me harjoittelemme ihan joka päivä!

Ronja -retket ovat olleet odotettu juttu aina keskiviikkoisin. Eskarilaiset itse päättivät, että Ronjaa pitää lukea Railolla. Todentotta ympäristö sopii tarinaan kuin nenä päähän. Ryövärinmetsässä on syntynyt mahtavia leikkejä ja kaikkein parasta on ollut, kun on taas saanut ottaa eväät mukaan ja herkutella niitä yhdessä ystävien kanssa.

Oman kehon hahmottaminen ja sen liikuttaminen on myös tärkeää! Yhdessä liikkuminen hauskalla tavalla on ihan parasta! Sen lisäksi, että liikutaan paljon luonnossa epätasaisessa maastossa, kiipeillään ja tasapainoillaan, on tärkeää, että säännöllisesti myös liikutaan niin, että tulee lämmin ja hengästytään. Mahtavuutta, että myös uimakoulut toteutuvat lokakuussa.

Kutkuli -planeetan hahmoista lasten mieleen on parhaiten jäänyt Vipin lemmikkikotilo Lilli. Hän pysyttelee piilossa, mutta jättää jälkeensä aina jotain vihjeitä siitä, että on ihan lähellä. Lapset löysivät Lillin pipon kiveltä. Lilli kuulee ja näkee kaiken. Hän pitää huolen, että kaikki ovat turvassa eikä kenenkään tarvitse pelätä. Meidän eskarissa kaikilla pitää olla turvallinen olo. Jokainen saa olla ihana oma itsensä juuri sellaisena kuin on.

Syysterveisin,

Ansu

Geokätkäilyn täyteinen toukokuu

Toukokuussa olemme päässeet tutustumaan geokätköilyn ihmeelliseen maailmaan. Lapset ovat päässeet harjoittelemaan suunnistusta ja kartanlukua aarteenetsinnän omaisesti. Käytössämme on ollut Geocaching niminen aplikaatio josta olemme lasten kanssa yhdessä valinneet kätköt joita olemme lähteneet yhdessä etsimään. Aplikaatio ohjaa meidät aina kätkön läheisyyteen minkä jälkeen aloitimme kätkön etsinnän ja ensimmäinen kätkö löytyikin kiven kolosta!

Kätkön löydettyämme merkitsimme kätkössä olleeseen lokikirjaan ketkä olivat kätkön löytäneet. Käytimme meidän tunnuksenamme PK VILSKETTÄ.

Lasten innostus oli käsin kosketeltavaa ja saimmekin jo melkein heti kätkön löydettyä lähteä etsimään seuraavaa kätköä.

Geokätköily on myös kivaa kesäpuuhaa perheen kanssa yhdessä tehtäväksi! Tarvitsette mukaanne vain puhelimen sekä seikkailumieltä. Geokätköilyn avulla pääsette tutustumaan lähiseutuunne aivan uudella tavalla.

 Olemmekin päässeet geokätköilyn ohessa tutustumaan paremmin meille kaikille tuttuun Katariinanlaaksoon sekä Uittamon alueeseen ja olemmekin löytäneet monta uutta paikkaa ja kohdetta, mitkä olisivat muuten saattaneet jäädä löytämättä.

Seikkailun omaista kesää,

- Joona

MITEN PIENESTÄ HETKESTÄ VOI TULLA NIIN IHANAN SUURI?

Kesäkuun alkaessa Vilskeessä on tapana aloittaa jokainen aamu, ihanasti koko talon aamupiireillä. Aikuiset ja lapset tapaavat toisensa ja päivä lähtee yhteistyöllä käyntiin. Aamupiirien aiheet vaihtelevat, niin vaihtelee myös lasten kiinnostuksen kohteet. Olen saanut olla kolme kuukautta aitiopaikalla aistimassa tätä lapsista lähtevää innostusta, se on niin aitoa ja käsin kosketeltavaa. Olen nähnyt huikeita lasten esityksiä, tanssia, akrobatiaa, lauluja ja vaikka mitä. Nämä esitykset ovat aina lähteneet lasten omasta halusta, innostuksesta esittämiseen. Siitä, että Vilskeessä tämä on mahdollista. 

 Mistä se lasten aito innostus kumpuaa, miten lasta kiinnostavaa asiaa voidaan tutkia ja laajentaa yhdessä, niin että varhaiskasvatuksen pedagogiset tavoitteet saavutetaan?  Miten saadaan innostettua mukaan lapset, jotka ehkä harvemmin itse ehdottavat esiintymistä? Esiintymisellä on ihmeellinen taika, se on osalle lapsista jännittävää, se voi olla jopa epämiellyttävää, mutta miten se voikaan lisätä lapsen itseluottamusta, innostusta ja sitä että MINÄ osaan, MINÄ pystyn ja MINÄ olen taitava. Itseluottamus on yksi tärkeimmistä taidoista, joita lapsi tarvitsee kasvaessaan kohti aikuisuutta. Se, että luottaa itseensä, omiin taitoihin ja kykyihin, kantaa pitkälle tulevaisuuteen. 

 Heitin ilmaan, muutamalle HippulaVimpula pojalle, että haluaisivatko he vetää yhden aamupiirin. Aiheena voi olla ihan mikä vaan mikä heitä yhdessä kiinnostaa? Kerroin, että asiaa saa pohtia, ei tarvitse päättää heti. Eipä siinä mennyt kauan aikaa, kun pojat etsivät minut ulkoleikkien tiimellyksestä. “ Joo, me halutaan aamupiiri, MINECRAFT- aamupiiri!” Muistan nielaisseeni muutaman kerran... Hupsista, tiesin, että Minecraft on peli, tietokone, PlayStation jne... Ei ehkä itselleni lähin aihe, mutta luotin siihen, että pojat opettavat minulle aiheesta kaiken tarpeellisen.  

 Aamupiiri oli siis toteutumassa, poikien innostus oli heti huipussaan. Pojat tiesivät asiasta ihan hirmuisesti, oli lehmiä, possuja, zombeja, Creepereitä, Näivettäjiä ja vaikka mitä. Pohdimme yhdessä, mitä aamupiirissä olisi hyvä olla, ainakin alkulaulu, se mikä lauletaan aina, ja jotain muutakin musiikkia, ehkä joku tarina. Mietimme miten saamme hahmot mukaan aamupiirin. “ Kato netistä, kato Googlesta!” näin minua neuvottiin. Tutkailimme yhdessä kännykkääni yläkallioilla, männyn juuressa pienessä kasassa. Löysimme MINECRAFT hahmojen värityskuvia, naamareita ja hahmoja. Joo näitä me halutaan. Sain mukaani listan hahmojen nimistä, joita pojat nimesivät.”Nää tyypät me ainaskii halutaan”  

 Seuraavana päivänä into kasvoi, meillä oli Creeper naamaripohjia, hahmojen värityskuvia. Pojat ja värityshommat alkoi! Pojat tukivat ja neuvoivat toinen toisiaan, minkä värisiä hahmot ovat, välillä kinattiin, välillä naurettiin ja välillä taas vauhti nousi ja “ Nää tyypät, sitte räjäyttää toisensa, mut ne voi sitte rakentaa uusiks, nää tyypät on pahiksii ja nää taas hyviksii”. Väritykset ja leikkaamiset ja hahmojen tekemiset sujui. Hommaa riitti, tästähän oli syntymässä oikein innostuksen projekti. 

“ Hei me halutaan siihen aamupiiriin MINECRAFT pelin musiikki, hae se sieltä netistä kans YouTubesta!” Etsittiin ja etsittiin, ei löytynyt oikeaa.  Pääsin itse kotiin, marssin 14v. poikani huoneeseen. “Auta äitiä, etsi mulle Minecraft musiikki...” Noin minuutissa kännykässäni oli minecraftin teemamusiikki, aarre, jonka kanssa suuntasin seuraavaan Vilskepäivään. Voi apua tätä vauhtia, millä nykymaailmassa saadaan asioita, musiikkia, tietoa jakoon! Päätä huimaa, miten tässä pysyy mukana?

Projekti jatkui, joka päivä minulta kysyttiin, montako aamua vielä, että meillä on se mine-aamupiiri. Yhdessä laskettiin 8, 7, 6, 5, 4, …. Yhtenä, kuumana iltapäivänä, kuulin kysymyksen :” Kati onko sun repussa paperia, kirjoituspaperia?” Olihan minulla, onneksi. 

Pojat kokoontuivat lavan reunalle taas pieneen kasaan,” Me tehdään nyt sitte se tarina, Mine-tarina" Okei antakaa mennä vaan, tarvitsetteko apua, kirjoitanko minä?” Sain lyhyen vatauksen :” ET, mä kirjoitan ite!” Ja niin tuo kirjoitti, yhdessä muiden poikien kanssa juoni ja kirjuri kirjoitti, pohti jokaisen kirjaimen itse, kiukustui jos yritti auttaa, “ Mä osaan ihan itte!” Niin syntyi koko tarina, ihan huikea. Yhteistyötaitoja, kirjoittamisen ja lukemisen taitoja, hienomotoriikka, mielikuvitusta, ajattelua, itseluottamusta... 

 Projektiin liittyi mukaan uusia poikia, he näkivät mitä teimme “mäkin haluaisin mukaan!” Ja mukaanhan mahtui.  Joka ainut päivä teimme jotain tähän MINECRAFT-juttuun liittyen. Aamupiiri sai muotonsa, alkulaulu, tarinan esittäminen naamareilla ja keppihahmoilla ja loppuun laulu, Orffit ja Teippaaja.  Harjoitteluun ei tarvinnut poikia houkutella, olihan heillä taikasana “ Minecraft” ja saman tien olimme taas projektimme kimpussa. 

Sitten se kuumottava aamu koitti, pojat olivat hieman jännittyneitä, joku oli jo kotona sanonut, ettei halua mukaan sitten kuitenkaan, jännittää liikaa. Juttelimme että ei ole pakko osallistua esitykseen, jos se ei tunnu hyvälle. Pojat olivat valinneet aamupiiripaikaksi Vilskeen yläkallion, ja sinne kiipesimme kimpusuinemme. “Joo tää paikka on hyvä, jäädään tähän. Kuinka kauan vielä, että muut tulee?”  15 min , vastasin. Nuo vauhdikkaat pojat, naamareissaan ja hahmotikkuineen, hakeutuivat toistensa lähelle, istuivat pienenä ryhmänä kalliolle, istuivat siinä melkein hiljaa. Jännitys, odotus, pilkistävä innostus leijui melkein pilvenä heidän päällään. 

“Hei nyt ne tulee!!!” Koko Vilske kokoontui kalliolle, pojat seisoivat paikoillaan, esitys oli alkamassa. Viimeinen kuiskaus : “ Tuleeko Henna ja Kalervo kanssa?” Vastasin, että he näkevät esityksenne, kännykästä, ihan varmasti! 

Tuo monen tunnin projekti saavutti huippunsa. Reilun 9 minuutin esitys yläkalliolla, esittämässä mukana kaikki, esiintymishalukkuus siis täydet 100%. 

Aamupiiri oli ohi, esitys oli juuri täydellinen! Ainut joka sekosi sanoissaan olin valitettavasti minä, liekö minua jännittänyt eniten? Tuo poikajoukko, olin heistä niin tavattoman ylpeä. Jokainen ylitti itsensä, koki onnistumista ja aitoa yhdessä tekemisen iloa. Olimme sopineet, että aamupiirin jälkeen, jokainen poika saa hahmonsa itselleen, mukaan leikkiin, paikaksi pojat valikoivat yläkallion. Ja mikä tärkeintä, hahmot saa viedä kotiin.  

Katsoimme vielä myöhemmin yhdessä koko esityksemme videona, juttelimme miltä se näytti ja miten hienosti koko esitys meni. Sain ehkä koko varhaiskasvattajaurani parhaimman palautteen videon katsomisen jälkeen “ Kati, mun tekis ihan mieli pussata sua!“  Voiko lapsi paremmin kiteyttää kokemaansa! Näin pienestä hetkestä kasvoi niin suuri.

-Kati_