Eskareiden huhtikuu 2021

Retkeily ja eri retkikohteet ovat olleet eskareiden huhtikuun teema. Olemme nauttineet Katariinanlaakson mahdollisuuksista lempimetsistä uusiin aluevaltauksiin. Pikku Aasin tarinaa kuultiin Salaisen maan metsävuorella ja siellä harjoiteltiin myös matemaattista hahmotusta sekä kirjaintaikoja. Kevät oli nupullaan ja saimme ihailla upeita maisemia sekä kuunnella lintujen aamukonserttia. Huhtikuu alkoi pääsiäisen sanomalla kaikille ryhmille vuorollaan yhteisesti yläkalliolla kauniissa auringonpaisteessa.

Kuva4.jpg
Kuva1.jpg
Kuva2.jpg
Kuva3.jpg

Pääsiäisen jälkeen oli vuorossa Taikametsä ja Kalsarimetsä. Kalsarimetsä, joka Piilomaan Pikku Aasin tarinan siivittämänä myös Salasaarena tunnetaan, on saanut nimensä metsään rakennetusta majasta, josta on löytynyt vaatteita. Tällä kertaa kallioisen metsän kätköistä löytyi komea, musta kuralammikko sekä - yllätys, yllätys - kenkä! Kenkä oli aika suuri ja siihen liittyi viesti. Näitä viestin osia eskarit etsivät kuumeisesti. Oli käynyt niin, että Stev Irving niminen pienoishahmo oli kaapattu ja kaappaajana toimi Mukkelis Muuli pahis. Tämä arvoitus oli selvitettävä ja se on edelleen selvityksessä.

Roskavuori eli Luolavuori oli pidemmän retken kohteena. Sinne varustauduttiin herkkuja sisältävin eväin sekä uteliaalla mielellä. Moni eskarilainen esitteli kävelymatkalla kotitaloaan tai kertoi eskariin kulkemisestaan. Samalla saimme tuntumaa tulevaan koululaisen elämään kulkemalla Ispoisten koulun vieritse ja leikkimällä reilusti koulun lähimetsässä. Itse vuoren laki oli jännittävän tasainen ja kutsui evästauolle, tarkkailemaan kiikareilla sekä koettamaan, kuinka selviää kivisokkelosta. Reissulla saimme myös asiantuntevan esittelyn uudesta lajista, frisbeegolfista. 

esakri kuva.jpg
eskari kuva2.jpg
herkku 1.jpg
herkku2.jpg
eskari kuva 3.jpg
eskari kuva 4.jpg

Ispoisten kalliolla, pisumetsässä, eskarit hämmästelivät dinosauruksen jalanjälkeä ja jatkoivat kirjaintaikoja. Upea paikka, joka kutsuisi vielä uusiin seikkailuihin. Kuukauden kohokohta oli kuitenkin päivän reissu Vaarniemeen laavulle ja näköalatorniin. Tälle reissulle saatiin mukaan Grillimaisteri sekä Piilomaan Pikku Aasin Tarinankertoja. Kauniinpaa päivää ei olisi voinut kukaan tilata! Jälleen ihmettelimme kevään kohinaa, pitkospuiden märkyyttä, hurjan monia portaita, joiden laskussa meni väen väkisinkin sekaisin. Ylhäällä Vaarniemessä odotti laivakallio, mahtava, jylhä eväsretkipaikka ja ihana tunnelma. Päivä oli mitä onnistunein ja eskarit jaksoivat valtavan hyvin kävellä! Saimme teho-opetusta myös kyistä ja luonnonsuojelusta, kun yksi keväisistä käärmeistä oli ottanut lepopaikakseen kallion kävelymatkamme varrella. 

vaarniemi1.jpg
vaarniemi 3.jpg
vaarniemi 4.jpg
vaarniemi5.jpg

Vielä ei kuitenkaan kaikkea oltu retkillä koettu. Nimittäin lepohetki makuupussissa oli seuraava iso juttu. Huhtikuun viimeinen viikko oli eskareiden täydellinen ulkoviikko. Viileähköstä kevätsäästä huolimatta vallattiin vielä Uittamon rannan metsäkalliot päiväksi sekä Vilskeen yläkallion metsän majaa kohennettiin huolella. Monttukin käytiin hippajuoksemassa. Vielä tähän ihanaan kuukauteen sisältyi sirkuspäivää sekä koiravauvojen kyläilyä. Kyläilyn päätyttyä leikit yläkalliolla täyttyivät koiravauvojen hoitamisesta ja kyläily sai aikaan myös uusien leikkisuhteiden syntymistä eskareiden välille.

lepohetki eskarit.jpeg
peppi.jpg
koiranpennut.jpg
















KEVÄISIÄ TERVEISIÄ VILINÖISTÄ!

Mihin tämä aika rientää? Nyt on jo huhtikuu ja tässä mietimme kesänhoidon tarvetta. Mutta parasta on kyllä tämä valoisuus ja kuinka valoisaa onkaan kun herätään. Nyt ajatukset kohti kesää ja positiivista tulevaisuutta. Tehdään, koetaan, nauretaan, itketään yhdessä! Pidetään toisistamme huolta!

Parasta on nähdä Vilinöitten ilo ja riemu. Roolivaatteiden suosi on suuri. Kun Vilinät pukevat roolivaatteet ylleen niin he antautuvat mielikuvitusmaailmaan. Voi että sitä naurun määrää. Ja tietenkin pitää olla myös musiikkia. Nyt viimeksi meillä oli Disney -elokuvien tutut laulut, varsinkin Leijonakuninkaasta Timon ja Pumban laulu säväytti. Edelleen Frozenin kappale Taakse jää on suosikki.

Kuva2uusi.png
Kuva3uusi.png
Kuva4uusi.png
Kuva5uusi.png

Metsäretkillä lapset ovat leikkineet Pikku Aasia. Ja eräänä kertana lasten piti pelastaa Pikku Aasi. Ensin heidän piti löytää avaimet ja se ei ollut mikään helppo asia. Pikku Aasin avulla saamme antautua "uusiin sekkailuihin". Ja kun meillä on mielikuvituslasit päässämme niin mikään ei ole rajanamme. Tietenkin metsäretkillä on parasta kun saa avata oman reppunsa ja katsoa mitkä eväät sillä kertaa löytyy.

Kuva6uusi.png
Kuva7uusi.png
Kuva8uusi.png

On mahtavaa kun Vilinät jakavat aikuiselle omia tarinoitaan. Silloin olemme kyllä etuoikeutettuja. Lapset kokevat että haluavat kertoa jotakin meille, useimmiten piirustuksen kautta. Voi että mitä tarinoita lapset kertovat. Ja lasten suustahan tulee se totuus.

Kuva9uusi.png

Tutkikaamme maailmaa mielikuvituslasien kautta!

Kuva10uusi.png

Aurinkoisia terveisiä!

Anna

KEVÄÄN SPESIAALIRETKI

Hippulat ja Vimpulat toivottivat kevään tervetulleeksi spesiaalilla metsäretkellä. Metsässä olemme viime viikkoina viettäneet muutenkin lähes päivittäin aikaa. Mutta retkemme, siitä lapsilla olisi varmasti vieläkin enemmän kerrottavaa. Saimme idean, että voisimme viettää metsässä koko päivän. Siispä pakkasimme mukaan lounaan, kaiuttimen ja omat retkivarusteemme. Lähdimme uimarannan viereiseen metsään heti Piilomaan Pikku Aasi lukuhetken jälkeen. Matkalla ihmettelimme eläintenjälkiä ja sulaneita ojia.

uusi kuva1.jpg
uusi3.jpg

Olemme harjoitelleet jo liikkarissakin viestileikkiä, jossa varastamme viekkaalta kettuvartijalta avaimia. Tällä kertaa siirsimme leikin metsään. Tätä on leikitty myös lumisella niityllä sekä hiekkarannalla. Metsäretkellä jatkoimme teeman mukaan kettuhippaa.

uusi4.jpg
uusi5.jpg

Ruoka maistui ulkoillessa. Kuuntelimme Kielinupun ruokalaulun. Viikonpäivälaulua ei uskallettu laulaa samaan aikaan, ettei meidän lounas olisi muuttunut mansikkatikkariperunasopaksi. Kysykää lapsiltanne, miltä viikonpäiväsoppa maistuu.

uusi6.jpg

Leikkiessä muutama lapsi tuli pyytämään, että pidettäisiin lepohetki. Koska meneillään oli spesiaaliretki, lepohetkikin oli erityinen. Halukkaat lapset pääsivät Iidan satuhetkelle. Otimme hyvän rauhallisen paikan, jossa aloin kertoa keksimääni satua. Käytin äänitehosteina meren aaltojen ääntä. Jossain kohtaa yksi 5-vuotias ehdotti, että haluaisi kertoa tarinaa. Niinpä kerroimme jokainen vuorotellen keksimiämme tarinoita ja lapset saivat valita taustalle jonkin luontoäänen tehosteeksi.

uusi7.jpg

Ylipäätään olemme ruokkineet lasten mielikuvitusta ja rohkaisseet heitä luomaan omia tarinoita tarinanoppien, sadutuksen ja karttojen piirtämisen avulla. Hippuloilla ja vimpuloilla on oma projektiseinä Piilomaata varten, johon on kerätty lasten ideoita, löytämiä vihjeitä ja aarteita, karttoja, valokuvia aasin kanssa ja ajatuksiamme sadusta. Maaritille on milloin mikäkin Kettuvartija tai Äitiaasi soitellut. Olemme ihmetelleet vihjeitä ja kerrankin löysimme yläkallioilta Piilomaa palapelejä. Kerrassaan kummallista. Mielikuvituslasit päässä pystymme tekemään ja näkemään ihmeitä.

uusi9.jpg
uusi10.jpg
uusi12.jpg
uusi11.jpg

Aurinkoista kevättä,

Iida

HUURTEISEN HELMIKUUN HETKIÄ ESKAREISSA

Ihanan talvinen helmikuun ensimmäinen päivä! Eskareilla se hurahti käyntiin oman jäätelön valmistuksella, ja tähän puuhaan meidät inspiroi tietenkin Piilomaan pikku aasi. Jäätelö syntyi kätevästi veden, pullovärien ja lumen avulla.

Niin ihanaa oli seurata eskarien intoa, kun he maalasivat jäätelöä lumeen yhdessä kavereiden kanssa, ja näkivät heti kättensä jäljen. Emme kuitenkaan tyytyneet pelkkään jäätelöön: myös mehujäätä oli saatava. Mehujäät syntyivät vanhoista maitopurkeista, vedestä ja vesiväreistä. Tärkeimmän tai’an loi tietysti pakkanen.

KUVA 4.jpg
KUVA 1.jpg
KUVA 2.jpg

Helmikuu helli meitä kunnon pakkas- ja lumikeleillä, ja ne mahdollistivat kokemuksellista oppimista eskareille. Opimme uusia kirjaimia, kuten K ja P. On tärkeää harjoitella kirjaimia kynätehtävien avulla, ja eskarit kirjoittivatkin sinnikkäästi ja iloisella mielellä. Yhtä merkityksellistä on kuitenkin se, että lapset pääsivät nauttimaan myös liikunnallisesta oppimisesta. Eskarit tekivät melkoisia taidonnäytteitä muodostaessaan kirjaimia omalla kehollaan ja yhteistyöllä.

Eskarit pääsivät askartelemaan myös omat hajoitelmakoneet, joiden avulla harjoiteltiin lukujen jakamista ja laskemista. Toinen asia, joka eskareita kiinnosti kovin, oli kengännauhojen solmiminen. Sitä harjoiteltiin askartelemalla oma pahvikenkä ja pujottelemalla siihen nauha. Jokainen eskarilainen sai lopuksi myös diplomin, onhan se iso juttu, kun oppii kengännauhojen sitomisen; tämä taito säilyykin koko eliniän.

KUVA 5.jpg
KUVA 9.jpg
KUVA 6.jpg
KUVA 7.jpg

Piilomaan pikku aasin seikkailut innostivat eskarilaiset myös musiikin jännittävään maailmaan. Pääsimme lähtemään yhdessä musiikilliselle matkalle, jolla lapset pääsivät luomaan oman äänimaailman erilaisilla soittimilla, jotka itse valitsivat. Teimme äänimaailmat muutamassa eri porukassa, äänitimme ne ja kuuntelimme jokaisen vuorotellen. Ai että! Kylläpä lasten silmät loistivat, kun kuulivat itse soittamansa soittimen helisevän yhteisessä konsertissa.

Helmikuun aikana olemme eskarissa siis päässeet tekemään monenmoista, taideteoksista musiikin maailmaan. Eskareilla riittää mielikuvitusta mitä mahtavimpiin leikkeihin sekä sisällä että ulkosalla. Mikä mukavinta, olemme saaneet edelleen nauttia kirpeistä pakkassäistä ja sen tuomista tekemisen mahdollisuuksista.

KUVA 11.jpg
KUVA 12.jpg
KUVA 14.jpg
KUVA 16.jpg
KUVA 15.jpg
KUVA 17.jpg

Ystävänpäivänä oli mukavaa laulaa yhteisessä aamupiirissä Minun ystäväni on kuin villasukkaa ja Skidimadinkkeä, sekä hiihtää tietenkin punaisten sydämien siivittämänä. Ei sovi unohtaa myöskään Runebergin päivää, jolloin eskarit saivat napakan tietoiskun Runebergistä ja hänen elämästään. Huomasimme, että eskarit olivat tavattoman kiinnostuneita kyseisestä merkkihenkilöstä ja siitä, miksi tuona päivänä liputetaan ja syödään vielä Runebergin omia torttujakin.

KUVA 20.jpg
KUVA 21.jpg
KUVA 22.jpg

Kiitos helmikuu! Odotamme innolla, mitä seikkailuja maaliskuu tuo tullessaan :)

- Rita & koko eskaritiimi