Elämää Pikkutalossa

Dokumentoijana; Ansu

Pienet ihmiset,

miten he oppivat koko ajan uutta, kasvavat ja kehittyvät!❤

Ollaan vasta syyskuun puolivälissä ja elo päiväkodissa sujuu! Aamun itkut ovat melkein taakse jäänyttä elämää. Lapsi tietää, että hän saa viettää ihanaa päivää toisten lasten ja turvallisten aikuisten kanssa.

Toimimme pienryhmissä, missä jokainen lapsi tulee varmasti kuulluksi ja nähdyksi.

Mitä me sitten päivien aikana olemme puuhanneet?

Onnimanni kulkee vahvasti toiminnassamme mukana. Olemme tutustuneet Onnimanniin, hänen eläinystäviinsä ja valinneet itsellemme sen oman metsän suloisimman paikan. Olemme saaneet kunnian osallistua juhliin kartanolla, missä pääsimme ihmettelemään Onnimannin kotia pienoiskoossa.

Meidän oma metsän suloisin paikka ja Onnimanni keittämässä

tammenterhopuuroa vesimelonin kuoreen.

Ympäröivä luonto eläimineen kaikkineen on tärkeää niin Onnimannille kuin meille ihmisillekin, olimmepa sitten isoja tai pieniä. Metsässä vaan on ihmeellisen hyvä olla. Pienet retkeilijät ovat yllättäneet reippaudellaan. Pikku tassut jaksavat jo kulkea pitkiäkin matkoja. Omat pienet eväät repussa auttavat jaksamaan. Voiko olla parempaa, kun istua sammalmättäälle lepäämään ja herkuttelemaan leipäpalaa tai hedelmäviipaletta?

(Etsi kuvasta neljä peuraa.) 

Onnimanni antoi meille tehtäväksi etsiä luonnossa ollessamme lintuja ja kuunnella niiden erilaisia ääniä. Lintujen bongaamiseen tarvittiin kaukoputket. Me kutsumme itse tekemiämme putkia taikaputkiksi. Ne toimivat mielikuvituslasien tavoin. Niillä voi lintujen lisäksi nähdä ihan mitä vaan haluaa! Jää nähtäväksi, mitä kaikkea me vielä niillä näemmekään. Lapset itse kantavat suurella ylpeydellä putkia kaulassaan.

Sililisko, sammakot, varikset, hämähäkki ja muut öttiäiset kuuluvat lauluissamme päivittäin. Varsinkin iltapäivisin meillä on ollut sellaisia orkestereita, että suuret sinfoniaorkesteritkin jäävät kakkoseksi! Laulut ja laulaminen tutkitusti tukevat kielenkehitystä. Lapset rakastavat toistoja eivätkä ikinä kyllästy vaikkapa jo legendaksi muodostuneeseen Traktorilauluun. Lapset varmasti tapailevat lauluja myös kotona.

Leikkiminen on parasta! Yhdessä me harjoittelemme leikki- ja vuorovaikutustaitoja. Leikki on lapsen tärkein ja merkityksellisin toiminta. Se kehittää niin monia tärkeitä taitoja. Parasta on, että leikissä voi tapahtua ihan mitä vaan. Onnimanni ei ole leikeissä vielä syrjäyttänyt Palomies

Samia.😊

“Me nyt syödään.”

Ponileikkiä yhdessä.

 Kaiken tämän lisäksi me ollaan tehty omakuvia luonnonmateriaaleista, painettu pikku tassujen ja lillukoiden kuvia, liikuttu liikkarissa, naurettu, hassuteltu, halittu ja sylitelty.

 Pikkutalossa on mahtava pöhinä! Jokainen lapsi omalla persoonallaan on löytänyt paikkansa ryhmässä. Joka päivä sen lisäksi, että lapset oppivat uutta, me aikuiset opimme lapsista uusia asioita, opimme tuntemaan toinen toisemme.

Pidetään tämä sama pöhinä!😊

Säkkärä-Väkkäröiden alkusyksyn kuulumiset

Dokumentoijana Sara

Aamupiiriin olemme ottaneet uuden viikonpäivälaulun, joka on nimeltään Aamuhämärässä.

“Kerran maanantaina aamuhämärässä, eteisestä kuuluu outo jytinä, 
voihan vietävä aamuhämärässä virtahepo tuli käymään meillä kylässä. 

Seuraavana päivänä ,siis tiistaina eteisestä kuuluu outo vikinä, 
voihan vietävä aamuhämärässä hiirivaari tuli käymään meillä kylässä. 

Seuraavana päivänä siis keskiviikkona, eteisestä kuuluu outo lotina, 
voihan vietävä aamuhämärässä, krokotiili tuli käymään meillä kylässä. 

Seuraavan päivänä, siis torstaina eteisestä kuuluu outo tuhina , 
voihan vietävä aamuhämärässä, siiliperhe tuli käymään meillä kylässä. 

Seuraavana päivänä siis perjantaina, eteisestä kuuluu outo töminä, 
voihan vietävä aamuhämärässä, norsuäiti tuli käymään meillä kylässä.”

Ruokailussa jokainen meistä ottaa käyttöönsä haarukan sekä veitsen, ja harjoittelemme yhdessä niiden käyttöä. Säkkärät ja Väkkärät lepäävät yläkerrassa, toiset Sointulassa ja toiset Pikku-Satusalissa. Molemmissa lepohuoneissa luetaan yhteistä satua, ja lukuhetken jälkeen on myös pieni hiljainen lepohetki, jolloin voidaan kuunnella rauhallista musiikkia. Näin myös unta tarvitsevat lapset voivat nukahtaa.

Yksi alkusyksyn tärkeistä aiheista on lähiympäristön kasvien tunnistaminen. Anu onkin opettanut meille ahkerasti tutuimpien puulajien nimiä.

Tässä tutkimme ja tunnustelemme havu- ja lehtipuiden eroja.

Palatessamme lähikalliolta, huomasimme maassa jotain sinne kuulumatonta. Pieni vihreä mytty herätti heti kiinnostuksemme. Nostimme mytyn maasta, joku lapsista veikkasi sitä ensin Sam Sammakoksi, mutta tarkemmin tutkittuamme sitä huomasimme sen olevan hiekkainen sukka!

Vilskeen lapset ovat kovia siivoamaan lähiympäristöä ja keräävät kaikki roskat pois metsistä, joten oli päivänselvää että veisimme sukan mukanamme. Kävellessämme Vilskeelle, pohdimme miten yksinäinen sukka oli päätynyt metsään.

Mietimme lasten kanssa mitä sukalle tekisimme. Olisi kurjaa heittää se roskiin, jos sen omistaja sattuisikin kaipaamaan sitä vielä. Lapset olivat melko varmoja, että sukka kuuluu Onnimannille, koska se oli väriltään vihreä.

Hulinat olivat lainanneet kirjastosta kirjoja, ja mekin saimme niitä luettavaksi. Molli-kirjan meille luki Anu. Tämä oli ihana!

Alkusyksyn kirjalista:
Pikkiriikkiset (Airikkala, Leena)
Superkamut: Menoa ja metkuja Lehtometsässä (Fiona Rempt)
Katti Koljatti ja muita kissasatuja (Sanna Jaatinen)
Hipsuvarvas ja muita kertomuksia (Helmi Krohn)
Kunpa asuisin kuussa (Marjatta Kurrenniemi)
Risto Räppääjä ja Pullistelija
Risto Räppääjä saa uuden isän (Sinikka & Tiina Nopola)
Molli ja Kumma (Katri Kirkkopelto)

Sarjiksia ennen lounasta.

Metsän suloisin paikka

Olemme kuulleet Onnimannin asuvan Metsän suloisimmassa paikassa. Pohdimme lasten kanssa, missä tämä paikka mahtaa tarkalleen sijaita, ja mitä sieltä löytyy. Kysyimme lapsilta, mitä heidän mielestään Metsän suloisimmassa paikassa voisi olla. Vastaukseksi saimme, että metsästä löytyy ainakin maja. Ja koska paikka on metsä, on siellä tietenkin paljon puita, havupuita ja lehtipuita. Siellä kasvaa marjoja, jäkälää ja sammalta. Siellä on kiviä, ja joskus sieltä löytyy jotain aarteitakin.

Väkkärät taiteilivat Metsän suloisimman paikan opiskelijamme kanssa. Lapset keräsivät itse taideteoksen materiaalit metsästä, ja saivat luovasti asetella ne yhteiseen taideteokseensa. Tämä taideteos toteutettiin ulkona, jotta metsän tunnelma saataisiin parhaiten siirrettyä teokseen. Teoksesta voitkin löytää myös majan!

Lapsilta kysyttiin, mitä heidän mielestään Metsän suloisimmasta paikassa voisi olla. Eräs taiteilija-Väkkärämme keksi heti: “maja!”. Ja sen hän tähän teokseen totetuttikin.

Näin Väkkärät kertovat omin sanoin Onnimannista:
”Onnimanni on metsän suloisimmassa paikassa. Sam-sammakko on löytynyt Vilskeen puutarhapöydältä. Sam lähtee etsimään Onnimannia metsästä. Myös Onnimanni etsii Samia. He etsivät myös Hennaa. Sam löytää Hennan päiväkodin sisältä. Kaikki aikuiset ja lapset ja Henna ja eläimet ja Sam lähtevät etsimään Onnimannia. Sam on loikkiva sammakko. Lapsille otetaan eväitä ja vettä mukaan. Aikuisille otetaan kahvia. Jos vaikka tulee nälkä. Onnimanni varoo, ettei putoa ansakuoppaan. Meidän kaikkien täytyy mennä metsän suloisimpaan paikkaan ja etsiä ja löytää Onnimanni. Myös meidän täytyy varoa ansakuoppia. Onnimanni näyttää vihreältä ja vähän valkoiselta ja oranssilta. Ehkä myös siniseltä ja pinkiltä. Se on keskikokoinen. Onnimanni pysyy vielä piilossa…”

Säkkärät rakensivat Metsän suloisimman paikan luonnonmateriaaleista, ja jokainen asetteli ne omaan kannelliseen laatikkoonsa. Huomasimme, että vaikka meillä oli käytössä samat materiaalit, jokaisesta pikkumetsästä tuli erilainen. Tunnustelimme ja tuoksuttelimme pieniä aarrelaatikoiden sisältöjä.  Lapset keräsivät haltioissaan metsän antimia harkiten, he tyhjensivät ja täydensivät laatikoita ja asettelivat sisällöt oikeille paikoilleen. Tässä puuhassa parasta oli, kun jokainen lapsi sai nostaa kannen ylös ja paljastaa oman Metsän suloisimman paikan muille!

Huomasitko, mikä ihana kaveri tähän metsään hyppäsi?

Tämä metsä on salainen ja suloinen.

Metsän suloisinta paikkaa on ilo esitellä muille!

Tämä metsän suloisin paikka on ihanan pehmeä.

Tätä Metsän suloisinta paikkaa harkittiin tarkkaan, ja sen sisältö aseteltiin huolellisesti paikalleen.

Tässä metsässä on vehreyttä, pehmeitä pihlajanlehtiä.

Lähikalliolla kokeilemme meillä on oma yhteispuuha. Vähän väliä kokeilemme, josko saisimme suuren kiven liikkeelle - Kaikki mukaan, lasketaan 1-2-3 ja työnnetään! Metsän suloisimman paikan rakentelujen jälkeen lapset menivät itse työntämään. “Jos mä työnnän jaloilla ku niis on enemmän voimaa?”

Kokosimme laatikkoon Vilskeen lapsilta ja perheiltä saatuja kortteja. Olemme tutkineet kortit tarkkaan. Lapsilta myös kysyttiin, mistä korteista he pitivät ja mistä mahdollisesti eivät. Kortteja näytetään yksi kerrallaan: Lapsi voi näyttää peukaloa ylös, jos pitää kortista. Jos ei, niin peukkua näytetään alas. Tässä leikissä ei ole oikeita eikä vääriä vastauksia, jokainen saa olla korttien kuvista mitä mieltä itse haluaa. Mitä värejä kortissa on käytetty, onko kortissa pyöreät vai terävät kulmat? Onko kortin antaja tyttö vai poika, muistaako joku antajan nimenkin? Onko kortin kuva piirretty vai onko se tehty oikeasta valokuvasta? Onko kortin kuvapuolella tekstiä, mitä siinä lukee?

Monessa kortissa oli kirjoitettuna Vilskeen väelle iloisia asioita, kuten
”Kiitos”
”Ihanaa”
”Parasta!”

Korttilaatikko on ollut käytössä monella tapaa. Laatikon pitelijä valitsee yhden kortin, jonka pitää vielä visusti piilossa kannen alla. Kortista voi kysyä kysymyksen, johon lapset saavat arvata vastauksen. Tarkoitus on, että lapset keksivät mistä kortista on kyse.

Yhden kortin taakse oli kirjoitettu ”Hyvinvoivat aikuiset kasvattavat hyvinvoivia lapsia”. Tämä kuulosti lasten mielestä hyvältä. Pohdimme tämän viestin merkitystä, ja sitä miten totta se on: Ilo todella tarttuu muihinkin! Ja kuten eräs Väkkärä totesikin: ”Vihakin tarttuu!”. Ja muut nyökkäsivät. Luimme muutkin kortit ääneen, ja lapset hymyilivät jokaisen jälkeen: ”Hyvinvoivalta kuulostaa!”

Eskarit= Rohkeat

Dokumentoija: Peppi

Kiitollisina saimme aloittaa taas uuden esiopetusvuoden Vilskeessä.

Joukkoomme oli iloksemme liittynyt uusia ystäviä, ja aloitimmekin eskarin tietysti tutustumalla toisiimme. Mikäs sen hauskempi tapa tutustua kuin draaman kautta! Koko idea lähti eräästä lapsesta, joka tokaisi luonnonsuojelualueella, että ”Hei! Tämähän muistuttaa ihan sitä siltaa, joka on Kolme pientä pukkia-näytelmässä!” Ja tuumasta toimeen, aloimme harjoittelemaan kyseistä näytelmää ensin pöytäteatterina, sen jälkeen rooliasujen kanssa.  Jokainen pääsi vuorollaan näyttelemään, ja yleisöksi saimme niin pikkutalon- kuin kartanonkin lapsia. Oli hauskaa esittää näytelmää eri kokoonpanoissa. Samalla lapset pääsivät tutustumaan toisiinsa ja harjoittelemaan ryhmässä toimimista.
Kuvassa keskikokoinen pukki tömistelee sillalle, mutta peikko uhkaa syödä hänet! Vilinät jännittyneinä seuraavat näytelmää…

Kavereihin voi tutustua myös liikkumisen kautta. Joogatessa saimme yhdessä herätellä kroppamme alkavaan päivään. Kentällä leikimme perinneleikkejä, ja nauru raikasi, kun lapset juoksivat ja yrittivät ottaa toisiaan kiinni tai ”polttaa” toisiaan pallon kanssa. Iltapäivisin yläpiha muuttuu pyöräilyradaksi tai sählykaukaloksi, ja alapihalla jalkapallopelit käyvät kuumina.

Ryhmäytyminen on selkeästi jo alkanut, kun eskarit leikkivät kaikki innoissaan, yhdessä nauraen!

Mihin kaikkeen tarvitsemme tasapainoa? Vastaus on nopeasti kiteytetty: Tarvitsemme sitä kaikkeen liikkumiseen! Niimpä aloimme kehittää tasapainoamme tietoisesti erilaisin  harjottein: tekemällä kuperkeikkoja, tasapainoilemalla narun päällä, kiipeilemällä ”metsän omalla tasapainoradalla”, ja loppuhuipennukseksi Juho oli viritellyt metsään köysiradan, johon pääsimme testaamaan tasapainon lisäksi keskivartalohallintaa.

Jaahas, seuraavaksi heittoharjoituksia! Ennen lounasta on tapana syödä pieni välipala, ja ompun röntti heitetäänkin yläkautta muurin yli maatumaan luontoon.

Suurin osa eskariajasta vietetään metsässä…Siellä opimme myös ensimmäisen kirjaimen: A:n.
Metsästä on etsitty Suloisinta paikkaa, leikitty hiiriperhettä, peikkoja, lohikäärmettä, leivottu oravalle kakku, kiipeilty, ja näistä kaikesta tulee hirveän hyvälle mielelle!
Mutta on yksi asia, josta eskarit ovat olleet surullisia…Metsästä olemme keränneet hurjan määrän roskia. Seuraavaksi kirjoitan muutaman esikoululaisen mietteitä metsästä löytyneistä roskista:

”Eläimet voivat vahingoittua tai jopa kuolla, jos metsässä on vaikka muovia tai nauloja tai lasinsiruja. Kuoleminen on pahempi juttu kun loukkaantuminen. Tai jos on jotain tölkkejä mitä eläimet syö, niin sekin on paha…”

”Kannattaa ottaa metsään jotain pusseja, koska roskia voi löytyä ja voi kerätä ne ja auttaa eläimiä!”

”Hei, sieltä voi löytyä myös aarteita, vaikka se olis jollekin roska! Sit mä otan sen ja vien kotiin.”

Syksyn suuresta omenasadosta eskarit ovat tehneet omenahilloa. Hienomotorista harjoitusta saimme omenan pilkkomisesta, ja omenataidetta tehdessä. Eräs eskari teki taidonnäytteen, kun hän kuori omenaa ja sanoi: ”Kato Peppi, meijän mummi kuorii omenan tällä tavalla!” Mummin tekemisiä oli selvästi tarkkailtu huolellisesti.

Johannan kanssa olemme saaneet tutustua Otso ”Ode Banana” -Nalleen (Hulinat saivat itse nimetä nallen). Otso on opettanut eskareita tutustumaan itseensä ja toisiinsa, Otson kanssa olemme miettineet omia sekä koko porukan vahvuuksia, muodostaneet ystävyyden narun sekä luoneet Hulinoiden omat säännöt. Hulinoiden, eli eskareiden suurimmaksi vahvuudeksi valittiin ROHKEUS:
”Me emme kiusaa, Me ollaan rohkeita!”
”Rohkeutta on se ettei kiusaa toista”
”Rohkeutta on se jos jotain kaverii kiusataan ni menee väliin”

Tässä oli vasta elokuun kuulumisia…Mitä kaikkea eskari vielä tuo tullessaan pienille suurille vilskeläisille! Esikouluvuosi on merkityksellinen, leikin- ja liikkumisen täyteinen vuosi ennen koulun aloitusta. Jokainen lapsi kasvaa vuoden aikana hurjasti. Tärkein, mitä eskarivuoden aikana opitaan, on kaveritaidot.  Niitä harjoittelemme joka päivä kaikessa toiminnassa: Aamulla tervehdimme kaveria, leikissä otamme toiset huomioon, ruokailupöydässä muistamme käytöstavat ja ruokarauhan, juttelemme, autamme ja lohdutamme ystävää, olemme omia ihania itsejämme…
Piharatamon lehti on luonnon oma laastari. Kun tulee pipi, kaveri tulee ja hoitaa sen!

Välillä on hyvä levätä ja kuunnella vaikka hyvää satua, jotta jaksaa taas leikkiä iltapäivällä.

PS. SYKSY ON SAAPUNUT JA KURALEIKIT KORKATTU!

Sadepäivän keskellä piipahdimme myös kirjastoautossa.

Onnimanni elää Vilskeessä

- En tiedä voiko häntä sanoa mahtavaksi, Myyrä tuumi. -Luulisin, että hän on yksinomaan hyvä.

- Voiko pelkällä hyvyydellä saada aikaan niin paljon? Sam kysyi epäillen.

-Mitä sitten on "olla hyvä"? Kysyi pikku Sisi.

-No se on tietenkin sitä, ettei tee mitään pahaa kenellekään. Tokaisi Sam.

-Ehei sinä erehdyt, Myyrä virkkoi. - Ei se ole ollenkaan samaa. Tuo iso kivi tuolla pihamalla ei tee kenellekkään pahaa, mutta ei siitä silti voi sanoa, että se on hyvä. Täytyy auttaa toista, tehdä sitä, minkä varmasti tietää toisen parhaaksi, vaikka itse joutuisi siitä kärsimään ja pitää toisen hyvää oloa parempana kuin omaansa. Sellaista on " olla hyvä"

  -Marjatta Kurenniemi, Olipa kerran Onnimani-

Näin pohtivat pieni sammakko Sam, häntänsä auringonpaiste kivelle unohtanut sisilisko Sisi ja Myyrä, Onnimannista, tuosta mystisestä vihreänuttuisesta miehestä. Onnimanni on tullut jo varsin tutuksi Vilskeen lapsille.

Tutuksi on tullut myös ilkeä pieni variksenpoika Rikkosiipi, jonka hyväntahtoinen Onnimanni pelasti puunjuurelta ja toi kotiinsa "metsän suloisempaan paikkaan" auttaakseen häntä, hänen siipensä vuoksi.

-KRAAK, KRAAK , Rikkosiipi huutaa ja valitta ja ompa pistänyt nälissään poskeensä Onnimanin pelastaman heinäsirkankin.

Onnimanni tarinan "pahis" on löytynyt. Rikkosiipi herättää paljon tunteita. Joku pikkuväestä pelkää sitä, toiset ihailee.  Varmaan on se, että tämä pikkuveijari opettaa meidän väellä käytöstapoja ja tunnetaitoja, sillä se herättää nimen keskustelua siitä voiko noin toimia tai puhua toisille.  

Olen nyt lukenut ja kertonut tarinaa Onnimannista kuukauden verran. Onnimanni joka muutti meille Torniolaisen Nukketaiteilijan luota, on hurmannut ja elävöittänyt satua. Sitä leikitään leikeissä ja yhdessä mietimme miten seikkailut jatkuu.

Tarina elää lasten mielessä rikkaampana kuin koskaan ennen.

Onnimannin koti "metsän suloisin paikka" on herätäänyt paljon keskustelua. Eräs viisas neljä vuotias oli sitä mieltä, että Vilske on varamasti metsän suloisin paikka, tai ainkin meidän vilskeläisten. :)

Jos Onnimanni on hyvä, niin on sitä hyvää meidänkin ympärillä. Ensin tuli Onnimanni Torniosta, sitten koko metsän suloisin paikka. Kuinka sanaton ja onnellinen olenkaan ollut. Ja kuinka valtavasti tämä  tuokaan meille iloa. Kiitos kiitos kiitos.

Tässä Eijan, meidän nukkekotitaiteilijan mietteitä blogissaan.

https://eijulista.blogspot.com/2018/09/oli-ennen-onnimanni-ja-nyt-matkalaukussa.html?m=1

ja katsokaan näitä tunnelmia..

Metsän suloisin paikka tuli Vilskeeseen

Katsokaa nyt kuinka suloinen se onkaan.

Ihania pieniä yksityiskohtia...

Lapset olivat todella ihastuksissaan

Kiitos Eija ja Pirja (Sekä Katri joka et päässyt mukaan tupareihin).