Vilinöiden syyskauden kuulumisia!

Dokumentoijana: Wilhelmiina 

Vilske on vihdoin auennut ja elokuussa pääsimme aloittamaan jälleen päiväkodin ilossa suin. Mikä sen mahtavampaa, kun nähdä kavereita pitkän kesäloman jälkeen. Eräs Vilinä poika tuumasikin ensimmäisen päiväkotipäivän jälkeen, että "olipahan mukava nähdä taas kavereita, mulla olikin jo ikävä." 

Lomat ovat ohi, mutta kesä ei. Vaikka syksyn merkkejä on jo ilmassa, olemme saaneet nauttia lämpimistä ja aurinkoisista päivistä. Vilinät suuntasivat toiminnan ulos metsään, jossa olemme tehneet monenlaista toimintaa lähes päivittäin. 

Syyskauden suunnittelu alkoi lastenkokouksella. Yksilöllisesti jokainen lapsi saa vaikuttaa tulevaan toimintaan, sen suunnitteluun ja toteutukseen. Majanrakennus, metsäneläimet ja metsäleikit nousivat monen Vilinän toiveeksi. Aamupiirit, laululeikit ja satuhetket onnistuvat mahtavasti luonnossa metsän keskellä. Lapset ovat tarkkaavaisempia ja jaksavat kuunnella ja toimia ohjeiden mukaisesti raittiissa ja rauhoittavassa metsän ulkoilmassa.

 Koska lapset toivoivat, että voisimme leikkiä metsässä ja tutkia metsäneläimiä, suuntasimme heti seuraavalla viikolla luontopolulle, etsimään eläimiä. Hiippailimme metsässä hiiren hiljaa ja yritimme olla säikyttämättä eläimiä. Oravat tulivat luoksemme ja saimme ihailla oravien ketterää hyppelyä. Tämän lisäksi näimme myös paljon erilaisia kasveja, joita tunnistimme ja pieniä ötököitä. Kuuntelimme myös lintujenlaulua.

Wau! " Onko tuo Sisi Sisilisko"

Liikunnan eri muodot, kuten tasapainoilu onnistuu mahtavasti metsässä, Railolla meidän omassa ”piilopaikassamme”. Motoriikkaa kehitetään tasapaino harjoituksilla, kuten esimerkiksi kalliokiipeilyllä. Ylös ja alas, isojen ja pienien kivien yli tai kiertäen. Myös hyvät kaveritaidot kehittyvät, kun lapset tsemppaavat toisiaan pääsemään korkean kallion huipulle. Jokaiselle annetaan oma tila liikkua ja harjoitella rauhassa, sekä kokeilla miten oma keho toimii ja millaisiin hyppyihin ja loikkiin oma keho pystyy. Aikuinen on tietenkin läsnä ja lähellä kokoajan. Aikuinennäyttää mallia, ohjeistaa, tukee ja auttaa. Elo,- ja syyskuun liikuntateemoina ovat perusliikunta ja tasapaino taidot.

Kuvassa olemme " kallion ympärysmatkalla" ja olemme juuri saavuttaneet "möllimöykyn kotikolon." Kun lähdimme jatkamaan matkaa "möllimöykyn" kotikolonluota laskimme lapset vielä tarkkaan, ettei Mölli vain ole vienyt yhtäkään lapsositamme. 

Odota omaa vuoroa, auta ystävää ja pyydä apua sitä tarvittaessa. Yhdessä tekemisen meininki on aina parasta! " Voidaanko me tulla tänne huomennakin?"

Lasten toiveesta motoriikka harjoiteltiin luonnonhelmassa myös köysiradalla. Sillä välin, kun toiset taitelivat köysiradalla, saivat toiset leikkiä vapaasti metsässä.

Pyrimme aloittamaan päivän aina aamupiirillä. Aamupiirin sisällöt vaihtelevat, mutta keskeisintä siinä on jokaisen lapsen yksilöllinen huomioiminen. Toivotamme aina jokaisen lapsen tervetulleeksi päiväkotiin ja vaihdamme kuulumiset. Harjoittelemme aamupiirilaulussa kättelemistä. Kummalla kädellä kuuluu kätellä ja miten katsekontaktin ottaminen onnistuu.  

Pohdimme myös aamuisin viikonpäiviä ” mikä päivä tänään on?”, sekä kuukautta ja vuodenaikaa. Aamupiirissä on aina myös toiminnallinen osuus, jokin laulu, leikki tai satu esimerkiksi.

Juho on pitänyt huolen aamupiirin aamujumpista ja siitä, että pysymme notkeina ja vetreinä. Paras tapa aloittaa aamu on rentoutua venyttelemään.

Aamujumppien lisäksi myös jooga on ollut osana aamupiireissämme. ” Tämä asento on vaikea, miks mä en saa käsiä jalkoihin”. Notkeus ja venyttely aiheutti lapsissa keskustelua. Päädyimme siihen, että venyttely on tärkeää ja, mitä useammin venyttelee, sen notkeammaksi keho muuttuu. Eläinkortti jooga, sekä Isäni on rinkeli kirjan jooga ovat olleet mieluisia lapsille.

Maaritin pitämässä ihanassa aamupiirissä taas puolestaan tutkiskelimme luonnonantimia. Männynkävyn ja kuusenkävyn erottaminen lapsille tuotti pientä pohdiskelua. Lopulta päädyimme siihen, että toinen käpy on puulajikkeesta nimeltä ”joulukuusi” ja pienen jatko pohdiskelun myötä päädyimme siihen, että puu on nimeltään Kuusi, eikä joulukuusi. Pienempi käpy taas on männystä. Oman vuoron odottaminen ei aina ole helppoa, siksi sitä harjoitellaan. 

Jokainen lapsi sai nostaa pussista sokkona luonnonantimen, jonka jälkeen jokainen sai vuorollaan arvuutella, mikä esine itselle oli tullut. Loppujen lopuksi yhdessä saimme nimettyä kaikki pussista tulleet esineet. Omena, tammenterho, pihlajanmarja ja niin edelleen. Pajupilli vei kuitenkin lasten keskuudessa voiton. Lapset olisivat kovasti halunneet päästä puhaltamaan pajupilliä, mutta pöpöjen vuoksi sovimme yhdessä, että Maarit puhaltaa ja me muut kuuntelemme.

Myös purkillinen hyttysenmunia kiinnosti lapsia ja sai aikaan keskustelua.

OnniManni on alkanut seikkailemaan päiväkodissamme. Henna pitää lapsille rentouttavia satuhetkiä, jossa päästään sisälle OnniManni satuun. Ensimmäisessä luvussa tapasimme Sisin (sisiliskon), jonka häntä oli kauhuksemme hukassa. Tapasimme myös Etana Etana Etanan, sekä Sam (sammakon).

Tästä alkoi joka viikkoinen perinne. Ja pääsemme luku kerrallaan aina syvemmälle ja syvemmälle Onni Mannin satumetsään. Tällä viikolla toisessa luvussa pääsimme tapaamaan jo OnniMannin!

Sääntöpelien harjoittelu onnistuu myös näppärästi luonnossa, muistipelin, Kimblen ja Dominon pelaaminen onnistuu nykyään Vilinöiltä jo hienosti. Lapset harjoittelevat pelien sääntöjä, kulkua ja reilua, sekä rehtiä pelaamista. Pelailun päätteeksi eräs Vilinä tokaisikin, että ” tärkeintä on hyvä peli, eikä voitto”. 

"Voidaanko me pelata seuraavaksi tota peliä, mitä Juho ja noi muut pelaa nyt?" 

Perinteiset yhteiset " perjantai spektaakkelit" eli aamupiirit ja lauluhetket ovat aina yhtä mukavia. Ensimmäinen yhteinen aamupiirimme oli sammakko teemainen. Peppi ja Sara viihdyttivät meitä, erilaisilla sammakko lauluilla ja leikeillä. Yllätykseksemme näimme myös ”jättisammakon”. Tämän lisäksi olemme nauttineet mm, Bumtsibum lauluhetkestä.

Uusi ihana tapa Vilskeessä on maanantai aamujen yhteinen aloitus. Äänimaljojen soidessa rauhoittuvat lapset taitavasti kuuntelemaan. 

Olemme myös etsineet metsän suloisinta paikkaa. Lapset päättivät paikaksi ihanan korkean kalliometsä, josta näki sinisen taivaan ja meren. Metsän suloisin paikka liittyy Onnimanni satuun, jota saamme kuulla viikoittain. Metsän suloisin paikka ikuistettiin maalaamalla. Tämä projekti jatkuu vielä tulevilla viikoilla, sillä kyseessä on hieman isompi kokonaisuus.

Minäkuvat ja perhekuvat kuuluvat myös aina kauden aloitukseen. Olemme piirtäneet jokainen oman itsemme. Tämän jälkeen olemme pohtineet ketä kaikki perheeseemme kuuluu ja piirtäneet myös oman perheemme. 

Perjantaina olimme lumoavassa metsässä, jossa muun muassa peikot, taikakeijut, kuninkaat, prinsessat ja sotilaat asustivat. Leikimme kaikki lapset ja aikuiset yhdessä. Voi että meillä oli mukavaa! Maarit ja Niilo olivat lasten mukaan prinsessa ja kuningas, joiden piti mennä naimisiin. Wilhelmiina oli kuningatar, joka oli viety vankilaan. Kuningattarella oli kuitenkin ominaisuus, ”jääsäde”, jonka avulla hän pääsi vapaaksi. Metsän ”hyvikset” vapauttivat vankeja ja sotilaat puolestaan olivat ”pahiksia”, jotka veivät syyttömiä vankilaan. Tästä luomavan metsän leikistä, voisi kirjoittaa vaikka kirjan. Lapset keksivät mahtavia yksityiskohtia leikkiin ja leikimme kaikki yhdessä sulassa sovussa. Leikin päätteeksi yksi Vilinä pojista pyysi minua ottamaan valokuvan muistoksi. Hän kertoi haluavansa näyttää äidillee heidän hienon leikin. Tämä kuva on siis omistutettu teille äideille. 

Ystävykset yhdessä leikkimässä.

" Me grillataan vaahtokarkkeja, mä puhallan koska tä voi olla kumaa."

Ihanaa viikonloppua kaikille! 

Pikkutalon pienet kuulumiset

Päivähoidon aloitus on paitsi pienelle lapselle, niin myös koko perheelle suuri asia.

Me turvalliset päiväkodin aikuiset teemme parhaamme, että hoidon aloitus olisi perheelle mahdollisimman lempeä.

Meillä pikkutalossa on paljon uusia pieniä päiväkotilaisia, vilskeläisiä. Yhdessä me harjoittelemme uutta arkea. Meillä ei ole kiire minnekään. Otetaan rauhallisesti, kuunnellaan lasta, lohdutetaan ja pidetään sylissä. Lapset tarvitsevat päiväkotiin sopeutumiseen eri määrän aikaa. Toiset tottuvat nopeasti ja toisilla se vie enemmän aikaa.

Katsokaa nyt näitä mahtavia 1-vuotiaita! Pikkuhiljaa he uskaltautuvat tutkimaan ympäröivää maailmaa yhdessä turvallisten aikuisten kanssa. Heistä tulee vielä todellisia löytöretkeilijöitä.

Pikkutalon pihaltakin löytyy jännittäviä paikkoja. Mikä olisikaan hauskempaa kuin istua varaston lattialla ja mutustaa rusinoita. Samalla voi vähän luutia jättiläisharjalla.

Vanhat konkarit opettavat uusia pieniä leikin saloihin. Yhdessä siivottiin ja sisustettiin leikkimökki uuteen uskoon. Mahtava pöhinä mökissä!

Kaikki alkaa ihmettelystä. Ihmetellään, koetaan ja kasvetaan yhdessä.

Olipa kerran Onnimanni..

Mikä ihana kesä meillä on ollutkaan. Lämpöä on riittänyt ja vaikka palasimme heinäkuun lopussa takaisin Vilskeeseen, kesä jatkuu vain.

Sydän onnesta pakahtuen, ikävissäni minäkin palasin työmaalle, joka ei tunnu työmaalta.

Hiukan ehkä häveten tunnustin töihin palaaville valittaville ystäville, että minusta on kyllä aika kiva palata arkeen. Lapsia on ollut hurja ikävä, työkavereita ja sitä fiilistä, mikä meillä Vilskeessä on. Turvallisuus, tunne, että on omiensa joukossa.

Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu näyttää onneaan tai ainakaan hehkuttaa sitä maailmalle. Tähän haluaisin tehdä muutoksen. Niin monta vuotta vaeltelin harmaudessa. Palasin töihin joka tuntui työltä, ei minun elämältä, leipääntymiseen. Se oli kamalaa, leipääntyminen. Se onkin arkemme pahin vihollinen.

Eilen henkilökunnan koulutusillassa puhuimme samaa.

Mistä sinä kuplit?

Mitä sinä haluat elämästäsi antaa?

Millä pidämme huolta, että kupliminen säilyy?

Millä estämme leipääntymisen?

Minä olen oikea vissykone, soda streameri, kuplin ja paukun. Aina se ei ole hyvä asia ja välillä minunkin patruuna on vaihdettava, mutta se tarttuu, kuplinta.

Nyt olen kuplinut ihan hurjasti. Se kaikki on tapahtunut kuin vahingossa, mutta hurja sentään, miten elämä voikaan olla näin ihmeellistä.

Haluan aloittaa alusta, että ymmärtäisitte kuplintani ja sen, että pian meillä kuplii kaikki muutkin.

Aikoinaan kun aloitin uraani. Olin untuvikko lastentarhanopettaja, hain itseäni, omaa tapaani tehdä työtä. Koulu antaa teoriatiedon, mutta elämä opettaa. Meidän työssä se on hyvin vahvasti näin.

Aika haparoivaa se minullakin oli. Teemme työtä persoonallamme, mutta kasvamme työssä itsemme kanssa. Olen aina sanonut, että minusta lastentarhanopettajan teki ihana, ihana suuri sydäminen vanha kollegani Maria. Maria opetti minulle, ei pelkästään tavan tehdä työtä, vaan tavan kohdata lapsen ja elämää. Tämän taidon minä haluaisin jakaa myös muille. Hän antoi minulle paljon uusia tapoja ajatella asioita ja toteuttaa tätä työtä niiden kautta.

Yksi hänen lahjoistaan minulle, oli Marjatta Kurenniemi. Tuo hurmaava sadunkirjoittaja, johon minä en ollut tutustunut koskaan aiemmin lapsuudessani. Kurenniemellä on paljon mielenkiintoisia satuja. Anneli ja Onneli on ehkä tunnetuimpia, mutta minun suosikkini on iki-ihana Olipa kerran Onnimanni.

Marialla oli oma rikastuttava tapa herättää sadut eloon. Tehdä ne todelliseksi. Käsitellä vaikeitakin asioita satujen kautta. Sain kunnian kasvaa hänen rinnallaan, tehdä hänen kanssa satuja todeksi.

Olin jo melkein unohtanut tämän tunteen viime keväänä, kuin jouduin istumaan tornikammarin uumenissa läppärin takana. Sen tunteen, kun kuplii, kun saa herättää oman, mutta ennen kaikkea muiden mielikuvituksen eloon, kun saat tehdä sadusta totta.

Sen piti olla vain ”Hennan satuhetki” ja minun piti vain mennä lukemaan Onnimamia lapsille, mutta sitten..

Olisihan se ihana, jos olisi oma Onnimanni, jota voisi näyttää lapsille. Mistäs löydät poikanuken, pienen ja vielä vihreä nuttuisen, niin kuin Onnimanni?

Ympärillämme on ihan uskomaton verkosto. Laitoin viestiä Eijalle. Naiselle, jonka olin oppinut tunteman isoäitinä. Eija on nukkekotitaiteilija, joka on ilahduttanut meitä nukkekotijutuilla jo aikaisemminkin. Kysyin vain linkkiä mistä voisin tilata poikanuken, mutta mitä sain..

Itkun.

Maailmassa on vielä niin paljon hyvää. Ihan uskomattomia ihmisiä.

Olemme saaneet viikossa käsintehdyn Onnimannin ja Valpuri-Keijun, jotka muuttivat meille Torniosta. Hyväntahtoinen nukketaiteilija Anja, jota en ole koskaan ennen edes tavannut, oli halunnut tehdä meille nuket jotka heräävät eloon. Eija ja hänen ystävät ovat luoneet meille metsäneläimiä. Meillä on jo koossa melkein koko sadun hahmot ja valmistumassa jossain vaiheessa on myös ”metsän suloisin paikka”, Onnimannin koti.

Olen sanaton.

Kiitollinen.

Mikäs minun tästä sitten on lähteä hommiin. Kuplimaan.

Tällä viikolla olen tutustuttanut kaikki vilskeläiset pieneen Sisi-sisiliskoon, joka kadottaa häntänsä, hyväntahtoiseen Sam-sammakkoon ja hitaaseen, mutta viisaaseen Etana-Etana-Etanaan.

Kun sinä itse uskot asiaasi, pistät itsesi likoon, heittäydyt, et voi epäonnistua.

Kuplinta tarttuu.

Kun me kaikki näimme miten meidän pieni kolmivuotias herkkiksemme vetistyvien lautasen kokoisten silmiensä kanssa katseli minua ja kuiskasi

-Ei tartte pelätä Sisi-Sisiliskoa?

ja viisi vuotias viikari velikultamme, jonka päällä melkein istutaan, että hänet saadaan hetkeksi pysähtymään, makasi lattialla ja tuijotti minua liikahtamatta kuunnellessaan tarinaa, me tiesimme, tämä on nyt se juttu.

Seuraavana päivänä Katariinan laakson metsät olivat täynnä oranssiliivistä pikkuihmistä jota kaikki etsivät Etana-Etana-Etanaa.

Ei tämä ole vain Hennan satuhetki, se on meidän Vilskeen tämän syksyn juttu.

Katsotaan, miten tämä kuplinta tästä lähtee liikkeelle. Kurenniemen tarinat ovat niin rikkaita, että saamme tähän satuun kaiken mitä lapsien pitää elämästä oppia, elämisentaidot ja voi kuinka toivonkaan, että me aikuiset oppisimme myös näitä piilotettuja elämän viisauksia.

” -Ei, me etanat emme ehkä ole kovin viisaita, mutta sen, minkä me tiedämme, me tiedämme hyvin. Ja meillä on sellainen varma tieto, että aikaa maailmassa on rajattomasti. Sen vuoksi ei meillä ole koskaan kiirettä ja me pystymme nauttimaan joka hetkestä, jonka elämme, koska meidän ei tarvitse pelätä ajan loppuvan. Ja siksi meidän ei myöskään tarvitse kaivata mennyttä eikä toivoa tulevaa aikaa, sillä onnen salaisuus on se, että osaa elää nykyhetkessä.”

                                                              -Marjatta Kurenniemi, Olipa kerran Onnimanni-

Kesälomaterveiset

Kesälomalla on ollut aikaa pohtia elämää. Kesämökin hiljaisuudessa, riippukeinussa puoliunessa ja matonpesun lomassa. Koko aivot ovat kuin virittyneet rentoutuneeseen alfa-tilaan.

Hyvä näin, sillä tajusin ehkä vasta nyt, kuinka hektinen kevät on ollutkaan meille yrittäjille. Kuinka paljon omaa energiaa tuhlasin turhiin asioihin, joille ei voi mitään. Kuinka pitäisi aina luottaa vain siihen, että elämä järjestää ja kantaa.

Kerran uupumuksen läpi käyneenä sitä osaa onneksi tunnistaa koska voimavarat alkavat hiipumaan ja sitten on heti toimittava.

Olen nyt lähiaikoina seurannut vierestä useamman ystävän taistelua uupumista vastaan. Huolestuneena katsellut myös teitä perheitä joissa arjen tahti on hurjan kovaa. Nyky-yhteiskunta vaatii tehokkuutta. Se tekee ihmistä kiireisiä ja stressaantuneita.

Vanhempien elämäntahti, energia, tarttuu lapsiin. Lapset elävät hyvin voimakkaasti isien ja äitien, omien vanhempien energioissa, tiedostamme me sen tai emme.

Loppuun palaminen, burn out, masennus, alkavat pian olla tätä tahtia yhteiskuntamme kansantauti verisuonisairauksien ja alkoholismin lisäksi.

Surullisinta tässä on, että tähän tautiin sairastuu helpoiten juuri ruuhkavuosissa elävät, kun elämä vaatii muutenkin paljon ja niin kuin useimmat sairaudet tämä ei koske, vain sairastunutta, vaan kaikkia läheisiä.

Omakohtaisista kokemuksista viisastuneina pohdimme aihetta oikein kunnolla Kalervon kanssa.

On opittava käyttämään energiaa oikeisiin asioihin.

On opittava hidastamaan elämää. Kesytettävä arjen hektisyys ja löydettävä oma itsensä.

Tässäpä tavoitetta elämälle!

Tässä on myös agenda meille Vilskeeseen. Tavoitteemme, unelmamme, onkin ollut alusta saakka pedagogiikan kehittäminen, lasten kuunteleminen ja arjessa eläminen lasten rinnalla, siinä metrin mitassa.

Nyt vielä pieni hetki huilille, vaikka kovasti jo suunnittelemme syksyä mielessämme.

Keväällä hankitut ihanat seitsämän chakran äänimaljat pääsevät joka viikkoiseen käyttöön. Haluamme testata miten lapset oppivat rentoutumaan maljojen avulla ja miten se vaikuttaa henkilökuntaamme.

Ehkä voisimme pitää myös teille perheille äänimalja rentoutusillan. 😊

Elämän hidastaminen ja rentoutuminen sopisi meille kaikille.

Kesällä kun on aikaa lukea ja olla tällä alfa-tasolla hyvä kirjavinkki on Sanna Wikströmin ” Hyvän elämän reseptit, oivalluksia arjen keskelle”.

Kirja sisältää pieniä ajatuksia herättäviä tarinan pätkiä, miten elämää voi katsella erilaisten silmälasien läpi.

Ajatuksissa onkin, että syksyllä aloitamme myös henkilökunnan ”aivopesun” joka kuukauden pedagoginen ilta tulee alkamaan aina pienellä tarinalla tästä kirjasta. Hyvän elämän reseptejä ei voi koskaan olla liikaa.

Voit aina miettiä onko lasisi puoliksi tyhjä vai täysi?

Millaisen maailman haluat itsellesi ja ympärillä olevillesi maalata?

Ihanaa loppukesää

paljon iloa ja intoa alkavaa syksyyn

Henna