“Tittaaa, voiksä tulla auttaa? Me tarvitaan nyt pitkää ihmistä!” Niinpä niin, kaikki on suhteellista, ajattelin mielessäni. Nauratti vähäsen. Taikametsässä piti saada lipputangon virkaa toimittava puu kiinnitettyä telineenä toimivaan onttoon kantoon ja yhteistuumin tehtävässä toki onnistuimmekin. Laiva oli valmiina lähtöön, minne lie seikkailuihin se olisi sankarit jälleen kuljettanut! Aloitellessani Vilskeessä viitisen vuotta sitten valtaosa Hulinaväestä aloitteli niin ikään päikkytaivaltaan Pikkutalon pikkuruisina. Muistan yhä pienten jalkojen töminän, muistan, miten pienet suppusuut alkoivat muodostaa ensimmäisiä sanojaan ja lauseitaan. Muistan ensiaskeleita ja muistan, miten myöhemmin liikutuin, kun samaiset pienet jalat kantoivat Pikkutalon pihakallion huipulle. Siellä tuo nyt kiipeili ja leikki ystävien kanssa ja minä pysähdyin jälleen miettimään, kuinka nopeasti aika kulkeekaan. Muistan katselleeni pienen baskeripäisen tytön leikkejä kartanon pihalla, hän oli vasta aloittanut kartanolla. Nyt hänkin on minulle tuttuakin tutumpi, tulee usein lepohetkeä aloitellessamme viereen ja kysyy: ”Voiksä silittää mun jalkoja?” Muistan pienen pellavapäisen pojan, joka suurin, hieman aroin silmin katseli kartanon suurta pihaa, hänkin vasta kartanolla aloittaneena. Nyt tuo hyökkää ykskaks takavasemmalta kesken ulkoleikkien, tökkää hellästi kylkeen, nojautuu kainaloon ja alkaa höpötellä suu naurussa. Yhtäkkiä tämä väki, meidän isopieni Hulinaväki onkin viskarivuotensa viime metreillä, yhden vuodenajan päässä eskarista.
Aika todellakin rientää ja sentit senkun viuhuten lisääntyy. Vaikka aikuisen apua vielä välillä tarvitaan, yltävät Hulinat jo vaikka ja mihin. Enkä kyllä puhu nyt pelkästään senttimetreistä! Kuluneen kauden aikana me aikuiset olemme saaneet niin monta monituista kertaa pysähtyä hämmästelemään miten paljon, ja mitä kaikkea nämä ihmistaimet ovat oppineet ja miten ne jo omaksutut taidot ovat aina vain entisestään vahvistuneet. Syksyllä aloitettu vihkotyöskentely on opettanut kynätaitojen lisäksi malttia ja taitoa pysähtyä hetkeksi pohtimaan päivän kulkua. Päivän tapahtumat ovat alkaneet piirtyä sivuille aina vain taidokkaammin ja monipuolisemmin, värit ovat lisääntyneet hurjasti ja kynäotteen vahvistuttua ja varmistuttua on oman nimen kirjoittaminenkin alkanut sujua joka iikalta. Aiemmin oman nimen kirjoittaminen saattoi kirvoittaa turhautumisen ja epävarmuuden kyyneleet silmiin, kun kirjaimet ei millään meinanneet taipua paperille haluttuun muotoon. Ja sitten, yhtäkkiä kaikki ovatkin kirjoittaneet aivan itse ilman mallia oman nimensä lippuunlappuunkorttiin ja ovat tuomassa sitä näytille. Sehän olikin sujunut, tuosta noin vain, ilman kyyneleitä. Liekö mikään hienompaa, kuin nähdä lapsen itsevarmuuden kasvavan ja vahvistuvan. Oi sitä onnistumisen iloa, on kyse sitten mistä taidosta tahansa! Kuvittelepa se tunne, kun olet vihdoin päässyt kiipeämään kalliolohkareelle, joka on aiemmin tuottanut sekin itkua ja hampaiden kiristelyä ja melkeinpä hermoromahduksenkin. Tai se tunne, kun vihdoinkin uskallat kokeilla kuperkeikkaa ja kohta et muuta enää tekisikään kuin kuperkeikkoja. Tai se hetki, kun osaat sanoittaa harmistuksesi kaverille ja kina on sulanut ennen kuin se edes ehti kunnolla alkaa. Mieti sitä hetkeä, kun olet oikein kovasti halunnut osata jotakin ja yhtäkkiä huomaat osaavasi! Näitä hetkiä me aikuiset saamme työksemme todistaa, sepäs vasta onkin parhautta!
Kirjaimia, numeroita ja muotoja, metsässä luonnonmateriaaleilla ja salissa liikkaripäivinä. Niitä olemme harjoitelleet ja kertailleet. Metsässä on nautittu eväitä, suunniteltu tulevaa sekä suuremmassa että pienemmässä mittakaavassa, on keskusteltu joukolla milloin mistäkin, on puhuttu luonnon moninaisuudesta ja luonnon ja toistemme kunnioittamisesta, on hupsuteltu, höpsötelty ja ennen kaikkea leikitty. Yläkarjalassa aukeaa oitis sinne päästyämme kanatehdas, jossa siis pilkotaan kanaa lahopuun osista, tietenkin. On työnjohtajaa, on kananpilkkojaa, on kuskia, on kokkia, on ruokailemaan kutsujaa. Kanatehtaalta saa myös mansikkaa, jota kuskataan sitten viereisellä kalliolla sijaitsevaan leipomokahvilaan. Leipomokahvilasta saa jos jonkinnäköistä herkullista suuhunpantavaa niin ikään. Havuneulasista ja kävyistä valmistettu suklaakakku lienee henkilökohtainen lempparini. Tätä leikkiä on jatkettu koko kausi ja mikä parasta, siinä on jotakuinkin joka ikinen Hulina tavalla tai toisella ollut osallisena, parhaimmillaan leikissä on ollut yhtä aikaa mukana kaikki. Uskomattoman hienoa! Sirkusteemalla olemme jatkaneet taikatemppujen ohella jonglööraus- ja tasapainotaitojen treenaamista. Sen sortin taitajia ovat kyllä, minkä jo vanhastaankin tiesimme. Ketterää väkeä ovat, mutta ei siitä sen enempää, koska näette sitten!
Monenmoisista arkisista elämyksistä, keväistä täydellisen onnistunutta Korkeasaari-retkeä unohtamatta, niistä on tämäkin kevät taas tehty. Päällimmäisenä mielessä kuitenkin pyörii meidän Hulina-aikuisten ajatukset siitä miten ihmeellisiä nämä pienet ihmiset ovat. Nämä tuhansien kysymysten kysyjät, äärettömän taitavat keskustelijat, pienet suuret tietäjät. Siinä missä me aikuiset tällä elämän tiellä yritämme lapsia opettaa, kuinka paljon me saamme oppia heiltä! Miten suuri luottamuksenosoitus se on lapsilta meille aikuisille, kun he tulevat vierelle, kertovat, kysyvät ja kuuntelevat. Ottavat lohdun ja avun vastaan ja tyyntyvät silloin, kun pientä mieltä myllertää myrskysää ja harmitus on hirmuinen. Yhä vielä jaksamme hämmästellä, miten yhtenäinen meidän porukkamme on! Toki me kaveritaitoja yhä aina välillä harjoitellaan ja sovittuja sääntöjäkin välillä kertaamaan joudumme, mutta yhä useammin ne pienen pienellä vinkkauksella muistuu mieleen. Ihaninta on ollut huomata, miten soljuvasti leikit lasten kesken sujuu. On ihanaa, että monella on ne omat tärkeät ystävänsä, mutta yhä useammin me aikuiset olemme saaneet huomata, että Hulinat toden totta ovat kaikki keskenään kavereita. Pieniä tarmonpesiä, suurten tunteiden tulkkeja, vitsiniekkoja, sinnikkäitä, herkkiä ja rohkeita. Sitä kaikkea Hulinat on.
Nyt Hulinalippu liehumaan
hulinahulinahoi hulinahulinahoi ja hoi
seikkailuun me suunnataan
Hulinahulinahoi
Taas Hulinarummut rummuttaa
hulinahulinahoi hulinahulinahoi ja hoi
Näin lohikäärme kutsun saa
Hlinahulinahoi
Metsään taas me lähdetään
hulinahulinahoi
ja parhaat leikit leikitään
Hulinahulinahoi
On aarrerotko, karjala
hulinahulinahoi hulinahulinahoi ja hoi
myös montulla saa mellastaa
Hulinahulinahoi
Taas kanatehdas aukeaa
hulinahulinahoi hulinahulinahoi ja hoi
ja puiden oksat vallataan
Hulinahulinahoi
On hulinajoukko mahtava
Hulinahulinahoi hulinahulinahoi ja hoi
hauska sekä taitava
Hulinahulinahoi!
Haikein terveisin,
aikuishulinat Titta, Kalle ja Pekka