Syksy on silloin alkanut kun pikkuväelle vedetään kurahousuja jalkaan ja aamulla tarvitset hanskat käteen. Ne on varhaiskasvatuksen henkilökunnan viralliset syksynmerkit.
Nyt se sitten on.
Esittelin tällä viikolla teamsin välityksellä liikkuva varhaiskasvatus-verkoston palaverin aluksi Vilskeen arkea. Keräilin power pointtiin muutamia tunnelma kuvia ja istuin koneeni kanssa sateen hakatessa ikkunaa, mitä meille oikeasti kuuluu?
Elokuun alussa puolitoista kuukautta sitten kun kautta aloitettiin, oli olo aika toinen.
Uuden normin edessä, epävarmana, hämmentyneenä. Vuosi 2020 jää todella historiaan. Vilskeen arvoissa korostamme luonnon, leikin, liikunnan kautta toiminnallisia menetelmiä, jossa tavoitteena on terveellisen elämän ja elämisen taitojen oppiminen.
Nyt se toteutuu. Ehkä osaksi pakotettuna mutta.. Toiminta on siirretty suurimmaksi osaksi ulos joten tämä kaikki mahdollistuu kuin huomaamatta.
Vanhemmat tuovat aamulla tärkeimpänsä kestokassin kanssa meille ulos, josta me jatkamme yhdessä matkaamme joko aamupalalle tai ulos leikkimään. Lauluhetket, satutuokiot, liikuntaleikkikoulut, leikit, tutkimukset, taidekasvatus kaikki tapahtuu pitkin Katariinan laaksoa, meren rantaa, hiekkakenttää tai Vilskeen pihaa. Yläpiha täyttyy välillä teatterista, välillä polkupyöristä, välillä legoleikeistä.
Varusteet on oltava kunnossa, sillä pikkuhanskat ei riitä kurakelillä eikä edes positiivinen asenne. 😉
Minä olen iloinnut siitä, miten henkilökuntamme toimii ja mikä on heidän asenteensa. Luonnolla on käsittämätön vaikutus meistä kaikkiin. Tämän minä paljastin myös verkoston jäsenille palaverissa. Työhyvinvointi lisääntyy huimasti, kun saamme elvyttää itseämme joka päivä luonnossa ihan ilmaiseksi ja vielä työajalla!
Ja ne tärkeimmät, lapset, he rakastavat sitä.
He kiipeilevät puissa, ihmettelevät luonnon ihmeitä, hajuja, värejä ja tunnelmaa. Leluja ei tarvita kun on kepit ja kivien kolot. Leikit rikastuvat ihan uusilla tavoilla.
Liikunta, no metsä on meidän huvipuistomme, motoriikkarata, sykemittari ihan mitä vain.
Kun aikuiset ovat pedagogisesti vahvoja, osaavat asettua metrin mittaan, lapsen tasolle ja kuulla lapsen ideat toteutuu osallisuus. Lasten ideat pääsevät elämään ja opimme samalla, kaikki pienet ja isot.
Eskari ei vaadi kirjoja tai pöytiä vaan asiat voidaan oppia monella tapaa, toiminnallisesti ja luovasti.
Mitenkäs meidän pienin ja uusin väki?
Syksy ja varhaiskasvatusura alkoi ihan uudella tavalla. Kun ennen vanhemmat tulivat sisälle tutustumaan ja istumaan yhteisiin piireihimme, nyt he saivat hiekkalaatikon reunat ja kalliomme. Aina se on yhtä raastavaa. Luovuttaa aarteensa, toisten ihan vieraitten ihmisten hoiviin ja palata ”vanhaan arkeen” työelämään tai opiskelujen pariin. Palata niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaikka maailmaan on syntynyt ihme ja kaikki on muuttunut. On se iso totuttelun paikka. Kyllä sen itsekin muistaa, vaikka oma pieni on jo lähes täysi-ikäinen.
Silti se tärkeä
- Henna, me Pikkutalossa ollaan onnellisia ja kiitollisia niistä pienistä suurista edistymisistä, joita tulee joka päivä. Kun ”hän” ei aamulla jää itkemään, tai kun tämä toinen ”hän” hyväksyy jo meidät kaikki. Kolmas ”hän” on oppinut jo kävelemään paremmin, ja ”he” heidän leikit alkavat jo olla leikkejä ja ja.. Ja me saamme kertoa näistä meille isoista edistymisaskelista vanhemmille.
Kyllä minun sydämeni muljahti.
Kiitollisuus tulee pienistä asioista, joista kasvaa suuria tunteita, ihmeitä ja valtavan upeita lapsia.
Henna
