Oman elämän käänteiden jälkeen huomaan pohtivani hyvinkin filosofisia ajatuksia. Miksi ihmiset toimivat niin kuin toimivat? Kuinka paljon käytöksestämme on opittua? Miten suuri merkitys on luonteellamme ja temperamentillamme?

Peilatessani ympärillä olevia aikuisia ihmisiä ja ollessani hyvinkin hämmentynyt siirryin pohdinnoissani lapsiin.

Lapsethan ovat hiomattomia timantteja, maalaamatonta pintaa. Jo kaikkein pienimmistäkin lapsista näkee, että he ovat persoonia. He ovat sitä mitä he ovat luonteeltaan ja temperamentiltaan. Jotkut ovat itse aurinkoisia, kaikki käy ja perusilme on onnellinen hymy. Toiset ovat levottomampia. He vaativat palvelua, nälkä näkyy kiukkuisuutena ja väsymys tyytymättömyytenä.

Pienillä ihmisillä ei ole vielä opittuja toimintamalleja. Hyvin pian ne kyllä astuvat kuvioihin. Me emme aina osaa edes ajatella mitä kaikkea me opetamme elämäntavoillamme lapsille.

Toiset lapset vaativat jakamattoman aikuisen huomion. Tämä haastaa, varsinkin päiväkodissa jossa huomioista on kilpailemassa useampi. Toiset lapset ottavat sen minkä saavat ja tyytyvät kohtaloonsa. Toiset lapset saavat enemmän huomiota persoonansa takia, toiset toimintatapojensa.

Meidän ammattikasvattajien ammattitaitoa on antaa jokaiselle huomioita ja rakkautta. Huomata ne huomaamattomammatkin persoonat.

Miten meistä sitten tulee sitä mitä me olemme? Meidän elämä muovaa meitä. Ihmiset ympärillämme muovaavat, opettavat. Loppupelissä on aika mielenkiintoista seurata esimerkiksi lasten touhuja, miten he kohtelevat kavereitaan? Miten he toimivat eri tilanteissa? Jakavatko he leluja? Millaiset käytöstavat heillä on?

Nämä ovat näitä opittuja taitoja. Nämä ovat niitä asioita joita me päiväkodissa joka päivä opettelemme. Nämä ovat myös niitä asioita, joista näemme perheen arvot.

Kyllä se on varmasti osaksi myös luonne ja temperamentti, mutta esimerkiksi empatiakyky on toisilla lapsilla jo pienenä hyvin suuri ja toisilla sitä ei löydy edes aikuisena, vaikka sitä on kuinka etsitty ja harjoiteltu. Perheen arvot näkyvät monessa.

Kävin keskustelua neljä vuotiaiden kanssa siitä millä voisimme ”maksaa” vesilasimme kun hikisen jumppahetken jälkeen Kalervo teki meille virkistäviä ”drinkkejä”. Joku tietysti ehdotti oikeaa rahaa, mutta kun totesimme ettei meillä nyt ole sitä, ei edes mielikuvitusrahaa oli keksittävä muuta. Odotin että joku osaisi sanoa kiitos-sanan, mutta sainkin parempaa.

Ihana neitokainen totesi, että emmekö voisi maksaa haleilla? Eikö hali olisi paras kiitos? Todellakin on ja Kalervokin oli onnellinen maksusta. Tässä näkyi hyvin perheen arvot, tavat toimia.

Meidän tehtävä on opettaa lapsia elämää varten. Antaa opit tulevaisuuteen. Tärkeimpinä pidän sosiaalisia ja vuorovaikutustaitoja sekä käytöstapoja.

Me jokainen olemme persoonia. Vilskeessä on lupa olla se, kuka on. Emme halua muuttaa lapsia samanlaisiksi, emme muovata muottiin, mutta haluamme että jokainen tulee omakseen ja oppii kunnioittamaan toisia ihmisiä.

Emme etsi lapsista vikoja, mutta tuemme jos ja kun kaikista lapsista löytyy jotain tuettavaa. Yhteiskunta ja maailma on monesti todella karu. Koulumaailma vaatii paljon. Vaikka uutta opetussuunnitelmaa muutetaan koko ajan persoonia tukevaksi, kyllä koulu silti vaatii ja odottaa.

Haluamme osaltamme tarjota lapsille ainutlaatuisen lapsuuden, pehmentää ehkä haastavaa tietä joka tulee vastaan. Antaa reppuun elämän eväitä. Haluamme olla teidän vanhempien kanssa rinta rinnan kasvattamassa lapsista oman tiensä sankareita.

Todellisia oman elämänsä sankareita meillä todella kasvaa..