Terveiset pikku Vilskeestä!

Uusi toimintakausi on lähtenyt rauhallisin askelin eteenpäin. Elokuun aikana totuttelemme lomien jälkeen päiväkodin arkeen ja tutustumme toisiimme, sekä suunnittelemme toimintaa tulevaa syksyä varten. Ryhmässämme on aloittanut/ aloittaa monta uutta lasta ja aikuista,joten rauhallinen tutustuminen pikku talon arkeen on tärkeää.

pikkutalo15.jpg

Pikku Vilskeen arkeen kuuluu monipuolista puuha ja toimintaa, leikkiä ja yhdessäoloa, sekä paljon ulkoilua.

Olemmekin ottaneet vielä sään salliessa "paljasjalka kävelyn sukkien kanssa" osaksi ulkoilua, joka tukee lapsen motoriikkaa ja kehitystä.

pikkutalo9.jpg
pikkutalo2.jpg

Mitäs sieltä luonnosta löytyikään, liejua!

pikkutalo1.jpg

Söpöt ne on kuraisetkin pienet jalat.

Jalkapohjan tuntoaisti antaa uusia elämyksiä, kuraisenakin!

pikkutalo6.jpg

Kierimisen vahvistaa tasapainoaistia.

pikkutalo10.jpg

Hui kuika taitavia he ovatkaan. Kiivetään kivelle ja mennään käsiseisontaan.

pikkutalo7.jpg

ja välillä on aika ottaa pieni lepo ja katsella kuinka pilvet vaeltaa.

pikkutalo12.jpg

Maalari maalasi taloa..

Hiekalla ja vedellä…

pikkutalo13.jpg
pikkutalo14.jpg
pikkutalo11.jpg

Lentokone on jo matkalla. Eväätkin syötiin matkan aikana.

Tästä tulee ihan huikea syksy!

Näin se arki alkoi..

Joka syksy se jännittää yhtä paljon, aloitus, ei siihen totu.

Mietin oikein, että mitä minäkin jännitän, ”vanha kettu”, joka on tehnyt tämän aloituksen jo lähes 20 kertaa joka syksy, mutta ei, aina se on yhtä jännittävää.

Ja joka kerta se menee kuitenkin yhtä hyvin. Aina ihmetellään, mitä vanhemmat on syöttäneet lapsilleen vai tekeekö se aurinko sen, että muksut venyvät ja kasvaa kesän aikana hurjasti.  Lapset jännittävät ensimmäistä aamua ja sitten ne ovat jo hetken päästä, kuin eivät olisi olleetkaan pois. Ihania jälleen näkemisiä eteinen pullollaan.

Meiltä pikku Vilskeestä, muutti iso joukko isoksi kasvaneita lapsia isoon vilskeeseen. Hurjaa, kuinka talon vaihdos voi kasvattaakin pikku ihmistä.  Sinne he ovat soljahtaneet ja ovat kun kotonaan. Miksei ei, sillä talo ja suurin osa henkilökunnastakin on tuttua. Pikku taloonkin tuli paljon uusia, tuttujen omien lapsiemme pikkusisaruksia hoitoon, joten kaiken kaikkiaan meille ei tullut kovinkaan monta ihan uutta perhettä.

 

Tämä elokuu on vielä sellaista rauhallista tutustumista, kesästä arkeen palauttelua ja nautiskelua. Tunnustelaan mitä syksy ja loppuvuosi tuo tullessaan.

Esikoulu, joka alkoi keskiviikkona, on aina varma arjen ja syksyn merkki. Ilolla sain olla aloittamassa uusien eskarilaisten kanssa jännittävää uutta eskarivuotta. Vilinät ovat olleet vilskeessä jo monta vuotta, montaakaan muutosta ei ole vuosiin tullut ja ei tullut nytkään. Yhden uuden eskarikaverin saimme, yhden muuttaneen kaverin tilalle. Ryhmä on siis varsin hyvin jo kotiutunut ja tietää tapamme ja tottumuksemme. Eskarivuosi on lapsen elämässä iso muutoksen vuosi, viimeinen vuosi ennen virallista koulun aloitusta. Toiset puhuvat ”ensimmäisestä murrosiästä” sillä 6-vuotiaat osaavat olla jo aika hankalia ja etsiä itseään. Miksei, sillä ei ole helppoa olla, kun ei tiedä onko iso vain pieni. Toisaalta olet vielä ihan pieni, leikit ja elät huoletonta elämää, toisaalta tiedät, että sinulta odotetaan jo paljon uusia asioita ja vastuuta.

Vilskeen luontoeskarissa pääpaino on yhdessä tekemisellä, liikkuen, leikkien ja tutkien. Kirjainten ja numeroiden maailmaan tutustumme toiminnallisesti luonnossa. ”Kirjaintaikoihin” meidät johdattaa Kisu Pikkukuu ja hänen ystävät, Salaisen maan- sadun avulla.  Eskarikirjan kokoamme itse.

 Vilskeen esikoulun tärkein tavoita, on saada kaikille lapsille hyvät elämässä selviämisen taidot, sosiaaliset ja vuorovaikutustaidot ja kauniit käytöstavat. Elämässä selviämisen taidoilla- tarkoitetaan niitä taitoja, millä me pärjäämme elämässämme, löydämme paikkamme ja pärjäämme tilanteessa kuin tilanteessa. Meillä on ohjekirjana Turun kaupungin esiopetussuunnitelma ja toteutamme sitä, mutta rakennamme  esiopetusvuotemme lapsista ja heidän tarpeistaan.

” Hyvää huomenta kaikille, jotka ootte täällä , huomenta…”

Näin se lähti taas käyntiin, kädestä pitäen aamuterveyhdys.

IMG_20190815_091651.jpg

Kuka minä olen ja miltä minä näytän? Me kaikki olemme kovin erinlaisia

IMG_20190815_092246.jpg

ja sitten oli aika piirtää omat kuvat.

Olemme ottaneet nyt tänä syksynä kokeileen uudet “take away-pöydät ja tuolit” mitkä helpottavat luonossa tehtäviä kynätehtäviä. Lapset olivat uusista pöydistä innoissaan.

-Ihan omat pulpetit!

Kieltämättä aika toimivia kapistuksia ja suht kevyitä kantaa mukanakin metsään.

IMG_20190815_100153.jpg

Miltä minä näytän?

mette.jpg

Aika hyvä tästä tuli!

IMG_20190815_094302.jpg

Sitten kehitetään mielikuvitusta.

“Olettehan toki kaikki kuulleet Lilliputeista?

Sellaisita pienin pienistä tyypeistä jotka asustaa luonnossa. Emme voi tietää missä he asustaa, mutta jos tarkailemme oikein kovin ympäristöä voimme löytää heidän kodin..

Merkitse lipulla Liliputin koti ja ehkä haluat kertoa tarinaa kuka siellä asustaa ja miten?

- Tämä on Lilliputtien ulkohuussi!

IMG_20190815_095450.jpg

-”Näiden Lilliputeilla, on tuossa viereisellä lammella veneet. Tämä toinen on oikea moottorivene..”

IMG_20190815_101100.jpg

Tärkeintä on vielä leikki.

Pojat kulkivat metsässä reput selässään. Minä siinä kovin hätyyttelin, että voisivat riisua reppunsa puun suojaan parkkiin, mitä niitä suotta kantamaan, kun tässä kerta ollaan.

Mutta ei, partiopojat kulkevat repput selässään ja rakentavat itselleen oman majan.

Tytöt löysivät vähän komeemman majan korkealta puusta.

-Henna, miten me tuonne päästään? Kuka on voinut rakentaa sen noin korkealle?

-Minä luulen, että tuohon majaan liittyy joku tarina, joka on syntynyt kauan, kauan sitten. Sen on ehkä, rakentaneet jotkut lapset jotka ovat asuneet tässä jossain lähellä ja ehkä he ovat jo nyt aikuisia, sillä puu on kasvanut ja maja noussut noin korkealle. Ehkä tämä on ollut myös heidän lempipaikka.

Näin ne vuodet vieriin, elämä menee eteenpäin ja me kasvamme. Jätämme kaikki jälkemme tänne maailmaan.

IMG_20190815_104454.jpg

Henna

Tervetuloa ihana arki

Minä olin ainakin jo viimeisellä kesälomaviikolla tunteessa että,

-Tervetuloa ihana arki!

Monen viikon pysähtyminen ja hiljaisuus oman mökin rauhassa oli tehnyt tehtävänsä. Kesällä on ollut aikaa pohtia asioita. Tämä kesä on ollut hyvin erityinen minulle juuri tämän takia.

Neljä vuotta olemme rakentaneet unelmaa. Se oli meidän mielessä hyvin selkeänä, mitä siitä piti tulla ja millaiseksi sen halumme luoda. Miten se muovataan meidän kaikkien näköiseksi.

 Vuodet eivät ole olleet helppoja.

Vaikka minulla on sata syytä kiitollisuuteen ja olen nöyrä tämän kaiken edessä, on minun myös myönnettävä, että mitään emme ole ilmaiseksi saaneet. Hommia on paiskottu paljon ja välillä on menty totaalisesti metsään.

Silloin kun rakennetaan uutta, ei ole valmiita kaavoja. Jos haluat luoda, on uskallettava yrittää ja ottaa riski, että voi epäonnistua.

En koe, että olisimme epäonnistuneet missään, mutta monia asioita on jouduttu muuttamaan, kehittämään, viemään pitemmälle ja se työ jatkuu, tietenkin, sillä vain niin voimme kehittyä!

 

Teen kaiken elämässäni suurella tunteella. Minulle asioilla on merkitystä. Mikään tai kukaan ei ole merkityksetön. Se on raskasta, sillä suurien tunteiden tunteminen antaa paljon, mutta se vie myös voimia. Siksi tämä kesä on ollut tarpeellinen levolle ja sille, että asioita on voinut järjestellä mielessäni.

 Kysyin itseltäni loman alussa;

                          Mitä minä elämältäni haluan?

                          Mikä on minun elämäntehtäväni?

Tähän asti olin aina vastannut, että se on Vilske. Nyt halusin pohtia sitä syvemmin, halusin saada kunnon perustelut.

 

Ja sain ne.

 

Haluan olla merkityksellinen.

Haluan että työlläni on merkitys.

Minun elämäntehtävä, on luoda hyvää. Haluan antaa ihmisille ympärilläni mahdollisuuden kokea elämässään olevansa tärkeä ja merkityksellinen.

 

Ajatelkaa meidän pieniä ihmisiä, mikä voi olla elämässä tärkeämpää kuin kokea olevansa tärkeä, merkityksellinen?

Meillä kaikilla on elämässä oma paikka, elämänpolku, jota kuljemme päämäärään. Tärkeintä ei ole aina edes se, päämäärä, vaan matka siihen ja se miten matkaa taitamme.

Pikku ystäviemme matka on vasta alussa. Heillä on niin paljon vielä asioita edessä elettävänä, koettavana. Ei ole ihan samantekevää, miten tai kenen kanssa he matkaansa taittavat. Mitä elämänohjeita me heille annamme? Millaisessa ilmapiirissä he saavat kasvaa?

 Minun (ja uskallan puhua nyt koko Vilskeen puolesta) ja meidän Vilskeen, tärkein tehtävä on olla merkityksellisiä teille vanhemmille ja teidän lapsille. Luoda hyvä elämänpolku osaltamme.

 

Syksy on tuonut muutoksia henkilökuntaamme. Monet hakevat vielä paikkaansa, kehittävät itseään ja menevät eteenpäin. Näin kuuluu olla.

Olemme saaneet uusia raikkaita tyyppejä vilskeperheeseemme täydentämään vanhaa konkaristoamme. Nyt olemme rekrytoineet mielenkiintoisia persoonia, tervetuloa tutustumaan myös heihin.

Yksi asia meillä kaikilla on yhteistä, uskoisin näin, me kaikki omistamme valtavan suuren sydämen.

Jaan harvoin mitään tällaista mutta nyt haluan jakaa.

Tämä Mikko Harjun – Anna mennä lennä. Olkoon meidän koko Vilskeen yhteinen voimabiisi, sillä unelmat on tehty elettäväksi.



https://www.youtube.com/results?search_query=mikko+harju+anna+menn%C3%A4+lenn%C3%A4

 

” .. Tää on maraton, ei pikamatka, vaik välil mennään tuhat lasissa.

Mielenrauha on arvokkainta, mitä voidaan täällä saavuttaa.

Mä uskon itseeni, ihmisiin ja rakkauteen

Jokaisen askel maailmassa merkitsee

jatketaan yhdessä kohti latvaa,

määränpäänä on matka.

joka kuusen kurkottaa

voi kaiken saavuttaa… ”

 

Kuusen kurkottavaa loppukesää ja upeita lentoreittejä meille kaikille

                                                    Henna

IMG_20190717_221712.jpg



Onko tuottavuus tärkeintä?

Seurasin ehkä hieman järkyttyneenä erään nettifoorumin keskustelua. Siellä eräs äiti kyseli toisilta äideiltä, että pitäisikö hänen olla huolissaan, kun hänen lapsen päiväkodista on tullut vain nämä (olikohan siinä viisi) puuväreillä piirrettyä tuotosta koko vuonna. En ehkä ollut järkyttynyt äidin kysymyksestä, pidin sitä normaalina tietämättömyytenä ja sinä että hän oli aidosti kiinnostunut lapsensa päiväkodin touhuista, vaan siitä mielettömästä palauta määrästä minkä hän sai. Tai ehkä siitä, millaista keskustelua ”tuotokset” aiheutti.

Siis mitä ihmiset ajattelee?

Päiväkodin tasoako mitataan lapsen tekemillä tuotoksilla?

Ajatteleeko ihmiset oikeasti, että nykypäivänä lapsen tärkein tehtävä on tuottaa ”tuotoksia”?

Kenelle he niitä tekevät?

Tämä ehkä kiihdytti mielenlaatuani, sillä olimme juuri edellisellä viikolla puhuneet henkilökunnan kanssa arviointipäivässämme siitä, ketä varten me työtämme teemme, lapsia vai heidän vanhempiaan?

Onko vanhemmilla oikeus vaatia meiltä jouluaskarteluja, vaikka lapsi on ollut poissa lähes koko joulukuun, kun niitä on tehty? Mitä varten me yleensäkään tehdään työtämme?

Lapsia joita me parhaamme mukaan koitamme kasvattaa ja opettaa elämää varten vai vanhempien odotusten mukaan;

”Katsos, kai te askartelette pari äitienpäiväkorttia niin voidaan viedä mummeille?”

Kyseinen äiti kyseli foorumilla, onko yksityisten ja kunnallisten päiväkotien välillä eroja?

Tuottaako kunnallinen varhaiskasvatus lapsilla enemmän tuotoksia?

Olin aivan järkyttynyt, varsinkin kun moni vastasi, että kyllä kunnallisella tuotetaan niitä enemmän ja yksityiset eivät ehkä viitsi panostaa uuden vasun vaatimusten mukaan.

Mitä ihmettä?

Halummeko me tehdä lapsistamme jo lapsina tuottavia yksilöitä joidenka elämäntehtävä on tuottaa tuotoksia?

Kuinka joku tietämätön ilkeää vielä kommentoida, että uusi vasu vaatii tuotoksia, jotka hänen mukaansa todistaa, että kädentaitoja on harjoitettu.

Mitä mieletöntä tietämättömyyttä.

Uusi vasumme kannustaa nimenomaan lapsilähtöisyyteen ja elämykselliseen toiminnalliseen oppimiseen, joka lähtee siitä, että lapset oppivat itse ajattelemaan ja toimimaan. Pääpaino on tekemällä oppimisessa ei piipertämisessä ja aikuisjohtoisessa toiminnassa.

” Meidän lapsi on tuonut hienon kolmiulotteisen sieniaskartelun kotiin, samanlaisen kun hänen sisko parivuotta sitten?”

Mitä tämä kertoo lapsilähtöisyydestä? Ehei se kertoo siitä että ”tarhantäti” ei uudistu, ei kuuntele lapsia, hän tuottaa vuodesta toiseen samoja ”tuotoksia” ja joku vielä odottaa niitä.

 Voi hyvänen aika!

Hienomotoriset taidot voivat kehittyä vasta sitten, kun karkeamotoriset taidot ovat kunnossa. Hienomotorisa taitoja harjoitetaan ainakin meillä toiminnallisesti. Liikunnan ja luontoelämyksien lisäksi, meillä tutkitaan esimerkiksi luontoa, piirrämme kepeillä hiekkaan, lumeen, pujottelemme, pelaamme, leivomme, veistämme, istutamme, teemme omenahilloa pilkkomalla omenia (eikö tämä vaadi hienomotoriikkaa?)  ja kyllä mekin piirrämme ja askartelemme mutta ei se ole se tärkein.

IMG-20190523-WA0023.jpg
IMG-20190523-WA0001.jpg
IMG-20190510-WA0001.jpg
IMG-20190610-WA0005.jpg

Tulin niin surulliseksi ihmisten tietämättömyydestä mutta myös siitä mitä nykyajan vanhemmat haluaa lapsistaan. Mihin he kasvattavat heitä?

 Suorituskeskeiseen elämään, jossa unohdetaan leikin merkitys, luonnossa liikkumisen tärkeys ja nautinto, tunne- ja vuorovaikutustaidot jotka tekevät meistä sen ketä me olemme.

Ei kai ihme, että nykyajan vanhemmat uupuvat työtaakkojensa alle, kun he suorittavat jo lapsiensakin varhaiskasvatusta.

Voisimmeko vain antaa lasten kasvaa lapsina ja tulla heidän omia aikojaan aikuiseksi, antaa heidän kasvaa ja kehittyä siksi ketä he ovat, ihanaksi omaksi itsekseen. Tärkeiksi ja juuri sellaisena kuin he ovat.

IMG-20190606-WA0043.jpg
IMG-20190606-WA0020.jpg
IMG-20190606-WA0041.jpg

Ihanaa kesää!

Henna