Mikä ihmeen Vilske?

Pyydän Kalervoa nipistämään minua eräänä tammikuun iltana kaukana, kaukana Kiinassa. Nipistämään siksi, etten enää tiedä mikä on todellista.

Elämämme aikakaudessa, jossa elämä lipuu valtavalla vauhdilla eteenpäin, asioita tapahtuu ja jos olet valmis astumaan virran vietäväksi se vie ja antaa sinulle ihmeitä.

Elämä on totisesti antanut minulle ihmeitä ja niin kuin eräs ystäväni sanoi

-          Henna, vain sinun suusta kertomalla, tuo kaikki voi olla mahdollista. Sinä olet luonut unelmasi.

Kalervo nipistää minua.

5-vuotta sitten kipuilin kovin itseni kanssa. Mitä haluan tehdä isona? Missä on minun paikkani?

Mikä on elämäntehtäväni?

Olin lastentarhanopettaja, ylpeä työstäni mutta muottiin asetettu.

Olen kapinoija luonne, liian vapaa kesytettäväksi, liian villi paikallaan olijaksi. Olen luova taiteilija työssäni, minun on saatava kuplia. Kuplien tyrehdytys aiheuttaa ahdistusta, muottiin asetus väkivaltaa.

Niinpä kun oli vihdoin oikea aika, ehkä tähtikuviotkin olivat kohdillaan, en tiedä, en usko sattumiin, uskon kohtaloon. Oli se joka tapauksessa mitä tahansa johdatusta, tuli luokseni Kalervo, joka jakoi saman energian, hän täydensi virtaani. Hän sai minut uskomaan, että yhdessä voisimme olla enemmän ja se mitä voisimme tehdä, voi olla todellista.

Vilske on meidän unelmamme, meidän lapsemme.

IMG-20190111-WA0042.jpg

Olemme luoneet neljässä vuodessa päiväkodin. Päiväkodin, jolla on meidän kasvomme. Tämän kirjoitin vanhemmillekin joulun jälkeen, kun anoin kiitokset asiakaspalautteesta.

-          Me vastaamme laadusta kasvoillamme, me emme ole ketju, emme suuren suuri organisaatio. Me olemme ainutlaatuisia.

Tämä on ehkä hyvää pohdintaa myös juuri nyt, kun mediassa jyllää ikäviä asioita isoista ketjuista, jotka tekevät, rahaa ihmisillä. Vanhuksilla on tehty bisnestä, lapsillakin voi tehdä bisnestä, mutta me teemme lapsilla rakkautta.

Vastaamme laadusta kasvoillamme, omallatunnollamme, rakkaudellamme, se on meidän menestyksemme salaisuus. Olemme yritys, totta kai meidän on tehtävä tuottoa, mutta tehdäänkö se tuotto henkilökunnan selkänahasta tai lasten hyvinvoinnista on toinen asia. Olemme yritys, jolla on moraali ja omatunto ja aikas suuri sydän tähän työhön, mutta uskon että se välittyykin kaikille meistä ja Vilskeestä.

Istumme siis Kiinassa. Olemme siellä vieraana tutustumassa kiinalaiseen varhaiskasvatukseen. He pyytävät meiltä apua, he haluat sinne laadukasta varhaiskasvatusta, meidän osaamistamme.

 Istun illallispöydässä, ympärillämme on kansainvälisesti hienoja, menestyneitä ihmisiä. Oloni on hyvin epätodellinen.

Miksi me?

Mitä meillä olisi annettavaa?

Päätän ottaa asian esille seuraavana päivänä palaverissa.

Päiväkotivierailu Kiinassa. Meille näytetään parasta. Puitteet ovat huikeat. Paikkaa notkuu leluja, lapsia koulupuvuissaan, oikea kokki opettamassa leipomista, ulkona kallis pihatatami..

Joku on kuitenkin toisin. Lapset suorittavat varhaiskasvatusta. Opettajat johtavat opetusta. Kontrolli. Auktoriteetti.

IMG_20190116_103031.jpg
IMG_20190116_103807.jpg
IMG_20190116_104137.jpg

Missä on ilo? Missä luovuus? Missä lasten tekemisen meininki? Missä riemukas leikki? Missä lämpö?

Istun lasten joukossa. Nieleskelen itkua. He ovat lapsia. Ihania. Tuijottavat minua varovasti. Puhuvat kiinaa, minä suomea, mutta sanoja ei tarvita, yhteys on löytynyt.

Kännykkä piippaa taskussa.

-Onnimannille ja teille terkkuja Kiinaan. Vilskeessä kaikki hyvin! Hiihdetään ja lasketaan mäkeä.

Kuvia missä kaikilla pursuaa ilo. Tekemisen meininki. Rakkaus.

IMG-20190131-WA0002.jpg
IMG-20190130-WA0004.jpg
IMG-20190123-WA0052.jpg
IMG_20190131_102858.jpg
IMG-20190130-WA0002.jpg

Voi kuinka paljon meillä olisi tänne annettavaa. Tuo, joka välittyy kännykän ruudulta kuvien muodossa.

Illan palaverissa, saan vastauksen kysymykseeni, jonka olin jo itsekin tajunut päivällä. Tiedän, miksi juuri me olemme Kiinassa.

Mikä se sitten on se Vilske? Mikä erottaa meidät muista?

Aitous.

                          Rakkaus työhön.

Olen pitänyt henkilökunnalle kehityskeskusteluja. Ne ovat mielestäni äärettömän tärkeitä, haastaa pohtimaan niin henkilökuntaa kuin minuakin.

Eräs viisas työntekijämme tulkitsi asiaa näin

-          Täällä nämä ihmiset elää tätä sydämellään. Ei täällä olla vain töissä. Täällä on pakko pohtia mitä oikeasti haluaa elämältään, sillä nämä ihmiset ansaitsevat 100% työkaverin ja työpanoksen.

IMG_20190203_205354.jpg
IMG_20190131_161058.jpg

Toinen taas sanoi sitä, että, kun te olette Kalervon kanssa niin alasti, niin te riisutte meidät muutkin. Sitä ollaan mitä ollaan ja on kohdattava itsensä juuri sellaisena, kun oikeasti on, on tultava siksi mitä on.

Siinä se juttu on.

Kun, olet kuka olet, olet aito.

Kun yhdistät siihen vielä sen, mikä on tärkeintä, rakkaus, ei voi, kun onnistua.

Positiiviset ajatukset, se että näkee ensin sen hyvän ja ruokkii sitä.

Sillä kasvatetaan terveitä tulevaisuuden toivoja,

 sillä ja vahvalla ammattilaisen pedagogiikalla.

SÄKKÄRÄVÄKKÄRÖIDEN VUODEN ALOITUS

Dokumentoijana Anna-Maija

Vuosi vaihtuu ja lapset kasvaa ja kehittyy. Lapsen kehitykseen liittyy monenlaisia kehitysvaiheita. Viiden vuoden ikää lähestyttäessä kaverisuhteet alkavat tulla entistä tärkeimmiksi. Aletaan myös ehkä vertailemaan omia taitoja ja ominaisuuksia suhteessa kaveriin. Tämä on ihan luonnollinen kehitysvaihe, mutta lapsi tarvitsee tukea oman itsetuntonsa vahvistamisessa sekä kaveri- ja vuorovaikutustaidoissa. Kavereiden mielipiteet tulevat yhä tärkeämmiksi ja siksi onkin syytä kiinnittää huomiota siihen, miten kaverille puhutaan.

Näihin asioihin olemme SäkkäräVäkkäröissä vuoden alussa kiinnittäneet erityisesti huomiota. Olemme jakaneet lapsia joustavasti pienryhmiin tukien olemassa olevia kaverisuhteita ja toisaalta antaneet mahdollisuuksia uusien kavereiden löytämiselle. Aikuiset ovat koko ajan mukana tukemassa ja ohjaamassa leikki- ja vuorovaikutustilanteita. Pienien pöytäteatteriesitysten kautta olemme käsitelleet leikistä ulkopuolelle jättämisen aiheuttamia tunteita sekä omien vahvuuksien tunnistamista ja myönteisen palautteen antamista toisille. Jokainen lapsi on arvokas omana itsenään, hän on kaikkein tärkein aarre.

1.jpg

SäkkäräVäkkärät ovat onnellisten lasten porukka! Yhteiset talvipuuhat ovat tuoneet punaiset posket ja hymyn jokaisen kasvoille. Me olemme nauttineet lumesta täysin rinnoin.

2.jpg
3.jpg
4.jpg

Talvi ja pakkanen eivät ole pysäyttäneet liikettä, päinvastoin! Liikkaria voi pitää myös ulkona. ”Kieritä kaveria kuin lumipalloa.”

5.jpg

”Työnnä kaveria liukurin päällä. Tee lumitunneli, josta toiset voivat ryömiä läpi. Muista vahvat jalat, ettei tunneli sorru.”

6.jpg
7.jpg

Hiihtäminen ja luisteleminen kehittävät tasapainoa. Molemmissa lajeissa tarvitaan keskivartalon hallintaa. Pyllähdyksiltäkään ei voi välttyä, ja tärkeä taito onkin oppia nousemaan itse kaaduttuaan ylös, niin luistimilla kuin suksillakin. Aikuisen ja muiden lasten rohkaisu ja kannustus ovat ensiarvoisen tärkeitä. Onnistumisen kokemukset innostavat lapsia liikkumaan. Jokainen oppii ja kehittyy omaan tahtiinsa. Toisille riittää vielä lyhemmät ladut tai pienempi luistelukenttä, kun joku jo viilettää suksillaan mäkiä ylös ja alas tai luistelee sujuvasti matoa ympäri. Pääasia on liikkumisen ilo. Harjoittelu tekee mestarin!

8.jpg
9.jpg
10.jpg
11.jpg

Onnimanni elää edelleen vahvasti mukana lasten jutuissa ja leikeissä. Onnimannin toiveen mukaan pidimme huolta metsäneläimistä, hänen seikkaillessaan Kiinassa asti. Teimme siemenistä ja kookosrasvasta eläimille ruokaa ja veimme ne Luonnonsuojelualueelle eläinten talviruokintapaikalle. Matkalla tutkimme eläintenjälkiä lumessa. Ainakin kettu oli kulkenut samaa polkua ristiin rastiin, mitä me talsimme.

12.jpg
13.jpg
14.jpg

Ja Onnimannin tarina jatkuu entistä jännempänä! Rikkosiipi on palannut! Rikkosiivelle lapset eivät halunneet jättää metsään ollenkaan ruokaa. Rikkosiipi ei saa tulla sekoittamaan Metsän suloisinta paikkaa. Variksen raakkuminen Katariinanlaakson yllä saa lapset aina varpailleen. ”Rikkosiipi tulee!” Keksimme jäädyttää kallisarvoisia kiiltäviä timantteja. Ehkä Rikkosiiven mielenkiinto ja huomio kiinnittyy niihin ja hän jättää Metsän suloisimman paikan rauhaan. Innostuimme myös piirtämään aarrekarttoja, joihin timantit merkittiin punaisin rastein. Sitä ennen kartoitimme jalkaisin, minkälainen lähimaastomme on, mitä maamerkkejä sieltä löytyy.

Miten Onnimannin tarina jatkuu, siitä kuulemme toivottavasti pian lisää!

Pikkutalon talvinen tammikuu 2019

Dokumentoijana Peppi

Pikkutalon vuosi lähti käyntiin iloisissa tunnelmissa. Lapsista huokui jälleennäkemisen riemu, kun he näkivät toisiansa joulutauon jälkeen. Myös uusia lapsia aloitti pikkutalossa. He ovat kotiutuneet Vilskeeseen oikein mukavasti.  Heti ensimmäisellä viikolla pääsimme juhlimaan 2v- synttäreitä!

Synttärilaulun lisäksi olemme opetelleet talvisia lauluja. Laulut kertovat muun muassa lumiukoista, hiihtämisestä, luistelemisesta, mäenlaskusta sekä lumihiutaleista…Myös karkkilaulu on noussut suureen suosioon: ”Moi naminaminannaa, mulle kättä anna, leikitään kun nyt on leikin aika!”
Laulaminen sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen!

q.jpg
w.jpg
e.jpg

Ensimmäisellä viikolla alkoivat retket ja liikkarit. Ensimmäiselle retkelle otimme pulkat allemme ja lähdimme metsään. Lapset olivat ihmeissään, kun kuusen oksalta löytyi kirje, jonka Onnimanni oli jättänyt meille. Kirjeessä Onnimanni antoi tehtävän, jossa hän pyysi lapsia tarkkailemaan mitä luonnossa tapahtuu talvella.
Lapset saivat heti juonesta kiinni: He huomasivat, että lumella näkyi eläimen jalanjälkiä. Dokumentoimme jalanjäljet ottamalla niistä valokuvat, jotta voimme myöhemmin selvittää kenelle jäljet kuuluvat ja kertoa siitä Onnimannille. Tammikuun yhtenä teemana onkin ollut eläinten talvehtiminen, liikkumistavat ja jalanjäljet. Eläinpehmolelut ja jalanjälkien kuvat ovat kulkeneet mukana toiminnassa sekä ulkona että sisällä. ”Yksi yksi kaksi” on tullut tutuksi, ei hätänumeron harjoitteluna vaan jäniksen jalanjäljen muistisääntönä.

a.jpg

Kuusen oksalta löytyi kirje!

s.jpg

Jänis on käynyt jättämässä jälkiä lumeen. Hän oli lopuksi pompannut reppuumme, jonne hän piilotti rusinoita kiitokseksi lauluista, joita lauloimme jänikselle.

z.jpg

Raketti valmiina lähtöön!

0.jpg
9.jpg
00.jpg

Liikunnan uusi vuosisuunnitelma on hurahtanut käyntiin. Tammikuussa harjoittelemme erityisesti tasapainotaitoja, vetämistä ja työntämistä. Liikkarit tapahtuvat pääosin ulkona, jossa lapset ovat vetäneet ja työntäneet kaveria pulkassa, sekä harjoitelleet hiihdon ja luistelun alkeita. Isot ovat käyneet hiihtämässä ladulla vimpuloiden ja hippuloiden kanssa. Talviliikunnan ilo on näkynyt toiminnassa koko tammikuun ajan. Liikkari oli kerran myös kartanon salissa, jossa rakensimme temppuradan. Pienillä oli luonnollisesti hieman helpompia ”temppuja” kuin isoilla, joilla taitotaso on hieman kehittyneempää. Eteinen on saanut Mintun koulutehtävän myötä erilaisia hyppyharjoituskuvia, joiden avulla lapset lapset harjoittelevat tasaponnistushyppyä eteenpäin ja sivulle.

Hienomotoriikkaa on harjoiteltu muun muassa tuputtelemalla, leikkaamalla, maalaamalla, piirtämällä ja värittämällä! Upeat Eläinten jäljet lumessa-taideteokset ovat nähtävillä pikkutalon ruokasalissa. Myös liikennemerkkejä ja -valoja on askarreltu käytävän ”ajoradalle”, jossa poliisi näyttää mikä valo palaa, ja autot ja mopot saavat liikkua niiden mukaisesti.

c.jpg
v.jpg
b.jpg
n.jpg
nn.jpg
bb.jpg
mm.jpg
m.jpg
cc.jpg
vv.jpg
xx.jpg
o.jpg
oo.jpg
ooo.jpg

Jos leikki on lapsen työtä, niin me olemme paiskineet paljon töitä! Sekä ulkona että sisällä. Sekä ikätovereiden kanssa että isompien vilskeläisten kanssa. Eskareiden ja vilinöiden kanssa olemme pitäneet leikkitreffejä: Isot menivät kartanolle leikkimään eskarilaisten kanssa dinosaurusleikkiä, rakentelua sekä kirjan lukemista, riehulassa majanrakennusta. Riehulassa eskarit opettivat riehulan sääntöjä pikkutalolaisille. Dinosaurusleikissä eskarit kertoivat dinosaurusten nimiä ja rakensivat pikkutalon dinosauruksille majan. Pienemmät olivat eskareiden kanssa ulkona talvileikeissä, ja eskarit vetivät pieniä pulkassa koko ulkoilun ajan!

Lumi tuo vaihtelua ulkoleikkeihin, ja toivotaan että helmikuu jatkuu yhtä lumisena kuin tammikuu oli!  😊


11.jpg
22.jpg
33.jpg
44.jpg
55.jpg
66.jpg
77.jpg
qq.jpg

Lumeen oli ilmestynyt timantteja, joita isot lapset piilottivat ja pikkutalolaiset etsivät! Lopuksi laskettiin, kuinka monta timanttia on löytynyt ja minkä värisiä ne ovat

vvv.jpg

Vilinöiden syksy

Dokumentoijana: Sara

Vilinät aloittavat aamunsa yläkerrasta. Kello 9 alkaa aamupiiri isossa satusalissa, jonka seinällä on viikkokalenteri ja päiväjärjestys kuvitettuina. Kun tiedämme odottaa jotakin yhteistä tekemistä, laitamme viikkokalenteriin pienen kuvan sen merkiksi. Esimerkiksi kruunun kuva tarkoittaa roolileikkipäivää ja repun kuva (jonka lapset tulkitsivat pöntöksi) tarkoittaa retkipäivää.

1.jpg

Villan huovuttaminen oli monelle aivan uusi kokemus.

 

Vilinöiden suosikkileikit
Yksi Vilinöiden suosikeista on ehdottomasti roolileikki! Mikäs sen parempaa, kuin päästä penkomaan suurta roolivaatekaappia, valita asut huolellisesti päästä varpaisiin, ja olla juuri sellainen hahmo kuin itse haluaa!

Toinen Vilinöiden kestosuosikki on ollut koko porukan yhteinen piiloleikki kartanon yläkerrassa. Parasta on, kun aikuinen laskee portaikon portin takana, ja muut Vilinät pinkaisevat äkkiä omiin piiloihinsa, joku saunaan, joku verhon taa, joku kotileikkihuoneen lipaston alle. Kun tulee löydetyksi, mennään odottamaan yläkerran Afrikka-matolle. Muiden piiloja ei saa tietenkään paljastaa! Vilinät ovat myös oppineet pari hyvää vinkkiä piiloleikkiin: Ei kannata mennä kaverin kanssa samaan piiloon, tulee ahdasta ja toinen saattaa vahingossa työntyä piilosta! Ja toinen tärkeä vinkki: Kun lähdetään piiloihin, ei kannata rynnistää, koska vaikka etsijä ei näe piiloutujia, hän voi kuulla minne askeleet vievät!

Hai-leikki:
Tämän leikin joukko Vilinöitä keksi eräänä aamuna. Leikissä on kolme kalastajaa, jotka istuvat korkean patja- tai sänkypinon päällä. Heillä roikottavat käsissään kalastajanverkkoja, jotka saattavat aikuisen silmään näyttää erehdyttävästi peitoilta. Yksi lapsista on hai ja loput ovat kaloja.

Hai yrittää syödä kaloja, jotka uiskentelevat ympäri satusalia. Mikäli kala tulee syödyksi, hän muuttuu myös haiksi. Kalastajat nostavat välillä kaloja ylös merestä, jolloin kalat ovat hetken aikaa turvassa – kuitenkin kalat viskataan takaisin mereen.

Välillä joku leikkijöistä halusi tauon leikistä, meni lattialle istumaan tyynyn päälle ja ”muuttui simpukaksi”.

Haamu-leikki:
Samankaltaisia leikkejä onkin paljon, mutta tämä on Vilinöiden oma versio. Paras paikka tämän leikkimiseen on ollut yläkerran iso satusali. Laitamme huoneen pimeäksi, ja klassista musiikkia soimaan. Lapset ovat haamuja, jotka vaeltavat ja ujeltavat ympäri salia musiikin soidessa. Kun musiikki lakkaa, haamut käpertyvät aivan hiljaa paikoilleen lattialle, ja aikuinen peittää haamun viltillä. Sitten aikuinen sanoo merkiksi ”haamu on valittu”, ja muut lapset saavat nousta. Sitten he arvaavat, kuka peiton alle jäi.

2.jpg

Pantomiimileikki on myös Vilinöiden mieleen!

3.jpg

Ja tietysti myös näillä leikitään!

Lepohetket
Jokaisella Vilinällä on omanlainen tarpeensa levolle, joten nukumme hieman eri paikoissa. Joku toinen tarvitsee unta enemmän, toinen vähemmän. Joku taas jaksaa koko päivän ilman uniakin, mutta pysähdyshetken jokainen lapsi tarvitsee. Vilinöillä on lepopaikkoja yläkerran satusalissa, jossa on luetaan ja kuunnellaan rauhallista musiikkia, jonka soidessa on mukava nukahtaa.  Vilinöitä lepää myös alakerran salissa, jossa luetaan hieman pidempään. Lepohetkillä on luettu mm. Veljeni Leijonamieli, Uppo-Nallen kertomuksia, Peppi Pitkätossua, Katto Kassista, Heinähattua ja Vilttitossua, Risto Räppääjää..

Titi-Blue
Eräänä päivänä ollessamme metsäretkellä Johanna toi meille suuren postipaketin. Se oli lähetetty Vilinöille. Kokeilimme pahvilaatikkoa, me aikuiset emme millään meinanneet saada sitä nostettua ilmaan, mutta lasten mukaan paketti oli kevyt kuin höyhen!

4.jpg

Paketista paljastui suloinen nalle, joka oli lähetetty viskareiden seuraksi päiväkotiin. Nalle tarvitsisi paljon hoivaa ja huolenpitoa, ja Vilinät yhdessä lupasivat, etteivät jätä nallea yksin. Nallella ei vielä ollut nimeä, joten yhteistuumin hänestä tuli Titi-Blue.

5.jpg

Tämä tässä on Titi-Blue. Vilinät opastavat, että sadekelillä laitetaan kurahousut jalkaan! Ja olkaimet kannattaa laittaa ristiin, jos ne meinaa pudota!

 

 

Retket
Luonnonsuojelualueella kävimme etsimässä Onnimannin Metsän suloisimman paikan. Tutustutimme myös Titi-Blue-nallen luonnonsuojelualueeseen: Lapset opastivat Titiä, ettei luonnonsuojelualueelta saa viedä mitään pois, ei vaikka löytyisi kuinka hienoja keppejä tai kukkia.

Rauvolanlahden lintutornille kävellessämme eräs matkalaisistamme liukastui pitkospuilla, ja hänen jalkansa molskahti nilkkaa myöden suolle. Goretex-kenkä hörppäsi tietenkin vettä, ja sukka kastui litimäräksi. Pysähdyimme pohtimaan tilannetta, ja katsoimme mitä retkirepustamme löytyisi. Onneksi repussamme on aina pieniä muovipusseja roskien keräämisen varalta, joten otimme sellaisen avuksi. Märkä sukka puristettiin kuivemmaksi ja ripustettiin reppuun roikkumaan. Pienestä muovipussista tehtiin sukankorvaaja: Onneksi tiesimme, että ahkerat pyöräilijät käyttävät tätä muovipussikikkaa sateisella kelillä. Vaikka kenkä kastuu, jalka pysyy kuivana. Reipas matkalaisemme selvisikin urheasti reissusta, eikä Vilskeelle palatessa edes muistanut, miten paljon sukan kastuminen oli harmittanut!

Lintuja emme juurikaan bonganneet, mutta sitäkin kauniimpia maisemia kylläkin! Ja lapset kertoivat nähneensä jotain eriskummallisia, pieniä miehiä..

6.jpg

Leikkivarjot liikkeelle-päivä
Lähdimme reippailemaan yhdessä alueen muiden päiväkotilaisten kanssa Uittamon kentälle. Kävelimme koko matkan edestakaisin, vau! Otimme mukaamme kaksi leikkivarjoa, toinen oli pienempi, toinen suuri. Leikimme niillä yhdessä muiden lasten kanssa, kun taustalla soi lasten lempimusiikkia. Myös Vilskeen eskarit saapuivat paikalle, ja me evästimme kentän laidalla.

7.jpg

Liikkarit
Opiskelijamme tekivät meille hienot Liikkari-passit, joihin keräämme aina liikkarihetkillä leiman. Nämä ovatkin olleet lapsille mieluisia, kiitos Sari ja Niilo! Liikkareita pidimme sekä salissa että omalla pihalla. Päivän suunnitelmista riippuen liikkarit pidettiin kahdessa, tai jopa kolmessa ryhmässä. Liikkarissa leikitty peruna-porkkana-kaali nauratti lapsia erityisesti: Siinä lapset liikkuvat musiikin tahdissa, ja kun huudetaan ”peruna”, mennään maahan kippuraan. Kun huudetaan ”porkkana”, seistään tikkusuorina, ja kun taas ”kaali”, juostaan kaverin luo ja otetaan tiukka halausote.

Uimakoulu oli selvästi menestys! Siitä puhutaan vieläkin. Vilinät jaettiin kahteen uimakouluryhmään, ja pääsimme joka keskiviikko viiden viikon ajan uimaan Palvelutalo Esikkoon. Ihmettelimme lasten kanssa, miten hyvin asiat Vilskeessä ovat. Meillä on sujuvat ja kivat bussimatkat, tutut uimaopettajat ja yksi allas vain meidän käytössämme, ja vesi on jopa lämpimämpää kuin tavallisessa uimahallissa!

Norsupalloilu, eli futiksen pelaaminen jumppapallolla on ollut myös todella toivottua. Tätä on pelattu aivan hiki hatussa, ja lasten toiveesta tyylillä aikuiset vastaan lapset. Huh, oli tiukka peli mutta lapset lopulta voittivat!

8.jpg