Hippuloiden ja Vimpuloiden kuulumisia

Dokumentoijana; Wilma

Kesän jälkeen lähdimme Hippuloiden ja Vimpuloiden kanssa tarkastelemaan värejä, joita on ympärillämme. Entä mitä värejä liittyy kesään ja luontoon? Lähdimmekin metsään etsimään mitä värejä sieltä löytyy. Keräsimme löytyneitä värejä luonnosta ja yhdistelimme niitä saman värisille alustoille. Samalla huomasimme, että metsästähän löytyy vaikka mitä värejä! Myös ylös katsoessamme taivaalle, näemme sinistä. Yksi Hippula löysi kaverin pudonneet aurinkolasit ja huomasi, että nehän voisi laittaa keltaiselle alustalle. Ruskea alusta oli kaikkein suosituin, sillä se täyttyi kävyistä. Tämä innostikin meidät rakentelemaan käpyeläimiä metsään ja niille löytyi myös omia pikkukoloja, joissa ne asustelivat.

säk1.jpg

Metsän värejä muistelimme metsäretken jälkeen ja etsimme samoja värejä vesiväripaleteista. Sieltähän niitä löytyi vaikka kuinka. Maalasimme ulkona metsien väreistä taideteoksia. Yksi Hippula muisteli, että kavereilla oli värikkäitä vaatteita metsässä ja lisäsi vähän myös niitä värejä teokseensa.

säk2jpg.jpg
säk3.jpg
säk4.jpg

Seuraavalla retkellä Hippulat ja Vimpulat etsiskelivätkin värejä jäniksen johdolla. Jänis oli saanut perheeltään ison kortin, jossa oli värejä ja erilaisia muotoja. Se tarvitsi lasten apua selvittääkseen, mitä nuo oikein ovat, mitä värejä ne ovat ja mistä me löytäisimme niitä. Lapset bongailivat luonnosta erilaisia muotoja ja värejä. Yhdessä juostiin aina seuraavalle rastille. Yhdessä opetimme jänikselle paljon värejä ja muotoja. Jänis sai paljon apua lapsilta ja yhdessä suoritettiin myös pieniä tehtäviä. Yksi pieni Hippula totesi matkalla takaisin Vilskeeseen: ” Me autettiin pupua, kun se tartti apua!” Kysyin häneltä, että miltä auttaminen tuntui, johon hän vastasi hetkeäkään miettimättä: ”Hyvältä!”.

säk5.jpg

Vielä myöhemmin suunnistelimme värejä ja muotoja uudestaan. Edellisellä kerralla mietimme, mikä muoto oli tuo kummallinen muoto, joka muistutti vähän ympyrää, muttei ollutkaan ihan pyöreä. Mietimme, että se muistuttaa vähän kananmunaa. Kananmunana tämä kyseinen muoto oli jäänyt lasten mieleen kun seuraavan kerran kävimme metsässä metsästämässä muotoja ja värejä. Mutta mikähän tämän muodon oikea nimi mahtoikaan olla..?

 

 Värejä muistelimme mieleemme myös omia kuvia piirtäessämme. Mietimme mitä värejä meillä on päällä ja löytyykö niitä värikynistä. Pohdimme myös kehonosiamme. Kehonosia olemme miettineet ja harjoitelleet myös kuvista ja tarkkailemalla itseämme ja toisiamme sekä laulamalla niistä. Laulut väreistä ovat myös olleet mukana väreihin tutustumisessa. Värejä ja kehonosia harjoittelimme myös pelaamalla Twisteriä, joka sai lapsille aikaan sellaiset naurut, ettei lopuksi kukaan meinannut pysyä pystyssä!

säk6.jpg

Muutamien lapsien kanssa katselimme kuvia kehonosista ja keskustelimme niistä sekä pohdimme niiden tarkoitusta. Mietimme myös miten pärjäisimme ilman käsiä, mitä kaikkea niillä voi tehdä?

”Me voidaan syödä käsillä!”

”Joo, lusikkaa voi pitää kädessä”

”Tehdä hiekkakakkuja!”

”Voi lukea käsillä”. Pohdimme, että kyllä kirjan pystyssä pitämiseen ja sivujen kääntelyyn tarvitsemme käsiä, joten kädet ovat tärkeitä myös lukuhetkessä.

Mietimme myös päätämme, miksi se pitää suojata esimerkiksi pyöräillessä? Miksi pää on niin tärkeä? No pään sisällä on tietysti aivot ja aivoja tarvitsemme kaikkeen tekemiseen. Tätä pohdittuamme, yksi lapsi totesi: ”Sä et pystyis puhuu ilman aivoja”.

Seuraamme on saapunut Onnimanni, kun Henna kutsunut meidät mukaansa ihaniin satuhetkiin, joissa ovat seikkailleet Etana Etana Etana, Sam sammakko, Sisi sisilisko ja muita metsän eläimiä sekä tietysti Onnimanni. Tutustuttuamme Onnimanniin, lähdimme etsimään mekin kertomuksessa esiintynyttä metsän suloisinta paikkaa, josta Onnimanni tulisi löytää.  Onnimannin sijasta löysimme leppäkertun, joka oli tullut tervehtimään aamupiiriimme metsässä. ”Missä sun iskä ja äiti?”, kysyi yksi pienokainen. Ennen metsän suloisinta paikkaa, lapset päättivät, että leppäkertun koti on löydettävä. Löysimme pienen puunverson, johon leppäkerttu jäi odottamaan vanhempiaan. Kutsuimme vielä leppäkertun vanhempia paikalle railakkain kutsuhuudoin ja jatkoimme matkaa.

säk7.jpg

Pienet Vimpulat lähtivät etsimään suloisinta paikkaa metsässä hyvin määrätietoisina. Ensimmäisen suloisen paikan jälkeen löytyi toinen ja vielä kolmas! Metsähän oli täynnä suloisia paikkoja. Yksi paikka oli sammalten päällä pudonneiden lehtien seurana, toinen paikka sisälsi kaksi kaatunutta puuta, joille oli mukava istahtaa

koko porukan kanssa ja kolmannessa oli ihana nauttia puiden lomasta pilkottavista auringonsäteistä. Pysähdyimme näihin suloisiin paikkoihin ja mietimme miltä siellä näyttää, mitä ääniä siellä kuuluu ja miltä siellä tuoksuu? Aikaisemmin matkalla olimme haistelleet ihania kukkia, jotka ehkä tuoksuivat vielä kaikkien nenässä, sillä joka paikassa lasten mielestä tuoksuivat kukat. Tuulen lisäksi kuulimme lähellä olevan autotien, jossa arveltiin liikkuvan rekka ja ehkä bussi?

säk8.jpg

Onnimannin hahmot ovat eläneet päivissämme paljon satuhetkien ulkopuolella. Sateisella retkipolulla törmäsimme Etana Etana Etanaan ja  löysimme retkimatkalla variksen sulan. Voisiko se kuulua Onnimannin Rikkosiipi-varikselle? Ilkeälle varikselle, joka menetti siipensä. Sulasta innostuneena aloimme tekemään Rikkosiivelle uutta siipeä. Ehkä opettaisimme varikselle, että toisia kohtaan pitää olla ystävällinen ja auttamisesta tulee hyvä mieli. Yhteistyöllä maalasimme variksen värejä isolle paperille, josta leikkasimme sulkia siipeä varten. Tästä saimme oivan hienomotoriikkaa vaativan leikkausharjoituksen. Pidimme siiven julkistamistilaisuuden, jossa jokainen sai laittaa oman sulkansa varikselle. Sulkia tulikin niin mahtava määrä, että niistä tuli kahden siiven verran.

säk9.jpg

Olemme pohtineet, miten itse voisimme päivittäin olla ystävällisiä toisillemme ja auttaa toisiamme. Lapset muistivat sanat ”kiitos”, kun joku antaa tai ojentaa jotakin ja ”anteeksi”, jos vahingossa loukkaa toista. Lapset myös kertoivat, miten kaveria voi lohduttaa, jos loukkaa. ”Jos loukkaa, voi viedä lääkäriin”, totesi myös yksi pikkuinen. Toinen lapsi kertoi, kuinka hän kotona auttoi isää tekemään suklaakakkua. Kolmas ilmoitti auttavansa vanhempia ruuanlaitossa. Myös päiväkodissa voi auttaa kaveria vaikka pukemisessa ja riisumisessa! Tätä ovatkin lapset tehneet paljon. ♥

 

Saimme Onnimannilta tehtäväksemme bongata lintuja metsässä. Retkipäivämme yllättikin raju ukkosmyrsky, mutta se ei meitä lannistanut, vaan bongailimme lintuja sisällä ja kuuntelimme lintujen ääniä lintukirjasta. Erilainen retkipäivä ei ollut lainkaan hassumpi ja eväät maistuivat jokaiselle.

säk9jpg.jpg

Tässä tehdään Onnimannin eläimille syötävää muovailuvahasta.

säk10.jpg
säk11.jpg

Tässä tehdään Onnimannin eläimille syötävää muovailuvahasta.

Porkkanoita, mansikoita ja mustikoita. ”Kattokaa ku pieni vauva, pikkunen mustikka!”

Eläimiä ei saa Onnimannin mailla syödä, joten ruoat ovat kasvispitoisia, kuten mansikkalettua… Samalla harjoittelimme pyörittelemään palloja ja nauhaa muovailuvahasta.

säk12.jpg
säk12jpg.jpg

Kaikkea ajateltiin, myös juomapuolta. ”Mä tein pullon, mistä ne voi juoda”.
Vimpulat ja Hippulat ovat liikkuneet paljon eritavoilla. On joogattu eläintenlailla, jumpattu liikkarissa, liikuttu vaihtelevassa maastossa, temppuratailtu, tasapainoteltu Juhon rakentamassa tasapainoradassa metsässä, tanssittu hanskoja heitellen ja harjoiteltu pallonkäsittelyä. Myös juoksukilpailut ovat Hippuloiden ja Vimpuloiden suosikki!

säk13.jpg

Pallonheittoharjoituksia örkkiseinään.

säk14.jpg
säk15.jpg

Tasapainoilua tasapainoradalla.

säk16.jpg
säk17.jpg

Än, yy, tee, NYT! Näin meidän syksy on lähtenyt käyntiin!

Rakettitiedettä?

Muistan kuinka nuorena leikimme leikkiä;  Entä jo..?

Entä jos, valitsen toisen tien ja lähdenkin lukemaan puutarhuriksi?

Tai jos rakastunkin ulkomailla ja jään Afrikkaan poppamiehen vaimoksi?

Tai jos minusta tuleekin taiteilija ja rakennan urani maalaamalla ja fiilistelemällä elämää?

 

Leikki oli hauska. Kukapa meistä opiskeluaikoina, siinä nuoruuden huumassa olisi edes pienessä mielessään ajatella mihin elämä meitä kuljettaa. Poden kai jonkin moista keski-iän kriisiä, mutta olen todella paljon viime aikoina miettinyt sitä, rakentuiko elämäni sellaiseksi, kun itse halusin?

Eniten kai siksi, että yrittäjäksi ryhtyminen ei ikinä ollut edes vaihtoehto. Olen enemmän maailmanparantaja tyyppiä- kun yrittäjätyyppiä.

Kummasti sitä kuitenkin on valmis omien unelmien eteen tekemään uusia valintoja, jos elämältä haluaa jotain saada, on oltava valmis tekemään sen eteen myös työtä.

Olen tehnyt pitkän uran kaupungilla lastentarhanopettajana. Lastentarhanopettajana, jota minusta ei edes pitänyt tulla. En koskaan miettinyt nuorena, että elämäni rakentuisi näin. Lastentarhanopettajaksi voi kouluttautua, niin kuin minäkin tein, mutta tärkein mitä lastentarhanopettaja tarvitsee, on intohimo, suuri sydän ja ne on oltava sisäänrakennettuna. Ne minä olen löytänyt itsestäni ja samalla olen löytänyt itseni.

Sitten kun tuli hurja mahdollisuus lähteä rakentamaan Vilskettä, emmin hetken (kuten aina emmin, koska olen turvallisuushakuinen tyyppi), sillä se kaikki oli niin pelottavaa ja samalla niin kiehtovaa.

Oli selvää, että nyt, jos koskaan voisin rakentaa itselleni työn, jossa saan tehdä sitä mikä tekee minut onnelliskeksi, saisin intohimoni paremmin käyttöön ja sydämeni suuremaksi. Saan etsiä ympärilleni ihmiset, jotka jakavat saman energian.

Tätä energiaa, Vilskettä 😉 , me olemme nyt kehitelleet, eläneet elämäämme, tehneet työtämme. Se on herättänyt paljon huomiota.  Yllättävän paljon.  Teemme nyt jotain sellaista, mitä ei tällä tavalla ole ennen tehty.  Kehitämme varhaiskasvatusta ja teemme sen ammattitaidollamme ja sydämellämme. 

Uusi varhaiskasvatuslaki, joka tuli 2016 ja otettiin käyttöön 1.8.2017 oli kun kirjoitettu meistä. Me teemme sitä kaikkea jo.  Se oli meillä sisäänrakennettu. Me olemme rakentaneet ja remontoineet jo vilsketalon sen pohjalta. Lapset ovat suunnitelleet unelmien päiväkodin, meidän Vilskeen. Kaikki lähti jo siitä. Seuraavaksi rekrytoimme ihmiset, jotka haluat tehdä asiat toisin, uudella tavalla. Muutos, jota me olemme rakentaneet, on aluin alkaen ollut se kivijalka mille olemme toimintamme rakentaneet. Meillä on halu viedä tätä eteenpäin.

Mitä me sitten käytännössä teemme toisin, se pitää jokaisen tulla itse katsomaan jo kokemaan. Kukaan, joka ei ole elänyt arkea kanssamme ei voi sanoa, että tämä ei toimi. Kaikista ei ole tähän. Niin kuin kaikista ei ole puutarhuriksikaan tai taiteilijaksi. Vaaditaan tietyntyyppistä ihmistä, joka on valmis muutokseen ja kehittämiseen, jos haluaa elää kanssamme, tehdä varhaiskasvatusta toisin.

Me olemme ryhmätön päiväkoti, asia ei ole kuitenkaan noin muista valkoinen. On oltava raamit mihin toiminta rakennetaan. Lapset tarvitsevat struktuuria ja aikuiset selkeyttä. Jos joku ajattelee, että toimintamme voi noin vain siirtää muualle, ettei tämä voi olla rakettitiedettä, voisin naurahtaa. Kyllä, silloin kun teemme työtä ihmisten kanssa, jotkut yksinkertaisetkin asiat voivat olla rakettitiedettä. Kaikki riippuu siitä ovatko ne ihmiset valmiita rakentamaan rakettia.

yläilmoista Vilske.JPG

Kuvan ottanut Leevi Röntynen (ig@lepa100)

Elämää Pikkutalossa

Dokumentoijana; Ansu

Pienet ihmiset,

miten he oppivat koko ajan uutta, kasvavat ja kehittyvät!❤

Ollaan vasta syyskuun puolivälissä ja elo päiväkodissa sujuu! Aamun itkut ovat melkein taakse jäänyttä elämää. Lapsi tietää, että hän saa viettää ihanaa päivää toisten lasten ja turvallisten aikuisten kanssa.

Toimimme pienryhmissä, missä jokainen lapsi tulee varmasti kuulluksi ja nähdyksi.

 

Mitä me sitten päivien aikana olemme puuhanneet?

Onnimanni kulkee vahvasti toiminnassamme mukana. Olemme tutustuneet Onnimanniin, hänen eläinystäviinsä ja valinneet itsellemme sen oman metsän suloisimman paikan. Olemme saaneet kunnian osallistua juhliin kartanolla, missä pääsimme ihmettelemään Onnimannin kotia pienoiskoossa.

pikkutalo1.jpg
pikkutalo2.jpg

Meidän oma metsän suloisin paikka ja Onnimanni keittämässä

tammenterhopuuroa vesimelonin kuoreen.

Ympäröivä luonto eläimineen kaikkineen on tärkeää niin Onnimannille kuin meille ihmisillekin, olimmepa sitten isoja tai pieniä. Metsässä vaan on ihmeellisen hyvä olla. Pienet retkeilijät ovat yllättäneet reippaudellaan. Pikku tassut jaksavat jo kulkea pitkiäkin matkoja. Omat pienet eväät repussa auttavat jaksamaan. Voiko olla parempaa, kun istua sammalmättäälle lepäämään ja herkuttelemaan leipäpalaa tai hedelmäviipaletta?

pikkutalo3.jpg

(Etsi kuvasta neljä peuraa.) 

pikkutalo4.jpg

Onnimanni antoi meille tehtäväksi etsiä luonnossa ollessamme lintuja ja kuunnella niiden erilaisia ääniä. Lintujen bongaamiseen tarvittiin kaukoputket. Me kutsumme itse tekemiämme putkia taikaputkiksi. Ne toimivat mielikuvituslasien tavoin. Niillä voi lintujen lisäksi nähdä ihan mitä vaan haluaa! Jää nähtäväksi, mitä kaikkea me vielä niillä näemmekään. Lapset itse kantavat suurella ylpeydellä putkia kaulassaan.

pikkutalo5.jpg
pikkutalo6.jpg
pikkutalo7.jpg
pikkutalo8.jpg
pikkutalo9.jpg
pikkutalo10.jpg
pikkutalo11.jpg

Sililisko, sammakot, varikset, hämähäkki ja muut öttiäiset kuuluvat lauluissamme päivittäin. Varsinkin iltapäivisin meillä on ollut sellaisia orkestereita, että suuret sinfoniaorkesteritkin jäävät kakkoseksi! Laulut ja laulaminen tutkitusti tukevat kielenkehitystä. Lapset rakastavat toistoja eivätkä ikinä kyllästy vaikkapa jo legendaksi muodostuneeseen Traktorilauluun. Lapset varmasti tapailevat lauluja myös kotona.

 

Leikkiminen on parasta! Yhdessä me harjoittelemme leikki- ja vuorovaikutustaitoja. Leikki on lapsen tärkein ja merkityksellisin toiminta. Se kehittää niin monia tärkeitä taitoja. Parasta on, että leikissä voi tapahtua ihan mitä vaan. Onnimanni ei ole leikeissä vielä syrjäyttänyt Palomies

Samia.😊

pikkutalo12.jpg
pikkutalo13.jpg

“Me nyt syödään.”

pikkutalo14.jpg

Ponileikkiä yhdessä.

 Kaiken tämän lisäksi me ollaan tehty omakuvia luonnonmateriaaleista, painettu pikku tassujen ja lillukoiden kuvia, liikuttu liikkarissa, naurettu, hassuteltu, halittu ja sylitelty.

 Pikkutalossa on mahtava pöhinä! Jokainen lapsi omalla persoonallaan on löytänyt paikkansa ryhmässä. Joka päivä sen lisäksi, että lapset oppivat uutta, me aikuiset opimme lapsista uusia asioita, opimme tuntemaan toinen toisemme.

 

Pidetään tämä sama pöhinä!😊

Säkkärä-Väkkäröiden alkusyksyn kuulumiset

Dokumentoijana Sara

Aamupiiriin olemme ottaneet uuden viikonpäivälaulun, joka on nimeltään Aamuhämärässä.

Kerran maanantaina aamuhämärässä, eteisestä kuuluu outo jytinä, 
voihan vietävä aamuhämärässä virtahepo tuli käymään meillä kylässä. 

Seuraavana päivänä ,siis tiistaina eteisestä kuuluu outo vikinä, 
voihan vietävä aamuhämärässä hiirivaari tuli käymään meillä kylässä. 

Seuraavana päivänä siis keskiviikkona, eteisestä kuuluu outo lotina, 
voihan vietävä aamuhämärässä, krokotiili tuli käymään meillä kylässä. 

Seuraavan päivänä, siis torstaina eteisestä kuuluu outo tuhina , 
voihan vietävä aamuhämärässä, siiliperhe tuli käymään meillä kylässä. 

Seuraavana päivänä siis perjantaina, eteisestä kuuluu outo töminä, 
voihan vietävä aamuhämärässä, norsuäiti tuli käymään meillä kylässä.”

Ruokailussa jokainen meistä ottaa käyttöönsä haarukan sekä veitsen, ja harjoittelemme yhdessä niiden käyttöä. Säkkärät ja Väkkärät lepäävät yläkerrassa, toiset Sointulassa ja toiset Pikku-Satusalissa. Molemmissa lepohuoneissa luetaan yhteistä satua, ja lukuhetken jälkeen on myös pieni hiljainen lepohetki, jolloin voidaan kuunnella rauhallista musiikkia. Näin myös unta tarvitsevat lapset voivat nukahtaa.

Yksi alkusyksyn tärkeistä aiheista on lähiympäristön kasvien tunnistaminen. Anu onkin opettanut meille ahkerasti tutuimpien puulajien nimiä.

 Tässä tutkimme ja tunnustelemme havu- ja lehtipuiden eroja.

Tässä tutkimme ja tunnustelemme havu- ja lehtipuiden eroja.

Palatessamme lähikalliolta, huomasimme maassa jotain sinne kuulumatonta. Pieni vihreä mytty herätti heti kiinnostuksemme. Nostimme mytyn maasta, joku lapsista veikkasi sitä ensin Sam Sammakoksi, mutta tarkemmin tutkittuamme sitä huomasimme sen olevan hiekkainen sukka!

Vilskeen lapset ovat kovia siivoamaan lähiympäristöä ja keräävät kaikki roskat pois metsistä, joten oli päivänselvää että veisimme sukan mukanamme. Kävellessämme Vilskeelle, pohdimme miten yksinäinen sukka oli päätynyt metsään.

Mietimme lasten kanssa mitä sukalle tekisimme. Olisi kurjaa heittää se roskiin, jos sen omistaja sattuisikin kaipaamaan sitä vielä. Lapset olivat melko varmoja, että sukka kuuluu Onnimannille, koska se oli väriltään vihreä.

 Hulinat olivat lainanneet kirjastosta kirjoja, ja mekin saimme niitä luettavaksi. Molli-kirjan meille luki Anu. Tämä oli ihana!

Hulinat olivat lainanneet kirjastosta kirjoja, ja mekin saimme niitä luettavaksi. Molli-kirjan meille luki Anu. Tämä oli ihana!

Alkusyksyn kirjalista:
Pikkiriikkiset (Airikkala, Leena)
Superkamut: Menoa ja metkuja Lehtometsässä (Fiona Rempt)
Katti Koljatti ja muita kissasatuja (Sanna Jaatinen)
Hipsuvarvas ja muita kertomuksia (Helmi Krohn)
Kunpa asuisin kuussa (Marjatta Kurrenniemi)
Risto Räppääjä ja Pullistelija
Risto Räppääjä saa uuden isän (Sinikka & Tiina Nopola)
Molli ja Kumma (Katri Kirkkopelto)

 Sarjiksia ennen lounasta.

Sarjiksia ennen lounasta.

Metsän suloisin paikka

Olemme kuulleet Onnimannin asuvan Metsän suloisimmassa paikassa. Pohdimme lasten kanssa, missä tämä paikka mahtaa tarkalleen sijaita, ja mitä sieltä löytyy. Kysyimme lapsilta, mitä heidän mielestään Metsän suloisimmassa paikassa voisi olla. Vastaukseksi saimme, että metsästä löytyy ainakin maja. Ja koska paikka on metsä, on siellä tietenkin paljon puita, havupuita ja lehtipuita. Siellä kasvaa marjoja, jäkälää ja sammalta. Siellä on kiviä, ja joskus sieltä löytyy jotain aarteitakin.

Väkkärät taiteilivat Metsän suloisimman paikan opiskelijamme kanssa. Lapset keräsivät itse taideteoksen materiaalit metsästä, ja saivat luovasti asetella ne yhteiseen taideteokseensa. Tämä taideteos toteutettiin ulkona, jotta metsän tunnelma saataisiin parhaiten siirrettyä teokseen. Teoksesta voitkin löytää myös majan!

 Lapsilta kysyttiin, mitä heidän mielestään Metsän suloisimmasta paikassa voisi olla. Eräs taiteilija-Väkkärämme keksi heti: “maja!”. Ja sen hän tähän teokseen totetuttikin.

Lapsilta kysyttiin, mitä heidän mielestään Metsän suloisimmasta paikassa voisi olla. Eräs taiteilija-Väkkärämme keksi heti: “maja!”. Ja sen hän tähän teokseen totetuttikin.

Näin Väkkärät kertovat omin sanoin Onnimannista:
”Onnimanni on metsän suloisimmassa paikassa. Sam-sammakko on löytynyt Vilskeen puutarhapöydältä. Sam lähtee etsimään Onnimannia metsästä. Myös Onnimanni etsii Samia. He etsivät myös Hennaa. Sam löytää Hennan päiväkodin sisältä. Kaikki aikuiset ja lapset ja Henna ja eläimet ja Sam lähtevät etsimään Onnimannia. Sam on loikkiva sammakko. Lapsille otetaan eväitä ja vettä mukaan. Aikuisille otetaan kahvia. Jos vaikka tulee nälkä. Onnimanni varoo, ettei putoa ansakuoppaan. Meidän kaikkien täytyy mennä metsän suloisimpaan paikkaan ja etsiä ja löytää Onnimanni. Myös meidän täytyy varoa ansakuoppia. Onnimanni näyttää vihreältä ja vähän valkoiselta ja oranssilta. Ehkä myös siniseltä ja pinkiltä. Se on keskikokoinen. Onnimanni pysyy vielä piilossa…”

Säkkärät rakensivat Metsän suloisimman paikan luonnonmateriaaleista, ja jokainen asetteli ne omaan kannelliseen laatikkoonsa. Huomasimme, että vaikka meillä oli käytössä samat materiaalit, jokaisesta pikkumetsästä tuli erilainen. Tunnustelimme ja tuoksuttelimme pieniä aarrelaatikoiden sisältöjä.  Lapset keräsivät haltioissaan metsän antimia harkiten, he tyhjensivät ja täydensivät laatikoita ja asettelivat sisällöt oikeille paikoilleen. Tässä puuhassa parasta oli, kun jokainen lapsi sai nostaa kannen ylös ja paljastaa oman Metsän suloisimman paikan muille!

 Huomasitko, mikä ihana kaveri tähän metsään hyppäsi?

Huomasitko, mikä ihana kaveri tähän metsään hyppäsi?

 Tämä metsä on salainen ja suloinen.

Tämä metsä on salainen ja suloinen.

 Metsän suloisinta paikkaa on ilo esitellä muille!

Metsän suloisinta paikkaa on ilo esitellä muille!

 Tämä metsän suloisin paikka on ihanan pehmeä.

Tämä metsän suloisin paikka on ihanan pehmeä.

 Tätä Metsän suloisinta paikkaa harkittiin tarkkaan, ja sen sisältö aseteltiin huolellisesti paikalleen.

Tätä Metsän suloisinta paikkaa harkittiin tarkkaan, ja sen sisältö aseteltiin huolellisesti paikalleen.

 Tässä metsässä on vehreyttä, pehmeitä pihlajanlehtiä.

Tässä metsässä on vehreyttä, pehmeitä pihlajanlehtiä.

 Lähikalliolla kokeilemme meillä on oma yhteispuuha. Vähän väliä kokeilemme, josko saisimme suuren kiven liikkeelle - Kaikki mukaan, lasketaan 1-2-3 ja työnnetään! Metsän suloisimman paikan rakentelujen jälkeen lapset menivät itse työntämään. “Jos mä työnnän jaloilla ku niis on enemmän voimaa?”

Lähikalliolla kokeilemme meillä on oma yhteispuuha. Vähän väliä kokeilemme, josko saisimme suuren kiven liikkeelle - Kaikki mukaan, lasketaan 1-2-3 ja työnnetään! Metsän suloisimman paikan rakentelujen jälkeen lapset menivät itse työntämään. “Jos mä työnnän jaloilla ku niis on enemmän voimaa?”

kortit.jpg

Kokosimme laatikkoon Vilskeen lapsilta ja perheiltä saatuja kortteja. Olemme tutkineet kortit tarkkaan. Lapsilta myös kysyttiin, mistä korteista he pitivät ja mistä mahdollisesti eivät. Kortteja näytetään yksi kerrallaan: Lapsi voi näyttää peukaloa ylös, jos pitää kortista. Jos ei, niin peukkua näytetään alas. Tässä leikissä ei ole oikeita eikä vääriä vastauksia, jokainen saa olla korttien kuvista mitä mieltä itse haluaa. Mitä värejä kortissa on käytetty, onko kortissa pyöreät vai terävät kulmat? Onko kortin antaja tyttö vai poika, muistaako joku antajan nimenkin? Onko kortin kuva piirretty vai onko se tehty oikeasta valokuvasta? Onko kortin kuvapuolella tekstiä, mitä siinä lukee?

Monessa kortissa oli kirjoitettuna Vilskeen väelle iloisia asioita, kuten
”Kiitos”
”Ihanaa”
”Parasta!”

Korttilaatikko on ollut käytössä monella tapaa. Laatikon pitelijä valitsee yhden kortin, jonka pitää vielä visusti piilossa kannen alla. Kortista voi kysyä kysymyksen, johon lapset saavat arvata vastauksen. Tarkoitus on, että lapset keksivät mistä kortista on kyse.

Yhden kortin taakse oli kirjoitettu ”Hyvinvoivat aikuiset kasvattavat hyvinvoivia lapsia”. Tämä kuulosti lasten mielestä hyvältä. Pohdimme tämän viestin merkitystä, ja sitä miten totta se on: Ilo todella tarttuu muihinkin! Ja kuten eräs Väkkärä totesikin: ”Vihakin tarttuu!”. Ja muut nyökkäsivät. Luimme muutkin kortit ääneen, ja lapset hymyilivät jokaisen jälkeen: ”Hyvinvoivalta kuulostaa!”