Pikkutalon kuulumisia

Pikkutalon lasten syksyyn on mahtunut syksyn ja luonnon ihmeiden tarkastelua, seikkailua, leikkitaitojen harjoittelua ja liikunnan iloa.

1.jpg
2.jpg

Metsäretkillä olemme ihmetelleet luonnosta löytyviä asioita ja tarkastelleet myös kuvien kautta, mitä ovatkaan kaikki nämä ihmeelliset asiat luonnossa ja löydämmekö niitä ympäriltämme. Punertuneet mustikanvarvutkin näyttivät lasten mielestä ihan kukilta, niin kauniin värin ne ovat saaneet!

Ja mitä ovat nuo pienet pallerot maassa? Miksi niitä ei saa koskea? Saako kepillä koskea? Onnimannin suloisen paikan myötä olemme huomanneet, että metsä on pullollaan suloisia paikkoja. Pikkukarhut voivat rakentaa kolonsa männynoksien alle.

3.jpg
4.jpg

 

 Luonto tarjoaa myös oman sohvan, jossa voi levähtää välillä porukalla. Kahden puun välistä voi seurata live-esityksiä. Osaakohan Mammu esittää Ryhmä Hauta?

 

5.jpg

Pikkutalossa retket ovat viikon kohokohta. Niihin valmistaudutaan innolla ja tärkeää on tietää, että koska eväät syödään. Metsä on luonnon oma motoriikkarata ja siellä on hyvä harjoitella motorisia taitoja.

6.jpg
7.jpg

Retket ovat suuri tutkimusmatka pienille tutkijoille.

8.jpg

Pikkutalon isot pääsivät myös retkeilemään Kupittaalle. Ihastelimme vesilintuja, kanoja ja kuuntelimme kukon kiekauksia.

9.jpg
10.jpg

Linja-autolla matkustaminen oli lapsista jännittävää ja hauskaa. Lapset tunnistivat matkalla paljon tuttuja paikkoja, joista oli kiva päästä kertomaan toisille. Joillekin lapsille linja-autolla matkustaminen oli jo tuttu juttu, mutta joillekin se oli uutta ja ihmeellistä. Lapset muistivat hienosti, miten toimimme liikenteessä.

11.jpg

Pääsimme seikkailemaan puistoon ja tietysti syömään eväitä.
Isänpäivän lähestyessä saimmekin haasteen: Mistä löydämme kuusipuun? Koska vain kuusesta voi pudota kuusenkäpyjä. Onneksi meillä oli matkassa yksi mallikäpy, jotta tiesimme mitä etsiä. Lähdimme seulomaan lähimetsiä, mutta kuuset olivat melko harvassa. Männynkäpyjä kyllä löytyi paljon, mutta ne eivät näyttäneet yhtä suurilta ja pitkulaisilta, kuin kuusenkäpymme. Etsimme ja etsimme, kunnes vihdoin löysimme kuusen! Ja mikä parasta, kuusi oli tiputtanut meille kuusenkäpyjä. Poimimme kävyt mukaan, ennen kuin oravat ehtivät paikalle. Kuusenkävyistä lapset taiteilivat ihanan persoonallisia Säätieteilijäpeikkoja. Säätieteilijäpeikko tulisi ripustaa ulos, jolloin sääpeikko voi havainnoida ja kertoa millainen sää on.

12.jpg

Tässä säätieteilijäpeikon ohjeet:

Ripusta peikko ulos.

Aurinkoisella ja kuivalla säällä suomut pysyvät auki.

Sateisella ja kostealla säällä suomut menevät suppuun.

Tuulisella säällä peikko keinuu.

Pienellä tuulella vain hiukset liikkuvat.

Pakkasella peikko on huurteessa.

 Syksyllä lehtien päätyessä maahan, hiekan keräännyttyä leikkimökin lattialle ja ilman kylmennyttyä, onkin hyvä lämmitellä pihatalkoilla! Haravoimme lehdet pihalta, järjestelimme ja siivosimme leluvaraston, putsasimme ja järjestelimme leikkimökin ja pyyhkisimme leluja kiiltäviksi. Innokkaat lapset harjailivat vuorotellen leikkimökin lattiaa ja työnsivät rekan kyydissä lehtiä pois pihalta.

13.jpg
14.jpg

  Haravointi on kivaa!                                                 Mutta parasta on telmiä lehdissä.

15.jpg
16.jpg
18.jpg
17.jpg

Kärryyn mahtuu paljon lehtiä ja niiden kärrääminen oli supersuosittua.

”Mä haravoin tällä pikkuharavalla.”

Pidimme välissä myös taukoa pihatöistä ja lämmittelimme lämpimällä mehulla, eväillä ja rusinoilla.

Pihaleikit ovat mahtavia ja me nautimmekin niistä säässä kuin säässä. Sateen tullen, lapset näkevät kaikki mahdollisuudet, mitä veden kanssa voi leikkiä. Keittelimme yhdessä kuravelliä, kalastelimme vesilammikosta ja rakentelimme puroja. On kiinnostavaa katsella, kuinka vesi valuu pitkänä purona ja kuinka pitkälle vesi riittää!

20.jpg
23.jpg
21.jpg

Myös sisällä on kiva leikkiä ja jumppailla. Olemme harjoitelleet erilaisia liikkumistaitoja ja harjoitettu motoriikkaa temppuradoilla. Lasten ykkössuosikki on tietysti liukumäki puolapuista! Ensin harjoitellaan kiipeämistä puolapuita pitkin ja sitten liu’utaan alas yksin tai kaverin kanssa.

24.jpg
25.jpg

Konttaaminen tunnelissa on hauskaa ja jännittävää sekä hyvin tarkkaa puuhaa.

26.jpg

Leikki- ja kaveritaitoja on tärkeä harjoitella. Miksei toisia saa satuttaa? Mitä pitää tehdä, jos toista satuttaa vahingossa? Miksei kaverin hiekkakakkuja saa rikkoa? Miten pyydetään kaveri leikkiin tai miten leikkiin tullaan mukaan? Mietimme nukketeatterin keinoin myös, että mitä tehdään, jos monen haluamaa lelua onkin vain yksi? Pyysimme osan Hippuloista ja Vimpuloista mukaan teatteriin. Kolmevuotiaat lapset, jotka itsekin harjoittelevat kyseisiä taitoja, opettivatkin hienosti pienemmille pikkutalolaisille, että lelulla voidaan leikkiä vuorotellen, jolloin molemmat saavat leikkiä halutulla lelulla. Tulimme myös siihen tulokseen, ettei toisia saa satuttaa, vaikka kuinka paljon harmittaisi toisen käytös.

27.jpg
29.jpg

Lopuksi lapset pääsivät vielä kokeilemaan käsinukeilla esittämistä!

Karhu nukkuu

”Hyvää yötä piltit, nalle silmät sulkee. Lapsosista näkee nalle monta unta.”

Näihin säkeisiin päättyi syksyn viimeinen Nalle- tuokio viime viikolla.  Juhlinnasta huolimatta mielemme olivat haikeat, sillä nallet olivat olleet olennainen osa syksyn toimintaa. Yhdessä olimme opetelleet yhteistyötä ja ystävyyden pelisääntöjä pitkin matkaa. Nallet olivat koonneet lapset yhteen ja luoneet ryhmähenkeä. Oli syntynyt Rohkeiden Hulinoiden ja Reilujen Vilinöiden porukat, mutta mitä kaikkea olikaan tapahtunut matkan varrella...

IMG_20181123_113903.jpg
IMG_20181123_115349.jpg
IMG_20181123_115417.jpg

Alkusyksystä Hulina ja Vilinä ryhmät saivat postista kummalliset paketit. Pakettien lähettäjäksi oli kirjattu Äiti Karhunen Nallelaaksosta ja pakettien sisältä kuului kumeaa kuorsausta ja satunnaisia murahduksia. Molemmat ryhmät kokoontuivat vuorollaan omien pakettinsa ympärille tutkimaan ja tuumiskelemaan, mitä paketit saattaisi sisältää ja rohkenisiko niitä avata lainkaan. Uteliaisuus kuitenkin voitti epäröinnin ja uskalsimme raottaa hiukan pakettien kansia…

IMG_20180913_093812.jpg

Hulina ryhmän postipaketista kömpi esille pieni keltainen nappisilmäinen nallekarhu ja Vilinä ryhmän postipaketista putkahti ulos suuri ja pörröinen karhunpoikanen. Ilmassa oli selvästi ihastusta ensi silmäyksellä ja lapset halusivat heti esitellä itsensä pörröisille ystävillemme, mutta silloin törmäsimme ongelmaan nalleilla ei ollut nimiä. Pidimme lasten kanssa ideariihen ja yhteistyön tuloksena Hulinoiden nalle sai nimekseen Otso Karhunen, joka jo kohta sai hellittelymuodon Ode Banana. Vilinöiden karhunpoikanen sai lasten ideoimana kansainvälisen nimen Titi-Blue. Jo ensimmäisestä yhteisestä tuokiostamme asti sovimme, että nalleja hoidetaan Nalle- tuokioilla pareittain, sillä pienistä karhuista on suuri vastuu.

Äiti Karhunen oli lähettänyt lapsensa Vilskeeseen oppimaan ja opettamaan elämisen taitoja, kuten yhteistyötä, ystävyyttä, itsestä ja kaverista huolehtimista, vastuunottoa ja terveitä elämäntapoja.

Ensimmäisillä kerroilla ryhmät keksivät itselleen nimet, ideoinnissa hyödynsimme vahvuuskortteja, lapset äänestivät mielestään parhaiten ryhmää kuvaa vahvuusadjektiivia nousemalla seisomaan äänestystilanteessa, Hulina ryhmän kärkikahinoissa olivat huumorintajuiset Hulinat ja Rohkeat Hulinat, rohkeus voitti yhdellä äänellä, jolloin sitä äänesti koko porukka, näin sai nimensä; Rohkeat Hulinat! Vilinä ryhmä oli selkeästi yksimielisempi ja Reilut Vilinät saivat nimensä jo ensimmäisellä äänestyskierroksella.

Seuraavalla kerralla Rohkeat Hulinat ja Reilut vilinät pohtivat mm. liikennesääntöjen kautta, yhteisien sääntöjen merkitystä. Lapset ideoivat pareittain omille ryhmilleen säännöt, joita jokainen omalla peukalon jäljellään allekirjoittaen sitoutui noudattamaan.

Tässä muutamia lasten laatimia sääntöjä:

ü  Saa leikkiä

ü  Ei saa nauraa, jos toinen kaatuu

ü  Ei saa syödä myrkkysieniä tai marjoja

ü  Riidat sovitaan puhelemalla

ü  Ei saa nauraa, jos toista pelottaa

ü  Kaikki otetaan leikkiin mukaan

ü  …

Viisaita lapsia sanoisin.

IMG-20181009-WA0027.jpg
IMG-20181009-WA0019.jpg

Yksi tärkeimmistä harjoituksista, joita ensimmäisillä kerroilla teimme oli niin sanottu Ystävyyden verkko, jossa lankakerä kulki piirissä ristiin rastiin niin, että jokainen jolla kerä oli jo käynyt piti omasta kohdastaan kiinni kerän jatkaessa matkaa lapselta toiselle. Harjoitus konkretisoi yhteistyön tärkeyden sekä sen, että jokaisella on piirissä oma tärkeä paikkansa. Syntyi käsite ” ystävyyden piiri”, jonka ulkopuolelle ei saa jäädä kukaan.

IMG-20181121-WA0005.jpg

Nalle- tuokioiden edetessä pohdimme lasten kanssa sateenkaaren kauneuden salaisuutta, olisiko se yhtä vaikuttava näky, jos taivaalla hehkuisi vain yksi väri, vai onko sateenkaaren kauneuden salaisuus sen taidossa yhdistää erilaiset värit kokonaisuudeksi, jossa jokainen raita on ainutlaatuinen ja sellaisena tärkeä. Lapset vertailivat keskenään erilaisia piirteitään, teimme ryhmiä silmien värin mukaan, jonoja pituuden mukaan ja pohdimme tekeekö erilaisuus meistä eriarvoisia ja saako erilaisuudesta kiusata. Yksi Hulina tytöistä kiteytti tuokion opetuksen sanoilla: ”Me ollaan kaikki ihan eri näköisiä, ainutkertaisia ja arvokkaita.”

Seuraavilla kerroilla keskityimme pohtimaan omia ja toisten taitoja. Yhteistyössä on hyötyä monista erilaisista kyvyistä, Vilinät pohtivat omia taitojaan leikissä ” Olen harvinainen lintu”, lapset kuiskasivat  minulle vuorotellen salaisen taitonsa ja lukiessani lapusta taidon, kyseinen lapsi nousi seisomaan ja sanoi ” Olen harvinainen lintu”. Reiluista vilinöistä löytyi monenlaisia harvinaisia lintuja, yksi lintu oli taitava rakentamaan legoja, toinen piirtämään, kolmas teki voltteja ja kiitos uimakoulun meillä oli myös monta taitavaa uimaria ja sukeltajaa.

Hyvän näkeminen muissa ja tunnustuksen vastaanottaminen ovat myös taitoja, joita olemme harjoitelleet. Rohkeilla Hulinoilla oli kehupiiri, jossa piirin keskelle sai omaa tahtia tulla seisomaan ja kuulemaan muilta, missä asioissa juuri sinä olet taitava. Rohkeat Hulinat olivat sekä innokkaita ottamaan kehuja vastaan, mutta myös antamaan niitä. Reilut Vilinät taas saivat istua kehutuolilla ja vastaanottaa muiden kehuja itsestään. Lapset olivat tehneet todella tarkkanäköisiä huomioita toisistaan, meillä oli taitavia leikkijöitä, hyviä piirtäjiä, lohduttajia ja hyviä kuuntelijoita, rohkeita kiipeilijöitä, loistavia tarinankertojia, lempinimenkeksijöitä, nopeita juoksijoita, hyviä ystäviä ja ihan vaan ihania…

IMG-20181120-WA0004.jpg
IMG-20181120-WA0005.jpg
IMG-20181120-WA0010.jpg

Olemme ehtineet pohtia myös, mitä tarkoittaa jos joku on tunnollinen ja mitä on vastuunkantaminen. Hulinat tekivät pieniä dramatisointeja tilanteista, joissa joku ei olekaan hoitanut tehtäväänsä vastuullisesti ja mitä tästä seurasi. Näimme muun muassa näytelmän, jossa talonmiehet päättivätkin jatkaa aamu- uniaan, eivätkä ehtineet näin ollen auraamaan päiväkodin pihalta yön aikana satanutta lunta, seurauksena oli hangessa liukastelevia lapsia ja vanhempia. Vilinät puolestaan miettivät kodinaskareita ja kenen vastuulla kotityöt ovat ja voiko myös lapset auttaa vanhempia hoitamaan kotia. Lapset pääsivät myös käytännön harjoituksiin, kun jaoimme pienille ryhmille omia vastuualueita päiväkodissa, erityisesti pöytien pyyhinnästä suorastaan kilpailtiin ( vinkiksi kotiin😉). Muita tehtäviä olivat hiekan lakaiseminen, eksyneiden lelujen paikalleen palauttaminen, kätketyn pölyn metsästys, pienien lohdutus ja auttaminen.

Koko syksyn mittaisia teemoja ovat olleet yhteistyö, toisten kuuntelu ja kunnioittaminen sekä kaikkien osallisuus. Jokainen Nalle- tuokio on alkanut ystävyyden piiristä, jossa olemme sähkösanoma- leikillä lähettäneet jokaiselle piirissä olijalle ystävällisiä ajatuksia. Nalle- tuokiot jatkuvat taas kun pörröiset ystävämme heräilevät kevät aurinkoon. Kevään teemoja ovat mm. tunteiden tunnistaminen, kiukun selättäminen, anteeksi pyytäminen ja anteeksianto, terveys, aivojen, keuhkojen ja sydämen tärkeät tehtävät, aistit ja avun pyytäminen hätätilanteessa. Eli kevät aurinko tuo tullessaan lisää tärkeitä elämässä tarvittavia taitoja.

 Karhujen nukkuessa viettäkäämme satumaista joulunaikaa!

Toivottaa Johanna ❤

Puhumisen taito, oppia elämään

Olin aina halunnut vähintään kaksi lasta, sillä minulla oli kummallinen päähänpinttymä, että jos meillä on vain yksi lapsi, siitä tulee itsekäs ja yksinäinen. Hän ei opi jakamaan kun on yksin ja me aikuiset hemmottelemme hänet pilalle.

Tein lopulta sitä, että lauantaina, kun oli karkkipäivä, namilaatikko jaettiin isän ja äidin kanssa, sillä muita lapsia meille ei siunaantunut. Kutsuin ystävieni lapsia leikkimään ja kyttäsin, että tyttäreni lainaa my little ponyjansa.

Hupsua,

ajattelen nyt, 15-vuoden jälkeen.

Kyllä elämä opetti ja toiset lapset.

Sain sähköpostia perheeltä, jossa kotona oli käyty keskustelua siitä, että lapsi oli ilmoittanut, ettei voi pukea päällensä tätä ja tätä vaatetta, kuin kaveri oli sanonut, että ne ovat rumat. Samassa sähköpostissa oli pohdintaa ystävyyssuhteista ja siitä mikä on kiusaamista.

Pysähdyin pohtimaan taas kaikkea.

Elämän raadollisuutta.

Miten meistä on tullut niitä, keitä olemme?

 Lapset voivat olla toisilleen tosi julmia. He sanovat asioita ajattelematta, miltä toisesta tuntuu. Lapset eivät tiedä mikä on soveliasta ja mikä ei. Meidän tehtävä aikuisina, on opettaa sitä.

Ei kaupassa ole soveliasta osoitella tai ihmetellä suureen ääneen toisen ihmisen ulkonäköä. Et voi sanoa kaverille, että hänen vaatteet on rumia.  Et voi omia kaikkia leluja ja jättää kaveria ottamatta mukaan leikkiin..

Minun tärkeimpiä tehtäviä päiväkodin henkilökuntaan kuuluvana on opettaa lapsille hyviä kaveritaitoja, jakamista ja yhdessä toimimista.

 

Me kaikki olemme vain niin kovin erilaisia. Toiset laukovat suustansa tahattomasti mitä sattuu, Hups!

Toiset osaavat olla ilkeitä ja taivutella sanansa teräviksi miekoiksi ja satuttaa tosi kovin.

Toiset ei saa sanottua mitään, vaan tyytyvät kohtaloonsa ja jättävät kaiken sisään.

Näin on aikuisenakin. Se on ihmisen luonne.

Voit oppia asioita ja empatiaa mutta perusluonne on se mikä pysyy.

Elämä opettaa pikkuhiljaa, mitä on soveliasta sanoa tai tehdä, tässä meillä aikuisilla on tärkeä rooli. Emme voi loputtomiin suojella kultamussukoitamme, pyöritellä niitä pumpuliin. Viimeistään koulussa heidän on pärjättävä, tultava toimeen omillaan.

On vähintäkin julmaa, jos vanhemmat pitävät lapsensa suojissaan kouluun saakka ja sitten kun se ”itsenäinen elämä” alkaa heidät heitetään pärjäämään yksin leijonan luolaan, sillä koulussa kukaan ei ole joka hetki vartioimassa kuka sanoo ja mitä tekee kenelle.

 

On opittava ottamaan vastaan, käsittelemään asioita ja päästämään irti. On opittava empatiaa muita ihmisiä kohtaan. On osattava käyttäytyä.

Mikä sitten on kiusaamista ja mikä ”elämän opettelua”?

Milloin aikuisena sinun kuuluu puuttua tilanteeseen?

Lapset riitelevät leluista, kaikki haluavat saman tavaran.

Toinen tilanteessa oleva kokee olevansa kiusattu koska ei saa sitä mitä haluaa, toisen mielestä se kuuluu leikkiin.

-Niin minä siskonkin kanssa..

Jokaisen tunne on todellinen.

Minä aikuisena pohdin, puutunko vai odotanko osaavatko nuo kaksi selvittää tilanteen itse?

Miten minä opetan heille puhumisen taitoa, jakamisen merkitystä, asioista sopimista?

Nyt minun on se tehtävä, nyt kun puhumme vielä pikkuautoista.

Jotta he oppisivat jotain, jolla vältetään vuosien päästä riita perinnöstä tai paha mieli työpaikan palverissa.

Se on tehtävä nyt, jotta pärjäämme aikuisena.

Sitten kun vanhenemme, me kaikki taas taannumme.

 Ja voin korvat punaisina todistaa kuinka kaikille aina yhtä rakas isoäiti suureen äänen joulupöydässä ihmettelee miniänsä jatkuvaa lihomista;

-Voisit syödä vähemmän, vaikuttaa pian terveyteen tuommoinen lihavuus!

 

IMG-20181121-WA0009.jpg

Eskarisyksyn satoa

Dokumentoijana; Kalervo

Elokuussa kokoontui innokas joukko tuoreita eskareita innokkaina aloittamaan huikean viimeisen vuoden ennen koulun alkua.

Todella mielenkiintoinen porukka koossa, jossa on vanhoja Vilskeläisiä 13 kappaletta ja 7 uutta ystävää.

 

Oli todella mielenkiintoista seurata, miten lasten sosiaaliset suhteet kehittyivät ja muuttuivat ajan kuluessa. Alussa oli pieniä klikkejä, niin vanhojen kuin uusienkin lasten kesken pientä uudet vastaan vanhat vastakkainasettelua, mutta ei mitään sen  suurempaa draamaa.

 

Vanhat Hulinat olivat kasvaneet huimasti kesän aikana niin fyysisesti kuin myös henkisesti. He lähtivät todella innolla ja oikealla asenteella eskarivuoteen. Ja miten ihania uusia lapsia saimmekaan joukkoomme, aivan mahtava porukka kouluun vietäväksi.

 

Olemme viettäneet eskariajan ulkoillen, metsissä, kallioilla, kentällä, luonnon keskellä. Se on kyllä mieletöntä, lapset oppivat asioita huomaamatta ja varsinkin sosiaaliset taidot ovat kehittyneet huimasti, kaikki mahtuvat leikkeihin, riitoja ja erimielisyyksiä on ollut todella vähän. Ulkona ei seinä rajoita tekemistä ja jokaiselle löytyy tarvittaessa omaa rauhaa tai mukavaa touhua porukassa.

Pakko kertoa kun olimme ensimmäistä kertaa sisällä leikkimässä kun lapset olivat toivoneet rooliasu päivää. Lapsilla oli pientä kinaa ja kränää kokoajan.. minun lelut, minun tila jne… menin sitten kysymään lapsilta, että mikäs tässä on vikana kun kinastelette? Lapset oivat itsekin ihmeissään, jatkoin kysyen ettei kai nämä seinät saa teitä riitelemään…. Pienen mietinnän jälkeen he vastasivat, että kyllä se niin taitaa olla! Fiksuja muksuja. Nyt kun pidettiin toinen sisäleikkipäivä, homma sujui kuin tanssi ei riitoja ja kaikilla oli isot leikit ja kaikki mahtui mukaan.

Muutenkin tässä mietittiin, että porukka joka on viettänyt eniten aikaa ulkona on sairastanut vähiten, niin aikuiset kuin lapsetkin.

 

Eskareiden uimakoulu Hennan mainiossa opetuksessa oli ehkä paras hetki seurata lasten huimaa kehitystä lyhyessä ajassa. Lapset joille vesi elementtinä oli pelottava voittivat pelkonsa ja sukelsivat, hyppäsivät altaaseen, oppivat luottamaan itseensä vedessä. Lisäksi ne lapset jotka jo osasivat uida saivat myös näyttää taitonsa ja olla ylpeitä itsestään. Ne tunnelmat ja ilmeet onnistumisien ja itsensävoittamisien jälkeen olivat jotain ihan uskomatonta..

Uimakoulun aikana kaikki lapset keskittyivät vain omaan tekemiseensä eivätkä he ollenkaan seuranneet tai verranneet omaa tekemistään muiden tekemisiin.

Jos jotain voi toivoa, niin käykää vanhemmat uimassa lastenne kanssa niin saatte kokea samaa riemua ja nyt opitut taidot pysyvät yllä ja kehittyvät

IMG_20181010_101525.jpg

 Kävimme pelaamassa jalkapalloa toista eskariporukkaa vastaan, mieletön tsemppi päällä vaikka harjoittelu jäi vähän vähälle. Porukasta löytyy kyllä varsinaisia Messin alkuja ja innokkaita yrittäjiä ja yllättäjiä, lainatakseni yhtä eskari poikaa joka ei ole mikään innokkain pelimies päiväkodissa, mutta loisti pelissä, kun menin kehumaan häntä niin hän totesi vaan, että ei hän viisti yrittää niin paljon missään harjoituksissa mutta tosi pelissä kyllä J

 

Onnimanni on tullut osaksi toimintaamme ja lapset ovat ottaneet sen omakseen. Siinä käsitellään paljon isoja tunteita hienolla tavalla ja lapset ovat ihan innoissaan kun Henna on tullut lukemaan tarinaa. Osa on ollut niin innoissaan, että ovat lukeneet tai kuunnellet kirjaa jo kotona , mutta hienosti he ovat pitäneet tarinan juonen omana tietonaan, melkein aina..

IMG-20181009-WA0005.jpg

 

Syksyn kuluessa on touhuttu kaikenlaista, puulaivoja, majoja, ninja rataa, leikitty, piirretty, opeteltu numeroja, kirjaimia , tutustuttu veteen, retkeilty ja paljon, paljon muita juttuja, mutta tärkein asia mielestäni mitä on opeteltu ihan huomaamatta on toistemme kohtaaminen, itsensä ymmärtäminen ja hyväksyminen ja siinä onkin saavutettu ihan uskomattomia tuloksia.

Koska näinhän se on, että jos tunnet itsesi ja hyväksyt itsesi, niin voit hyväksyä myös toiset.

Tähän liittyy myös se viisaus, että miten me peilaamme omia tunteitamme toiseen, eli jos joku juttu ärsyttää toisessa se on yleensä se piirre jota itsessämme pidämme ärsyttävänä. On aina niin helppo syyttää toista tai toisia omasta olostamme vaikka useimmiten se johtuu ihan meistä itsestämme ja meidän ajattelumallistamme. Jos ajattelemme että joku lapsi tai aikuinen on hankala, niin varmasti hän alkaa käyttäytyä niin kuin me oletamme hänen käyttäytyvän. Ei mikään helppo juttu, mutta ehkä opittavissa….