Karhu nukkuu

”Hyvää yötä piltit, nalle silmät sulkee. Lapsosista näkee nalle monta unta.”

Näihin säkeisiin päättyi syksyn viimeinen Nalle- tuokio viime viikolla.  Juhlinnasta huolimatta mielemme olivat haikeat, sillä nallet olivat olleet olennainen osa syksyn toimintaa. Yhdessä olimme opetelleet yhteistyötä ja ystävyyden pelisääntöjä pitkin matkaa. Nallet olivat koonneet lapset yhteen ja luoneet ryhmähenkeä. Oli syntynyt Rohkeiden Hulinoiden ja Reilujen Vilinöiden porukat, mutta mitä kaikkea olikaan tapahtunut matkan varrella...

IMG_20181123_113903.jpg
IMG_20181123_115349.jpg
IMG_20181123_115417.jpg

Alkusyksystä Hulina ja Vilinä ryhmät saivat postista kummalliset paketit. Pakettien lähettäjäksi oli kirjattu Äiti Karhunen Nallelaaksosta ja pakettien sisältä kuului kumeaa kuorsausta ja satunnaisia murahduksia. Molemmat ryhmät kokoontuivat vuorollaan omien pakettinsa ympärille tutkimaan ja tuumiskelemaan, mitä paketit saattaisi sisältää ja rohkenisiko niitä avata lainkaan. Uteliaisuus kuitenkin voitti epäröinnin ja uskalsimme raottaa hiukan pakettien kansia…

IMG_20180913_093812.jpg

Hulina ryhmän postipaketista kömpi esille pieni keltainen nappisilmäinen nallekarhu ja Vilinä ryhmän postipaketista putkahti ulos suuri ja pörröinen karhunpoikanen. Ilmassa oli selvästi ihastusta ensi silmäyksellä ja lapset halusivat heti esitellä itsensä pörröisille ystävillemme, mutta silloin törmäsimme ongelmaan nalleilla ei ollut nimiä. Pidimme lasten kanssa ideariihen ja yhteistyön tuloksena Hulinoiden nalle sai nimekseen Otso Karhunen, joka jo kohta sai hellittelymuodon Ode Banana. Vilinöiden karhunpoikanen sai lasten ideoimana kansainvälisen nimen Titi-Blue. Jo ensimmäisestä yhteisestä tuokiostamme asti sovimme, että nalleja hoidetaan Nalle- tuokioilla pareittain, sillä pienistä karhuista on suuri vastuu.

Äiti Karhunen oli lähettänyt lapsensa Vilskeeseen oppimaan ja opettamaan elämisen taitoja, kuten yhteistyötä, ystävyyttä, itsestä ja kaverista huolehtimista, vastuunottoa ja terveitä elämäntapoja.

Ensimmäisillä kerroilla ryhmät keksivät itselleen nimet, ideoinnissa hyödynsimme vahvuuskortteja, lapset äänestivät mielestään parhaiten ryhmää kuvaa vahvuusadjektiivia nousemalla seisomaan äänestystilanteessa, Hulina ryhmän kärkikahinoissa olivat huumorintajuiset Hulinat ja Rohkeat Hulinat, rohkeus voitti yhdellä äänellä, jolloin sitä äänesti koko porukka, näin sai nimensä; Rohkeat Hulinat! Vilinä ryhmä oli selkeästi yksimielisempi ja Reilut Vilinät saivat nimensä jo ensimmäisellä äänestyskierroksella.

Seuraavalla kerralla Rohkeat Hulinat ja Reilut vilinät pohtivat mm. liikennesääntöjen kautta, yhteisien sääntöjen merkitystä. Lapset ideoivat pareittain omille ryhmilleen säännöt, joita jokainen omalla peukalon jäljellään allekirjoittaen sitoutui noudattamaan.

Tässä muutamia lasten laatimia sääntöjä:

ü  Saa leikkiä

ü  Ei saa nauraa, jos toinen kaatuu

ü  Ei saa syödä myrkkysieniä tai marjoja

ü  Riidat sovitaan puhelemalla

ü  Ei saa nauraa, jos toista pelottaa

ü  Kaikki otetaan leikkiin mukaan

ü  …

Viisaita lapsia sanoisin.

IMG-20181009-WA0027.jpg
IMG-20181009-WA0019.jpg

Yksi tärkeimmistä harjoituksista, joita ensimmäisillä kerroilla teimme oli niin sanottu Ystävyyden verkko, jossa lankakerä kulki piirissä ristiin rastiin niin, että jokainen jolla kerä oli jo käynyt piti omasta kohdastaan kiinni kerän jatkaessa matkaa lapselta toiselle. Harjoitus konkretisoi yhteistyön tärkeyden sekä sen, että jokaisella on piirissä oma tärkeä paikkansa. Syntyi käsite ” ystävyyden piiri”, jonka ulkopuolelle ei saa jäädä kukaan.

IMG-20181121-WA0005.jpg

Nalle- tuokioiden edetessä pohdimme lasten kanssa sateenkaaren kauneuden salaisuutta, olisiko se yhtä vaikuttava näky, jos taivaalla hehkuisi vain yksi väri, vai onko sateenkaaren kauneuden salaisuus sen taidossa yhdistää erilaiset värit kokonaisuudeksi, jossa jokainen raita on ainutlaatuinen ja sellaisena tärkeä. Lapset vertailivat keskenään erilaisia piirteitään, teimme ryhmiä silmien värin mukaan, jonoja pituuden mukaan ja pohdimme tekeekö erilaisuus meistä eriarvoisia ja saako erilaisuudesta kiusata. Yksi Hulina tytöistä kiteytti tuokion opetuksen sanoilla: ”Me ollaan kaikki ihan eri näköisiä, ainutkertaisia ja arvokkaita.”

Seuraavilla kerroilla keskityimme pohtimaan omia ja toisten taitoja. Yhteistyössä on hyötyä monista erilaisista kyvyistä, Vilinät pohtivat omia taitojaan leikissä ” Olen harvinainen lintu”, lapset kuiskasivat  minulle vuorotellen salaisen taitonsa ja lukiessani lapusta taidon, kyseinen lapsi nousi seisomaan ja sanoi ” Olen harvinainen lintu”. Reiluista vilinöistä löytyi monenlaisia harvinaisia lintuja, yksi lintu oli taitava rakentamaan legoja, toinen piirtämään, kolmas teki voltteja ja kiitos uimakoulun meillä oli myös monta taitavaa uimaria ja sukeltajaa.

Hyvän näkeminen muissa ja tunnustuksen vastaanottaminen ovat myös taitoja, joita olemme harjoitelleet. Rohkeilla Hulinoilla oli kehupiiri, jossa piirin keskelle sai omaa tahtia tulla seisomaan ja kuulemaan muilta, missä asioissa juuri sinä olet taitava. Rohkeat Hulinat olivat sekä innokkaita ottamaan kehuja vastaan, mutta myös antamaan niitä. Reilut Vilinät taas saivat istua kehutuolilla ja vastaanottaa muiden kehuja itsestään. Lapset olivat tehneet todella tarkkanäköisiä huomioita toisistaan, meillä oli taitavia leikkijöitä, hyviä piirtäjiä, lohduttajia ja hyviä kuuntelijoita, rohkeita kiipeilijöitä, loistavia tarinankertojia, lempinimenkeksijöitä, nopeita juoksijoita, hyviä ystäviä ja ihan vaan ihania…

IMG-20181120-WA0004.jpg
IMG-20181120-WA0005.jpg
IMG-20181120-WA0010.jpg

Olemme ehtineet pohtia myös, mitä tarkoittaa jos joku on tunnollinen ja mitä on vastuunkantaminen. Hulinat tekivät pieniä dramatisointeja tilanteista, joissa joku ei olekaan hoitanut tehtäväänsä vastuullisesti ja mitä tästä seurasi. Näimme muun muassa näytelmän, jossa talonmiehet päättivätkin jatkaa aamu- uniaan, eivätkä ehtineet näin ollen auraamaan päiväkodin pihalta yön aikana satanutta lunta, seurauksena oli hangessa liukastelevia lapsia ja vanhempia. Vilinät puolestaan miettivät kodinaskareita ja kenen vastuulla kotityöt ovat ja voiko myös lapset auttaa vanhempia hoitamaan kotia. Lapset pääsivät myös käytännön harjoituksiin, kun jaoimme pienille ryhmille omia vastuualueita päiväkodissa, erityisesti pöytien pyyhinnästä suorastaan kilpailtiin ( vinkiksi kotiin😉). Muita tehtäviä olivat hiekan lakaiseminen, eksyneiden lelujen paikalleen palauttaminen, kätketyn pölyn metsästys, pienien lohdutus ja auttaminen.

Koko syksyn mittaisia teemoja ovat olleet yhteistyö, toisten kuuntelu ja kunnioittaminen sekä kaikkien osallisuus. Jokainen Nalle- tuokio on alkanut ystävyyden piiristä, jossa olemme sähkösanoma- leikillä lähettäneet jokaiselle piirissä olijalle ystävällisiä ajatuksia. Nalle- tuokiot jatkuvat taas kun pörröiset ystävämme heräilevät kevät aurinkoon. Kevään teemoja ovat mm. tunteiden tunnistaminen, kiukun selättäminen, anteeksi pyytäminen ja anteeksianto, terveys, aivojen, keuhkojen ja sydämen tärkeät tehtävät, aistit ja avun pyytäminen hätätilanteessa. Eli kevät aurinko tuo tullessaan lisää tärkeitä elämässä tarvittavia taitoja.

 Karhujen nukkuessa viettäkäämme satumaista joulunaikaa!

Toivottaa Johanna ❤

Puhumisen taito, oppia elämään

Olin aina halunnut vähintään kaksi lasta, sillä minulla oli kummallinen päähänpinttymä, että jos meillä on vain yksi lapsi, siitä tulee itsekäs ja yksinäinen. Hän ei opi jakamaan kun on yksin ja me aikuiset hemmottelemme hänet pilalle.

Tein lopulta sitä, että lauantaina, kun oli karkkipäivä, namilaatikko jaettiin isän ja äidin kanssa, sillä muita lapsia meille ei siunaantunut. Kutsuin ystävieni lapsia leikkimään ja kyttäsin, että tyttäreni lainaa my little ponyjansa.

Hupsua,

ajattelen nyt, 15-vuoden jälkeen.

Kyllä elämä opetti ja toiset lapset.

Sain sähköpostia perheeltä, jossa kotona oli käyty keskustelua siitä, että lapsi oli ilmoittanut, ettei voi pukea päällensä tätä ja tätä vaatetta, kuin kaveri oli sanonut, että ne ovat rumat. Samassa sähköpostissa oli pohdintaa ystävyyssuhteista ja siitä mikä on kiusaamista.

Pysähdyin pohtimaan taas kaikkea.

Elämän raadollisuutta.

Miten meistä on tullut niitä, keitä olemme?

 Lapset voivat olla toisilleen tosi julmia. He sanovat asioita ajattelematta, miltä toisesta tuntuu. Lapset eivät tiedä mikä on soveliasta ja mikä ei. Meidän tehtävä aikuisina, on opettaa sitä.

Ei kaupassa ole soveliasta osoitella tai ihmetellä suureen ääneen toisen ihmisen ulkonäköä. Et voi sanoa kaverille, että hänen vaatteet on rumia.  Et voi omia kaikkia leluja ja jättää kaveria ottamatta mukaan leikkiin..

Minun tärkeimpiä tehtäviä päiväkodin henkilökuntaan kuuluvana on opettaa lapsille hyviä kaveritaitoja, jakamista ja yhdessä toimimista.

 

Me kaikki olemme vain niin kovin erilaisia. Toiset laukovat suustansa tahattomasti mitä sattuu, Hups!

Toiset osaavat olla ilkeitä ja taivutella sanansa teräviksi miekoiksi ja satuttaa tosi kovin.

Toiset ei saa sanottua mitään, vaan tyytyvät kohtaloonsa ja jättävät kaiken sisään.

Näin on aikuisenakin. Se on ihmisen luonne.

Voit oppia asioita ja empatiaa mutta perusluonne on se mikä pysyy.

Elämä opettaa pikkuhiljaa, mitä on soveliasta sanoa tai tehdä, tässä meillä aikuisilla on tärkeä rooli. Emme voi loputtomiin suojella kultamussukoitamme, pyöritellä niitä pumpuliin. Viimeistään koulussa heidän on pärjättävä, tultava toimeen omillaan.

On vähintäkin julmaa, jos vanhemmat pitävät lapsensa suojissaan kouluun saakka ja sitten kun se ”itsenäinen elämä” alkaa heidät heitetään pärjäämään yksin leijonan luolaan, sillä koulussa kukaan ei ole joka hetki vartioimassa kuka sanoo ja mitä tekee kenelle.

 

On opittava ottamaan vastaan, käsittelemään asioita ja päästämään irti. On opittava empatiaa muita ihmisiä kohtaan. On osattava käyttäytyä.

Mikä sitten on kiusaamista ja mikä ”elämän opettelua”?

Milloin aikuisena sinun kuuluu puuttua tilanteeseen?

Lapset riitelevät leluista, kaikki haluavat saman tavaran.

Toinen tilanteessa oleva kokee olevansa kiusattu koska ei saa sitä mitä haluaa, toisen mielestä se kuuluu leikkiin.

-Niin minä siskonkin kanssa..

Jokaisen tunne on todellinen.

Minä aikuisena pohdin, puutunko vai odotanko osaavatko nuo kaksi selvittää tilanteen itse?

Miten minä opetan heille puhumisen taitoa, jakamisen merkitystä, asioista sopimista?

Nyt minun on se tehtävä, nyt kun puhumme vielä pikkuautoista.

Jotta he oppisivat jotain, jolla vältetään vuosien päästä riita perinnöstä tai paha mieli työpaikan palverissa.

Se on tehtävä nyt, jotta pärjäämme aikuisena.

Sitten kun vanhenemme, me kaikki taas taannumme.

 Ja voin korvat punaisina todistaa kuinka kaikille aina yhtä rakas isoäiti suureen äänen joulupöydässä ihmettelee miniänsä jatkuvaa lihomista;

-Voisit syödä vähemmän, vaikuttaa pian terveyteen tuommoinen lihavuus!

 

IMG-20181121-WA0009.jpg

Eskarisyksyn satoa

Dokumentoijana; Kalervo

Elokuussa kokoontui innokas joukko tuoreita eskareita innokkaina aloittamaan huikean viimeisen vuoden ennen koulun alkua.

Todella mielenkiintoinen porukka koossa, jossa on vanhoja Vilskeläisiä 13 kappaletta ja 7 uutta ystävää.

 

Oli todella mielenkiintoista seurata, miten lasten sosiaaliset suhteet kehittyivät ja muuttuivat ajan kuluessa. Alussa oli pieniä klikkejä, niin vanhojen kuin uusienkin lasten kesken pientä uudet vastaan vanhat vastakkainasettelua, mutta ei mitään sen  suurempaa draamaa.

 

Vanhat Hulinat olivat kasvaneet huimasti kesän aikana niin fyysisesti kuin myös henkisesti. He lähtivät todella innolla ja oikealla asenteella eskarivuoteen. Ja miten ihania uusia lapsia saimmekaan joukkoomme, aivan mahtava porukka kouluun vietäväksi.

 

Olemme viettäneet eskariajan ulkoillen, metsissä, kallioilla, kentällä, luonnon keskellä. Se on kyllä mieletöntä, lapset oppivat asioita huomaamatta ja varsinkin sosiaaliset taidot ovat kehittyneet huimasti, kaikki mahtuvat leikkeihin, riitoja ja erimielisyyksiä on ollut todella vähän. Ulkona ei seinä rajoita tekemistä ja jokaiselle löytyy tarvittaessa omaa rauhaa tai mukavaa touhua porukassa.

Pakko kertoa kun olimme ensimmäistä kertaa sisällä leikkimässä kun lapset olivat toivoneet rooliasu päivää. Lapsilla oli pientä kinaa ja kränää kokoajan.. minun lelut, minun tila jne… menin sitten kysymään lapsilta, että mikäs tässä on vikana kun kinastelette? Lapset oivat itsekin ihmeissään, jatkoin kysyen ettei kai nämä seinät saa teitä riitelemään…. Pienen mietinnän jälkeen he vastasivat, että kyllä se niin taitaa olla! Fiksuja muksuja. Nyt kun pidettiin toinen sisäleikkipäivä, homma sujui kuin tanssi ei riitoja ja kaikilla oli isot leikit ja kaikki mahtui mukaan.

Muutenkin tässä mietittiin, että porukka joka on viettänyt eniten aikaa ulkona on sairastanut vähiten, niin aikuiset kuin lapsetkin.

 

Eskareiden uimakoulu Hennan mainiossa opetuksessa oli ehkä paras hetki seurata lasten huimaa kehitystä lyhyessä ajassa. Lapset joille vesi elementtinä oli pelottava voittivat pelkonsa ja sukelsivat, hyppäsivät altaaseen, oppivat luottamaan itseensä vedessä. Lisäksi ne lapset jotka jo osasivat uida saivat myös näyttää taitonsa ja olla ylpeitä itsestään. Ne tunnelmat ja ilmeet onnistumisien ja itsensävoittamisien jälkeen olivat jotain ihan uskomatonta..

Uimakoulun aikana kaikki lapset keskittyivät vain omaan tekemiseensä eivätkä he ollenkaan seuranneet tai verranneet omaa tekemistään muiden tekemisiin.

Jos jotain voi toivoa, niin käykää vanhemmat uimassa lastenne kanssa niin saatte kokea samaa riemua ja nyt opitut taidot pysyvät yllä ja kehittyvät

IMG_20181010_101525.jpg

 Kävimme pelaamassa jalkapalloa toista eskariporukkaa vastaan, mieletön tsemppi päällä vaikka harjoittelu jäi vähän vähälle. Porukasta löytyy kyllä varsinaisia Messin alkuja ja innokkaita yrittäjiä ja yllättäjiä, lainatakseni yhtä eskari poikaa joka ei ole mikään innokkain pelimies päiväkodissa, mutta loisti pelissä, kun menin kehumaan häntä niin hän totesi vaan, että ei hän viisti yrittää niin paljon missään harjoituksissa mutta tosi pelissä kyllä J

 

Onnimanni on tullut osaksi toimintaamme ja lapset ovat ottaneet sen omakseen. Siinä käsitellään paljon isoja tunteita hienolla tavalla ja lapset ovat ihan innoissaan kun Henna on tullut lukemaan tarinaa. Osa on ollut niin innoissaan, että ovat lukeneet tai kuunnellet kirjaa jo kotona , mutta hienosti he ovat pitäneet tarinan juonen omana tietonaan, melkein aina..

IMG-20181009-WA0005.jpg

 

Syksyn kuluessa on touhuttu kaikenlaista, puulaivoja, majoja, ninja rataa, leikitty, piirretty, opeteltu numeroja, kirjaimia , tutustuttu veteen, retkeilty ja paljon, paljon muita juttuja, mutta tärkein asia mielestäni mitä on opeteltu ihan huomaamatta on toistemme kohtaaminen, itsensä ymmärtäminen ja hyväksyminen ja siinä onkin saavutettu ihan uskomattomia tuloksia.

Koska näinhän se on, että jos tunnet itsesi ja hyväksyt itsesi, niin voit hyväksyä myös toiset.

Tähän liittyy myös se viisaus, että miten me peilaamme omia tunteitamme toiseen, eli jos joku juttu ärsyttää toisessa se on yleensä se piirre jota itsessämme pidämme ärsyttävänä. On aina niin helppo syyttää toista tai toisia omasta olostamme vaikka useimmiten se johtuu ihan meistä itsestämme ja meidän ajattelumallistamme. Jos ajattelemme että joku lapsi tai aikuinen on hankala, niin varmasti hän alkaa käyttäytyä niin kuin me oletamme hänen käyttäytyvän. Ei mikään helppo juttu, mutta ehkä opittavissa….

Ajatuksia ja suuria pohdintoja

Olin viime viikolla kaksi päivää hyvin erilaisissa koulutuksissa, jossa käsiteltiin johtamista, johtajuutta ja johtajana olemista. Olemme Kalervon kanssa tässä työn ohessa (kun ei muutakaan puuhaa ole 😉) tehneet yritysjohtamisen erityisopintoja. Äärettömän hyvät opinnot ja tulevat tarpeeseen. Yritysjuridiikka, liike-elämän pelisäännöt, työnantajan velvollisuuden, kuin myös työnantajan oikeudet, johtaminen, brändin luominen ja paljon muuta. Uusia asioita, jotka eivät ole kuuluneet peruskoulutukseemme.

Lisäksi kaupunki on järjestänyt uuden vasun myötä koulutusta johtajuudesta ja johtajana olemisesta. Uusi vasu velvoittaa työyhteisöjä kehittymään,  ja siihen voidaan tarvita työkaluja.

Olen siis joutunut/saanut paljon pohtia myös omaa johtajuuttani, tapaani toimia johtajana.

Jokaista työyhteisöä pitää johtajaa, jos siellä ei ole johtajaa, joku ottaa johtajan paikan, aina. Ihmiset tarvitsevat johtajan, jonkun, joka määrittää pelisääntöjä, kantaa vastuun.

Yhteisöllisessä johtamisessakin on aina joku, joka nostaa enemmän päätään, ottaa enemmän roolia. Näin se vaan on.

Me olemme Kalervon kanssa tehneet pelisääntöjä ja rooleja kuka hoitaa ja mitä. Kumpikaan meistä ei halua olla tornikammarimme päivystäjiä, vaan koemme, että kentällä omien joukossa tehtävä työ ja sen kehittäminen, on se meidän sydämen asia. Puhutan pedagogisesta johtamisesta. Ah, se on minun eritysjuttuni. Varhaiskasvatuksen kehittäminen, asioiden uudelleen rakentaminen, toiminnallisen oppimisen vieminen pitemmälle, liikunnan merkityksen korostaminen pieneten ihmisten oppimisessa ja kehittymisessä.

Kyllä henkilöstöhallintakin on tärkeää, mutta jos elät ihmisten rinnalla, teet työtä yhdessä heidän kanssa, kehität ja ideoit, henkilöstöhallintakin on helpompaa. Totta kai kehityskeskusteluille pitää löytää oma aika ja sille, että istutaan välillä alas jutellaan, kysytään hei mitä sulle kuuluu? Miten menee?

Mutta sillekin löytyy sijansa, jos saa tehdä työtä positiivisella meinigillä.

Mitä me nyt sitten teemme? Mistä arkemme koostuu. Olemmeko erilaisia?

Tämä onkin ollut toinen asia, jota olen pohtinut suuresti viime päivinä ja siihenkin on syynsä. Olemme lähdössä Kalervon kanssa ensi viikolla Italiaan Erasmus-hankkeen vieraaksi, suomalaisiksi asiantuntijoiksi puhumaan Vilskeestä, työstä mitä teemme.

Nöyräksi vetää maalaistytön ja lapin pojan.

Jännittää. Olemme ylpeitä, että meidät on kutsuttu mukaan, samalla olen luonut jo ihan mahottomat paineet, vastaammeko sitä mitä he odottavat? Mistä hitsistä me puhumme?

Uusi vasu toteutuu meillä vahvasti. Olemme lapsilähtöinen ja toiminnallinen päiväkoti. Olemme molemmat kouluttaneet paljon liikunnan saralla. Pystymme puhumaan ja perustelemaan tunti kausia, lasten liikunnan merkityksestä kasvuun ja kehitykseen sekä ennen kaikkea oppimiseen.

Mutta mistä se kaikki lähtee?

Arjenpedagogiikasta. Oikeista ihmisistä.  Siitä, että ne ihmiset tekevät työtään suurella rakkaudella ja halulla kehittää ja elää pieneten ihmisten joukossa. Vahvasta ammattitaidoista, hulluudesta heittäytyä ja laittaa itsensä peliin. Antautua tuulen ja pikkuihmisten vietäväksi. Sitä se on.

Annan luvan kiintyä, annan itsestäsi, kehität itseäsi ihmisenä ja ihmisiä ympärilläsi.

Olen päiväkodinjohtaja, toimitusjohtaja (mikä se sitten tarkoittaakaan  ?) ja parasta mitä tiedän työssäni, on nukuttaa kapaloitua pientä ihmettä, jonka hennot hiukset kutittaa minua ja hän jännittyneine pienen pienin sormin pyörittää kaulaketjuani. Tunnustan, pikku kyyneleet vuodatin, vain siksi, että sillä hetkellä koko maailma pysähtyi ympärillämme. 

Tätä, jos jotain sanon tärkeäksi työksi.

IMG_20181009_215844.jpg

Tai kun uimakoulussa olemme hitaasti, mutta varmasti kannustaneet vesipelkoista uimakoululaista tutustumaan veteen. Antaneet aikaa ja houkutelleet. Etsineet keinoja kokeilla ja voittaa pelkoja. Ja sitten, tulee se hetki, kun hän sanoo; - Henna, minä haluan itse kokeilla hypätä altaaseen, ja hän hyppää.

Silmät täynnä pelkoa, mutta vahvaa tahtoa. Luottoa siihen, että nuo aikuiset tuossa uskoo minuun ja pelastaa minut, jos en pysty. Ja hän hyppää. Hän voitta itsensä. Se ilme. Hymy.

Sillä hetkellä, tuo pieni ihminen koki jotain sellaista, josta hän pusertaa voimia ja uskoa vielä monien, monien vuosien jälkeen. Ja me saimme olla todistamassa sitä, elää tuo hetki hänen kanssaan. Olla osa hänen itsensä rakentumista.

IMG_20181010_110245.jpg

Kyllä me tiedämme mistä me puhumme Italiassa. Puhumme siitä, miten me rakennamme tulevaisuutta, lasten kautta.

Tähän loppuun haluan laittaa Hannan palautteen. Upea teksti siitä miten hän näkee meidät, Vilskeen.  Hän on täysin osa meitä. Vilskeläinen. Äiti joka on nähnyt meidän sisimpään ja toimintaan.

”Päiväkoti Vilskeen Henna ja Kalervo ovat varhaiskasvatuksen edelläkävijöitä. He ovat yhdessä luoneet suurella sydämellä Päiväkoti Vilskeen, jossa jokainen lapsi saa kasvaa omaksi ainutlaatuiseksi itsekseen.

 He ovat olleet rohkeita kokeilijoita, ja tämän lopputuloksena on luotu pienten seikkailijoiden päiväkoti. Päiväkodissa valitsee toimintakulttuuri, joka ottaa huomioon yhteisön jokaisen jäsenen. Tätä kulttuuria tukevat mahtavasti työskentelytavat sekä oppimisympäristö. Näin on saatu päiväkoti joka kehittyy, kasvaa sekä uudistuu koko ajan ja joka elää ajan hengessä 100%.

Vilskeessä tarjotaan erittäin laadukasta varhaiskasvatusta. Kaikesta näkyy, että työtä tehdään aidosti ja innostuneesti sekä rohkeasti uusia ideoita kaihtamatta. Toiminta perustuu toiminnallisuuteen, jossa liikunta on erittäin suuressa keskiössä, luontoa sekä lapsen aitoa omaa leikkiä sekä mielikuvitusta unohtamatta.

Toiminnallisuus ei aina ole se helpoin tie se vaatii paljon toteuttajiltaan.

 Se jos mikä palkitsee jokaisen lapsen ja aikuisen. Kaikessa otetaan huomioon lapsen luontainen uteliaisuus ja asioiden ihmettely. Jokainen lapsi kohdataan yksilönä. Toiminta on lapsilähtöistä ja lapset osallistetaan päiväkodin arjessa monella tavalla.

Vilske on aivan erityinen päiväkoti.

Hennan ja Kalervon innostuneisuus näkyy niin henkilökunnassa kuin lapsissa sekä heidän vanhemmissa. Henkilökunnan hyvinvoinnista ja kouluttautumisesta huolehditaan ja se näkyy ulospäin. Tämä jos mikä on erittäin tärkeää. Henkilökunnan jaksaminen ja hyvinvointi näkyy kaikessa tekemisessä. Henkilökunta eli Vilske-tiimin jokainen jäsen tuntee jokaisen lapsen. Heidän tarjoama hoito on aitoa läsnäoloa lasten kanssa hetkessä elämistä eli sitä tärkeää elämisen taitoa.

Tunnelma päiväkodissa on lämmin ja kotoisa. Vanhempana toivoisi, että voisi itse jäädä päiväksi Vilskeeseen niin innolla ja motivoituneina omat lapset päiväkotiin menevät. Varsinkin keskusteluissa päiväkotipäivän jälkeen kotona lasten tarinat päivästä ovat kyllä mahtavaa kuunneltavaa seikkailuja luonnossa tutkien, ihmetellen ja leikkien.

 Jokainen lapsi kohdataan heti aamulla aidosti ja välittävästi usein se onkin päivän tärkein kohtaaminen. Olen usein miettinytkin voiko tälläista ollakaan, mutta totta se on; Vilske on ainutlaatuinen päiväkoti.

Myös Vilskeen sijainti aivan luonnonsuojelualueen kupeessa on otettu päiväkodin arjessa upeasti huomioon ja luonto on suuressa roolissa päivittäin. Mikä onkaan sen parempi puuhastelu ja ihmettelypaikka lapselle kuin luonto ja sen tarjoama aarreaitta.

Päiväkodissa otetaan huomioon luonnon tärkeys ja sen vaaliminen, ekologisuus ja sen vaaliminen sekä myös muita tärkeitä arvoja, kuten hyväntekeväisyys. Viime jouluna päiväkodissa järjestettiin Hennan toiveesta joulukalenterikeräys, johon lapset saivat halutessaan tuoda päiväkotiin joulukalenterin. Kalentereita kertyi suuri määrä. Nämä kalenterit luovutettiin vähävaraisille perheille ilostuttamaan heidän joulua. Kun tällaisia arvoja opetetaan jo pienestä pitäen, tarttuu se varmasti lapsiin ja he jatkavat tätä hyvän jakamista.

Päiväkoti Vilske on ollut toteuttamassa edelläkävijöinä ennen varhaiskasvatussuunnitelman uudistusta uudenlaista varhaiskasvatusta. Heidän arvonsa ja toimintansa tukee lapsen lapsuutta itseisarvona, ihmisenä kasvamista, lapsen oikeuksia, yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja moninaisuutta, perheiden monimuotoisuutta sekä terveellisistä ja kestävää elämäntapaa. Vilskettä on vaikea pukea sanoiksi, se täytyy kokea itse. Itse äitinä, Vilskeen vanhempaintoimikunnan puheenjohtajana sekä itsekin kasvatusalan ammattilaisena voin  suositella Vilskettä.  He ovat työllään luoneet ja luovat koko ajan uusia, rohkeita ja tulevaisuuteen suuntaavia toimintatapoja varhaiskasvatukseen. ”

Hanna Siirtola