Kiitos

Harvinainen kevät. Saattelemme Vilskeen ensimmäisiä hoitolapsia koulutielle.

Hyvästelemme niitä lapsia, jotka aloittivat rakentamaan meidän kanssamme tätä unelmaa.

Tilanne vetää minut varsin haikeaksi ja ehkä jopa hämmentyneeksi.

Saimme kirjeen eräältä äidiltä, kirje kosketti ihan hurjan kovaa. Tämä äiti oli avannut sielunsa meille. Hän kertoi, kuinka heidän perhe oli joutunut Vilskeeseen lähinnä sattumuksien kautta ja kuinka häntä oli epäilyttänyt päiväkoti, jota ei ollut vielä edes olemassakaan.

Totta, tässä vaiheessa heräsin vasta itsekin. Meillä oli unelma, joka oli niin selkeänä meidän päässä, ettemme edes osanneet epäillä, että se ei toteutuisi, tai että joku muu ei uskoisi meihin.  Olimme varmoja, että se pitää tehdä, rakentaa ja että meitä kyllä johdatetaan, autetaan ja tuetaan. Ja niinhän se kävi.

Kiitos siitä teille kaikille, jotka olette rakentaneet kanssamme unelmaamme, elämäämme. Uskoneet meihin, työntäneet vastatuuleen, teroittaneet sapelit tarvittaessa, juhlineet kanssamme erävoittoja, muovanneet toimintatapojamme, meitä ihmisinä, eläneet rinnallamme. Tämä yhteisö joka olemme, vilskeenväki; henkilökunta, lapset, te perheet, te tuntemattomat jotka olette poikenneet polullemme jollain muotoa, onhan tämä ihan huikeaa.

Kerroin kevätjuhlissamme, kuinka olen aina toivonut suurta perhettä, mutta minua on siunattu vain yhdellä biologisella lapselle. Kannattaa kuitenkin olla varovainen siitä mitä toivoo.  Sain 120 lasta, 24 ihanaa työkaveria jotka eivät ole vain työkavereita, he elävät rinnallani ja sitten vielä teidät  kaikki perheet.  Luoja on ollut hyvin antoisa minulle. 😊

Tämä äiti kirjoitti siitä, miten heidän perhe oli kokenut Vilskeen. Kuinka olimme tukeneet hänen lastaan. Antanut hänen olla se, kuka hän on ja peilannut hänelle kuitenkin koko ajan sitä kaikkea, mitä hän voisi myös olla. Hän kiitti siitä, kuinka olimme ottaneet heidän koko perheen omaksemme. Tukeneet, ottaneet vastaan kritiikkiä ja kehittäneet koko ajan työtämme.

Tämä äiti oli päässyt sisään siihen mitä haluamme luoda ja mikä on unelmamme. Hän kiitti siitä, että pidämme henkilökunnastamme huolta, muistamme aina kertoa kuinka tärkeitä he ovat ja kiittää heitä. Kuinka rohkeasti uskomme unelmaamme ja toteutamme sitä. Hänestä unelmamme on puhdas ja kaunis, teemme sillä palasen parempaa maailmaa.

Tässä vaiheessa itkimme molemmat Kalervon kanssa ja voin kertoa, että koko henkilökunta istui kerrankin herkkänä ja hiljaa, kun luin kirjeen myös heille.

Voimmeko saada parempaa ja suurempaa kiitostamme työstämme.

Rehellisesti sanottuna kyllä minä välillä murrun. Minä olen meistä kahdesta heikompi. Olen temperamenttisempi ja elän suurilla tunteilla. Olen aina takki auki. En ole osannut itseäni kovettaa, vaikka sitä on minulle niin kovasti yritetty opettaa. Siksi tie yrittäjänä syö minua enemmän, kun monia muita, olen eritysherkkä.  En voi millään käsittää miten paljon pahaa ja turhaa negatiivista maailmaan mahtuu. Kuinka ankeuttajien määrä, voi hitsi vie, olla aina vakio!

Kyllä minä olen, jonkun kerran miettinyt vakavasti tämän kaiken merkitystä. Varsinkin silloin kun koko kaupunki puukottaa selkään, kuten koen esimerkiksi nyt; ensin kannatetaan yrittäjyyteen, luomme työpaikkoja, kehitämme varhaiskasvatusta suurella sydämellä, teemme laadukasta, sekä erityistä työtä ja sitten, yhtä äkkiä palvelusetelimme ovat kortilla osalla perheistä.  Kaikille perheille ei myönnetäkään palveluseteliä, johtuen siitä missä he asuvat, onko sen alueen kunnalliset päiväkodit tyhjillään. Peilin katsomisen sijaan he rankaisevat meitä hyvästä työstä!

He eriarvoistavat perheet!

Olen nykyajan Robin Hood, haluan tasa-arvoa. Haluan että Vilske on kaikille avoin päiväkoti, päiväkoti johon voit tulla mistä ja millaisena vain, joka ei riipu asuinpaikastasi eikä taloudellisesta asemastasi.  Minusta ei tule eliittipäiväkodin johtajaa, olen tämä, kuka olen, sydän auki, hippihousujeni kanssa omieni joukossa, taistelemassa loppuun saakka siitä, että kaikilla on tasa-arvo ja oma ihmisyys.

Eräs viisas sanoi minulle, että hyvä taistelija voittaa aina taistelunsa, mutta mestari ei edes joudu niihin. Jatkan henkisiä harjoituksia tullakseni joskus mestariksi, mutta lupaan silti, että pelastan ja taistelen aina heikompiosaisten ja pienten puolesta. Haluamme rakentaa parempaa maailmaa, aloitamme sen hiekkalaatikolta, mutta uskallamme unelmoida suuresti, uskomme niihin ja siihen, että meillä on aina hyvät taustajoukot ja henget puolellamme.

IMG-20180611-WA0003.jpg

Kiitän, kumarran ja toivotan teille kaikille mitä lämpimintä ja parahinta kesää meidän kaikkien vilskeläisten puolesta. :)

 

 

Harjoitus tekee mestarin

Dokumentoijana:Sara

Tätä Vimpulat toistavat usein. Koko eskarivuosi on harjoiteltu urheilulajeja, käsitöitä, kirjaimia, tavuja, lukemista, rakentamista, esiintymistä, lauluja, näytelmän vuorosanoja, tansseja, leikkaamista, maalaamista, piirtämistä, kirjojen etsimistä kirjastosta, bussilinjojen numeroita, kuuntelemista, tarinan kirjoittamista, kiipeilemistä, lähiympäristön reittejä, toisten ilahduttamista, pienempien auttamista, kiittämistä, surullisen lohduttamista, kannustamista.. Huh, kysy joltain Vimpulalta, kyllä ne kertoo!

Kevättalven käsityöprojektina Vimpulat ompelivat huopasydämet.

Vilske1.jpg

Tämä Vimpula oli todella sinnikäs! Ompelujäljestä tuli uskomattoman hienoa!

Wilma-ope antoi meille ohjeet:

1.       Valitse huopakankaan väri

2.       Taita kangas kaksin kerroin ja kiinnitä se nuppineulalla

3.       Piirrä sydän huopakankaalle

4.       Leikkaa kuvio irti

5.       Neulo reunoja pitkin, jätä täyttöaukko

6.       Täytä vanulla ja ompele kiinni

Sydämiä ommellessa opimme muutakin kuin vain kädentaitoja. Kaikki saivat täysin samat ohjeet, mutta jokaisen työn lopputulos oli hieman erilainen. Jokainen tekijä valitsi itse kankaan ja langan värin ja piirsi sydämen muodon vapaalla kädellä. Myös jokainen ommeljälki oli erilaista käsialaa. Vaikka kaikilla oli sama tavoite, jokaisen lapsen kokemus tämän työn tekemisestä oli erilainen. Joku keksi, että antaa tämän lahjaksi. Toiset valitsivat ystävän kanssa samanväriset materiaalit ja nimesivät nämä ystävyyspehmoiksi. Joku toinen oli innoissaan, koska osasi jo ennestään ommella, joku siksi että vasta oppi tämän taidon. Huomasimme, että paksua huopaa ei ollutkaan helppo ommella, joten vaihdoimme tylpän neulan terävämpään. Opimme, että myös tehdyn ompeleen voi purkaa, aivan kuten lyijykynän jälkeä voi kumittaa.

vilske2.jpg

Taitava kortintekijä opettaa muita eskareita tekemään pääsiäiskortteja. Kata oli aiemmin aamulla näyttänyt mallin korteista, ja lapset oppivat nopeasti tekemään samanlaisia – ja opettivat sitten muita lapsia askartelemaan. Miten ystävällistä!

vilske3.jpg
Vilske4.jpg

Pääsiäismunan maalaaminen vesiväreillä oli tarkkaa työtä, ja tämä innokas taiteilija saikin tehtyä upean maastokuvion!

 

 

 

 

 

 

vilske5.jpg
vilske6.jpg

Eskarit tietävät, että vaikka esitys ilman käsikirjoitustakin on hauskaa, mutta hyvin harjoiteltuna se on parhaimmillaan! Silloin huomaa, että hei, mähän osasin ja muistin sen juuri niin kuin pitikin. Mä onnistuin! Toiset meistä nauttivat aina esiintymisestä, mutta toiset saavat rohkeutta siitä, että osaavat vuorosanat ja liikkeet hyvin.

Teatteriesityksen järjestämisestäkin oppii paljon. Lapset suunnittelevat ja harkitsevat yhdessä, miten tarina alkaa. Satujen lukemisesta olemme oppineet, että usein tarinassa on juonenkäänne – ehkä jokin ongelma tai pulma, johon lopulta keksitään ratkaisu ja sitten saadaan onnellinen loppu. Tarinan hahmot ovat keskenään erilaisia, kuten mekin. Yhteisen tarinan luominen harjoittaa yhteistyötaitoja: jokainen saa vaikuttaa tarinan tapahtumiin. Kun tarina kirjoitetaan yhdessä, on kuunneltava toisia ja luotava siitä yhtenäinen. Valmiin tarinan esittäminen vaatii myös rohkeutta, toisilta enemmän ja toisilta vähemmän. Opettelemme tunnistamaan omaa ja kaverin jännitystä, ja yritämme keksiä keinoja sen helpottamiseksi. Voin katsoa silmiin, hymyillä ja nyökätä – se tarkoittaa että hyvä, jatka vain! Voin näyttää peukkua, tai kuiskata sanat, jos kaveri unohtaa ne.  

 

Seuraavaksi ylpeänä esittelemme Vimpuloiden omat sadut. Eskariryhmämme jaettiin kolmeen osaan. Jokainen ryhmä sai yhden eläinhahmon, joka toimi tarinan päähenkilönä. Lapset ovat luoneet tarinat ja Peppi-ope toiminut kirjoittajana.

SINNIKÄS SIILI

Siili meni puskaan. Siili on ystävällinen ja hyvä kaveri. Siili kiipeää yhä ylemmäs puskassa. Ylhäällä puskassa siili löytää toisen siilin. Siili sanoo toiselle siilille: ”Hyvää päivää!”

Siili löytää kävyn. Ja sitten hän menee puskassa olevaan taloon. Sitten hän aikoi syödä kävyn, mutta siinä kesti että paistui. Hän sinnitteli ja sinnitteli ja hänellä oli kova nälkä. Sitten hän söi kävyn ja hänen mahansa tuli täyteen. Lopuksi hän meni leikkimään toisen siilin kanssa.

 

MIKAEL-KILPIKONNA JA HÄNEN YSTÄVÄLLISYYTENSÄ

Olipa kerran Mikael-kilpikonna. Hän oli menossa synttäreille, ja antoi toiselle kilpikonnalle tosi kivan lahjan. Ja sitten kun hän antoi kivan lahjan ja toinen kilppari Aprikoosi avasi sen, sieltä tuli söpö pikku nalle. Ja sitten Aprikoosi sanoi, että Mikael on ystävällinen, ja halasi häntä ja nallea. Sitten Mikael sanoi että ”ONNEA PALJON!”

Sitten Mikael ja kaverit pitivät breikkibattlen. Sitten Aprikoosi kaatui ja Mikael auttoi hänet ylös. Sitten he menivät syömään synttärikakkua. Mikael sanoi: ”kiitos”. Kun synttärit loppuivat, Mikael meni kotiin. Hän söi siellä. Mikael oli unohtanut kukkaron Aprikoosille, ja sitten hän oli mennyt autolla takaisin Aprikoosin luo. Sitten hän halasi Aprikoosia ja sanoi: ”Olet ihana!”

 

 VIRTAHEPO JA SINNIKKYYS

Olipa kerran virtahepo. Hänen nimensä oli Leo. Hän meni kotiin. Hän tuli justiin eskarista. Hänellä oli nälkä ja hän luuli että mummo tekisi kananmunaa mutta hän tekikin virtahepokakun. Leo oli innokas maistamaan sitä. Sitten Leo oli myös innokas menemään ulos, mutta piti ensin maistaa kakkua. Sen jälkeen kun Leo oli käynyt ulkona, hänellä oli treenit koska hän harrasti säbää.

Sitten hänelle tuli nälkä ja hän meni ravintolaan. Hän söi siellä pizzaa. Sitten hän meni kotiin. Sitten Leo näki mummin siellä. Mummi oli ottanut oman pizzan, missä oli kinkkua. Leo oli innokas maistamaan pizzaa. Hän yritti maistaa sitä ja mummi antoi hiukan. Sen pituinen se.

Näiden tarinoiden pohjalla ovat myös Huomaa Hyvä!-kortit, joihin olemme eskareiden kanssa tutustuneet. Hyve-korttien avulla olemme opetelleet tunnistamaan ihmisten hyviä ominaisuuksia. Nyt käsittelyssä ovat olleet rehellisyys, ystävällisyys, harkitsevaisuus, rohkeus, huumorintaju, sinnikkyys, reiluus ja innokkuus. Löydätkö sinä näitä vahvuuksia tästä blogista?

vilsket.jpg

Mikä näistä on sinun vahvuutesi? Korttien takana kerrotaan vinkkejä, joista nämä ominaisuudet voidaan tunnistaa. Jos sanat vaikuttavat vaikeilta, katso kuvia. Mikä kuva puhuttelee sinua eniten?

vilske7.jpg

Eskarit esittelevät aamupiirissä tekemänsä kansalaisvetoomuksen: ”Me haluamme yöeskarin!”

Eräänä aamuna lapset kysyivät minulta: ”Sara ooksä nukkunu tääl Vilskees ku sul on yöhousut?”
No joo, kyllähän ne vaaleansiniset housut näyttävät vähän yöhousuilta.. Eskarit pohtivat, missä me Vilskeen aikuiset yömme nukutaan, ja kuka asuu kartanon tornissa. Keskustelu päättyi siihen, että lapset alkoivat haaveilla yöpymisestä Vilskeessä. Eräskin Vilskeen ope kertoi itse olleensa lapsena yöeskarissa, ja siitä Vimpulat vasta innostuivatkin. Pieni porukka kirjoitti aamulla ”kansalaisvetoomuksen” yöeskarista, jonka he esittelivät aamupiirissä muille. Lapset harkitsivat tarkkaan mitä vetoomukseen kirjoitettaisiin. Vetoomuksessa oli kirjattuna, mitä yöeskari tarkoittaa ja mitä varusteita siellä tarvitaan. Listassa oli toiveet majoituksesta, eväistä ja varusteista. Toisille yön yli kestävä eskari kuulosti vähän liian jännittävältä, ja he halusivatkin odottaa Kesis-leiriin asti. Mutta kuitenkin olisi hauskaa olla Vilskeessä yöpuvut päällä, joten jotakin oli keksittävä..

Vilske8.jpg

Aamupalaa kirjastossa, mahduimme sopivasti saman pöydän ääreen.

Teimme retken Turun kaupunginkirjastoon. Kiertelimme lastenosastolla ja lainasimme parin kanssa valitun kirjan. Innokkaat jääkiekkofanimme eivät kuitenkaan löytäneet lastenosastolta mieluista kirjaansa.

”Me halutaan Patrik Laineen kirja!”

Suunnistimme lähimmälle hakutietokoneelle, ja pojat näppäilivät hakukenttään J-Ä-Ä-K-I-E-K-K-O. Haku tuotti 531 tulosta! Hakukone kertoi, että jääkiekkoaiheisten kirjojen hyllypaikka oli yläkerrassa, joten oli lähdettävä kiipeämään portaita ylös. Pojat päätyivät ensin talviurheiluosastolle, ja sitten jääkiekkoaiheiset kirjat osuivatkin eteen. Sinnikäs etsintä tuotti tulosta, ja mukaan saatiin toivottu kirja Patrik Laineesta!

Lainasimme myös usean kappaleen samaa kirjaa: Veikeä Metsänväki, jota on luettu Vilskeessä. Eskarit ovat lukeneet kirjaa yhdessä ääneen. Taitavimmille lukijoille tavutetun kirjan lukeminen tuntui hitaalta, mutta myös tavuttamisen osaaminen on tärkeä taito! Onhan meidän opittava katkaisemaan sanat, jotka eivät mahdu yhdelle riville.

vilske9.jpg

Eskarit saivat tehtäväksi valita yhteisen kirjan parin kanssa. Harjoittelimme parin kanssa neuvottelemista ja eskarit harkitsivatkin tarkkaan, minkä kirjan lainaisivat.

vilske10.jpg

Meillä on jo monta innokasta lukijaa! Kuvassa kirja nimeltä Veikeä Metsänväki.

vilske11.jpg

Meidän eskarit eivät siedä roskaamista! Uittamon rannan läheisyydestä on kerätty ainakin kaksi muovikassillista roskaa retkipäivinä. Toisinaan mietimme, onko löytynyt esine roska vai aarre. Rannalta löytyi tälläkin kertaa vaikka mitä tavaroita, kuten kuvassa oleva bumerangi. Joku oli unohtanut sinne myös hiekkalelunsa, mutta koska ne eivät olleet kenenkään meistä, jätimme ne sinne. Pohdimme yhdessä, että ei olisi reilua viedä jonkun toisen lelua, jos sen omistaja sattuisikin palaamaan rannalle etsimään sitä. Mielestämme tämä oli myös rehellistä toimintaa, ettemme ota toisten omaisuutta.

vilske12.jpg

Lupauduimme Juhon kanssa tekemään kevätjuhlakutsut, ja hänellä olikin loistava idea: Tehdään videokutsu!

Otimme mukaan Vilskeen vanhimpia ja pienimpiä lapsia ja suuntasimme metsään. Kutsuvideo kuvastaakin Vilskeen lasten tarinaa. Reitti Railolle on lapsille tuttu ja tärkeä. Eskareilla oli tärkeä tehtävä toimia pikkutalon lasten saattajina, vaikka hekin niin hienosti osaavat nuo polut kulkea. Matkan varrella on esteitä, jotka ylitetään yhdessä. Ja jos esimerkiksi pienemmän kenkä sattuu jäämään jumiin, joukon johtaja palaa irrottamaan sen (huomasitteko tämän videolta, oli tositilanne!) Autamme toisiamme kiipeämään ylös ja katsomaan maailmaa eri suunnilta. Joskus tuntuu, että kaikki on hämärää ja ahdas luola jännittää, mutta tiedämme ettemme ole yksin. Me isommat kuljemme saattajina, ja yhtäkkiä huomataankin, että osaa ne pienet jo itsekin.

vilske13.jpg

 

Voitteko uskoa, näiden eskari loppuu ihan just!

Vilskeen retki Korkeasaareen

Tekstin ja kuvat koonnut; Sara

korkeasaari1.jpg

Bussimatkat sujuivat rattoisasti, toiset katselivat lastenohjelmia telkkarista, toiset ottivat nokoset. Erityisesti pingviiniaiheinen elokuva sai kehuja. Hulinoiden ja Vimpuloiden yhteisbussissa laulettiin yhteislauluja. Saatiin siis menomatkalla järjestettyä kevätjuhlaharjoitukset bussissa!

korkeasaari3.jpg
korkeasaari2.jpg

Se kuuluisa kysymys: ”Koska ollaan perillä?”

Toiset tutkivat bussimatkalla Korkeasaaren karttaa, isompien lasten kanssa seurasimme puhelimesta gps-karttaa, josta näkyi meidän reittimme.

Saavuimme Korkeasaareen, ja ennen kierrokselle lähtöä söimme lounasta parkkipaikalla. Sitten astelimme siltaa pitkin, ja lähdimme eri porukoissa katselemaan eläimiä.

korkeasaari4.jpg
korkeasaari5.jpg
korkeasaari6.jpg

Hulinat pohtivat, miksei naarasleijonalla ole muhkeaa harjaa kuten uroksella. Tytöillähän on usein pitkä tukka? Tulevat eskarimme päätyivät tulokseen, että poikaleijonat ovat laumansa johtajia, ja ne tarvitsevat valtavan harjan näyttääkseen suuremmilta. Ja että suurella harjalla on tarkoitus pelästyttää muut poikaleijonat.

korkeasaari8.jpg
korkeasaari7.jpg

”Hyi, mikä tuo punainen möhkäle on… se varmaan syö sitä?”

Saimme juuri sopivan sään Korkeasaaren retkelle. Ei satanut, mutta ei ollut myöskään liian lämmin! Pohdimme, että kovin aurinkoisella säällä karhut olisivat varmasti pysyneet vilpoisissa luolissaan.

korkeasaari9.jpg

”Hei tuolla on poroja! Asuuko Joulupukki täällä?”

korkeasaari10.jpg

Kamelit kiinnostivat, mutta tämän aitauksen luona pidettiin nenistä kiinni – ”Hyi haisee!”

korkeasaari11.jpg

Tämä pieni eläin herätti hilpeyttä myös nimensä vuoksi – ”Onks ton nimi oikeesti gundi!?”
Pienten eläinten kodeissa olevat vessapaperirullat aiheuttivat hilpeyttä. Toisaalta, kyllähän mekin niistä joskus askarrellaan!

korkeasaari12.jpg

Matelijatalossa oli jos jonkinlaista eläintä!

korkeasaari13.jpg

Tämä neiti odotti kovasti näkevänsä papukaijat. Ja voi sitä harmia, kun ne eivät osanneetkaan matkia puhetta!

korkeasaari14.jpg

Lapset pohtivat.. ”Osaisko apinat pelata lentopalloo, jos niille antais sellasen?”
Kuvassa oleva gorilla oli myös rahankeräyslipas!

korkeasaari15.jpg

Vielä yksi kuva hurjan köntyksen kanssa!

korkeasaari16.jpg

Luontoa rakastavat eskarimme osasivat arvostaa myös Korkeasaaren kasvillisuutta. Kuvan tyypit totesivatkin: ”Oih, kauniita! Näitä täytyy ihastella kans!”

korkeasaari17.jpg

Päivän pysähtyminen.

Eläinaitausten ja matelijatalon lisäksi eskarit löysivät yhden pienen rakennuksen, jonka seinässä oli kyltti ”Hämärätalo”. Hämärätalossa oli vitriinejä, joissa on Suomen Tullin takavarikoimia tavaroita: Uhanalaisista eläimistä tehtyjä nahkalaukkuja, kenkiä ja vaatteita. Mallinuken päälle oli puettu kokonainen asu, jota me tarkastelimme. Kerroimme lasten kanssa, että nämä olivat laissa kiellettyjä asusteita, jotka on otettu ihmisiltä pois maan rajalla.

korkeasaari18.jpg

Kaikista hurjinta lasten mielestä oli jakkara, joka oli tehty norsun jalasta. Sen näkeminen aiheutti meille kylmiä väreitä. Lapset ihmettelivät, miten joku voi tehdä elävän eläimen jalasta oikeasti huonekalun ja istua sen päällä. Pohdimme yhdessä, mitä eri vaihtoehtoja ihmisillä olisi – mikseivät ihmiset voisi tehdä sellaisia pehmojakkaroita ja -patjoja, joita meillä esimerkiksi on Riehulassa? Tämän ansiosta pohdimme myös kierrätystä, koska kartanomme Riehulassa olevat patjat on tehty kierrätetyistä kangaspaloista. Olemme siis hyödyntäneet jo kerran käytössä ollutta, emmekä ole niitä tehdessämme vahingoittaneet ketään. Erityisesti lapset pohtivat, miksi joku vahingoittaisi eläimiä saadakseen niistä itselleen rahaa. Tässä eskarilaisten kommentteja:

”Tosi tympeää – eläimet kuuluu luontoon, eikä tapetuiksi.”

”Ihmiset varmaan laittaa nukutuspiikkejä, että saa ne eläimet kuljetettua helpommin. Muuten niitä ei saatais häkkiin. Mä en tykkää, alan itkemään.”

”Mä en tiedä edes, miks rikkautta halutaan. Rahaa saa muualtakin. ”

”Jos mä olisin eläin, vaikka norsu, mä oisin tosi surullinen jos mut otettais kiinni. Oon mä nytkin jo.”

”Paitsi parin eläimen kohdalla on parempi, että ne päätyivät eläintarhaan, koska muuten ne olis kuollu sukupuuttoon.”

”Osaako apinat pelata lentopalloa, jos niille antaisi sellaisen?”

”Miksi tappais eläimiä, koska on niistä jotain hyvääkin. Vaikka ampiaiset, ne tekee hunajaa ja lääkettä.”

”Se on sitä itsekkyyttä, että tahtoo vaan rahaa”

Eskareiden paluu siltaa pitkin oli hiljainen. Lapset pohtivat, että onhan Korkeasaaressa hienon näköistä ja kivaa nähdä erilaisia eläimiä, mutta onko se oikein pitää niitä häkeissä. Olisiko niillä parempi jossain muualla? Onneksi Korkeasaaressa oli myös muutama eläinlaji, jotka ovat pelastuneet eläintarhojen ansiosta. Ellei niitä olisi otettu eläintarhoihin, ne olisivat tulleet salametsästetyiksi ja kuolleet sukupuuttoon! Tämä tieto ilahdutti lapsia kovasti.

Vaikka tällä retkellä lapset kuulivatkin tästä pysäyttävästä asiasta, salametsästyksestä, he olivat kaikin puolin tyytyväisiä retkeen! Eskarit osasivat pohtia, että vaikka kuulisimmekin jotain mikä heitä surettaisi, he ovat silti oppineet paljon uutta – ja ovat nyt itse viisaampia!

korkeasaari19.jpg
korkeasaari21.jpg
korkeasaari20.jpg

Vielä välipala ennen kotiin lähtöä!

korkeasaari22.jpg

Retki oli kaikin puolin opettavainen. Bussimatkat sujuivat hyvin, säästyimme sateelta ja ruoka maistui todella hyvin ulkoilmassa. Ehdimme kiertää saaren hyvin, ja ihmetellä kaikenkarvaisia eläimiä.

 

Inhimillisiä kohtaamisia

Olin Liikkuen läpi elämän seminaarissa Jyväskylässä joku tovi sitten. Varsin hauska seminaari, paljon hyvää asiaa ja aina kun puhutaan liikunnasta se innostaa ja itsessään. Seminaarin paras anti oli kuitenkin Maarit Kallion puheenvuoro Inhimillisiä kohtaamisia. Maarit on varsin koskettava puhuja. Hän on todella taitava äänen käyttäjä, äänenpainojen, taukojen ja suurten kysymysten avulla hän pysäyttää kuulija pohtimaan omaa elämäänsä. Näin ammattikasvattajana kohtaamiset pitäisi olla aina lämpimiä, läsnäolevia ja kannustavia. Onko todellisuus kuitenkaan näin?

Olin luennon jälkeen sanaton. Minulla meni useampi päivä käsitellessä sitä kaikkea mitä mieleeni heräsi. Viikon kuume influenssa oli pisteenä iin päällä. Totaali pysähdys, kun tuijotat viikon vaaleita olohuoneen tapetteja, sitä tulee kun varmennus siitä, että kukaan ei halua olla tapetti-ihminen, jokainen haluaa herättää tunteen, tulla nähdyksi. Näenkö minä heidät kaikki? Miten minä voin kohdata heidät kaikki, kun en kohtaa välillä edes itseäni?

”Jos me haluamme kohdata toisen ihmisen tai itsemme, meidän on laskeuduttava oltava läsnä.

Kenet ikinä kohtaatkaan, mieti kuka hän on? Mikä on hänen tarina? Katsele ihmisen taakse. Kukaan ei halua vain olla joku.”

Kukaan ei halua olla vain joku. Minä en halu olla vain joku. Minä haluan, että minullakin on tarina kerrottavana.  Jokainen haluaa elää omaa tarinaa ja kertoa sen ehkä joskus jollekin.

”Ihmisyyden elinehto on tulla nähdyksi ja kuulluksi.”

Miten me pystymme tässä aistiärsykemaailmassa kohtaamaan jokaisen niin, että näemme hänen taakse? Mikä sen pienen surusilmäisen tytön tarina on? Hänen arka kaste kertoo omaa tarinaa, mutta pieni suu pysyy vielä suljettuna. Tiedän, että kun minä riittävän monta kertaa hymyilen, kosketan kun salaa ja luon turvallisuuden hänen ympärilleen, hän joku päivä kertoo minulle tarinansa. 

Tästä teille pieni tarina.

Olin eräänä päivänä odotustilanteessa. Ruoka oli syöty ja lapset olivat pikku hiljaa siirtymässä kuuntelemaan satua ja lepäämään. Yläkerran aulassa oli iso joukko väkeä. Kaikilla kupliva olo. Keräsin heidät yhteen ja tutkimme kettukassiamme. Kassi on lastenmielestä ihmeellinen, siinä on paljon tutkittavaa. Voi laskea jalkoja, silmät, tutkia kankaita ja tunnustella. Tärkein on kuitenkin sisältö. Olen piilottanut sinne pieniä sorminukkeja hetkiin jossa pitää osata olla luova. Niinpä kaivoin sieltä yhden pienen uuden asukaan. Se asustaa kassissani, on pieni ja arka. Hän kurkkasi nyrkkini sisältä vain, jos lapset osasivat olla hiljaa ja puhaltaa kolmosella lempeän tuulahduksen. ”Öttismönkiäinen”  kuikkasi nopeasti, varovasti, eikä puhunut vielä mitään.

Takarivin pieni neiti viittasi;

-Mitä me voimme tehdä, ettei se ole noin ujo ja arka?

Suuri silmäinen, hiljainen neljävuotias viittasi vierestä. Annoin hänelle ihmeessäni puheenvuoron, tämä puheenvuoro oli hyvin odottamaton.

-          Kun minä tulin Vilskeeseen, olin pelokas, arka, kaikki jännitti, mutta sitten minä totuin. Meidän pitää antaa sille aikaa, olla sille ystäviä niin kyllä se tottuu.

Hui, me aikuiset olimme kaikki hiljaa. Mitä sinä voit lisätä tuohon? Tuon viisaan lapsen elämänohje joka tuli noiden suurien silmien sisältä oli täynnä rakkautta ja rauhaa.

Varovasti pistin ”öttiäisen” laukkuuni. Pienet ystävät, aloitamme kesyttämään kassini sisällön.

 

Me tarvitsemme kykyä ja järkeä nähdä lempeästi toisen, tarvitsemme lujuutta olla lempeä. Miten voit olla inhimillinen toiselle, jos et osaa olla inhimillinen ja myötäelämään edes itseäsi?

Olemme monesti ankarimpia itsellemme. On helpoin syyttää itseään. Mutta jäin kiinni itseteosta myös tässäkin asiassa. Yritän luoda positiivisen maailman ympärilleni. Joskus se oma positiivisuuskin on vain koetuksella.

Maarit kuvaa, että olemme toinen toistemme turvavöitä. Tulemme eri lähtökohdista, meillä on eri reput selässä. Jokaiselle meistä tulee jossain vaiheessa kolari elämäntiellä. Se on inhimillistä. Voimme jarrutella, olla turvavöitä toisillemme. Mutta kaikkia kuoppia ja mutkia emme saa suoriksi.

Kuinka olenkaan pohtinut tätä kaikkea.

Eräs äärettömän koskettava ja herkkä ”turvavyökohtaaminen” tältä viikolta..

Pienellä kaverilla oli huono päivä. Oli ollut jo aamusta. Kiukkua oli koitettu hallita, saada ulos kohtuudella mutta kun se temperamenttisella kaverilla kuohuu, se kuohuu. Kun on liian pieni vielä sanoittamaan mutta tarpeeksi suuri elämään joukossa, voi haasteeksi tulla se, kuinka kiukun kohtaa ja päästää ulos.

Meillä on omat keinomme, yksi on kiukkukortit, jossa on erilaisia pysähtymismenetelmiä, kiukun lepytysideoita niin kuin minä tykkään sanoa. Kaverilla oli kortit kaulassaan, mutta juuri sillä hetkellä ne ei auttanut. Niitä oli jo katseltu, mutta tunne ei helpottanut. Viisas aikuinen keksii, että  käydään kurkkaamassa mitä Henna tekee toimistossa kun hänen piti toimittaa minulle sinne papereita.

En ole toimistossa, kun silloin kun on pakko. Nyt oli pakko ja olin tosi hermostunut ja kiukkuinen. Tiedän että tunteet tarttuu joten pakenin kiukuttelemaan toimistoon. Olin kiukkuinen asialle jolle en edes voinut tehdä juuri sillä hetkellä mitään.  Olen temperamenttinen ja koen voimakkaasti ja jos koen että ihmisiä kohdellaan väärin. Robin Hoodin tavoin valmis nousemaan puolustamaan vääryyttä vastaan ja nousemaan taisteluun. Tämä on asia, jossa haluan kasvaa, haluan olla mestari jonka ei tarvitse joutua edes taisteluun.

Tarvitsen kai omat kiukkukortit. 😊

No pikkukaveri tuli siis toimistoomme todistamaan kuinka pursuan kiukusta. Sinne hän tuli, kipsahti syliini.

Halasi lujasti. Nielaisin itkua. Kysyin mikä hänet lennätti toimistoon. Aikuinen vieressä kertoi, että kun kiukku ei mene ohi. Sanoin että nyt on sama vika täällä päässä. Pohdimme yhdessä, mitä meidän pitää tehdä. Pieni kaveri nyppi hihaani.

-Nypitään sinulta Henna kiukku pois.

-Nypinko sinultakin? Jos halataan kovin, ehkä se helpottaa. On oikeus tuntea tunteita, kertoa mistä se johtuu mutta jos ei osaa kertoa tai pysty täytyy löytää menetelmä mikä helpottaa. Minua helpottaa halaaminen. Sydämeni suli tuon pienen kavereiden sylissä.

Otimme uuden kuvan kiukkukortteihin. Halaaminen ja siinä pääosassa olemme me.

Arvaatte varmaan, että nyt minullakin on omat kiukkukortit jossa on yksi tärkeä ja arvokas kortti enemmän kun niissä tavallisissa korteissa.

 

Vilinöiden keväiset terveiset!

Dokumentoijana; Wilhelmiina

Vihdoin kevät on täällä, aurinko ja lämpö!

Emma.jpg

Kun lumet sulaa ja aurinko paistaa, luonto tarjoaa entistä enemmän pienille tutkijoille mielenkiintoisia puuhia. Metsäretkillä on kierretty lähimetsiä ja etsitty ahkerasti kevään merkkejä. Vuodenajaksi Vilinät päättelivät hienosti kevään, ihan vain luontoa tutkimalla. Osa lapsista ajatteli kesän jo tulleen ja siitäpä saimmekin puheen aiheen pohtia, kesän ja kevään eroja.

” Nyt on kevät koska, enää ei ole lunta.”

” Hei kuunnelkaa…. mikä tuo ääni on, se kuulostaa linnulta.”

 Aivain okein, lumet ovat sulaneet ja linnut ovat alkaneet visertää. Metsässä ensimmäisiä lintukonserttoja meille tarjosi Sepelkyyhky. ” Huhuu huhuu huhuu”, lapset matkivat Sepelkyyhkyn huhuu ääniä ja totesivat, ettei ääni ole kovinkaan kaunis. 

Kun lumet sulivat ja luonto tuli lumen alta esiin, löysimme harmiksemme metsästä jonkin verran roskia. Keskustelimme lasten kanssa roskaamisesta ja siitä, miten ihmisen kuuluu käyttäytyä metsässä, eläinten kotona. Lapset kertoivat hienosti, miten omat eväistä tulevat roskat kuuluu laittaa takaisin reppuun, eikä jättää luontoon. Yksi lapsista tokaisikin, että ” eläin voi loukata jos sen päälle menee roska”, niinhän se onkin.

retki.jpg
vilinät.jpg

Metsäretki kuninkaankivelle tarjosi jokaiselle retkeilijälle juuri itselleen sopivan paikan eväiden syöntiin. Toinen valitsi korkeat kalliot, kun taas toiset kaverukset päättivät jäädä yhdessä nauttimaan eväitä kivenkoloon.

Eväidensyönnin jälkeen rakensimme siili pariskunnalle pesät. Keräsimme viisi lehteä, kymmenen oksaa, kuusi kökälettä sammalta, kolme käpyä. Jokainen lapsi laski itse tarvittavat materiaalit ja rakensi juuri omanlaisensa pesän siilille.  Haastavaa oli löytää materiaaleja oikea määrä maasta, kun puista ei saanut tietystikään repiä, sen lapset kertoivat hienosti toinen toisilleen.

Olemme tehneet Vilinöiden kanssa paljon erilaisia numeroharjoituksia. Olemme laskeneet toisiamme, kuinka monta lasta on paikalla. Olemme harjoitelleet lukujonoa, kun kaveri on kolme, silloin sinä olet neljä. Olemme laskeneet käpyjä, kiviä, lehtiä, kastematoja, vesilammikoita ja kaikkea mahdollista. Kun itse menee laskuissa sekaisin, on aina vierellä kaveri auttamassa. Olemme myös harjoitelleet mallista numeroiden kirjoittamista paperille.

” Hei, mulla on nyt kolme käpyä”

akseli.jpg

Olemme yhdistäneet myös äitienpäivälahja prosessin luontoon ja metsäretkille. Lahjan kokonaisuus olkoon vielä hetken äideille salaisuus, mutta niin kuin osalle vanhemmista lapset olivatkin jo kotona kertoneet,

 ” äiti sä saat lahjaksi kepin”,

niin kyllä se pitää osittain paikkaansa. Keppi, mutta millainen keppi. Kepin pitää olla sopivan lyhyt, mutta ei liian lyhyt, eikä liian pitkä. Sopivan paksuinen, ei liian kapea, eikä liian paksu. Tässäpä onkin tehtävä, etsiä metsästä juuri sopiva keppi omalle äidille.

” Tämä on ohut ja tämä on paksu, etsi keppi joka on näiden kahden välistä.”

vilinä-keppi.jpg

Olemme tehneet solmuharjoituksia ulkona luonnossa, sekä sisällä pöydän ääressä.  Huomasimme lasten kanssa, että solmujen tekeminen ei olekaan niin helposti tehty, kuin sanottu.

” Olipa kerran pieni lampi, jonka rannalla kasvoi pitkä puu. Lammen pohjalla asui käärme, joka eräänä päivänä luikerteli ylös lammesta.”

Ensin tehtiin lampi, ja sitten lammesta nousi käärme. Kokeilimme erilaisia tapoja tehdä solmuja. Ja tietenkin meistä jokainen sai upeat solmut tehtyä, vaikka kyllä se vaati harjoitteluakin. Tuli tiukkaa umpisolmua ja vähän löysempää solmua, mutta solmua kuitenkin! Solmuja on hyvä lähteä harjoittelemaan varhain, onnistuu sitten helpommin omien lenkkareidenkin solmiminen myöhemmin rusettiin, kun jo pienenä taitaa perussolmun.

akseli2.jpg
joa.jpg

”Hei katso, ihan ite tein solmun, mä oon aika hyvä solmimaan!”

sisu.jpg

Äitienpäiväkorteissa harjoittelimme jälleen kerran kynäotetta, sekä saksiotetta. Kyllä ne sujuu meiltä kaikilta jo hienosti 😊!

” siis mikä olikaan kolmio, leikkaanko mä tästä vai tästä”

Äitienpäiväkorttia varten harjoittelimme piirtämään muotista kolmion ja eri muotoja. Muodon tunnistamisen, sekä piirtämisen jälkeen se piti vielä leikata ääriviivoja pitkin. Sen jälkeen pohdittiin, mitä minun äidillä on?

” Mun äidillä on tukka ja silmät ja korkeet kengät”

” Mun äiti on kaunis ja se syö karkkia”

 Sitten mietittiin vielä vähän lisää, mitä äidillä on hiusten ja silmien lisäksi. Lopulta saimme korvat ja jalatkin kuulumaan äidin kehoon. Ja sitten ei muuta kuin taitelijat vapaalla otteella piirtämään.

Piirtämisen jälkeen laitoimme vielä hetkeksi runosuonen sykkimään.

” Minun äiti käy aina uimassa,

opettaa lapsia koulussa matemapeepassa,  eiku matematiikassa,

se syö aina rahkaa ja aamupalaksi herkkuja, se on herkkuäiti ja höpsö, hihihihih.”

Sellainen on minun äiti.

 

vilinä korkeasaari.jpg

Huikeasta koko talon yhteisestä Korkeasaariretkestä nyt vain kuva maistiaiseksi ja myöhemmin lisää kuvia ja tarinoita päivästä.

Liikkareita olemme pitäneet niin ulkona, kuin sisälläkin. Meno on vauhdikasta ja se kuuluu asiaan!

” Hei kokeile lähteä kävelemään hernepussi pääsi päällä”

” Haha, hihi, tämä on ihan HELPPOA!”

Niin lasten taidot vaan kehittyvät hurjaa vauhtia. Tasapainottelua on hyvä harjoitella aina silloin tällöin. Se vaatii mielen ja kehon yhteistyötä, sekä kärsivällisyyttä.

aino, seela.jpg

Eikä yhtään haittaa, vaikka välillä se hernepussi tippuu, hernepussi ylös ja uudestaan yrittämään. Pääasia on, että meillä kaikilla on mukavaa!

emill s.jpg

Olemme käyneet myös kentällä pelailemassa erilaisia sääntöpelejä. Opiskelijamme oli suunnitellut meille hauskan ulkopelituokion. Sääntöpelit tuottivat kuitenkin hieman haasteita. Ensin leikittiin häntähippaa. Jokaiselle lapselle jaettiin oma häntä ja kun peli lähti käyntiin, jokaisen piti käydä keräämässä niin monta häntää itselleen, kuin kerkesi.

” Hei, toi otti mun hännän, mä en pelaa tätä enää, nyyh”

Kävimme lasten kanssa tärkeän keskustelun hyvästä pelistä ja hyvästä pelinhengestä. Lopulta jokainen lapsi muisti taas, ettei leikistä kannata suuttua. Yksi lapsista kertoikin hienosti;

” kun ne ottaa sun hännän ni sä voit mennä hakemaan joltain toiselta itselles uuden hännän.”

Juuri näin, lasten omien oivallusten kautta saimme hyvän pelin aikaan.

Pelasimme myös lohikääenpesä leikkiä. Siinä yksi keskellä oleva lapsi oli lohikäärme, joka yritti pysäyttää omalla vuorollaan lohikäärmeen kodin läpi juoksevan lapsen, jonka tehtävän tarkoitus oli hakea lohikäärmeenmuna ja tuoda se takaisin omalle kotikentälle. Lapset kannustivat hienosti toisiaan ja nauru kaikui varmasti päiväkodille asti!

ulkopeli.jpg

” Huh nyt mä olen turvassa”

Ja lopuksi laskettiin molempien joukkueiden munat. Munat laskettiin välillä useampaan kertaan, sillä lopputuloksesta oltiin montaa mieltä.

” hei me saatiin 10 munaa ”

” eikä saatu, kun me saatiin 11 munaa”

Ja ei muuta kun laskemaan muna uudelleen…

” meidän joukkue sai 11 munaa, mitä te saitte?”

” me saatiin 9, eli kumpi nyt siis voitti?”

Kumpi on enemmän 9 vai 11? Lopulta lapset päätyivät siihen, että 11 munaa kerännyt joukkue voitti. Ja lasten pyynnöstä uusintaottelu järjestettiin välittömästi!😊

Katsokaa tätä upeaa loikkaa!

lohikäärme.jpg

Pyöräpiha saatiin käyttöön maaliskuun lopulla.

” Tähän suuntaan pitää kulkea, ettei tuu kolari, hei voitko sä olla taas liikennepoliisi ja näyttää punaista valoa”

pyörä.jpg

Pihatalkoot! Ensin kaadettiin Kalervon kanssa puut ja sitten ne kannettiin yhteen suureen kasaan. Haastava tehtävä oli kantaa oksattomat puut toiseen kasaan ja oksat toiseen kasaan.

” Jaksatko sä kantaa sen, se on aika iso ja painava”

” Kato vaikka, ihan helposti hihi.”

yoni.jpg

Ja majanrakennus toimii aina!

” TÄÄLTÄ SAA KAKKUA JA KAAKAOTA, MUTTA SE MAKSAA.”

seela.jpg

” Täältäkin saa ostaa kakkua, haluuk sä?”

mm.jpg

Vielä on hetki kevättä jäljellä, enne kuin kevät muuttuu kesäksi. Lämpimiä ilmoja on luvattu pitkälle tuleville päiviin. Pääsemme nauttimaan siis ihanista ulkopuuhista. Lämmintä ja aurinkoista kevättä!